22.6.1988

Kanne Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa

B ja C ovat A:lle ja S Oy:lle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla ja kannetta kehittäessään lausuneet, että he olivat ostaneet yhtiöltä 12.3.1984 vahvistetulla kauppakirjalla 445.000 markan kauppahinnasta Hämeenlinnan kaupungin 41. kaupunginosan korttelissa nro 53 olevan tontin nro 8 omakotitaloineen. Sopimuksen mukaan yhtiön oli pitänyt rakentaa tontilla oleva asuinpinta-alaltaan 131,5 neliömetrin suuruinen ja erittäin korkealaatuinen omakotitalo 15.4.1984 mennessä valmiiksi niin sanotulla avaimet käteen- periaatteella. Lisäksi yhtiö oli sitoutunut kevään ja kesän 1984 aikana muun muassa maalaamaan talon toisen kerran ja tekemään pihatyöt.

Omakotitalo oli rakennettu useilta osiltaan virheellisesti ja noudattamatta hyvää rakennustapaa ja rakennusalan yleisiä standardeja sekä osittain jopa vastoin lain ja asetuksen säännöksiä sekä viranomaisten rakennusmääräyksiä. Talon rakenteet, laitteet, varustelutaso ja lattiapinta-ala eivät täyttäneet sitä, mitä B:lle ja C:lle oli ennen kaupan päättämistä luvattu taloa esiteltäessä ja sitä koskevissa esitteissä. Muun muassa ikkunat olivat vain kaksin- ja kolminkertaiset, vaikka niiden olisi pitänyt myyntiesitteen mukaan olla nelin-ja viisinkertaiset. Autotallin noin 28 neliömetrin pinta-ala oli olennaisesti pienempi kuin myyntiesitteessä luvattu 34 neliömetrin pinta-ala. Yhtiö ei ollut pyynnöistä ja reklamaatioista huolimatta ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin, korjannut osoitettuja virheellisyyksiä eikä toimittanut puuttuneita varusteita. Yhtiön sopimuksen vastaisesta ja virheellisestä suorituksesta oli B:lle ja C:lle aiheutunut huomattavia taloudellisia tappioita, minkä lisäksi talon arvo oli olennaisesti alentunut. Lisäksi B:lle ja C:lle oli aiheutunut ajan hukasta ja suoranaisista kuluista huomattavan suuret selvittelykustannukset.

A oli B:n ja C:n talolle myönnetyssä rakennusluvassa hyväksytty rakennustyön vastuulliseksi työnjohtajaksi. A oli kuitenkin laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa ja toiminut törkeän huolimattomasti sallimalla mainitunlaisen rakentamismääräysten ja -ohjeiden sekä hyvän rakennustavan vastaisen työsuorituksen. A oli näin ollen ottaen huomioon säännökset rakennusasetuksen 68 §:n 1 momentissa yhtiön ohella vastuussa B:lle ja C:lle aiheutuneesta vahingosta kuitenkin siten, ettei A ollut vastuussa muista kuin rakentamisessa olleista virheistä ja puutteellisuuksista.

Tämän vuoksi B ja C ovat, vaatiessaan yhtiön velvoittamista suorittamaan heille vahingonkorvaukseksi myyntiesitteestä poikkeamisesta aiheutuneista virheistä, rakennusmääräysten yleisten laatumääräysten, normien ja standardien noudattamatta jättämisestä aiheutuneista puutteellisuuksista ja virheistä, muista puutteellisuuksista ja virheistä sekä yläkerran katon vesivuotovaurioiden korjaamisesta yhteensä 133.836 markkaa, vaatineet, että A yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa velvoitettaisiin suorittamaan heille vahingonkorvaukseksi rakennusmääräysten yleisten laatumääräysten, normien ja standardien noudattamatta jättämisestä aiheutuneista puutteellisuuksista ja virheistä sekä muista puutteista ja virheistä yhteensä 108.875 markkaa ja korvaukseksi talon arvon alentumisesta 30.000 markkaa, molemmat erät 16 prosentin viivästyskorkoineen. Lisäksi B ja C ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

A:n vastaus

A on lausunut, että vaikka hän olikin yhtiön kanssa 7.10.1983 tehdyn sopimuksen mukaisesti suostunut B:n ja C:n omakotitalon vastaavaksi työnjohtajaksi ja siihen, että hänet hyväksyttäisiin rakennusasetuksessa tarkoitetuksi rakennustyön vastaavaksi työnjohtajaksi, hän ei ollut ollut tietoinen siitä, että Hämeenlinnan rakennuslautakunta oli 20.10.1983 hyväksynyt hänet tähän tehtävään. A:lle ei ollut myöskään ilmoitettu, milloin omakotitalon rakennustyö oli alkanut. A ei ollut B:n ja C:n kanssa tehnyt sopimusta, jonka nojalla hän olisi korvausvastuussa. Vaikka A:lle olisikin yhtiön taholta annettu mahdollisuus valvoa rakennustyötä, hän olisi ollut vastuussa vain siitä, että rakennus lujuudeltaan ja teknisiltä vähimmäisvaatimuksiltaan vastasi rakennuslainsäädännön ja -viranomaisten määräyksiä. A:n korvausvastuu ei voinut perustua rakennuksen laadullisiin puutteellisuuksiin. Rakennus vastasi kaikissa suhteissa rakennusvalvonnallisia vähimmäisvaatimuksia. Tämän vuoksi A on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvausta kuluistaan.

Raastuvanoikeuden päätös 17.2.1986

Raastuvanoikeus, joka on toimittanut B:n ja C:n kiinteistöllä katselmuksen, on, katsoessaan lausumillaan perusteilla yhtiön olevan velvollinen suorittamaan B:lle ja C:lle korvauksia eräistä kanteessa tarkoitetuista puutteellisuuksista ja virheistä, todennut, että A ja yhtiö olivat 7.10.1983 allekirjoittaneet pientalon vastaavaa työnjohtoa koskevan sopimuksen, jossa työnjohtotehtävien alkamisajankohdaksi oli merkitty lokakuu 1983 ja työajaksi työmaalla käynnit tarvittaessa. Tämän sopimuksen ja A:n sekä todistajana kuullun X:n kertomusten perusteella oli selvitetty, ettei ollut tarkoitettukaan, että A olisi työsopimuslain 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa yhtiöön. A oli 9.10.1983 antanut suostumuksensa siihen, että hän hoiti vastuuvelvollisena rakennusasetuksessa tarkoitetun vastaavan työnjohtajan tehtävät. Tämän perusteella rakennuslautakunta oli hyväksynyt hänet tehtävään. A ei ollut näyttänyt, että yhtiö olisi estänyt häntä hoitamasta tehtävää.

Rakennustyö oli julkisen valvonnan alaista. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisten oli valvottava muun muassa, että rakennustyössä noudatettiin vahvistettuja piirustuksia ja että rakennustyö suoritettiin siten, että rakenteet täyttivät niille asetetut lujuusvaatimukset, rakennusaineet olivat terveydelle vaarattomia ja että rakennus täytti palo- ja henkilöturvallisuuden vaatimukset. Tähän valvontajärjestelmään liittyivät myös rakennusasetuksen 68 §:n säännökset vastaavasta työnjohtajasta. Tähän tehtävään rakennusviranomaiset voivat hyväksyä vain riittävän ammattitaitoisen henkilön, joka oli sitoutunut johtamaan rakennustyötä vastuuvelvollisena. Vastaava työnjohtaja oli siten vastuussa siitä, että rakennus täytti rakennusasetuksen vähimmäisvaatimukset.

Vastaava työnjohtaja oli myös pääsääntöisesti rakennustyöstä huolehtivan työnantajan palveluksessa oleva työntekijä. Tällöin hänen korvausvastuunsa muussa kuin edellä mainitussa tapauksessa määräytyi vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n mukaan.

B ja C olivat kohdistaneet vahingonkorvausvaatimuksensa A:han vain rakennusasetuksen tarkoittamana vastaavana työnjohtajana. Niistä rakennustyön vioista ja puutteellisuuksista, jotka raastuvanoikeus oli katsonut näytetyiksi, ei A ollut vastaavana työnjohtajana vastuussa.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on, samalla kun se on velvoittanut yhtiön suorittamaan B:lle ja C:lle korvaukseksi rakennuksessa olevista vioista ja puutteista 20.000 markkaa korkoineen ja oikeudenkäyntikuluineen hylännyt kanteen A:n osalta näyttämättömänä. B ja C on yhteisvastuullisesti velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 18.000 markkaa.

Turun hovioikeuden tuomio 15.5.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B ja C olivat saattaneet jutun, on, korottaessaan lausumillaan perusteilla yhtiön B:lle ja C:lle maksettavaksi tuomitun korvauksen rakennuksessa olevista vioista ja puutteista 29.760 markaksi korkoineen, jättänyt A:n osalta asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

Perustelut

A ja S Oy rakennuttajana ovat 7.10.1983 solmineet pientalon vastaavaa työnjohtoa koskevan sopimuksen, jonka kohteena on ollut muun muassa yhtiön rakennuttama ja B:lle ja C:lle myymä asuinrakennus tontteineen. Sopimuksen mukaan A:n tuli hoitaa ruotsalaisen urakoitsijan kokoonpaneman omakotitalon työnjohtotehtävät työnjohtourakkana. A on sen jälkeen Hämeenlinnan rakennuslautakunnalle 9.10.1983 antamansa suostumuksen nojalla hyväksytty 20.10.1983 rakennusasetuksen 68 §:ssä tarkoitetuksi rakennustyön vastaavaksi työnjohtajaksi rakennustyömaalla. Yhtiö ei ole kuitenkaan tarkoittanut, että A tosiasiassa hoitaisi vastaavan työnjohtajan tehtäväänsä, eikä A ole sitä hoitanutkaan. Tehtävästä oli vastannut eräs toinen henkilö, jota rakennusvalvontatoimisto ei ollut hyväksynyt vastaavaksi työnjohtajaksi.

Rakennusasetuksen 63 §:n 2 momentin mukaan kaupungin rakennuslautakunnan tulee tarkoin seurata rakennusyrityksiä ja tässä kohden muun muassa valvoa, että vahvistettuja piirustuksia ja määräyksiä noudatetaan, tarkoituksenmukaisia rakennusaineita ja työtapoja käytetään ja kaikkea sellaista vältetään, mikä saattaa aiheuttaa vaaraa rakennuksen kestävyydelle taikka haittaa siinä oleville henkilöille. Valvonta kohdistuu siten raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuihin rakennuspiirustusten noudattamiseen, rakenteiden lujuuteen, rakennusaineiden vaarattomuuteen terveydelle ja yleensä rakennuksen turvallisuuteen. Vastaavan työnjohtajan rakennusvalvontatehtäviin kuuluu puolestaan valvoa, että rakennustyö suoritetaan tämän mukaisesti. Laiminlyödessään valvontavelvollisuutensa vastaava työnjohtaja on korvausvastuussa myös kiinteistön ostajalle, jos valvonta on käsittänyt kiinteistölle sopimuksen mukaisesti rakennettavan rakennuksen. Korvausvastuuta ei poista se seikka, että rakennus on rakennettu vastaavan työnjohtajan lainkaan valvomatta rakennustyötä.

B:n ja C:n rakennuksessa ovat olleet alempien oikeuksien mainitsemat virheet ja puutteellisuudet. Nämä virheet ja puutteellisuudet eivät ole johtuneet siitä, että rakentamisessa olisi jätetty noudattamatta mainittuja A:n valvottavia rakentamista koskevia säännöksiä tai viranomaisten määräyksiä. A ei sen vuoksi vastaavana työnjohtajana ole B:lle ja C:lle vastuussa mainituista virheistä ja puutteellisuuksista aiheutuneen vahingon korvaamisesta.

B ja C ovat hävinneet jutun Korkeimmassa oikeudessa. Tämän vuoksi heidän tulee korvata A:n kulut täällä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. B ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista Korkeimmassa oikeudessa 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä.