23.6.1986

Isonkyrön kihlakunnanoikeuden päätös 10.1.1984

Kihlakunnanoikeus on B:n kanteesta lausunut selvitetyksi, että 11.7.1941 kuolleen A:n leskelle B:lle ja lapsille E:lle, F:lle, C:lle ja D:lle oli Jaakkiman kunnan II arvioimislautakunnan 3.12.1945 tekemällä päätöksellä 5.5.1945 annetun toisen korvauslain nojalla myönnetty sodan johdosta menetetystä ja vahingoittuneesta omaisuudesta korvausta 490.700 vanhaa markkaa. Tuosta määrästä oli 376.000 vanhaa markkaa pidätetty maanhankintatilille, josta oli 13.11.1953 suoritettu E:lle ja F:lle heidän osuutenaan rahana yhteensä 94.000 vanhaa markkaa, koska he olivat luopuneet maansaantioikeudestaan.

Maatalousministeriön asutusasiainosasto oli 5.5.1945 annetun maanhankintalain nojalla 26.4.1958 tehdyllä kauppakirjalla valtion puolesta myynyt "siirtoväkeen kuuluvalle sotaleskelle B:lle ja hänen pojilleen C:lle ja D:lle" 1.285.000 vanhan markan kauppahinnasta asuntoviljelystilaksi Isonkyrön kunnan Orimattilan kylässä sijaitsevan Kivimäki nimisen tilan RN:o 24:1. Kauppahinnasta oli 175 vanhaa markkaa suoritettu käteisellä ja 913.825 vanhan markan osalta maksuun oli käytetty toisen korvauslain nojalla ostajille suoritettavaa korvausta 282.000 vanhan markan nimellisarvosta korkoineen ja indeksikorotuksineen ja loppukauppahinta 371.000 vanhaa markkaa oli jäänyt suoritettavaksi kauppakirjassa mainituin vuotuismaksuin.

Tämän kauppakirjan perusteella "maanviljelijänleski B ja hänen poikansa C ja D" olivat 30.10.1958 Isonkyrön käräjäkunnan lainhuudatusasiainpöytäkirjan 333 §:n kohdalla saaneet lainhuudon Kivimäen tilaan.

C oli puolisonsa suostumuksella myynyt D:lle 29.7.1982 vahvistetulla kauppakirjalla osuutensa eli 1/4:n Kivimäen tilasta, jonka rekisterinumero oli tällöin ollut 24:11, sekä 30.8.1982 vahvistetun kauppakirjan mukaan lopunkin osuudestaan eli 1/12:n Kivimäen tilasta. D:lle oli mainittujen kahden kauppakirjan nojalla annettu 3.9.1982 lainhuudatusasiainpöytäkirjan 278 §:n kohdalla lainhuuto 1/3:aan Kivimäen tilasta RN:o 24:11.

B, jolle kuului naimaosana 1/2 hänen ja A:n pesästä, ja hänen mainitut neljä lastaan olivat saaneet menetetyn omaisuuden tilalle omaisuutta jaettuna samassa suhteessa kuin heille kuului osuus A:n kuolinpesään. E:n ja F:n luopuminen maansaantioikeudesta heidän saadessaan korvauksen rahana ei ollut, kun luovutettavaa maa-aluetta ei tuon vuoksi ollut vähennetty, muuttanut toisaalta B:n ja toisaalta hänen lastensa suhteellista osuutta. Näin ollen B ja hänen maansaantioikeutta hyväkseen käyttäneet poikansa C ja D olivat saaneet omistukseensa Kivimäen tilan siten, että B omisti tilasta 1/2:n ja C ja D kumpikin 1/4:n.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on julistanut mainitun 30.8.1982 vahvistetun kiinteistökaupan mitättömäksi, koska siinä oli myyty toiselle kuuluvaa omaisuutta, ja 3.9.1982 annetun lainhuudon mitättömäksi, mikäli se koski enempää kuin D:n 29.7.1982 vahvistetulla kauppakirjalla omakseen saamaa 1/4:aa Kivimäen tilasta RN:o 24:11. Sen lisäksi C ja D on yhteisvastuullisesti velvoitettu suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuiluista 4.000 markkaa.

Vaasan hovioikeuden tuomio 28.2.1985

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi C ja D olivat saattaneet jutun, on lausunut, että B oli 30.9.1945 tehnyt valtiovarainministeriölle anomuksen sodan johdosta 31.5.1944 jälkeen menetetystä ja vahingoittuneesta omaisuudesta maksettavasta korvauksesta. Hän oli anomuksessaan ilmoittanut kihlakunnanoikeuden päätöksestä ilmenevien silloin alaikäisten lastensa nimet ja sen, että he olivat saaneet vuonna 1941 omistusoikeuden Jaakkiman kuntaan jääneeseen kiinteistöön 11.7.1941 sodassa kaatuneen A:n jälkeen perintönä. Jaakkiman kunnan II arvioimislautakunta oli anomuksen johdosta 3.12.1945 tekemällään päätöksellä vahvistanut korvauksen määräksi 490.700 vanhaa markkaa. Tuosta korvausmäärästä oli sittemmin täysi-ikäisiksi tulleille E:lle ja F:lle, jotka olivat luopuneet maansaantioikeudestaan, maksettu yhteensä 94.000 vanhaa markkaa. Koska valtiokonttori oli jakanut korvausmäärän pelkästään B:n tekemän hakemuksen perusteella, ei valtiokonttorin suorittamaa korvausmäärän jakoa voitu pitää miltään osin osituksena eikä perinnönjakona A:n jälkeen.

Maanhankintalain 1 ja 22 §:n mukaan B, C ja D, joille Kivimäen tila oli kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetulla tavalla myyty, muodostivat yhden maansaajan, joten heillä oli katsottava olleen yhteinen maansaantioikeus maanhankintalain mukaan.

Eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain 2 §:n mukaan kunkin yhteisomistajan oli katsottava omistavan määräosuuden yhteisestä esineestä. Osuudet olivat, jollei muuta ilmennyt, samansuuruiset.

Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että Kivimäen tilan omistusoikeuden jaosta olisi sovittu mitään. Kun B:llä, C:llä ja D:llä oli maanhankintalain mukaan oikeus saada yhteinen tilusala, hovioikeus on katsonut, kun ei muuta ollut ilmennyt, että heidän osuutensa Kivimäen tilaan olivat samansuuruiset.

Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt kanteen ja vapauttanut C:n ja D:n velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikulut.

Perustelut

B on vihitty avioliittoon A:n kanssa 9.6.1929. A on 8.2.1937 tehdyllä kiinteistönkaupalla ostanut vanhemmiltaan näiden Jaakkiman kunnassa omistamasta tilasta kotipalstan 10.000 vanhan markan kauppahinnasta ja samana päivänä erikseen kirjallisesti ilmoittanut sopineensa myyjien kanssa, että hän luopuu perintöoikeudestaan näiden jälkeen. Alueelle on vuosina 1938 ja 1939 rakennettu muun muassa asuinrakennus ja navetta. A:n jälkeen 7.8.1942 toimitetussa perunkirjoituksessa B:lle on katsottu kuuluvan puolet kuolinpesän omaisuudesta. Vastoin C:n ja D:n väitettä B:llä on ollut naimaosa myös sanottuun A:n avioliiton aikana ostamaan määräalaan rakennuksineen, mikä omaisuus on muodostanut pääosan A:n jälkeen jääneestä omaisuudesta.

B:llä on ollut perusteltua aihetta käsitykseen, että hänelle kuului naimaosansa mukaisena osuutena myös sodan johdosta menetetystä omaisuudesta tulevasta korvauksesta sekä hänelle ja hänen maansaantiin oikeutetuille lapsilleen myydystä maanhankintalain mukaisesta tilasta. Sama käsitys on ollut C:llä ja D:llä, mikä käy ilmi muun muassa heidän välillään 29.7.1982 tehdyn kauppakirjan sanamuodosta.

Korkein oikeus katsoo sanottujen seikkojen perusteella ostajatahon tarkoituksena olleen jo Kivimäen tilaa koskevaa kauppaa tehtäessä, että omistusoikeus tilaan jakautui puoliksi toisaalta B:n ja toisaalta C:n ja D:n kesken. Sillä seikalla, että D on kaupanteon aikaan ollut alaikäinen, ei ole merkitystä sanotun tarkoituksen vaikutuksiin nähden. B on siten omistanut Kivimäen tilasta puolet.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Ottaen huomioon asian laadun ja sen, että asianosaiset ovat hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa vuoroin voittaneet ja hävinneet jutun, hylätään B: vaatimus saada oikeudenkäyntikulujen korvausta hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta.