8.3.1985

Luopioisten kihlakunnanoikeuden päätös 23.3.1983

Virallisen syyttäjän ja Kauko R:n syytteestä, kuultuaan A:ta häneen kohdistetuista vaatimuksista kihlakunnanoikeus on päätöksessään lausunut selvitetyksi, että A oli 9.9. ja 10.10.1981 Kuhmalahden Vehkajärvellä nuotan vetäjänä yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa oleskellut Kauko R:n omistaman kesähuvilan rannassa ja jättänyt noudattamatta Kauko R:n käskyä poistua sieltä. Koska A:n esittämän ja Kauko R:n myöntämän sekä muun selvityksen mukaan Vehkajärven kylän jakokunnan osakkaat, joihin myös A kuului, olivat jo ikimuistoisista ajoista lähtien käyttäneet Kunnattoman niemen edustalla olevia apajapaikkoja nuotan vetoon, A:n oleskeleminen Kauko R:n kesähuvilan pihapiirissä ei ollut tapahtunut ilman laillista syytä eikä hän ollut aiheettomasti kieltäytynyt noudattamasta poistumiskäskyä. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt A:han kohdistetun syytteen jatketusta kotirauhan rikkomisesta.

Turun hovioikeuden päätös 2.5.1984

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi Kauko R oli valittamalla saattanut asian, on päätöksessään lausunut, että A:n oli näytetty 9.9. ja 10.10.1981 kalastaessaan nuotalla yhdessä muiden henkilöiden kanssa, vastoin Kauko R:n kieltoa nousseen rantaan tämän kesähuvilan edustalla, ensimmäisellä kerralla R:n laiturin vieressä noin 20 metrin päässä huvilasta ja jälkimmäisellä kerralla nuotan nostopaikalla noin 35 metrin päässä huvilasta. Mainitun ranta-alueen oli katsottava kuuluvan R:n huvilatonttiin, A:lla ei ollut tuolloin voimassa olleen 28.9.1951 annetun kalastuslain 19 §:n 1 momentin mukaan ollut oikeutta astua, vaikka se olisi ollut tarpeen nuotan vetämistä varten. Näin ollen A oli edellä mainituissa tilaisuuksissa ilman laillista syytä vastoin R:n tahtoa tunkeutunut R:n asuman huvilan pihalle, mitä A:n menettelyä oli pidettävä saman rikoksen jatkamisena. Sen vuoksi hovioikeus on rikoslain 24 luvun 1 §:n 1 momentin ja 7 luvun 2 §:n nojalla katsonut A:n syyllistyneen 9.9. ja 10.10.1981 tapahtuneeseen jatkettuun kotirauhan rikkomiseen. Siihen nähden, että kysymyksessä olevaa rantaa oli vanhastaan käytetty kalastuskunnan osakkaiden nuotanvetopaikkana A:n syyksi luettu rikos oli johtunut olosuhteet huomioon ottaen anteeksi annettavasta ajattelemattomuudesta ja tietämättömyydestä ja sitä oli pidettävä vähäpätöisenä eikä yleinen etu vaatinut rangaistuksen tuomitsemista. Tämän vuoksi hovioikeus on rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin nojalla jättänyt A:n rangaistukseen tuomitsematta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta. A velvoitetaan suorittamaan Kauko R:n oikeudenomistajille yhteisesti heillä Korkeimmassa oikeudessa olleista vastauskuluista 1.000 markkaa.