5.5.1983

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän ja X:n C:n alaikäisille lapsille D:lle ja E:lle määrättynä uskottuna miehenä ajamasta syytteestä Nurmeksen KO p. 22.5.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A ja B olivat 11.4.1980 Valtimon kunnassa,

1) A tahallaan surmannut C:n hänen kotonaan lyömällä häntä ensin nyrkillään useita kertoja kasvoihin ja kaatamalla saostuskaivon betonikannen hänen päähänsä, jolloin pää ilmeisesti oli sattunut kaivon reunaan ja se samoin kuin hänen kätensä jäänyt puristukseen kannen ja reunan väliin, mistä pää oli heti irronnut, hänen kätensä kuitenkin jäädessä reunan ja kannen väliin, kunnes A oli sen irroittanut ja C päässyt putoamaan kaivoon, hänen kallonsa ja aivonsa tuolloin jo ollessa pahoin vammautuneet, minkä lisäksi A oli, koska hän ei ollut ollut varma C:n kuolemasta, heinäseipään kappaleella kaivon kannen aukosta painanut useita kertoja C:tä saostuskaivon lietteeseen, jolloin C oli lopullisesti kuollut hukkumalla; sekä

2) B ennen edellä mainitun rikoksen tekemistä tahallaan taivuttanut A:n miehensä C:n surmaamiseen saostuskaivon likaviemärin aukaisemisen yhteydessä ja ilmoittanut puhelimella A:lle mainitun aukaisemistyön suorittamisajankohdasta.

Sen vuoksi ja kun surmaaminen oli tapahtunut vakaasta harkinnasta sekä erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen ja surmaamista oli, huomioon ottaen rikoksen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeänä, KO oli rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin ja 5 luvun 2 §:n nojalla tuominnut A:n murhasta ja B:n yllytyksestä murhaan kummankin elinkaudeksi vankeuteen sekä velvoittanut A:n suorittamaan C:n lapsille D:lle ja E:lle kummallekin 325 markkaa kuukaudessa 11.4.1980 lukien ja avioliittolain 59 §:n nojalla julistanut B:n menettämään oikeutensa avio-oikeiden nojalla saada C:n jälkeen toimitettavassa omaisuudessa osituksessa C:n omaisuutta.

Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, p. 22.9.1981 oli katsonut selvitetyksi, että A ja B aloitettuaan seurustelun juhannuksena 1979, olivat vuoden 1980 alkupuolella ensi kerran puhuneet keskenään C:n "hävittämisestä" ja 9.4.1980 niistä järjestelyistä, millä "hävittäminen" suoritettaisiin. A:n ollessa 11.4.1980 kello 14.00 jälkeen C:n kotitalossa oli B maininnut A:lle, että heidän viemärinsä oli tukossa, että sitä oli edellisenä päivänä yritetty avata ja että illalla viemäriä ryhdyttäisiin uudelleen aukaisemaan. Silloin A oli mennyt saostuskaivolle ja mitannut rimalla kaivon lietteen määrän ja todettuaan lietteen korkeudeksi noin 1,5 metriä, sanonut, "ettei siihen mies huku". Samana päivänä kello 17.00 jälkeen B ja C olivat aloittaneet viemärin aukaisemisen ja siinä tarkoituksessa yhdessä nostaneet saostuskaivon kannen pystyyn ja tukeneet sen hieman takaviistoon seipäällä. Samana iltana noin kello 19.00 oli B soittanut A:lle. Tällöin oli ollut puhetta kannen nostamisesta pystyyn ja sen kaatamisesta C:n päälle. Kaatamisesta oli kumpikin puhunut ja se oli sovittu yhteisesti tehtäväksi. A, mainittuaan, ettei B pienten lastensa vuoksi voinut kaatamista tehdä, oli luvannut sen tehdä mutta vasta sitten kun oli tarpeeksi pimeää oli noin kello 20.45 aikaan. Vielä A oli pyytänyt B:tä jotenkin viivyttämään C:n menoa saostuskaivolle. Viimeksi mainittuun aikaan A oli KO:n päätöksessä ilmenevin tavoin surmannut C:n. Kun B kerrotuin tavoin oli tahallaan taivuttanut A:n vakaasta harkinnasta sekä erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen tapahtuneeseen C:n surmaamiseen, B oli syyllistynyt hänen syykseen luettuun yllytykseen murhaan.

Näillä ja muutoin KO:n mainitsemilla perusteilla HO oli jättänyt asian KO:n päätöksen lopputuloksen varaan.

Pyytäen valituslupaa A ja B hakivat muutosta HO:n päätökseen. Lupa myönnettiin. Virallinen syyttäjä ja X uskotun miehen toimessaan vastasivat muutoksenhakemuksiin.

Muutoksenhakemuksessaan A vaati HO:n päätöstä muutettavaksi siten, että hänet tuomittaisiin murhan asemesta vain taposta tai ainakin täyttä ymmärrystä vailla olevana ja lievempään rangaistukseen sekä että hänen maksettavakseen tuomittu elatusapu alennettaisiin 200 markaksi kuukaudessa kumpaakin lasta varten erikseen.

B, joka haki muutosta HO:n päätökseen siltä osin kuin hänet oli tuomittu yllytyksestä murhaan elinkautiseen vankeusrangaistuksen sekä korvausvelvollisuuden ja avio-oikeuden menettämisseuraamuksen osalta, vaati HO:n päätöksen kumoamista ja rangaistus- ja muiden vaatimusten hylkäämistä kokonaisuudessaan tai ainakin rangaistuksen lieventämistä.

KKO p. tutki jutun.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Heinonen: Olen KKO:n päätöslauselman kannalla muutoin paitsi että tuomitsen A:n taposta ja B:n yllytyksestä tappoon kummankin 11 vuodeksi vankeuteen. C:n surmaamisesta on tosin syytettyjen kesken ollut keskustelua KKO:n päätöksen perusteluissa kerrotulla tavalla ja sen vuoksi surmaamisen voidaan katsoa tapahtuneen vakaasta harkinnasta. Kuitenkin nämä puheet ovat ollet suhteellisen epämääräisiä ja varsinainen surmaaminen on tapahtunut enemmänkin otollisen tilanteen kehittymisen kuin varsinaisen rikollisen suunnitelman pohjalta. Sen vuoksi vakaa harkinta ei tässä tapauksessa mielestäni osoita sellaista rikollisen tahdon voimakkuutta kuin tavallisesti tahallisen surmaamisen yhteydessä. Vastaavasti surmaaminen on kyllä toteutettu erityistä raakuutta ja julmuutta osoittaen, mutta aivan ilmeisesti tämä on johtunut osittain tilanteen kehittymistä toisin kuin syytetyt olivat etukäteen mieltäneet. Näiden seikkojen vuoksi pidän perusteltuna antaa ratkaisevan merkityksen syytettyjen syyksi luetun teon erityistä törkeyttä arvioitaessa sen kokonaisarvostelulle. Ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan en pidä tekoa aivan niin törkeänä, että syytetyt olisi tuomittava siitä elinkautiseen vankeusrangaistukseen.