KKO:1983-II-142
- Asiasanat
- Asunto-osakeyhtiö - Ns. grynderyhtiöitä koskevia tapauksia
- Tapausvuosi
- 1983
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S81/853
- Taltio
- 2793/82
- Esittelypäivä
Ns. grynderi, joka oli tehnyt omistamansa rakennusliikkeen ja perustamansa asunto-osakeyhtiön välillä kokonaisurakkasopimuksen asunto-osakeyhtiön rakennustöistä, oli osaksi ennen tämän sopimuksen tekemistä, osaksi sen jälkeen solminut asuntoosakeyhtiön puolesta urakkasopimuksia asunto-osakeyhtiön LVIja sähkötöistä erään tuon alan töitä suorittaneen osakeyhtiön kanssa. Koska viimeksi mainitun rakennusalalla toimivana yrityksenä olisi sopimuksia tehdessään pitänyt ottaa selko siitä, toteuttiko asunto-osakeyhtiö rakennushanketta omana työnään vai oliko kysymys ns. kokonaisvastuurakentamisesta, eikä asiassa esitetystä selvityksestä ilmennyt, että osakeyhtiö ilman omaa syytään olisi erehtynyt tai ollut tietämätön asuntoosakeyhtiön perustamiseen tai rakennushankkeen toteuttamiseen liittyvistä seikoista, asunto-osakeyhtiö ei ollut vastuussa kokonaisurakkahintaan sisältyvän LVI- ja sähkötöiden urakkahinnan maksamisesta työt suorittaneelle osakeyhtiölle.
II-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Oy A:n as. oy B:tä vastaan ajamasta kanteesta Joensuun RO p. 21.3.1978 oli lausunut selvitetyksi, että rakennusliike C perustajaurakoitsijana edustajanaan toimitusjohtajansa D ja asunto-osakeyhtiö edustajanaan toiminimen kirjoittamiseen yksin oikeutettu hallituksen puheenjohtajansa mainittu D työn tilaajana olivat 7.12.1973 allekirjoitetulla rakennusurakkasopimuksella sopineet siitä, että rakennusliike C rakentaa asunto-osakeyhtiön rakennusvaiheet I, II ja III taloussunnitelmista lähemmin ilmenevää kokonaisurakkasummaa vastaan. Mainittuun rakennusurakkasopimukseen kuuluivat myös as. oy B:n LVI- ja sähkötyöt. Edelleen RO oli lausunut selvitetyksi, että oy A ja as. oy B edustajanaan D olivat jo 31.7.1973 allekirjoitetuilla kahdella urakkasopimuksella sekä edelleen 19.8.1974 allekirjoitetuilla kahdella urakkasopimuksella sopineet siitä, että oy A suorittaa as. oy B:n I ja II rakennusvaiheen LVI- ja sähkötöitä, mitkä urakkasopimusten mukaiset työt oy A sitten olikin suorittanut. As. oy B oli jättänyt oy A:lle suorittamatta sovituista urakkasummista II rakennusvaiheen osalta 76 313,34 markkaa sekä osan I rakennusvaiheen maksusuoritusten viivästymisen johdosta syntynyttä korkoa.
Sen vuoksi ja kun mainitut oy A:n suorittamat LVI- ja sähkötyöt olivat tulleet as. oy B:n hyväksi ja kun ei ollut näytetty, ettei oy A mainittuja urakkasopimuksia asunto-osakeyhtiön kanssa tehdessään olisi menetellyt vilpittömässä mielessä, RO oli velvoittanut as. oy B:n suorittamaan oy A:lle edellä mainitut 76 313 markkaa 34 penniä, viivästyskorkolaskun 8 351 markkaa 56 penniä ja samoin viivästyskorkolaskun 539 markkaa 98 penniä sekä 76 313,34 markalle urakkasopimuksen mukaisesti korkoa 13,5 prosenttia 1.5.1975 lukien.
Vielä RO oli määrännyt, että as. oy B:n, jonka sen omistamassa talossa sijaitsevan huoneiston D 1 hallintaan oikeuttavat osakkeet oli pantattu oy A:lle sen suorittamista töistä syntyvien saatavien vakuudeksi, oli annettava Suomen Yhdyspankki Oy:n Joensuun konttorille suostumus siihen, että pankki sai suorittaa mainituista osakkeista sille tilitetyt ja oy A:lle vielä siirtämättä olevat 11 781 markkaa, koska mainitut rahat edellä sanotun johdosta kuuluivat oy A:lle, oy A:lle sille edellä tuomittujen määrien lyhennykseksi.
Tämän ohessa as. oy B oli velvoitettu korvaamaan oy A:lle sen kulut jutussa 6 000 markalla.
Oy A ja as. oy B olivat saattaneet jutun Itä-Suomen HO:n tutkittavaksi ja muutoksenhakemuksissaan, toistaen RO:ssa esittämänsä, vaatineet, oy A, että tuomituille viivästyskoroille suoritettaisiin 5 prosentin korko haasteen tiedoksiantopäivästä 16.5.1977 lukien ja että HO selittäisi RO:n panttausta koskevalla lausumalla olevan saman vaikutuksen kuin jos as. oy B olisi suostumuksensa antanut, sekä as. oy B, että kanne hylättäisiin.
HO t. 25.6.1981 oli katsonut selvitetyksi, että oy A ja as. oy B olivat keskenään sopineet asunto-osakeyhtiön mainituista oy A:lle pantatuista osakkeista asunto-osakeyhtiön sanotulle pankin tilille kauppahinnan eränä maksettujen 11 781 markan siirtämisestä oy A:lle sen suorittamista töistä syntyneiden saatavien lyhennykseksi hyväksyttyjä laskuja vastaan. Mainittu panttaussopimus ei kuitenkaan tuottanut oy A:lle oikeutta saada osakkeen ostajan sanotusta osakkeesta asunto-osakeyhtiölle maksamaa kauppahinnan erää saatavansa suoritukseksi eikä sanotun jo asunto-osakeyhtiön tilillä olevan rahamäärän voitu katsoa muullakaan perusteella kuuluvan oy A:lle.
Asunto-osakeyhtiötä ei siten voitu velvoittaa siirtämään juuri sanottua tilillä olevaa rahamäärää oy A:lle. Sen vuoksi HO oli, muuttaen RO:n päätöstä, kumonnut ja poistanut RO:n suostumuksen antamista rahojen siirtoon velvoittavan lausuman. Muilta osin HO oli jättänyt asian RO:n päätöksen varaan muutoin paitsi että as. oy B velvoitettiin suorittamaan 5 prosentin korko RO:n päätöksessä mainituille maksamatta oleville viivästyskoroille yhteensä 8 891,54 markalle haasteen tiedoksiantopäivästä 16.5.1977 lukien. Asian laatuun nähden asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa HO:ssa vahinkonaan.
Pyytäen valituslupaa as. oy B haki muutosta HO:n tuomioon. Lupa myönnettiin ja oy A antoi hakemuksen johdosta siltä pyydetyn vastauksen.
KKO t. tutki jutun.
Tehdessään 31.7.1973 ja 19.8.1974 as. oy B:n nimissä toimineen D:n kanssa RO:n päätöksessä mainitut urakkasopimukset oy A:n rakennusalalla toimivana yrityksenä olisi pitänyt ottaa selko siitä, toteuttiko asunto-osakeyhtiö, jonka perustajaosakkaina olivat muun muassa rakennusliike C ja D ja jonka hallituksen puheenjohtaja D oli rakennusliikkeen toimitusjohtaja, rakennushanketta omana työnään vai oliko D:n ja muiden perustajaosakkaiden tarkoituksena, kuten tämänlaatuisissa ja -laajuisissa rakennushankkeissa yleensä oli asianlaita, jo rakennusvaiheessa luovuttaa asunto-osakeyhtiön osakkeet muille henkilöille heille kauppaa tehtäessä esitettävistä asiakirjoista ilmenevästä hinnasta, joka yhdessä asunto-osakeyhtiölle jäävien lainojen kanssa oli tarkoitettu peittämään myös LVI- ja sähkötöistä aiheutuvat kustannukset. Kun rakennushanke oli ollut tarkoitus toteuttaa viimeksi mainitulla tavalla, mistä seikasta asunto-osakeyhtiön perustajat olivat ilmoittaneet osakkeiden ostajille, ja kun LVI- ja sähkötöistä aiheutuvat kustannukset olivat sisältyneet asunto-osakeyhtiön ja rakennusliike C:n kesken 7.12.1973 tehdyssä rakennusurakkasopimuksessa sovittuun kokonaisurakkahintaan eikä asiassa esitetystä selvityksestä ilmennyt, että oy A olisi ilman omaa syytään erehtynyt tai ollut tietämätön edellä mainituista asunto-osakeyhtiön perustamiseen ja rakennushankkeen toteuttamistapaan liittyneistä seikoista, KKO katsoi, ettei oy A:lla ollut oikeutta saada asunto-osakeyhtiöltä velkomaansa suoritusta.
Sen vuoksi KKO, kumoten HO:n tuomion ja RO:n päätöksen, hylkäsi oy A:n kanteen ja vapautti asunto-osakeyhtiön sille tuomitusta maksuvelvollisuudesta sekä korvaamasta oy A:lle oikeudenkäyntikuluja RO:ssa. Asian laatuun nähden ei asunto-osakeyhtiölle ollut tuleva korvausta sille jutun vuoksi aiheutuneista kuluista.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Ådahl ja Surakka sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Ketola ja Heikkilä