Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

28.1.1982

Ennakkopäätökset

Korkeimman oikeuden verkkosivuilla ja vuosikirjassa julkaistut ratkaisut kokoteksteinä vuodesta 1980 alkaen. Vuosilta 1926–1979 näkyvissä on ainoastaan otsikko tai hakemistoteksti

KKO:1982-II-8

Asiasanat
Vahingonkorvauslaki, Korvattava vahinko
Tapausvuosi
1982
Antopäivä
Diaarinumero
V78/1089
Taltio
1070
Esittelypäivä

Ajoneuvon omistajalle kuljettajan tuottamasta liikennevahingosta aiheutunut liikenne- ja vaunuvahinkovakuutuksen ns. bonuksen menettäminen katsottiin vahingonkorvauslain nojalla korvattavaksi vahingoksi.

IV-jaosto

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän sekä Helge R:n ja hänen vaimonsa Anna R:n, Paavo R:n, Tor T:n ja hänen vaimonsa Raija T:n alaikäisen tyttärensä Annikki T:n holhoojina ja vakuutusyhtiö D:n syytteestä sekä kuultuaan myös asianomistajana E:tä ja varattuaan F:lle sekä posti- ja lennätinhallitukselle tilaisuuden tulla jutussa kuulluiksi Porvoon KO p. 8.3.1976 oli lausunut selvitetyksi, että A oli 29.8.1975 Pernajan kunnan Gammelbyn kylässä kuljettanut E:n omistamaa, mainitussa vakuutusyhtiössä liikenne- ja vaunuvahinkovakuutettua perävaunullista säiliökuorma-autoa alkoholin vaikutuksen alaisena ja tuolloin ajanut niin varomattomasti, että auto oli suistunut tieltä, jolloin vetoauto oli törmännyt posti- ja lennätinhallituksen omistamaan puhelinpylvääseen, joka oli katkennut, perävaunun törmätessä tien vieressä olevaan F:n omistamaan ja Helge R:n vuokraamaan rakennukseen, joka oli vaurioitunut melkein käyttökelvottomaksi. Rakennuksessa nukkumassa ollut 5-vuotias Annikki T oli seinän sortuessa loukkaantunut vaikeasti ja samoin rakennuksessa olleet Anna ja Paavo R olivat loukkaantuneet lievästi. KO oli sen vuoksi soveltamiensa lainkohtien nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä moottoriajoneuvon kuljettamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena, ruumiinvamman tuottamuksesta ja varomattomuudesta liikenteessä 3 kuukaudeksi vankeuteen ja määrännyt hänet ajokieltoon 1.1.1977 saakka sekä velvoittanut A:n suorittamaan korvaukseksi vakuutusyhtiö D:lle, joka vakuutuksen antajana oli korvannut vahingonkärsijöiden vahinkoja yhteensä 140 155,34 markkaa, liikennevakuutuslain 20 §:n, vakuutussopimuslain 25 §:n ja vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin ja 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla 10 000 markkaa ja E:lle työsopimuslain 51 §:n 3 momentin ja vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla 13 000 markkaa sekä lisäksi oikeudenkäyntikuluista E:lle ja vakuutusyhtiölle yhteisesti 1 300 ja Helge R:lle 200 markkaa.

E oli hakenut Helsingin HO:ssa muutosta KO:n päätökseen sekä KO:ssa esittämänsä toistaen vaatinut, että A velvoitettaisiin suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi vakuutusten omavastuuosuutena 1 250 markkaa, bonustappioina liikennevakuutuksen osalta 2 794,40 markkaa ja vaunuvahinkovakuutuksen osalta 1 991,10 markkaa, ansion menetyksestä vetovaunun 82 seisontapäivältä 139 markan mukaan päivältä yhteensä 11 398 markkaa, asian selvittämisestä aiheutuneista kuluista 800 markkaa, säiliöistä maahan valuneesta bitumista 8 438 markkaa, vaurioituneista renkaista 3 630,70 markkaa, säiliön puhdistamisesta ja korjaamisesta johtuneista kustannuksista yhteensä 2 166,65 markkaa, vetovaunun säiliön maalaamisesta aiheutuneista kuluista 1 650 markkaa sekä ylimääräisen vakuutuksen ottamisesta 128,55 markkaa ja että A:n maksettava korvaus niin ollen korotettaisiin 34 247,40 markaksi.

HO, jonka tutkittavaksi myös A oli saattanut jutun, p. 6.7.1978 oli katsonut A:n KO:n päätöksessä tarkoitetussa tilaisuudessa kuljettaneen autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuuden oli ajon aikana laskettu olleen 1.48 promillea. Noin 1 1/2 tuntia liikennevahingon jälkeen toimitetussa kliinisessä tutkimuksessa ei A:ssa ollut todettu toiminnanhäiriöitä. HO oli katsonut selvitetyksi, että A oli autoa kuljettaessaan ollut alkoholin vaikutuksen alainen, mutta jääneen näyttämättä, että hän KO:n päätöksessä hänen syykseen luetut liikennevahingon aiheuttaessaan olisi ollut siinä määrin alkoholin vaikutuksen alainen, ettei hän sen vuoksi olisi kyennyt turvallisesti kuljettamaan autoa. KO:n A:n viaksi moottoriajoneuvon kuljettamisena alkoholin vaikutuksen alaisena lukema rikollinen menettely jäi 1.4.1977 voimaan tulleen, rikoksen tekoaikana voimassa ollutta tieliikennelain 8 §:n 1 momentin säännöstä lievemmän rikoslain 23 luvun 1 §:n mukaan hänen viakseen rattijuopumuksena. Edellä kerrotuilla perusteilla HO oli, muuttaen KO:n päätöstä, tuominnut A tieliikenneasetuksen 15 §:n 1 momentin, tieliikennelain 6 §:n 1 momentin sekä rikoslain 21 luvun 10 §:n, 23 luvun 1 §:n ja 7 luvun 1 §:n nojalla KO:n hänen syykseen lukemien rikosten ja niistä tuomitseman rangaistuksen asemesta yksin teoin tehdyistä rattijuopumuksesta, ruumiinvamman tuottamuksesta ja varomattomuudesta liikenteessä 2 kuukauden vankeusrangaistukseen, joka määrättiin ehdolliseksi HO:n päätöksen antamispäivänä alkavin ja 30.6.1980 päättyvin koetusajoin. A:lle tuomittu ehdollinen rangaistus voitiin määrätä pantavaksi täytäntöön, jos hän koetusaikana teki uuden rikoksen, josta hänet tuomittiin vankeusrangaistukseen.

Mitä vahingonkorvauksiin tuli, HO oli katsonut, että edellä liikennevahingon aiheuttamisen osalta selostetusta syystä vakuutusyhtiöllä ei ollut laillista perustetta saada korvausta siltä osin kuin sitä oli vaadittu liikennevakuutuksen perusteella. A:n yhtiölle korvattavaksi tuomitusta määrästä, johon yhtiö oli tyytynyt, yhtiön vaunuvahinkovakuutuksen perusteella maksamia korvauksia yhteensä 45 811,63 markkaa, joiden osalta oikeus vaatia korvausta vahingon aiheuttajalta oli yleisen autovakuutusehtojen 43 kohdan mukaan siirtynyt yhtiölle, vastaava osa oli 3 268 markkaa. E:n korvausvaatimukseen 34 247,40 markkaan sisältyvät määrät oli A:n puolesta KO:ssa myönnetty tositteisiin perustuvina oikeiksi, mutta kiistetty perusteettomina. Vaadittujen bonustappioiden osalta HO oli katsonut korvattavan määrän olevan vakuutusmaksujen lisäykset ensimmäiseltä vuodelta eli liikennevakuutuksen osalta 698,60 markkaa ja vaunuvahinkovakuutuksen osalta 1 327,40 markkaa. HO oli mainituilla perusteilla ja huomioon ottaen myös, että asiakirjoista ei ilmennyt, mitä korvauksia sisältyi perävaunun vaunuvahinkovakuutuksesta suoritettuun korvausmäärään taikka säiliön pesu- ja korjauskuluja vetovaunun vaunuvahinkovakuutuksesta suoritettuun määrään, työsopimuslain 51 §:n 3 momentin ja vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla, katsoen koko vahingon korvaamisen muodostuvan A:lle kohtuuttoman raskaaksi huomioon ottaen toisaalta A:n ja toisaalta E:n varallisuusolot, sovitellut vahingonkorvausta ja alentanut A:n vakuutusyhtiölle maksettavaksi tuomitun korvauksen 3 268 markaksi ja E:lle maksettavaksi tuomitun korvauksen 8 000 markaksi.

Muilta osin HO oli jättänyt KO:n päätöksen voimaan.

A pyysi lupaa hakea muutosta HO:n päätökseen ja lupahakemukseensa sisällytti muutoksenhakemuksen.

KKO p. myönsi muutoksenhakuluvan ja käsitteli jutun. Koska vakuutusyhtiö D:ta ei ollut pidettävä asianomistajana jutussa, alempien oikeuksien vakuutusyhtiön rangaistusvaatimuksesta antama lausunto poistettiin. Muutoin KKO tutki jutun. Koska E:lle oli vahingonkorvauslain nojalla oikeus saada korvaus myös A:n tuottamasta liikennevahingosta aiheutuneesta ajoneuvon liikenne- ja vaunuvahinkovakuutuksen niin sanotun bonuksen menettämisestä eikä A ollut kiistänyt tältä osin vaaditun vahingonkorvauksen määrää, KKO katsoi tämän vuoksi ja muutoin HO:n mainitsemilla perusteilla, ettei ollut syytä muuttaa HO:n päätöksen lopputulosta.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Takala ja Surakka sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Mäkinen ja Rosokivi

Sivun alkuun