8.12.1982

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

B, C sekä D ja E olivat A:lle 3.2.1976 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla Ilomantsin KO:ssa lausuneet, että B, C:n, D ja E:n, 13.1.1964 kuolleen F, G:n, H:n sekä A:n äiti, 17.3.1975 kuollut I oli 5.10.1962 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt Ilomantsin kunnan Sonkajan kylässä omistamansa Korkeasillan tilan RN:o 5:6 ja Sillankorvan talon RN:o 60 irtaimistoineen A:lle elinikäistä eläkettä vastaan ja ehdoin, että hallintaoikeus myytyihin tiloihin siirtyi A:lle heti ja omistusoikeus I:n kuoleman jälkeen. A:n laiminlyötyä sanotun eläkkeen suorittamisen hän ja I olivat 14.12.1967 vahvistetulla edellä mainitun kauppakirjan täydennyksellä muuttaneet kaupan ehtoja siten, että kauppahinnaksi oli sovittu 22 000 markkaa, josta 10 000 markkaa oli kuitattu maksetuksi I:n A:ltä jo saamina rahasuorituksina ja eläke-etuuksina. Loppuosa kauppahinnasta oli sovittu suoritettavaksi siten, että A otti vastattavakseen tiloja rasittaneesta 2 166,59 markan asutuslainasta ja sitoutui suorittamaan I:lle 9 833,41 markkaa viiden vuoden kuluessa 14.12.1967 lukien. Edelleen kauppakirjan täydennyksessä selitettiin, että I luopui sanotusta eläkeoikeudestaan ja että omistusoikeus kyseisiin tiloihin siirtyi A:lle 14.12.1967. A:n laiminlyötyä edelleenkin kauppahinnan suorittamisen hän ja I olivat 14.3.1973 allekirjoitetussa sopimuskirjassa, jossa sanottu A:n laiminlyönti oli nimenomaisesti todettu, uudelleen sopineet tilojen kauppahinnan maksamisesta. Sopimuskirjan mukaan A oli suorittanut asiakirjan allekirjoittamistilaisuudessa I:lle 10 000 markkaa, minkä lisäksi I oli sopimuskirjalla saanut elinikäisen asumisoikeuden Sillankorvan tilan rakennuksissa, oikeuden viljellä tilojen peltoja ja ottaa tilojen metsästä poltto- ja tarvepuuta metsänhoidollista hakkuuta silmällä pitäen A:n osoituksen mukaisesti. Edelleen sopimuskirjassa selitettiin, että I:n ostama irtain omaisuus kuului hänelle. Lisäksi A oli sanotussa asiakirjassa sitoutunut suorittamaan H:lle 7 000 markkaa sekä F:n lapsille, 2.4.1961 syntyneelle J:lle ja 30.7.1963 syntyneelle K:lle, kummallekin erikseen, 5 000 markkaa heti sen jälkeen kun mainittujen tilojen metsäalueet oli myyty, kuitenkin viimeistään viiden vuoden kuluessa sopimuspäivästä lukien. Sopimuskirjassa mainittua 10 000 markan rahasuoritusta A ei kuitenkaan tiettävästi ollut suorittanut I:lle.

I oli vielä 3.6.1974 tekemässään testamentissa määrännyt, että H, J ja K:lle mainitun sopimuskirjan mukaan tulevat rahasuoritukset muodostivat heidän koko perintöosuutensa I:n jälkeen sekä että kaikki muu I:n omaisuus oli jaettava tasan B:n, C:n sekä D, E ja G:n kesken.

Kun I:n tarkoitus oli alunperin ollut, että A saisi tilat omistukseensa vasta I:n kuoltua, I:n A:lle kerrotuin tavoin luovuttamien tilojen arvo oli määrättävä I:n kuolinpäivän arvon mukaiseksi eli 357 354 markaksi. Näin ollen I, joka oli myöhemmin lisäksi katunut sanottua kauppaansa muiden rintaperillisten oikeutta loukkaavana, oli luovuttanut A:lle, joka ei ollut suorittanut tiloista tosiasiallisesti mitään vastiketta, sellaisen lahjan, jolla oli ilmeisesti tarkoitettu suosia A:ta muiden lakiosaan oikeutettujen perillisten vahingoksi. I:n jälkeen 26.5.1975 toimitetussa perunkirjoituksessa oli kuolinpesän säästöksi todettu 14 674,28 markkaa. Mainituilla perusteilla B, C sekä D ja E olivat vaatineet, että A velvoitettaisiin suorittamaan heille kullekin lakiosan täydennyksenä kunkin lakiosaa vastaavat 1/16 osan tilojen arvon ja pesän säästön yhteenlasketusta määrästä 372 028,28 markasta eli 21 400 markkaa laillisine korkoineen sekä korvausta heidän oikeudenkäyntikuluistaan.

A oli kanteesta kuultuna kiistänyt tilojen esitetyn arvon ja huomauttanut, että niiden arvo tulisi määrätä vuoden 1962 hintatason mukaisesti 24 000 markaksi. Tilojen luovutusehdot eivät muutoinkaan, huomioon ottaen A:n I:lle suorittamien vastikkeiden määrän, osoittaneet mitään suosimistarkoitusta. Mainituilla perusteilla A oli vastustanut esitettyjä vaatimuksia sekä puolestaan vaatinut, että B ja hänen myötäpuolensa velvoitettaisiin yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa.

KO p. 15.11.1976 oli todennut, että I oli 10.5.1962 tehdyllä kauppakirjalla myynyt tyttärelleen A:lle Ilomantsin kunnan Sonkajan kylässä sijaitsevat Korkeasilta-nimisen tilan RN:o 5:6 ja Sillankorva-nimisen tilan RN:o 60 kauppakirjassa määriteltyä eläke-etuutta vastaan ja että I ja A olivat 14.12.1967 tehdyllä lisäyksellä sopineet mainitun kauppakirjan ehtojen muuttamisesta kauppahinnan ja omistusoikeuden siirtymisen osalta, minkä lisäksi he olivat 14.3.1973 laaditulla sopimuskirjalla sopineet kauppahinnan maksujärjestelyistä.

Edelleen KO oli todennut, että I oli kuollut 17.3.1975, että hänen jälkeensä oli toimitettu perunkirjoitus 26.5.1975 ja että B ja hänen myötäpuolensa olivat, vaatiakseen lakiosansa täydennystä, ottaneet A:ta vastaan haasteen, joka oli annettu hänelle tiedoksi 3.2.1976.

Koska mainittua kauppaa, ottaen huomioon kauppahintaa ja sen suorittamista koskevat kauppaehdot, niiden muutokset, kauppahinnan maksamattomuus ja muut asiassa ilmi tulleet seikat, oli pidettävä lahjana, jolla oli ilmeisesti alun perin tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutettujen perillisten vahingoksi, ja koska I:n esitetyn selvityksen valossa oli katsottava myöhemmin muuttaneen mieltään sanotun suosimisajatuksen osalta sekä koska kaikki asiassa esitetty huomioon ottaen olisi kohtuutonta pitää kiinteistön arvon määrittämisajankohtana muuta kuin I:n kuolinhetken arvoa, KO, vaatimukset enemmälti hyläten, oli ottaen huomioon, että edellä mainittu oikeustoimi oli loukannut kantajien oikeutta heidän lakiosaansa ja että tuona kiinteistöjen arvona oli esitettyyn selvitykseen nähden pidettävä 145 000 markkaa sekä että I:n kuolinpesän säästönä oli pidettävä 14 674 markkaa 28 penniä, velvoittanut A:n heti maksamaan B:lle, C:lle sekä D ja E:lle kullekin erikseen 9 979 markkaa 64 penniä 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 3.2.1976 lukien sekä korvaamaan kantajien yhteiset oikeudenkäyntikulut asian laatuun nähden kohtuullisiksi harkituilla 1 300 markalla.

Itä-Suomen HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, t. 27.8.1981 oli todeten, että I oli myynyt kysymyksessä olevat tilat A:lle alkuaan 5.10.1962 vahvistetulla kauppakirjalla, katsonut selvitetyksi, että A oli suorittanut I:lle tämän 14.3.1973 allekirjoitetussa sopimuskirjassa maksetuiksi kuittaamat 10 000 markkaa, sitoutunut samassa asiakirjassa suorittamaan H, J ja K:lle yhteensä 17 000 markkaa sekä antamaan I:lle kanteessa mainitut, HO:n 4 000 markan arvoiseksi arvioimat etuudet. Lisäksi A oli 14.12.1967 vahvistetulla kauppakirjan täydennyksellä ottanut vastattavakseen 2 166,59 markan asutuslainasta. Sitä vastoin HO oli katsonut, ettei I:n sanottuun kauppakirjan täydennykseen sisältyvää kuittausta 10 000 markan rahasuoritusten ja eläke-etuuksien saamisesta voitu pitää jutussa ilmitulleiden seikkojen perusteella riittävänä näyttönä siitä, että A olisi todella suorittanut sanotun määrän rahana tai eläke-etuuksina I:lle. Kun I:n luovuttamien tilojen arvo oli KO:n mainitsemin perustein määrättävä I:n kuolinhetken arvon mukaan ja tuoksi arvoksi oli katsottava KO:n toteamat 145 000 markkaa ja kun tilojen kerrottua luovutusta oli tilojen sanotun arvon ja A:n suorittamien ja antamien vastikkeiden ja etuuksien arvon erotuksen eli 111 833,41 markan osalta pidettävä sellaisena lahjana, jolla I oli ilmeisesti tarkoittanut suosia A:ta muiden lakiosaan oikeutettujen perillisten vahingoksi sekä kun I:n kuolinpesän arvoksi oli katsottava KO:n toteamat 14 674,28 markkaa, muodostui niiden varojen kokonaismääräksi, jota lakiosia määrättäessä oli pidettävä perusteena, 126 507,69 markkaa. Mainituilla perusteilla HO, muuttaen KO:n päätöstä ja hyläten kanteen enemmälti, oli alentanut A:n lakiosien täydennyksenä suoritettavan määrän B:n, C:n sekä D ja E:n kunkin osalta erikseen 7 906 markaksi 73 penniksi, mistä kullekin tulevasta määrästä oli kuitenkin vähennettävä se omaisuuden arvo, minkä A näyttäisi asianomaisen saaneen I:n jälkeen ehkä toimitetussa perinnönjaossa.

Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n päätökseen. KKO myönsi 30.11.1981 A:lle valitusluvan siltä osin kuin jutussa oli kysymys siitä, minkä ajankohdan mukaan I:n luovuttaman omaisuuden arvo perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin säännösten nojalla oli määrättävä, sekä siirsi kysymyksen valitusluvan myöntämisestä muulta osalta ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. B ja hänen myötäpuolensa antoivat heiltä hakemuksen johdosta pyydetyn vastauksen.