14.10.1981

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Oulunsalon jakokunta, Oulunsalon kalastuskunta, Oulunsalon Kalastajainseura r.y. sekä kalastajat A, B, C, D, E ja F olivat Oulun kaupungin tiedoksi 29.6.1970 toimituttamansa haasteen nojalla Oulun RO:ssa lausuneet, että 29.6.1967 oli julistettu päättyneeksi Oulun kaupungin lahjoitusmaan RN:o 1:18, nykyisin 1:23, vesialueiden rajankäynti. Mainitussa toimituksessa oli käyty rajat Holstinsalmen suusta Toppilansaaren ja Mustansaaren välistä mainitun salmen länsipäästä alkaen merelle ja edelleen Oulun kaupungin lahjoitusmaan vesialueen ympäri päätyen Kempeleen lahteen Oulun kaupungin ja Oulujoen kunnan Kiviniemen kylän väliseen maarajan päätepisteeseen meren rannalla. Lahjoitusmaan vesialueen sisäpuolella Kraaselin, Pikkukraaselin ja Kyrönkarin saarten ympärillä olevat, rajoiltaan täysin varmasti määritellyt Lääppäri, Pikkukoppana, Nokkakoppana, Keskimmäinen koppana, Ulkokoppana, Peräkoppana, Nollakoppana, Hiejanreisi, Nokkarykmanni, Rykmanni, Iso, Ervastinapaja, Ervastinapajanreisi ja Kraaselinperä sekä Isohieta nimiset kalastuspaikat ja kaksi Ulkohaara nimistä kalastuspaikkaa olivat usean sukupolven ajan olleet Oulunsalon jakokunnan osakkaiden käytössä ylimuistoisen nautinnan nojalla ja sen jälkeen kun jakokunnan osakkaat olivat muodostaneet Oulunsalon kalastuskunnan, oli kalastuskunta 16.4.1968 tekemällään sopimuksella vuokrannut kalastuspaikat Oulunsalon Kalastajainseura r.y:lle. Edellä mainitussa rajankäyntitoimituksessa oli sekä jakokunnan että kalastuskunnan puolesta vaadittu, että välirajasta vedessä annetun lain 4 §:n 2 momentin ja kalastuslain 6 §:n 1 momentin nojalla jako- ja kalastuskuntien osakkaille jätettäisiin voimaan ylimuistoisen nautinnan perusteella saatu yksityinen oikeus talvinuottakalastukseen edellä luetelluilla kalastuspaikoilla. Vaatimusta ei kuitenkaan ollut toimituksessa hyväksytty, vaikka jakokunnan osakkailla oli katsottu olleen ylimuistoinen nautinta kalastuspaikkoihin. Sen vuoksi jakokunta ja sen myötäpuolet olivat vaatineet, että oikeus toteaisi näillä olevan ylimuistoiseen nautintaan perustuva oikeus talvinuottakalastukseen mainituilla kalastuspaikoilla.

Kaupungin vastustettua kannetta RO, jossa jakokunta myötäpuolineen oli vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 4 696 markalla, p. 25.10.1971 oli lausunut selvitetyksi, että asianomainen maanmittari oli vuonna 1789 lohkomisessa erottanut Oulun kaupungin ulko- ja kotitilukset Oulun ja Muhoksen pitäjien jakokunnan tiluksista ja oli tässä toimituksessa, jonka MJO oli 23.10.1789 vahvistanut, kaupungille jaettu muun muassa Kraaselinsaaret. Vuosina 1883 ja 1884 Oulun pitäjässä isonjaon täydennystä varten toimitetussa rajankäynnissä maanmittausinsinööri oli kuitenkin merkinnyt silloin tehtyihin rajankäyntiselitykseen ja rajakarttoihin muun muassa Kraaselinsaaret kuuluviksi silloisen Oulun pitäjän Oulunsalon kylässä olevaan Varjakan perintötaloon N:o 35. Oulun kaupungin hakemuksesta MJO oli 15.12.1905 antamallaan päätöksellä, jonka SOO oli vahvistanut 15.2.1907, määrännyt isonjaon täydennystä muutettavaksi siten, että Kraaselinsaari ja Kraaselinkari eli Kraaselinletto sekä maatumat Kraaselin läheisyydessä tulivat kuulumaan Oulun kaupungille. Edelleen RO katsoi näytetyksi, että 8.3.1910 oli päättynyt Oulun kaupungin, Oulun pitäjän emäseurakunnan ja Oulunsalon kappelin välillä toimitettu vesialueiden rajankäynti. Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan oli tuolloin käyty raja kahteen erilliseen osaan. Toinen osa oli alkanut Kempeleen lahden pohjukasta siitä paikasta, johon oli päättynyt Oulun kaupungin ja Oulujoen kunnan Kiviniemen kylän välinen maaraja, ja rajan suunta oli jatkunut siitä suoraan mereen aluksi Oulun kaupungin ja Oulun emäseurakunnan välisenä vesialuerajana ja sitten Oulun kaupungin ja Oulunsalon välisenä rajana Oulunselän halki siten, että raja oli kulkenut 305 metrin etäisyydellä Kyrönkarin itänokasta olevasta maakivestä, joka oli merkitty numerolla 3, ja siihen oli rajankäynti päätetty, koska siitä oli katsottu alkaneen aavan meren. Toisen osan, joka oli käsittänyt Kraaselinsaaria ympäröivät vesialueet, raja oli käyty siten, että Kraaselinsaaren ja Pyydyskarin välille oli määrätty rajakulma, josta oli tehty rajamerkki Hieta- eli Koivukariin. Mainitusta kulmasta oli toinen rajan suunta kulkenut koilliseen ja jatkunut Rykmanin matalikkoa kohti ja päättynyt paikkaan, josta oli katsottu aavan meren alkaneen sekä toinen rajan suunta oli kulkenut länteen Kraaselinsaaren ja Pöllönkarin välistä ja päättynyt myöskin aavaan mereen.

Vielä RO oli lausunut selvitetyksi, että 29.6.1967 päättyneessä Oulun kaupungissa sijaitsevan Oulun kaupungin lahjoitusmaa nimisen tilan RN:o 1:23, johon kuuluivat muun muassa Kraaselin saaret, vesialueiden rajankäynnissä oli mainitun tilan vesialueiden rajat käyty Holstinsalmen suusta Toppilansaaren ja Mustasaaren välistä mainitun salmen länsipäästä alkaen merelle länteen päin ja edelleen mainitun tilan vesialueen ympäri, myös ulappaa vasten, päättyen Kempeleen lahteen Oulun kaupungin lahjoitusmaan ja Kiviniemen kylän väliseen maarajan päätepisteeseen meren rannalla. Rajat oli käyty vain, mikäli oli todettu, ettei rajapaikkoja ollut ennen lainvoimaisesti määrätty tai mikäli oli todettu rajamerkit tuhoutuneiksi tahi rajat muuten epäselviksi. Rajankäynnissä oli todettu, että Oulun kaupungin lahjoitusmaan vesialueen rajat etelässä silloisen Oulujoen, joka nyttemmin kuului Oulun kaupunkiin, ja Oulunsalon kuntia vastaan oli jo aikaisemmin lainvoimaisesti käyty, minkä johdosta rajankäyntiä oli täydennetty käymällä rajat uudelleen säilyneiden rajamerkkien ja vanhan kartan mittojen mukaisiin kohtiin. Rajankäynnissä oli päätetty, että rajakulma Kraaselinsaaren ja Kyrönkarin välillä pohjoisessa oli Rykmannin matalikon luonna pisteessä, jossa 8.3.1910 päättyneessä rajankäynnissä mainittujen Kyrönkarin ohi kulkevan rajaviivan ja Hieta- eli Koivukarin luona koilliseen lähtevän rajaviivan jatkeet leikkasivat toisensa. Toimituksessa oli niin ikään päätetty, että rajakulma Kraaselinsaaresta länteen ulapalle oli myöskin edellä mainitussa rajankäynnissä Kraaselinsaaren ja Pöllönkarin välistä ulapalle määrätyn rajan jatkeella.

Edelleen RO oli katsonut selvitetyksi, että Oulunsalon kunnan asukkaat olivat ikimuistoisista ajoista lähtien harjoittaneet kesällä verkko- ja rysäkalastusta sekä syksyllä sulan veden aikana ja talvella nuottakalastusta Kraaselin ja Pikkukraaselin eli Kraaselinleton sekä Kyrönkarin ympärillä olevissa Lääppäri, Pikkukoppana, kahdessa Ulkohaara, Nokkakoppana, Keskimmäinen Koppana, Ulkokoppana, Peräkoppana, Nollakoppana, Hiejanreisi, Isohieta, Nokkarykmanni, Rykmanni, Iso, Ervastinapaja, Ervastinapajanreisi ja Kraaselinperä nimisillä nuotta-apajapaikoilla ja että näiden apajapaikkojen rajat olivat täysin varmat. Asiakirjojen ja todistajien kertomuksista saadun selvityksen mukaan olivat Oulunsalon kunnan asukkaat perustaneet niin sanotun arpayhdistyksen ja laatineet talvinuotan vetoa varten kalastajien noudatettaviksi tarkoitetut säännöt, jotka olivat perustuneet ikivanhaan käytäntöön ja joita sääntöjä Oulunsalon kunnan asukkaat olivat edelleenkin noudattaneet. Sääntöjen ja todistajien kertomusten mukaan oli jokaisella Oulunsalon kunnan asukkaalla, joka yksin tai yhdessä toisten kuntalaisten kanssa omisti vähintään puolet nuotasta ja joka asui Oulunsalon kunnan alueella, oikeus saapua apajien arvontatilaisuuteen ja saada arvonnan perusteella oikeus kalastaa yhden vuoden ajan muun muassa edellä mainittujen saarten ympärillä olevissa apajapaikoissa. Kysymyksessä olevat apajapaikat, lukuun ottamatta Hiejanreisi, Isohieta, Nokkarykmanni, Rykmanni ja Iso nimisiä paikkoja, sijaitsivat ainakin osaksi Kraaselin ja Pikkukraaselin saarten rannasta kahden metrin syvyydeltä luetun 500 metrin rajan sisäpuolella ja Iso nimisessä apajapaikassa, joka sijaitsi Kyrönkarin luona, oli tapahtunut nuotan lasku Oulun kaupungin vesialueella ja nosto Oulunsalon kunnan vesialueella. Hiejanreisi, Isohieta, Nokkarykmanni ja Rykmanni nimiset apajapaikat sijaitsivat alueella, missä 8.3.1910 päättyneessä rajankäynnissä oli katsottu olleen aavan meren. Oulun kaupunki oli ainakin vuodesta 1921 lähtien säännöllisesti vuokrannut, kuten asiakirjoista ja todistajien kertomuksista oli havaittu, sille Kraaselin ja Pikkukraaselin saarten vesialueiden omistajana kuuluvan kalastusoikeuden mainittujen saarten ympäriltä rajoittamatta vuokraoikeutta vuodenaikaan nähden eli koskemaan vain kesäkalastusta. Puheena olevilla paikoilla olivat vain Oulunsalon kunnan asukkaat harjoittaneet talvikalastusta.

Lopuksi RO oli lausunut selvitetyksi, että 29.6.1967 päättyneessä vesialueiden rajankäynnissä olivat Oulunsalon jakokunta, Oulunsalon kalastuskunta ja eräs yksityinen henkilö, kalastajana ja jakokunnan osakkaana, vaatineet, että jakokunnalle pidettäisiin ylimuistoisen nautinnan perusteella kalastusoikeus Kraaselin, Pikkukraaselin ja Kyrönkarin ympärillä olevissa mainituissa apajapaikoissa. Vaatimus oli kuitenkin hylätty, koskei ollut näytetty, että jakokunnan osakkailla olisi ollut kalastuspaikkaan sellainen yksityinen oikeus, joka olisi antanut jakokunnan osakkaille muut poissulkevan yksinomaisen oikeuden kalastaa noissa paikoissa. Sen vuoksi ja koska jo 8.3.1910 päättyneessä vesialueiden rajankäynnissä oli käyty raja Oulun kaupungin ja Oulunsalon kunnan välillä Kraaselin ja Pikkukraaselin sekä Kyrönkarin vesialueella ja kun välirajasta vedessä annetun lain 8 §:n ja kalastuslain 6 §:n nojalla oli ylimuistoiseen nautintaan perustuvaa oikeutta kalastuspaikkaan koskeva kanne pantava vireille viimeistään kolmen vuoden kuluessa siitä, kun rajankäynti oli saanut lainvoiman ja kanne oli nostettu vasta 29.6.1970 ja kun sellaista kalastusta, jota jokainen kunnan asukas oli voinut harjoittaa, ei voitu pitää mainituissa lainkohdissa tarkoitettuna yksityisenä oikeutena ja kun oli jäänyt näyttämättä, että jakokunta tai sen osakkaat, kalastuskunta tahi Oulunsalon Kalastajainseura r.y, joka oli vuokrannut kalastusoikeuden jakokunnalta, olisivat saaneet sellaisen yksityisen muut poissulkevan oikeuden kalastaa Kraaselin ja Pikkukraaselin sekä Kyrönkarin luona Oulun kaupungin vesialueella tai harjoittaa siellä kalastusta määrättynä vuodenaikana taikka määrätyllä pyyntivälineellä, RO oli hylännyt kanteen Hiejanreisi, Isohieta, Nokkarykmanni ja Rykmanni nimisten apajapaikkojen osalta toteennäyttämättömänä ja muiden apajapaikkojen osalta vanhentuneena ja toteennäyttämättömänä.

Vaasan HO, jonka tutkittavaksi Oulunsalon jakokunta ja sen myötäpuolet olivat saattaneet jutun, t. 4.1.1973 oli tutkinut sen ja katsonut, ettei ollut syytä muuttaa RO:n päätöstä. Oulunsalon jakokunta ja sen myötäpuolet oli velvoitettu yhteisvastuullisesti suorittamaan Oulun kaupungille korvaukseksi sillä jutusta HO:ssa olleista kuluista 500 markkaa.

Oulunsalon jakokunta ja sen myötäpuolet pyysivät oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 kohdan nojalla lupaa hakea muutosta HO:n tuomioon ja lupahakemukseensa sisällyttivät muutoksenhakemuksensa. Oulun kaupunki vastasi hakemukseen. KKO hankki asiassa maanmittaushallituksen lausunnon sekä sanotun lausunnon johdosta jakokunnan ja sen myötäpuolten sekä Oulun kaupungin vastaukset.