12.6.2025

Päätös, jota muutoksenhaku koskee

Itä-Suomen hallinto-oikeus 16.8.2024 nro 1721/2024

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja poistetaan. Muutoksenhakijoiden valitus hallinto-oikeudelle jätetään tutkimatta.

Lausuminen Maahanmuuttoviraston päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta raukeaa.

Asian tausta ja hallinto-oikeuden ratkaisu

(1) A (jatkossa hakija) on 29.8.2022 hakenut Suomesta kansainvälistä suojelua kolmannen kerran.

(2) Maahanmuuttovirasto on hakemuksen käsittelyn yhteydessä kuullut hakijan puolisoa B:tä hakijan lapsen C:n huoltajana hakijan mahdollisesta maasta poistamisesta ja maahantulokiellosta.

(3) Maahanmuuttovirasto ei ole päätöksellään 27.1.2023 antanut hakijalle turvapaikkaa eikä myöntänyt oleskelulupaa. Maahanmuuttovirasto on käännyttänyt hakijan kotimaahansa Irakiin.

(4) Hakija on saanut Maahanmuuttoviraston päätöksen tiedokseen 2.2.2023. Hän on 13.2.2023 valittanut päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen, joka on päätöksellään 8.3.2023 hylännyt valituksen. Hakija on hakenut valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, joka on päätöksellään 9.6.2023 hylännyt valituslupahakemuksen.

(5) Maahanmuuttovirasto on 10.5.2023 antanut päätöksestään 27.1.2023 hakijan käännyttämistä koskevan otteen tiedoksi hakijan puolisolle B:lle ja alaikäiselle lapselle C:lle (muutoksenhakijat). Muutoksenhakijat ovat 8.6.2023 valittaneet päätöksestä käännyttämistä koskevilta osin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

(6) Itä-Suomen hallinto-oikeus on muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään 16.8.2024 hylännyt muutoksenhakijoiden tekemän valituksen.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Kati Korsman ja Mari Tarro-Achamyelehe, joka on myös esitellyt asian .

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

(7)  Muutoksenhakijat ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

(8)  Korkein hallinto-oikeus  on varannut muutoksenhakijoille tilaisuuden lausua siitä, millä perusteella he katsovat, että heillä on ollut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu oikeus hakea muutosta Maahanmuuttoviraston päätökseen hallinto-oikeudessa ja edelleen korkeimmassa hallinto-oikeudessa.  Muutoksenhakijat ovat selityksessään viitanneet korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökseen KHO 2022:121.

(9)  Maahanmuuttovirasto  on antanut lausunnon ja  muutoksenhakijat vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

(10) Asiassa on esikysymyksenä ratkaistava, onko muutoksenhakijoilla ulkomaalaisen hakijan perheenjäseninä ollut itsenäinen oikeus hakea muutosta hakijan maasta poistamista koskevaan päätökseen ja onko hallinto-oikeus siten voinut tutkia heidän valituksensa Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

(11) Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2022:121 on katsottu, että kolmannen maan kansalaisen alaikäisellä lapsella ja puolisolla oli oikeus hakea muutosta tämän maasta poistamista koskevaan päätökseen eikä hallinto-oikeuden olisi tullut jättää heidän valitustaan tutkimatta siltä osin kuin siinä oli kysymys muutoksenhakijan käännyttämisestä. Ennakkopäätös koski asiaa, jossa hallinto-oikeus oli muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään yhtäältä ratkaissut kolmannen maan kansalaisen valituksen häntä koskevasta Maahanmuuttoviraston päätöksestä ja toisaalta jättänyt perheenjäsenten samaa päätöstä maasta poistamisen osalta koskevan valituksen tutkimatta.

(12) Esillä olevassa asiassa muutoksenhakijoina olevat perheenjäsenet ovat hakijasta erikseen hakeneet muutosta Maahanmuuttoviraston päätökseen hakijan maasta poistamisesta.

Sovellettavat oikeusohjeet

Kansallinen lainsäädäntö ja lain esitöitä

(13) Ulkomaalaislain 4 §:n 1 momentin mukaan mainitussa laissa tarkoitettujen asioiden käsittelyssä noudatetaan hallintolakia (434/2003), jollei laissa erikseen toisin säädetä. Mainitussa laissa tarkoitettujen muutoksenhakuasioiden osalta noudatetaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia (808/2019), jollei laissa erikseen toisin säädetä.

(14) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

(15) Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin säännös on lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 29/2018 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tarkoitettu vastaamaan sisällöltään lain voimaan tullessa voimassa olleen hallintolainkäyttölain 6 §:ää. Hallintolainkäyttölain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 217/1995 vp) lain 6 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan valitusoikeus olisi ensinnäkin sillä, johon päätös on kohdistettu. Valitusoikeus olisi siten sillä, jolle päätöksessä on nimenomaisesti asetettu jokin velvollisuus, rajoitus tai kielto tai jolta on evätty kokonaan tai osittain jokin oikeus tai etu. Toiseksi valitusoikeus olisi sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa mutta johon päätöstä ei ole muodollisesti kohdistettu. Valitusoikeutta ei voitaisi johtaa yksinomaan päätöksen välillisistä vaikutuksista. Välittömyyskriteerin soveltuvuutta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomiota kunkin asian laatuun ja asiassa ilmenevään oikeusturvan tarpeeseen.

(16) Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

(17) Ulkomaalaislain 146 §:ssä säädetään kokonaisharkinnasta. Säännös kuuluu maasta poistamista koskeviin yleisiin säännöksiin. Pykälän 1 momentin mukaan pääsyn epäämistä, käännyttämistä ja maasta karkottamista sekä maahantulokiellon määräämistä ja pituutta harkittaessa on muun muassa otettava huomioon päätöksen perusteena olevat seikat sekä asiaan muutoin vaikuttavat seikat ja olot kokonaisuudessaan. Harkinnassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota lapsen etuun ja perhe-elämän suojaan. Harkinnassa muutoin huomioon otettavia seikkoja ovat ainakin ulkomaalaisen maassa oleskelun pituus ja tarkoitus sekä ulkomaalaiselle myönnetyn oleskeluluvan luonne, hänen siteensä Suomeen sekä hänen perheeseensä liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan.

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset

(18) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kappaleen mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

(19) Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

(20) Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitea valvoo lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen noudattamista. Komitea on 29.5.2013 päivätyssä 3 artiklan 1 kappaletta koskevassa yleiskommentissaan (CRC/C/GC/14) korostanut lapsen edun olevan kolmiosainen käsite. Kyse on ensinnäkin aineellisesta oikeudesta: lapsella on oikeus siihen, että hänen etunsa arvioidaan ja otetaan ensisijaisesti huomioon, kun tarkastellaan erilaisia etuja päätöksen tekemiseksi käsiteltävänä olevassa asiassa, ja takeet siitä, että tämä oikeus pannaan täytäntöön aina, kun tehdään yhtä lasta, määriteltyä tai määrittelemätöntä lapsiryhmää tai yleisesti lapsia koskevia päätöksiä. Toiseksi kyse on perustavanlaatuisesta tulkintaperiaatteesta: jos lain säännös voidaan tulkita useammalla kuin yhdellä tavalla, tulisi valita sellainen tulkinta, joka palvelee tehokkaimmin lapsen etua. Kolmanneksi kyse on menettelysäännöstä: aina kun tehdään tiettyyn lapseen, tiettyyn lapsiryhmään tai yleisesti lapsiin vaikuttavia päätöksiä, päätöksenteossa on arvioitava päätöksen mahdollisia myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia kyseiseen lapseen tai kyseisiin lapsiin. Lapsen edun arviointi ja määrittäminen edellyttävät menettelytakeita. Lisäksi päätöksen perusteluista tulee käydä ilmi, että kyseinen oikeus on otettu nimenomaisesti huomioon.

(21) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on perhe-elämän suojaa koskevassa oikeuskäytännössään todennut, että lapsen edun ensisijaisuudesta kaikessa lasta koskevassa päätöksenteossa vallitsee laaja konsensus, joka koskee myös kansainvälistä oikeutta (esimerkiksi suuren jaoston tuomio 10.9.2019 Strand Lobben ja muut v. Norja ja suuren jaoston tuomio 6.7.2010 Neulinger ja Shuruk v. Sveitsi).

(22) Korkeimmalle oikeudelle antamassaan neuvoa-antavassa lausunnossaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on muun ohella todennut, että ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan sanamuoto ei itsessään sisällä prosessuaalisia vaatimuksia. Kuitenkin henkilöllä, jonka mainitussa artiklassa turvattuja intressejä asia koskettaa, tulee olla oikeus osallistua päätöksentekoprosessiin siinä määrin, että mainitut intressit tulevat riittävässä määrin turvatuiksi. Se, millä konkreettisilla keinoilla 8 artiklassa turvattujen oikeuksien kunnioittaminen turvataan, on jokaisen sopimusvaltion harkintavallassa. Henkilöllä, jonka yksityiselämää asia koskettaa, tulee kuitenkin olla oikeus tulla kuulluksi ja hänen esittämänsä seikat tulee ottaa huomioon päätöksenteossa siinä määrin kuin ne ovat asian kannalta relevantteja. Ihmisoikeussopimuksen 8 artikla ei kuitenkaan edellytä asianosaisaseman taikka muutoksenhakuoikeuden antamista (ks. neuvoa-antava lausunto 13.4.2023 Suomen korkeimmalle oikeudelle ja KKO 2024:18, joka koski muutoksenhakua täysi-ikäisen henkilön adoption vahvistamista koskevassa asiassa).

Unionin oikeus

(23) Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan 2 kohdan mukaan kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

(24) Jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16.12.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY johdanto-osan 22 perustelukappaleessa todetaan, että lapsen oikeuksista vuonna 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen mukaisesti jäsenvaltioiden olisi ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu mainittua direktiiviä sovellettaessa. Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen mukaisesti jäsenvaltioiden olisi ensisijaisesti otettava huomioon perhe-elämän kunnioittamisen periaate mainittua direktiiviä sovellettaessa.

(25) Mainitun direktiivin johdanto-osan 24 perustelukappaleessa todetaan, että kyseisessä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita.

(26) Mainitun direktiivin 5 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on otettava kyseistä direktiiviä täytäntöön pannessaan asianmukaisesti huomioon
a) lapsen etu,
b) perhesuhteet,
c) asianomaisen kolmannen maan kansalaisen terveydentila,
ja noudatettava palauttamiskiellon periaatetta.

(27) Unionin tuomioistuin on asiassa C-112/20, Belgian valtio, antamansa tuomion 43 kohdassa todennut, että direktiivin 2008/115/EY 5 artiklaa, luettuna yhdessä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artiklan kanssa on tulkittava siten, että jäsenvaltioiden on otettava asianmukaisesti huomioon lapsen etu ennen palauttamispäätöksen, johon on liitetty maahantulokielto, tekemistä myös silloin, kun kyseisen päätöksen adressaatti ei ole alaikäinen vaan hänen isänsä.

Oikeudellinen arviointi

(28) Ulkomaalaislain nojalla tehtyyn päätökseen haetaan muutosta noudattaen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä siltä osin kuin ulkomaalaislaissa ei erikseen säädetä toisin. Kolmannen osapuolen valitusoikeudesta on säädetty erikseen vain ulkomaalaislain 194 §:ssä, joka koskee työnantajan valitusoikeutta, mistä ei nyt ole kysymys.

(29) Korkein hallinto-oikeus on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia edeltäneen hallintolainkäyttölain (586/1996) 6 §:n soveltamista koskevassa oikeuskäytännössään arvioinut päätöksestä aiheutuvia muutoksenhakuoikeuden perustavia vaikutuksia eri tilanteissa. Pelkkä henkilökohtainen intressi tai välillinen vaikutus ei yksinomaan riitä valitusoikeuden saamiseksi, vaan päätöksellä on oltava myös välittömiä vaikutuksia henkilön tai oikeushenkilön oikeusasemaan (ks. KHO 2020:103 sekä siinä viitatut ennakkopäätökset).

(30) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että päätös hakijan maasta poistamisesta ei kohdistu perheenjäseniin eikä vaikuta heidän oikeuteensa oleskella Suomessa. Maasta poistamisella saattaa kuitenkin kiistatta olla tosiasiallista vaikutusta heidän mahdollisuuteensa viettää perhe-elämää yhdessä hakijan kanssa, kun päätös pannaan täytäntöön.

(31) Oikeuskäytännössä on katsottu, että perheenkokoajalla on valitusoikeus päätöksestä, jolla hänen aviopuolisonsa perhesiteeseen perustuva oleskelulupahakemus oli hylätty (KHO 2014:188). Perheenkokoajalla on oikeudellisesti säännelty asema perheenjäsenen perhesiteeseen perustuvassa oleskelulupamenettelyssä. Turvapaikkamenettelyssä, josta nyt on kysymys, hakijan perheenjäsenillä ei kuitenkaan ole vastaavaa asemaa.

(32) Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2022:121 on katsottu, että lapsen edun ja perhe-elämän suojan huomioon ottaminen tarkoittaa myös sitä, että kolmannen maan kansalaisen alaikäisellä lapsella ja puolisolla on oikeus hakea muutosta kyseistä perheenjäsentään koskevaan Maahanmuuttoviraston päätökseen siltä osin kuin päätös koskee perheenjäsenen maasta poistamista. Tuossa asiassa hallinto-oikeudessa oli samaan aikaan käsiteltävänä kolmannen maan kansalaisen sekä hänen lapsensa ja puolisonsa valitukset.

(33) Korkein hallinto-oikeus toteaa, että ulkomaalaislaki ja ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät, että lapsen etu ja perhe-elämän suoja tulee ottaa huomioon niin Maahanmuuttoviraston menettelyssä ja päätöksenteossa kuin valitusasiaa hallinto-oikeudessa ratkaistaessa. Tämä voi edellyttää perheenjäsenen kuulemista ja hänen hakijan kanssa tai oma-aloitteisesti toimittamiensa näkemysten tai selvitysten huomioon ottamista.

(34) Perheenjäsenellä ei kuitenkaan voida katsoa olevan asian lopputuloksen suhteen sellaista hakijasta erillistä oikeussuojan tarvetta, jonka vuoksi hänen tulisi voida omasta puolestaan hakea muutosta maasta poistamista koskevaan päätökseen. Tosiasiallisesta merkityksestään huolimatta hakijan maasta poistamisen vaikutusta perheenjäsenen oikeuteen tai etuun ei ole pidettävä välittömänä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisesta perhe-elämän suojasta tai velvollisuudesta ottaa huomioon lapsen etu ei ole johdettavissa perheenjäsenille itsenäistä muutoksenhakuoikeutta.

(35) Yksinomaan maasta poistamiseen rajoittuva perheenjäsenen muutoksenhaku merkitsisi myös sitä, että hallinto-oikeus ei tällaista muutoksenhakua käsitellessään voisi puuttua käännyttämisen perusteena olevaan ratkaisuun, jolla oleskelulupaa ei ole myönnetty. Tämä olisi ulkomaalaisten Suomessa oleskelua koskevan sääntelyn systematiikan ja yleisperiaatteiden kannalta ongelmallinen lopputulema (ks. KHO 2020:165).

(36) Edellä sanotuin perustein korkein hallinto-oikeus katsoo, että muutoksenhakijoiden valitusoikeutta on arvioitava ennakkopäätöksessä KHO 2022:121 ilmaistusta kannasta poiketen. Muutoksenhakijoilla, jotka ovat kolmannen maan kansalaisen perheenjäseniä, ei ole itsenäistä oikeutta hakea valittamalla muutosta tämän maasta poistamista koskevaan Maahanmuuttoviraston päätökseen. Esillä olevassa asiassa ei ole ollut kysymys perheenjäsenten sellaisista hakijan oman muutoksenhaun rinnalla esittämistä lausumista, joiden merkitys tulisi arvioitavaksi hakijan vaatimusten yhteydessä. Hallinto-oikeuden olisi tullut jättää perheenjäsenten valitus tutkimatta.

(37) Hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja poistettava ja muutoksenhakijoiden hallinto-oikeudelle tekemä valitus jätettävä tutkimatta.

(38) Näin ollen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta ei ole tarpeen lausua.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Tuomas Kuokkanen, Taina Pyysaari, Monica Gullans, Toni Kaarresalo, Robert Utter (eri mieltä), Emil Waris ja Päivi Pietarinen. Asian esittelijä Niina Ristolainen.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Robert Utterin äänestyslausunto:

”Olen lopputuloksesta samaa mieltä kuin enemmistö.

Perustelen ratkaisuani kuitenkin toisin kuin enemmistö.

Viittaan enemmistön päätöksen kohtiin 1 — 27 mitä tulee asian taustaan ja hallinto-oikeuden ratkaisuun, käsittelyyn korkeimmassa hallinto-oikeudessa, kysymyksenasetteluun sekä asiassa muun ohella sovellettaviin oikeusohjeisiin.

Perheenjäsenen muutoksenhakuun sovellettava säädös

Ulkomaalaislain nojalla tehtyyn päätökseen haetaan muutosta noudattaen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä siltä osin kuin ulkomaalaislaissa ei erikseen säädetä toisin. Kolmannen osapuolen valitusoikeudesta on säädetty erikseen vain ulkomaalaislain 194 §:ssä, joka koskee työnantajan valitusoikeutta, mistä ei nyt ole kysymys.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin 1 virkkeen mukaan hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään.

Mainitun lainkohdan yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan (HE 29/2018 vp, s. 74 — 75) ” [a]sianosaisen valitusoikeutta koskevan säännöksen tavoitteena on turvata jokaiselle oikeus päästä tuomioistuimeen hänen oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan koskevassa asiassa perustuslain 21 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitetulla tavalla. [---] Asianosaisen valitusoikeutta koskevassa säännöksessä edellytettäisiin päätöksen välittömiä vaikutuksia samoin kuin voimassa olevassa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa. Valitusoikeutta ei siten voitaisi johtaa pelkästään päätöksen välillisistä vaikutuksista. [---] Päätöksen vaikutusten välittömyyden arviointi edellyttää kuitenkin aina tapauskohtaista harkintaa asian laadun ja oikeusturvan tarpeen näkökulmasta (ks. esim. KHO 2018:1 ja KHO 2008:51).”

Näin ollen kysymys on tässä asiassa siitä, vaikuttaako ulkomaalaisen hakijan maasta poistamista koskeva päätös välittömästi myös hänen Suomessa laillisesti oleskelevan perheenjäsenensä oikeuteen.

Onko vaikutus perheenjäsenen oikeuteen lähtökohtaisesti välitön vai välillinen?

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklan mukaan jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan.

Pidän selvänä, että oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin tulkinnassa tulee huomioida myös Euroopan unionin oikeus, vaikkei tätä pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa erikseen mainita.

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa kyse on ollut kolmannen maan kansalaisen maasta poistamista koskevasta päätöksenteosta. Maasta poistamisen edellytyksistä säädetään jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi annetussa direktiivissä (2008/115/EY) (paluudirektiivi).

Paluudirektiivin 24 johdantokappaleessa todetaan, että direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita. Unionin tuomioistuin on todennut, että paluudirektiivin soveltamisalaan kuulumisesta seuraa perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan nojalla, että perusoikeuskirjan määräykset tulevat sovellettaviksi (asia C 352/23, Changu, kohdat 63 — 66).

Unionin tuomioistuin on esimerkiksi pakolaisaseman myöntämistä ja poistamista koskevasta menettelystä todennut, että se perustuu perusoikeuskirjassa tunnustettujen perusoikeuksien ja -periaatteiden kunnioittamiseen (asia C-175/11, H.I.D. ja B.A., kohta 58). Korkein hallinto-oikeus on ennakkopäätöksissään KHO 2014:114 ja KHO 2014:152 tulkinnut, että unionin tuomioistuimen ratkaisun valossa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vähimmäisvaatimukset tulevat noudatettaviksi, vaikka ihmisoikeussopimus ei tältä osin suoraan tulisi sovellettavaksi.

Edellä mainituissa unionin tuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa on kuitenkin ollut kyse kolmannen maan kansalaisesta itsestään, ei hänen perheenjäsenistään.

Nyt ratkaistavana olevassa asiassa on kyse maasta poistettavan kolmannen maan kansalaisen perheenjäsenistä ja näiden mahdollisesta oikeudesta hakea muutosta maasta poistamista koskevaan päätökseen. Näin ollen kyse on siitä, onko perheenjäsenten osalta kysymys tilanteesta, johon sovelletaan unionin oikeutta. Kysymys ei nähdäkseni ole aivan yksinkertainen.

Totean, että toisin kuin ennakkopäätöksessä KHO 2022:121, nyt ratkaistavana olevassa asiassa perheenjäsenet, eli puoliso ja alaikäinen lapsi, eivät ole Suomen ja sen myötä unionin kansalaisia.

Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, että unionin tuomioistuimen mukaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 20 artikla on esteenä kansallisille toimenpiteille, joiden vaikutuksesta unionin kansalaiset eivät tosiasiassa voi käyttää pääosaa oikeuksista, jotka heillä on unionin kansalaisen asemansa perusteella (ks. asia C-34/09, Gerardo Ruiz Zambrano, kohta 42).

Tämä niin sanottu Zambrano-periaate perustuu siihen, että unionin kansalaisella on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 20 artiklaan perustuva oikeus.

Vaikka unionin oikeudesta ei nähdäkseni suoraan seuraa, että nyt ratkaistavan asian perheenjäsenillä, jotka eivät ole unionin kansalaisia, olisi oikeus hakea muutosta ulkomaalaisen hakijan maasta poistamista koskevaan päätökseen, ei unionin oikeutta voida nähdäkseni sivuuttaa tulkittaessa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momenttia.

Vanhemman ja lapsen molemminpuolinen toistensa seurasta nauttiminen on perhe-elämän peruselementti, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut (ks. esim. B. v. Yhdistynyt kuningaskunta, 8.7.1987, kohta 60). Näinkin keskeiseen peruselementtiin kohdistuva toimenpide, kuten perheenjäsenen maasta poistaminen vaikuttaa nähdäkseni yhtä lailla kaikkien perheenjäsenten perhe-elämän suojaan. Tämä on entisestään korostunut tilanteessa, jossa Suomeen jäävällä perheenjäsenellä on turvapaikka suhteessa kyseiseen kohdevaltioon, mikä tosiasiassa estäisi perheenjäsenen turvallisen matkustamisen sinne yhdessä ulkomaalaisen hakijan kanssa. Pidän sellaista lähtökohtaa puutteellisena, jossa katsotaan, että muodollisesti vain yhteen perheenjäseneen kohdistettu toimenpide, jolla on näinkin dramaattinen vaikutus perhe-elämän viettämisen jatkamiseen, ei samalla koskisi jokaisen perheenjäsenen oikeutta.

Selvää sinänsä on, ettei ihmisoikeussopimuksen 8 artikla sellaisenaan takaa ulkomaalaiselle oikeutta tulla tiettyyn maahan tai oleskella siellä (ks. esim. ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Al-Nashif v. Bulgaria, 20.6.2002, kohta 114). Mutta sillä seikalla, että ulkomaalaisen hakijan maasta poistaminen ei loppujen lopuksi loukkaisi perhe-elämän suojaa ei mielestäni ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko perhe-elämän suojassa kyseessä oikeus siinä mielessä, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetaan.

Pidän näin ollen kaiken kaikkiaan liian kapeana lähestymistapana rajoittaa oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin tulkintaa tältä osin vetoamalla ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamista tai 8 artiklan sisältämiä prosessuaalisia oikeuksia koskeviin ihmisoikeustuomioistuimen tulkintoihin (ks. esim. Maaouia v. Ranska, suuri jaosto 5.10.2000, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen neuvoa-antava lausunto 13.4.2023 Suomen korkeimmalle oikeudelle).

Mielestäni perheenjäsenillä on yhtäläiset oikeusturvan tai oikeussuojan tarpeet mitä tulee perhe-elämän suojaan. Juuri perhe-elämän viettäminen, eli vanhemman ja lapsen molemminpuolinen toistensa seurasta nauttiminen, on perhe-elämän suojan ytimessä ja sen keskeinen elementti. Tässä suhteessa on merkityksetöntä, että ulkomaalaisen hakijan maasta poistaminen ei välittömästi vaikuta muiden perheenjäsenten oikeuteen oleskella Suomessa. Maasta poistaminen nimittäin eittämättä vaikuttaa välittömästi perheenjäsenen perhe-elämän viettämiseen ja sen kautta myös perheenjäsenen oikeuteen.

Näin ollen en voi päätyä muuhun lopputulokseen kuin, että ulkomaalaisen hakijan maasta poistamista koskeva päätös lähtökohtaisesti vaikuttaa välittömästi myös hänen Suomessa laillisesti oleskelevan perheenjäsenensä oikeuteen.

Seuraavaksi on kuitenkin vielä tarkasteltava erityisesti sitä, johtuuko oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa mainitusta asian laadusta kuitenkin rajoituksia perheenjäsenen oikeuteen hakea muutosta ulkomaalaisen hakijan maasta poistamista koskevaan päätökseen. Kysymystä tulee erityisesti tarkastella siitä näkökulmasta, voiko perheenjäsen hakea muutosta erikseen tai itsenäisesti.

Onko perheenjäsenellä oikeus hakea muutosta erikseen tai itsenäisesti?

Ennakkopäätöksessä KHO 2022:121 perheenjäsenet ja ulkomaalainen hakija olivat hakeneet muutosta yhdessä ja yhteisellä kirjelmällä.

Nyt ratkaistavassa asiassa perheenjäsenet ovat hakeneet muutosta erikseen ja yksin, ja vielä siten, että ulkomaalainen hakija on jo aikaisemmin yksin hakenut päätökseen muutosta siinä menestymättä.

Valtioille kuuluu lähtökohtainen oikeus päättää ulkomaalaisten maasta poistamisesta (ks. esim. Üner v. Alankomaat, suuri jaosto 18.10.2006, kohta 54 oikeustapausviittauksineen). Lähtökohtaisesti maasta poistamiseen tuleekin ryhtyä, jos ilmenee, että ulkomaalainen oleskelee maassa laittomasti (paluudirektiivin 6 artiklan 1 kohta). Maasta poistamista koskeva päätös on näin ollen eräänlainen liitännäisseuraus ulkomaalaisen oleskelun laittomuudesta, vaikka maasta poistamista koskeva päätös voidaankin muodollisesti pitää erillään kielteisestä oleskelulupapäätöksestä.

Nähdäkseni ulkomaalaisen hakijan ja hänen perheenjäsenensä pyrkimys suojata perhe-elämän jatkuminen tulisi muutoksenhaussa olla yhteneväinen. Näin ollen perheenjäsenellä ei voisi olla ulkomaalaisesta hakijasta erillinen tai itsenäinen oikeus hakea muutosta maastapoistamispäätökseen siten, että perheenjäsen pyrkisi aktiivisesti edistämään ulkomaalaisen hakijan maasta poistamista. Erillistä tai itsenäistä muutoksenhakuoikeutta vastaan puhuu myös se, että ulkomaalainen hakija voi tyytyä maastapoistamispäätökseen ja itse haluta palata kotimaahansa.

Perheenjäsenen yksinomaan maasta poistamista koskevaan päätökseen rajoittuva erillinen muutoksenhaku merkitsee myös sitä, että hallintotuomioistuin ei voi tällaisen muutoksenhaun seurauksena puuttua maasta poistamisen perusteena olevaan ratkaisuun, jolla oleskelulupaa ei ole myönnetty ulkomaalaiselle hakijalle. Perheenjäsenen erillisen muutoksenhaun menestyessä lopputulema olisi ulkomaalaisten Suomessa oleskelua koskevan sääntelyn systematiikan ja yleisperiaatteiden kannalta ongelmallinen (ks. KHO 2020:165).

Näistä syistä katson, että perheenjäsenen pelkästään ulkomaalaisen hakijan maasta poistamista koskevaan päätökseen kohdistuva erillinen tai itsenäinen muutoksenhaku olisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n 1 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkoitetulla tavalla asian laatu huomioon otettuna sellainen, ettei sanotussa lainkohdassa tarkoitettu välittömyyskriteeri enää täyty.

Yhdyn näin ollen edellä mainituilla perusteluilla enemmistön johtopäätökseen, että muutoksenhakijoiden valitusoikeutta on arvioitava ennakkopäätöksessä KHO 2022:121 ilmaistusta kannasta poiketen. Muutoksenhakijoilla, jotka ovat kolmannen maan kansalaisen perheenjäseniä, ei ole erillistä tai itsenäistä oikeutta hakea valittamalla muutosta tämän maasta poistamista koskevaan Maahanmuuttoviraston päätökseen. Hallinto-oikeuden olisi tullut jättää perheenjäsenten valitus tutkimatta.

Olen samaa mieltä enemmistön kanssa lapsen edun huomioon ottamisesta niin Maahanmuuttoviraston menettelyssä ja päätöksenteossa kuin valitusasiaa hallinto-oikeudessa ratkaistaessa.