8.4.2013

Päätös, josta valitetaan

Kuopion hallinto-oikeus 23.6.2011 nro 11/0248/3

Asian aikaisempi käsittely

Kuopion kaupungin yleiskaava-arkkitehti on 1.7.2010 (§ 25) tekemällään ja 6.7.2010 julkipanon jälkeen antamallaan päätöksellä päättänyt A:n poikkeamishakemuksen johdosta, että muutetun hakemuksen mukainen Kuopion kaupungin Ritoniemen kylässä sijaitsevan tilan Honkala RN:o 5:21 rasitealueelle rakennettavan 15 neliömetrin suuruisen laiturin ja 120 neliömetrin suuruisen pation rakentaminen ei edellytä poikkeamista yleiskaavasta.

Kuopion kaupunginhallitus on 15.11.2010 tekemällään päätöksellä (§ 561) hylännyt B:n, C:n, D:n, E:n, Antikkalan osakaskunnan, Holoppalan osakaskunnan ja F:n kuolinpesän oikaisuvaatimuksen yleiskaava-arkkitehdin päätöksestä. Yleiskaava-arkkitehdin päätös on pysytetty voimassa.

Käsittely hallinto-oikeudessa

B, C, D, E, Antikkalan osakaskunta, Holoppalan osakaskunta ja F:n kuolinpesä ovat hallinto-oikeudessa vaatineet, että kaupunginhallituksen päätös kumotaan. A:n poikkeamishakemus on hylättävä ja alue on palautettava ennen rakentamista vallinneeseen tilaan tai ainakin asia on palautettava uudelleen valmisteltavaksi.

A on velvoitettava korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut.

B ja hänen asiakumppaninsa ovat perustelleet vaatimuksiaan hallinto-oikeudessa muun ohella seuraavasti:

Kaupunginhallituksen päätös on virheellinen. Kyse on luvattomasta rakentamisesta ja rasiteoikeuden laittomasta laajentamisesta. A on ryhtynyt toimenpiteisiin ilman asianmukaisia lupia. Venevalkamarasite ei oikeuta laivalaiturin ja pation rakentamista. Hanke vaikuttaa haitallisesti naapurikiinteistöjen virkistyskäyttöön. Luvaton ruoppaus on samentanut vesiä. Massiivinen laiturirakennelma ei sovellu ympäristöön.

Ympäristölautakunta on aikanaan muistutuksessaan 1.9.2009 katsonut, että myönteisen poikkeamisluvan ehtona on, että luvan yhteydessä tehdään yleiskaavamuutosesitys, johon rajanaapurit suhtautuvat myönteisesti.

Asiassa ei ole merkitystä sillä seikalla, että A on muuttanut hakemustaan siten, että laituri on alkuperäistä lyhyempi.

Toisin kuin valituksenalaisessa päätöksessä on virheellisesti katsottu, hanke on selvästi maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n vastainen.

Kuopion kaupunginhallitus on antanut lausunnon.

A on antanut vastineen, jossa hän on muun ohella vaatinut valittajia korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 500 euroa laillisine viivästyskorkoineen ratkaisun antopäivästä lukien ja toimittanut asiassa lisäselvitystä.

B ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet vastineen ja toimittaneet lisäselvitystä valitusoikeudestaan.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Kuopion hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt tutkimatta valituksen D:n ja E:n osalta samoin kuin alueen ennallistamista koskevan vaatimuksen, kumonnut kaupunginhallituksen päätöksen ja hylännyt poikkeamishakemuksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Tutkimatta jättäminen

Vaatimus alueen ennallistamisesta

Hallinto-oikeuslain 3 §:n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi sen toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa (586/1996) tai muussa laissa.

Kaupunginhallituksen päätös koskee poikkeamislupa-asiaa. Hallinto-oikeus jättää alueen ennallistamista koskevan vaatimuksen tutkimatta, koska sen tutkiminen ei ensi asteena kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

D:n ja E:n valitusoikeus

Maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n mukaan valitusoikeus poikkeamispäätöksestä on:

1) viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla;
2) sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa;
3) sillä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa;
4) sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa;
5) kunnalla ja naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa;
6) toimialueellaan sellaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen;
7) alueellisella ympäristökeskuksella; sekä
8) muulla viranomaisella toimialaansa kuuluvissa asioissa.

Kiinteistörekisteritietojen mukaan E omistaa kiinteistön RN:o 3:12 ja D kiinteistön RN:o 3:11. Karttatarkastelun mukaan he eivät ole tilan RN:o 5:21 viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajia tai haltijoita. Valittajat ovat lisäselvityksessään ilmoittaneet valitusoikeutensa perustuvan maankäyttö- ja rakennuslain 193 §:n 4 kohtaan ja mahdollisesti myös 3 kohtaan. Kun otetaan huomioon E:n ja D:n tilojen etäisyys poikkeamishakemuksen kohteena olevasta tilasta RN:o 5:21, heillä ei voida katsoa olevan valitusoikeutta myöskään 193 §:n 2 - 4 kohdan mukaisilla perusteilla.

Näin ollen hallinto-oikeus jättää D:n ja E:n valitukset tutkimatta.

- - -

Pääasia

A on hakenut alun perin poikkeamislupaa 80 neliömetrin suuruisen laiturin ja 120 neliömetrin suuruisen pation rakentamiseen Kuopion kaupungin Ritoniemen kylässä sijaitsevan tilan Honkala RN:o 5:21 rasitealueelle. Tilan RN:o 5:21 omistaja on B. A:n omistamalla tilalla RN:o 5:19 on venevalkamaoikeus B:n tilalle RN:o 5:21. Poikkeamista on haettu rakentamisesta vastoin yleiskaavan määräyksiä ja rakennusjärjestyksen 8 §:n määräystä. A on myöhemmin muuttanut alkuperäistä rakennushanketta siten, että laiturin koko on pienennetty 15 neliömetrin suuruiseksi, pation koon säilyessä ennallaan.

Yleiskaava-arkkitehti on päätöksessään 1.7.2010 § 25 todennut, että poikkeamishakemukseen tehdyn muutoksen jälkeen haettu rakennushanke on yleiskaavan ja rakennusjärjestyksen mukainen, eikä edellytä poikkeamista yleiskaavasta. Päätöksessä on kohdassa täydentävät perustelut todettu muun ohessa, että pation rakentamisessa voidaan katsoa olevan kysymys liettyneen, matalahkon rannan muokkaamisesta ja maisemoinnista.

Kaupunginhallitus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt B:n ja hänen asiakumppaneidensa oikaisuvaatimuksen ja pysyttänyt yleiskaava-arkkitehdin päätöksen voimassa.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 85 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä tarkoitettua poikkeamista koskevaan hakemukseen on liitettävä asiakirja, joka osoittaa rakennuspaikan hallinnan tai muun perusteen hakea poikkeusta.

A:n omistamalla tilalla RN:o 5:19 on venevalkamarasite B:n tilalle RN:o 5:21. A on hakenut poikkeamislupaa 15 neliömetrin suuruisen laiturin ja 120 neliömetrin suuruisen pation rakentamiseen tilan RN:o 5:21 rasitealueelle. Kyseinen venevalkamarasite ei oikeuta rakentamaan laituria ja patiota tilalle RN:o 5:21. Koska A ei ole esittänyt maankäyttö- ja rakennusasetuksen 85 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua selvitystä rakennuspaikan hallinnasta, hänen poikkeamista koskevaa hakemustaan ei olisi tullut käsitellä.

Tämän vuoksi hallinto-oikeus kumoaa ja poistaa yleiskaava-arkkitehdin ja kaupunginhallituksen päätökset ja hylkää A:n hakemuksen. Asian näin päättyessä hallinto-oikeus ei anna lausuntoa muista valituksessa esitetyistä perusteista.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä tässä pykälässä ja 75 §:ssä säädetään asianosaisesta, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Asian näin päättyessä ei ole kohtuutonta, että A joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

- - -

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut
Kiinteistönmuodostamislaki 154 § 1 momentti
Hallintolainkäyttölaki 38 § 1 momentti ja 51 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riikka Tiainen ja Ari Saariniemi. Esittelijä Paula Vesterinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja kaupunginhallituksen ja yleiskaava-arkkitehdin päätökset saatetaan voimaan. B ja hänen asiakumppaninsa on velvoitettava korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja hallinto-oikeudessa.

Vaatimustensa tueksi A on viitannut asiassa aikaisemmin esittämäänsä sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Ensisijaisesti hallinto-oikeuden päätös on kumottava, koska poikkeamisen edellytykset ovat olemassa. Toissijaisesti päätös on kumottava sen johdosta, että A ei enää ole hakemansa poikkeamisen tarpeessa.

Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa oleva sanamuoto, jonka mukaan hakemuksen kohteena oleva hanke sijaitsisi tilan RN:o 5:21 rasitealueella, on virheellinen. Kaikki lupahakemuksen kohteena olevat rakennelmat sijaitsevat Antikkalan osakaskunnan omistamalla vesialueella.

Hallinto-oikeus kumosi poikkeamisluvan sillä perusteella, ettei maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n mukaisessa hakemuksessa ollut esitetty hallintaselvitystä rasitealueeseen. Hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan tilalle Honkala 1 RN:o 5:19 kuuluva venevalkamarasite ei oikeuta rakentamaan laituria ja patiota tilalle Honkala RN:o 5:21. Hallinto-oikeus on siis tulkinnut, ettei tilan venevalkamaoikeuteen kuulu oikeutta laiturin pitämiseen taikka rakentamiseen rasitealueen edustalla olevalle yhteiselle vesialueelle.

Hallinto-oikeus on tulkinnut virheellisesti rasiteoikeuden todellisen sisällön sekä jättänyt huomiotta ne vesilain säännökset, joiden perusteella tilalla on oikeus laiturin rakentamiseen Antikkalan osakaskunnan vesialueelle.

Vuoden 1895 osittamisasetuksessa oli rasitteiden tyyppipakko. Rasite voitiin perustaa tietä, karjanajoa, vesipaikkaa, veden johtamista tai nostamista sekä venevalkamaa ja kalastuspaikkaa varten. Osittamisasetuksen jälkeen tuli voimaan asetus jakolaitoksesta (AJ) vuonna 1916. Siinä kalastuspaikkarasite muutettiin kalastusta varten tarpeelliseksi maaksi. Muut rasitetyypit pysyivät aikaisemman lain mukaisina.

Laiturirasite omana rasitetyyppinään tuli vasta vuoden 1951 jakolakiin. Siihen asti pelkkä rantaan ulottuva tieoikeus on näin ollen voinut käsittää myös oikeuden laiturin rakentamiseen.

Tilalle RN:o 5:19 kuuluva venevalkamaoikeus on perustettu halkomistoimituksessa jo 26.8.1897. Näin ollen venevalkamaoikeus ennen jakolain voimaantuloa perustettuna on voinut pitää sisällään myös oikeuden laiturin rakentamiseen ja pitämiseen rasitealueella. Toimituksen pöytäkirjasta käy myös ilmi, että alkuperäisellä rasitealueella on sijainnut vanha laivalaituri, mikä osoittaa, että alkuperäinen rasiteoikeus on tosiasiassa pitänyt sisällään oikeuden laiturin pitämiseen rasitealueella. Tämä laivalaituri ja siihen liittyvä tieoikeus ovat olleet ainoa kulkuyhteys tilalle vielä 1940 - 1950-luvuilla.

Vaikka jaon täydentämistoimituksessa sittemmin päädyttiinkin vanha vuonna 1897 perustettu venevalkamaoikeus siirtämään toiseen, rasitetun tilan kannalta haitattomampaan paikkaan, ei rasiteoikeuden sisältöä verrattuna alkuperäiseen oikeuteen kuitenkaan muutettu. Laiturinpito-oikeus käy ilmi toimituspöytäkirjan osasta, jossa on määrätty korvauksia rasitealueen siirtämisen johdosta.

Näin ollen venevalkamaoikeus sisältää tässä tapauksessa maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä edellytetyin tavoin riittävän hallintaoikeuden laiturin rakentamiseen myös tilalla RN:o 5:21 sijaitsevalle rasitealueelle.

Hakijalla on lisäksi käyttöoikeus laiturialueeseen myös vesilain nojalla. Tilalla 5:19 on osuus Antikkalan osakaskunnan yhteisiin vesialueisiin. Näiden osuuksien suuruus on 0,0615 osakkuuslukua koko osakaskunnan osakkuusluvun ollessa 1,4377 ja vesialueen pinta-alan 802,3 hehtaaria. Näin ollen tilaan kuuluu yhteisestä vesialueesta 4,277 %, mikä vastaa pinta-alaltaan noin 34,4 hehtaarin aluetta.

A on erikseen hakenut poikkeamisluvan kohteena olevalle laiturille myös vesilain mukaista lupaa aluehallintovirastolta ja pyytänyt virastoa luparatkaisun yhteydessä perustamaan vesilain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitetun pysyvän käyttöoikeuden yhteiseen vesialueeseen.

Mainitun vesilain pykälän nojalla on selvää, että asiassa voidaan tällainen käyttöoikeus myöntää, koska toimenpiteen kohteeksi joutuva alue ei ole sanottavasti suurempi hakijan osuutta vastaavaa osaa yhteisestä alueesta vesilain 2 luvun 7 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla, vaan paljon pienempi kuin tilan osuus Antikkalan osakaskunnan yhteisestä vesialueesta.

Koska laiturin rakentamiseen tarvittava maankäyttö- ja rakennuslain mukainen lupa ja vesilain mukainen lupa ovat rinnakkaisia, ei valituksenalaista poikkeamislupaa voi hylätä sillä perusteella, ettei vesilain mukaista lupahakemusta ja siihen liittyvää käyttöoikeuspyyntöä ole vielä lainvoimaisesti ratkaistu. Hallinto-oikeus ei ole voinut perustella valituksenalaista päätöstään myöskään sillä seikalla, että A:lta puuttuisi tarvittava hallintaoikeus yhteiseen vesialueeseen.

Kuten alkuperäisessä yleiskaava-arkkitehdin päätöksessä on todettu, sen jälkeen kun hakemusta on laiturin osalta muutettu pienemmäksi, hanke ei enää ole yleiskaavan vastainen eikä myöskään ristiriidassa rakennusjärjestyksen määräysten kanssa. Näin on todettu myös hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa. Tilannetta voitaisiin toissijaisesti tulkita niin, että laiturin koon pienentämisen jälkeen ei poikkeamislupa ole ylipäätään tarpeen. Valitus tulisi kuitenkin hyväksyä ensisijaisen vaatimuksen mukaisesti ja kerran jo myönnetty poikkeamislupa pysyttää voimassa.

Kuopion kaupunginhallitus on antanut selityksen, jossa se on lausunut muun ohella seuraavaa:

Tilalla on ollut aikaisemmin, ennen päätilan lohkomista hakemuksen mukaisesta paikasta hieman pohjoiseen, vesiliikenteessä toiminut ranta-alue rasitealueena. Ranta-alue on ollut syväykseltään luonnonsatama. Se on ollut ainoa kulkuyhteys tilalle 1940 - 50-luvulla.

Vuonna 1986 tilajaon täydentämisessä rasitealue siirrettiin nykyiseen paikkaan, joka muun ohella rannan mataluudesta johtuen on rantautumisen kannalta hankala.

Kaupunginhallituksen päätös ei ole ollut virheellinen ja se tulee saattaa voimaan. Yleiskaava-arkkitehdin päätös perustui lähtökohtaan, jonka mukaan hankkeen sisältö muuttui alkuperäisestä laivalaiturista hakijan omaan käyttöön tulevaan, myös alkuperäistä pienempään venelaituriin. Yksityiskäytössä olevia laitureita ei ole osoitettu missään Kuopion kaupungin maaseutualueiden yleiskaavoissa eivätkä ne muutoinkaan yleiskaavoituksen yleispiirteinen luonne huomioiden kuulu yleiskaavatasoiseen suunnitteluun.

Yleiseen käyttöön tulevat laiturit/laivalaiturit, kuten alkuperäinen hanke oli, ovat merkitykseltään ja vaikutuksiltaan laajoja ja kuuluvat näin ollen yleiskaavalla ratkaistavaan maankäyttöön. Muutettuna hanke ei ole yleiskaavan vastainen. Hanke ei myöskään aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden tai rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Venelaituri ei myöskään johda merkittävään rakentamiseen suhteessa alueella toteutettuihin laitureihin eikä myöskään vastaavanlaisiin lähirannoilla toteutettuihin suurehkoihin kivilaitureihin nähden tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

B ja hänen asiakumppaninsa ovat antaneet selityksen, jossa he ovat vaatineet A:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa laillisine korkoineen ja lausuneet muun ohella seuraavaa:

Venevalkamarasite ei oikeuta rakentamaan laituria ja patiota tilalle RN:o 5:21. Tämä on myös vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen kanta. Se, että venevalkamaoikeus ei oikeuta laiturin rakentamiseen rasiteoikeuden myöntäneen kantatilan rantaan, on vahvistettu esimerkiksi ratkaisussa KHO 14.6.1993 taltio 2325.

A on antanut vastaselityksen, jossa hän on lausunut muun ohella seuraavaa:

B:n ja tämän asiakumppanien kirjelmässään viittaama korkeimman hallinto-oikeuden tapaus koskee vuonna 1963 eli jakolain voimassa ollessa perustettua venevalkamaoikeutta, joten se ei sovellu nyt käsiteltävään tapaukseen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus kumoaa A:n valituksesta Kuopion hallinto-oikeuden päätöksen pääasian osalta. Enemmän viivytyksen välttämiseksi korkein hallinto-oikeus ottaa asian tältä osin välittömästi tutkittavakseen sitä hallinto-oikeudelle palauttamatta. Korkein hallinto-oikeus hylkää B:n ja hänen asiakumppaneidensa valituksen Kuopion kaupunginhallituksen päätöksestä ja saattaa voimaan kaupunginhallituksen päätöksen, jolla poikkeamishakemus on hylätty tarpeettomana.

2. Korkein hallinto-oikeus hylkää oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat vaatimukset.

Perustelut

1. Poikkeaminen

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 85 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:ssä tarkoitettua poikkeamista koskevaan hakemukseen on liitettävä asiakirja, joka osoittaa rakennuspaikan hallinnan tai muun perusteen hakea poikkeusta.

Asiassa on ensin ratkaistava, onko hakija esittänyt poikkeamishakemuksen yhteydessä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 85 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla riittävän selvityksen rakennuspaikan hallinnasta tai muun perusteen hakea poikkeusta. Tämän jälkeen tulee mahdollisesti ratkaistavaksi, edellyttääkö rakennushankkeen toteuttaminen poikkeusta yleiskaavasta.

A:n rakennushanke on koskenut 15 neliömetrin suuruisen laiturin ja 120 neliömetrin suuruisen pation rakentamista Kuopion kaupungin Ritoniemen kylään tilan Honkala RN:o 5:21 rantaan. Rakennuspaikan hallinta on poikkeamishakemuksen mukaan perustunut A:n omistaman tilan Honkala 1 RN:o 5:19 hyväksi tilan Honkala RN:o 5:21 alueelle perustettuun venevalkamarasitteeseen. Sittemmin A on valituksessaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa kertonut, että asemapiirroksen mukainen rakennushanke ei tosiasiallisesti miltään osin kohdistu venevalkama-alueelle, vaan vesialueelle. Tämän vuoksi A on katsonut, että hän hallitsee hankkeen tarkoittamaa rakennuspaikkaa ja voi näin hakea poikkeamista erityisesti sillä perusteella, että hänellä on vireillä Itä-Suomen aluehallintovirastossa sinne kesällä 2009 jättämänsä vesitalouslupahakemuksen osana vesilain (264/1961) 2 luvun 7 §:ssä tarkoitettu käyttöoikeuden perustamista yhteiseen vesialueeseen koskeva hakemus.

Asiassa korkeimmalle hallinto-oikeudelle esitetyn selvityksen mukaan A:n kiinteistöön kuuluu 4,277 %:n osuus siitä Antikkalan osakaskunnan yhteisestä vesialueesta, jonka rannalla hankkeen tarkoittama laituri sijaitsee.

Vesilain (264/1961) 1 luvun 28 §:n ja vesilain (587/2011) 2 luvun 5 §:n mukainen rannanomistajan oikeus laiturin rakentamiseen muun kuin rannanomistajan omistamalle vesialueelle ilman vesilain mukaista lupaa ei lähtökohtaisesti koske venevalkamaa varten perustetun, rantakiinteistöön kohdistuvan rasiteoikeuden haltijaa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan laiturin rakentamista tarkoittavaa rakennushanketta ei siten rannanomistuksen osalta voida perustaa yksin venevalkamaa koskevaan rasiteoikeuteen, vaikka mainituissa pykälissä säädetyt edellytykset muutoin täyttyisivätkin. Tältä kannalta merkitystä ei ole sillä, että nyt kysymyksessä oleva, rannan maa-alueeseen kohdistuva rasite on alun perin vahvistettu vuoden 1895 osittamisasetuksen (21/1895) mukaan. A ei siten poikkeamista hakiessaan ole yksin venevalkamarasitteensa perusteella esittänyt selvitystä, joka osoittaisi maankäyttö- ja rakennusasetuksen 85 §:n 1 momentissa edellytetyn perusteen hakea poikkeusta.

A:lla on kuitenkin ollut asian käsittelyn aikaan erikseen vireillä vesilain mukainen lupahakemus laiturin rakentamiseksi. A on korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittänyt, että hänellä olisi oikeus saada mainitun laiturin rakentamiseen tarvittava käyttöoikeus vesialueeseen nyttemmin kumotun vesilain 2 luvun 7 §:n (264/1961) nojalla. Mainittua säännöstä uudessa vesilaissa (587/2011) vastaavat lähinnä pääosin saman sisältöiset 2 luvun 12 ja 13 §.

Poikkeamispäätös on hallintolupa, jolla ratkaistaan, ovatko maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset edellytykset poikkeamiseen rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista olemassa. Sen seikan selvittäminen, onko hakijalla oikeus poikkeuksen hakemiseen, on osa poikkeamisasian ratkaisemista.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 85 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti poikkeamisen hakemisen edellytyksenä on, että hakija voi osoittaa asiakirjan rakennuspaikan hallinnasta tai muun perusteen hakea poikkeusta. Poikkeamispäätöksellä ei kuitenkaan ratkaista omistus- tai hallintaoikeutta rakennuspaikkaan. Tämän vuoksi epäselvässä tilanteessa poikkeamishakemusta ei ole syytä jättää käsittelemättä yksin sillä perusteella, että rakennuspaikan hallintaa tai muuta edellä tarkoitettua perustetta poikkeuksen hakemiseen koskevasta selvityksestä ei varmuudella voida todeta hakijan oikeutta rakennuspaikkaan.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A on selvittänyt, että hänellä on poikkeamishakemusta tehdessään ollut vireillä aluehallintovirastossa vesitalouslupaa koskeva hakemus, ja hän on siinä yhteydessä hakenut myös vesilaissa tarkoitettua käyttöoikeuden perustamista yhteiseen vesialueeseen, johon hänen kiinteistöllään on 4,277 prosentin osuus. Tällä perusteella vesilain mukainen käyttöoikeus olisi myönnettävissä, jos myös vesitalousluvan edellytykset täyttyvät.

Tätä selvitystä voidaan, kun sitä arvioidaan kokonaisuutena yhdessä tilalle Honkala 1 RN:o 5:19 kuuluvan, rannan maa-aluetta koskevan venevalkamarasitteen kanssa, pitää maankäyttö- ja rakennusasetuksen 85 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna muuna selvityksenä, joka riittävästi osoittaa perusteen hakea poikkeusta. Mahdollisuus käyttöoikeuden saamiseen vesilain nojalla ei kuitenkaan vielä tarkoita, että hakija hallitsee rakennuspaikkaa. Tämä edellyttää lisäksi muun ohella, että vesilain mukainen lupa-asia on ratkaistu sekä käyttöoikeuden perustamisen osalta että myös muilta osin.

Viivytyksen välttämiseksi asiaa ei ole perusteltua palauttaa hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi, vaan hallinto-oikeudelle tehty valitus on syytä ottaa välittömästi tutkittavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Rakennushanketta koskevalla alueella on voimassa ympäristöministeriön 28.10.1994 vahvistama yleiskaava, jossa tila Honkala RN:o 5:21 sijaitsee alueella maa- ja metsätalousalue, loma-asutusta (M-2). Kun otetaan huomioon yleiskaavan suunnittelutarkkuus ja suunnitellun rakentamisen koko ja luonne vähäisenä laiturihankkeena, hanke ei ole edellyttänyt poikkeamista yleiskaavasta. Näin on myös Kuopion kaupunginhallitus päätöksellään katsonut, eikä tarvetta poikkeamisluvan myöntämiseen ole ollut.

Selvyyden vuoksi korkein hallinto-oikeus toteaa, että tällä päätöksellä on ratkaistu ainoastaan A:n laiturihankkeen poikkeamisluvan tarve. Siihen, onko hänellä muutoin oikeus toteuttaa rakentamishankkeensa, ei ole tässä yhteydessä otettu eikä voitukaan ottaa kantaa.

2. Oikeudenkäyntikulut

Asian laatuun nähden ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, B:lle ja hänen asiakumppaneilleen ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Liisa Heikkilä. Asian esittelijä Esa Hakkola.