31.12.2010

Markkinaoikeus oli päätöksellään muuttanut Energiamarkkinaviraston päätöksissään vahvistamaa verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuvan kustannuksen laskentamenetelmää. Asiassa oli ratkaistava, oliko sähkömarkkinalain hinnoittelun kohtuullisuutta koskevan vaatimuksen toteutuminen edellyttänyt kyseessä olevan laskentamenetelmän muuttamista.

Sähkömarkkinalaissa oli jätetty valvovalle viranomaiselle laaja harkintavalta hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiperusteiden kehittämisessä. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ollut mahdollista todeta, kumpi laskentamenetelmistä tuotti kustannuksen laskennan kannalta oikeamman ja siten hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnin kannalta paremman lopputuloksen. Markkinaoikeuden ei olisi tullut sille esitetyn selvityksen perusteella kumota Energiamarkkinaviraston päätöstä tältä osin ja muuttaa viraston päätöksessä vahvistettua laskentamenetelmää.

Sähkömarkkinalaki 14 ja 38 a §

Ks. KHO:2000:54

Päätös, josta valitetaan

Markkinaoikeuden päätös 31.12.2008 nro 635-640/2008

1. Energiamarkkinaviraston päätökset

Energiamarkkinavirasto on 13.12.2007 antamillaan päätöksillä Dnrot 503-504/424/2007 ja 509-512/424/2007 vahvistanut verkonhaltijoiden noudatettavaksi päätösten liitteessä 1 ilmoitetut menetelmät verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämiseksi 1.1.2008 alkaneella ja 31.12.2011 päättyvällä valvontajaksolla.

Energiamarkkinavirasto on perustellut päätöksiään yhdenmukaisesti seuraavasti:

Asianosainen harjoittaa sähkömarkkinalain mukaista luvanvaraista sähköverkkotoimintaa ja on siten sähkömarkkinalain 3 §:n 8 kohdassa määritelty verkonhaltija.

Sähkömarkkinalain 38 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Energiamarkkinaviraston tulee päätöksellään vahvistaa verkonhaltijan noudatettavaksi menetelmät verkonhaltijan verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen määrittämiseksi ennen menetelmien käyttöönottamista. Vahvistuspäätös on sähkömarkkinalain 38 a §:n 3 momentin mukaan voimassa neljän vuoden pituisen valvontajakson ajan.

Asianosaisen on otettava vahvistettavat menetelmät huomioon siirtopalvelusta perittävien maksujen suuruutta määrittäessään valvontajakson aikana. Vahvistettavat menetelmät kattavat verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman arvostusperiaatteet, verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittämistavan, verkkotoiminnan tuloksen määrittämistavan sekä sen edellyttämän tuloslaskelman ja taseen oikaisun. Osana menetelmiä Energiamarkkinavirasto vahvistaa sähköntoimituksissa tapahtuneiden keskeytysten aiheuttaman haitan määrittämistavan sekä verkkotoiminnan tehostamiseen kannustavan tavoitteen ja sen määrittämistavan sekä menetelmän, jolla tehostamistavoitetta sovelletaan hinnoittelussa.

Sähkömarkkinalain 38 a §:n 2 momentin mukaan vahvistuspäätöksen on perustuttava sähkömarkkinalain 3, 4 ja 6 a luvussa sekä verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1228/2003 säädettyihin perusteisiin. Sähkön jakeluverkkotoiminnan hinnoittelussa noudatettavien menetelmien osalta sovelletaan sähkömarkkinalain 3 luvun 10 ja 14 §:ssä säädettyjä hinnoitteluperiaatteita.

Sähkömarkkinalain 10 §:n 1 momentin mukaan verkonhaltijan on kohtuullista korvausta vastaan myytävä sähkön siirtopalveluja niitä tarvitseville verkkonsa siirtokyvyn rajoissa (siirtovelvollisuus). Sähkömarkkinalain 14 §:n 2 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista.

Hallituksen esityksessä sähkömarkkinalaiksi (HE 138/1994) ja sen 14 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että monopoliasemassa olevalta verkkotoiminnalta tulee edellyttää hinnoittelun kohtuullisuutta. Perusperiaatteena on, että hinnoittelun tulisi vastata toiminnan kustannuksia. Toisaalta perusteluissa on todettu, että hinnoittelun tulisi turvata riittävä tulorahoitus ja vakavaraisuus. Tulot saisivat kattaa verkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset sekä antaa sitoutuneelle pääomalle kohtuulliseksi katsottavan tuoton.

Eduskunnan talousvaliokunta on sähkömarkkinalakiesitystä koskevassa mietinnössään (TaVM 56/1994) katsonut, että verkonhaltijoiden keräämien maksujen tulee vastata verkon ylläpidon kustannuksia. Tämän lisäksi verkonhaltijalla on oikeus odottaa, että tulonmuodostus on riittävä sähköverkon kehittämiseen. Pakollisten käyttö-, ylläpito- ja kehittämiskustannusten kattamisen jälkeen tulonmuodostuksen tulee antaa verkonhaltijalle kohtuullinen tuotto sitoutuneelle pääomalle. Valiokunta on lähtenyt siitä, että tuoton kohtuullisuuden arvioinnissa otetaan huomioon sijoituksen vähäinen riskipitoisuus, alhaiset rahoituskulut ja laitteiston pitkä käyttöikä.

Energiamarkkinavirastolle on sähkömarkkinalaissa jätetty laaja harkintavalta hinnoittelun kohtuullisuutta koskevan arviointimenetelmän valinnassa. Vahvistettavat menetelmät perustuvat olennaisin osin 1.1.2005 alkaneelle ja 31.12.2007 päättyneelle valvontajaksolle vahvistettuihin lainvoimaisiin menetelmiin.

Päätöksissä vahvistettavien menetelmien perusteella Energiamarkkinavirasto laskee ja vahvistaa sähkömarkkinalain 38 c §:n nojalla annettavilla erillisillä valvontapäätöksillä valvontajakson päätyttyä verkonhaltijan verkkotoiminnan toteutuneen ja kohtuullisen tuoton valvontajakson ajalta. Energiamarkkinavirasto ottaa valvontapäätöstä koskevassa laskelmassa huomioon myös edelliseltä 1.1.2005 alkaneelta ja 31.12.2007 päättyneeltä valvontajaksolta asianosaiselle Energiamarkkinaviraston päätöksellä vahvistetun verkkotoiminnan tuoton yli- tai alijäämän.

Energiamarkkinavirasto on todennut päätöksissään voimassaolon osalta, että se soveltaa päätöksillä vahvistettuja menetelmiä 1.1.2008-31.12.2011 tapahtuvan hinnoittelun kohtuullisuuden valvontaan ja että se voi muuttaa päätöksiä uusilla päätöksillä joko verkonhaltijan hakemuksesta tai omasta aloitteestaan siten kuin sähkömarkkinalain 38 b §:ssä säädetään.

Päätöksiä on ollut noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

Menetelmät sähkön alueverkkotoiminnan tuoton määrittämiseksi 1.1.2008 alkavalla ja 31.12.2011 päättyvällä valvontajaksolla sisältävän liitteen 1 kohdassa ”2.1.3.1 Rahoitusomaisuus” lausutaan seuraavaa:

Kirjanpitolain (1336/1997) 4 luvun 4 §:n mukaan rahoitusomaisuutta ovat rahat, saamiset sekä tilapäisesti muussa muodossa olevat rahoitusvarat. Rahoitusomaisuuden huomioon ottamisessa verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman arvostamisessa Energiamarkkinavirasto soveltaa toisella valvontajaksolla menetelmää, joka perustuu markkinaoikeuden 21.12.2006 antamiin päätöksiin ensimmäiselle valvontajaksolle annetuista vahvistuspäätöksistä tehtyihin valituksiin. Markkinaoikeus on käsitellyt rahoitusomaisuuden eliminointia sähköverkonhaltijan verkkotoiminnan tuottoa koskevissa menetelmissä ja todennut päätöksissään, että rahoitusomaisuuden hallinta ei ole rahoitusteoreettisesti varsinaista sähköverkkotoimintaa eikä sitä ole perusteltua lukea miltään osin verkkotoiminnan sitoutuneeseen omaisuuteen, jolle lasketaan kohtuullinen tuotto.

Energiamarkkinavirasto eliminoi kokonaisuudessaan taseeseen kirjatun rahoitusomaisuuden. Eliminoitavaan rahoitusomaisuuteen luetaan taseen vastaaviin kuuluvat erät Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset, Rahoitusarvopaperit sekä Rahat ja pankkisaamiset sekä niihin rinnastettavissa olevat erät. Vastaavasti Energiamarkkinavirasto ei myöskään sisällytä rahoitustuottoja hinnoittelun kohtuullisuuslaskelmissa verkkotoiminnan oikaistuun tulokseen. Siten verkonhaltijan saamat rahoitustuotot eivät vaikuta hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiin.

Sähköverkkotoiminnan harjoittaminen edellyttää kuitenkin määrättyä rahoitusomaisuutta yhtäältä säännöllisten maksujen suorittamiseksi, kun yrityksen maksusuoritukset tapahtuvat väistämättä jossain määrin eriaikaisesti kassaan maksujen kanssa ja toisaalta ennalta arvaamattomiin menoihin varautumiseksi. Näin ollen verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi välttämättömästä rahoitusomaisuudesta aiheutuva kustannus tulee ottaa jollakin tavoin huomioon arvioitaessa verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalvelusta perittävien maksujen kohtuullisuutta.

Energiamarkkinavirasto ottaa verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuvan kustannuksen huomioon markkinaoikeuden päätöksissä vahvistettua tapaa vastaavalla menetelmällä, jolloin toteutunutta tulosta laskettaessa otetaan huomioon vähennyksenä verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuva kustannus. Verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavana rahoitusomaisuutena otetaan huomioon taseeseen eriin Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset, Rahoitusarvopaperit sekä Rahat ja pankkisaamiset kirjatusta rahoitusomaisuudesta enintään määrä, joka vastaa kahdeskymmenesosaa verkonhaltijan liikevaihdosta.

Verkonhaltijan verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuva kustannus lasketaan kertomalla edellä mainittu osuus taseeseen kirjatusta rahoitusomaisuudesta pääoman painotetun keskikustannuksen laskennassa käytettävällä korollisen vieraan pääoman kustannuksella, joka on määritelty luvussa 3.3.

2. Asian käsittely markkinaoikeudessa

Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy, Kittilän Alueverkko Oy, PVO-Alueverkot Oy, Satapirkan Sähkö Oy, Satavakka Oy ja Sähkö-Virkeät Oy ovat markkinaoikeudelle tekemässään yhteisessä valituksessa vaatineet ensisijaisesti, että markkinaoikeus muuttaa Energiamarkkinaviraston kunkin valittajan osalta tekemää päätöstä

1. tuottopohjan osalta niin, että tasetta oikaistaessa taseesta ei eliminoida taseen vastaaviin kuuluvia muita kuin laina- ja sijoitusluonteisia saamisia, eli niin, että saamisten eliminointiin sovelletaan samaa menettelyä kuin ensimmäisellä valvontajaksolla 2005-2007, ja

2. verkkotoiminnan oikaistun toteutuneen tuloksen laskennan osalta niin, että rahoitusomaisuuden (rahoitusarvopaperit, rahat ja pankkisaamiset sekä näihin rinnastettavissa olevat erät, jäljempänä myös rahoitukselliset erät) kustannus otetaan huomioon vähennyksenä, jonka määrä saadaan kertomalla verkonhaltijan taseen mukaiset rahoitukselliset erät WACC-mallissa (Weighted Average Cost of Capital) sovellettavan vieraan pääoman kustannuksen kertoimella (riskitön korkokanta + 0,6 %). Rahoitukselliset erät voidaan kuitenkin ottaa huomioon enintään siihen määrään saakka, jolla verkonhaltija saavuttaa Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n maksuvalmiusmääritelmän mukaan tyydyttävän maksuvalmiuden minimitason eli niin sanotun Current ratio -arvon yksi (1). Rahoitusomaisuuden kustannus on laskettava vain tässä tarkoitetuille rahoituksellisille erille eikä sitä vastoin esimerkiksi myynti- ja siirtosaamisille siinäkin tapauksessa, että valitusta ei hyväksyttäisi rahoituksellisten erien huomioon otettavaa enimmäismäärää koskevilta osin.

Sen varalta, että valitusta ei hyväksyttäisi vaatimuskohdan 1 osalta, valittajat ovat vaatineet kohdan 2 osalta toissijaisesti, että vähennyksenä huomioon otettava kustannus lasketaan rahoitusomaisuudelle sellaisena, kuin Energiamarkkinavirasto on määritellyt sen valituksenalaisissa päätöksissään.

Valittajat ovat vaatineet kummankin vaatimuskohdan osalta toissijaisesti, että markkinaoikeus kumoaa edellä mainitut päätökset ja palauttaa asian Energiamarkkinavirastoon päätösten muuttamiseksi ensisijaisesti vaadituin tavoin.

Valittajat ovat lisäksi vaatineet, että markkinaoikeus velvoittaa Energiamarkkinaviraston korvaamaan niiden yhteiset arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa 7 787,70 eurolla korkoineen.

Energiamarkkinavirasto on lausunnossaan markkinaoikeudessa vaatinut, että valitukset hylätään perusteettomina ja että valittajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Yhtiöt ovat antaneet vastaselityksen.

3. Markkinaoikeuden ratkaisu

Markkinaoikeus on, toimitettuaan tässä ja jäljempänä kohdasta 4.5 ilmenevissä asioissa yhteisen suullisen käsittelyn, valituksenalaisella päätöksellään muuttanut Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 asioissa Dnrot 503-504/424/2007 ja 509-512/424/2007 antamia päätöksiä seuraavasti:

Tasetta oikaistaessa taseesta ei tule eliminoida verkonhaltijan myynti- eikä siirtosaamisia eli muita taseen vastaaviin kuuluvia saamisia kuin laina- ja sijoitusluonteisia saamisia. Saamisten eliminointiin sovelletaan siten samaa menettelyä kuin ensimmäisellä valvontajaksolla vuosina 2005-2007.

Tämän päätöksen perusteluista ilmenevien, rahoitusomaisuuteen kuuluvien rahoituksellisten erien eli rahoitusarvopapereiden, rahojen ja pankkisaamisten sekä näihin rinnastettavissa olevien erien kustannus otetaan verkkotoiminnan oikaistun toteutuneen tuloksen laskennassa huomioon vähennyksenä, jonka määrä saadaan kertomalla mainitut, verkonhaltijan taseen mukaiset rahoitukselliset erät WACC-mallissa (Weighted Average Cost of Capital) sovellettavan vieraan pääoman kustannuksen kertoimella (riskitön korkokanta + 0,6 %). Rahoitukselliset erät voidaan kuitenkin ottaa tällä tavoin huomioon enintään siihen määrään saakka, jolla verkonhaltija mahdollisen vaihto-omaisuuden sekä myynti- ja siirtosaamiset ensin mukaan lukien saavuttaa Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n maksuvalmius-määritelmän mukaisen Current ratio -arvon 0,7.

Markkinaoikeus on velvoittanut Energiamarkkinaviraston suorittamaan Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:lle, Kittilän Alueverkko Oy:lle, PVO-Alueverkot Oy:lle, Satapirkan Sähkö Oy:lle, Satavakka Oy:lle ja Sähkö-Virkeät Oy:lle yhteiseksi korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista markkinaoikeudessa 7 787,70 euroa laillisine viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus on hylännyt Energiamarkkinaviraston vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Markkinaoikeus on lausunut ratkaisunsa perusteluina seuraavaa:

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Sähköverkkopalvelujen hinnoittelun ja verkkotoiminnan tuoton kohtuullisuutta koskevassa valvonnassa on Suomessa siirrytty sähkömarkkinalakiin 21.12.2004 tehdyillä muutoksilla (1172/2004) tapauskohtaisesta, jälkikäteisestä valvonnasta kattavaan, kaikkiin verkonhaltijoihin yhtenäisesti kohdistuvaan ja suuressa määrin etukäteisenä pidettävään valvontaan. Uusi sääntely on tullut voimaan 27.12.2004, jolloin Energiamarkkinavirasto on antanut kullekin sähköverkonhaltijalle ensimmäistä valvontajaksoa 1.1.2005-31.12.2007 koskevan vahvistuspäätöksensä.

Markkinaoikeus on puolestaan antanut 21.12.2006 päätöksensä (nrot 268-344/2006) valituksista, joita kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj, Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy ja 74 jakeluverkonhaltijaa olivat tehneet Energiamarkkinaviraston edellä mainituista ensimmäisistä vahvistuspäätöksistä. Markkinaoikeus on mainituissa päätöksissään esitellyt laajalti kohtuullisuusvalvonnan tarkoitusta osoittavia lainvalmisteluasiakirjoja sekä muita asiaan sovellettavia oikeuslähteitä, joista sähkömarkkinalain 14 § sisältää yhtenä keskeisimmistä verkkopalvelujen myyntiehtoja ja hinnoittelua koskevat yleiset säännökset. Sen 1 momentin mukaan verkkopalvelun myyntihintojen ja -ehtojen sekä niiden määräytymisperusteiden on oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä kaikille verkon käyttäjille, ja verkkopalvelujen hinnoittelun on säännöksen 2 momentin mukaan oltava kohtuullista.

Energiamarkkinaviraston tulee sähkömarkkinalain 38 a §:n 1 momentin mukaan päätöksellään vahvistaa verkonhaltijan ja järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan noudatettavaksi erilaisia palvelujen ehtoja ja palvelujen hinnoittelua koskevia menetelmiä ennen niiden käyttöön¬ottamista. Sen on säännöksen 1 kohdan mukaan vahvistettava menetelmät verkonhaltijoiden verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalveluista perittävien maksujen määrittämiseksi valvontajakson aikana.

Hinnoittelussa noudatettavien menetelmien vahvistamista koskevassa päätöksessä voidaan sähkömarkkinalain 38 a §:n 2 momentin mukaan määrätä

1) verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman arvostusperiaatteista
2) verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittämistavasta
3) verkkotoiminnan tuloksen määrittämistavasta sekä sen edellyttämästä tuloslaskelman ja taseen oikaisusta
4) verkkotoiminnan tehostamiseen kannustavasta tavoitteesta ja sen määrittämistavasta sekä menetelmästä, jolla tehostamistavoitetta sovelletaan hinnoittelussa
5) hinnoittelurakenteen määrittämistavasta, jos määrittämistapa on tarpeen verkkoon pääsyn toteuttamiseksi tai Suomea sitovan kansainvälisen velvoitteen täytäntöön panemiseksi taikka jos määrittämistapa liittyy järjestelmävastuun piiriin kuuluvien palvelujen hinnoitteluun.

Sähkön siirtohinnoittelun kohtuullisuusvalvonta perustuu paitsi edellä mainittuihin ennen valvontajaksoa tehtäviin vahvistuspäätöksiin, myös Energiamarkkinaviraston valvontajakson päätyttyä tekemiin päätöksiin. Viraston tulee sähkömarkkinalain 38 c §:n mukaan valvontajakson päätyttyä antamallaan päätöksellä velvoittaa verkonhaltija alentamaan 38 a §:n momentin 1 kohdassa tarkoitettujen menetelmien perusteella määritettyjä siirtopalvelumaksujaan kuluvan valvontajakson aikana sillä määrällä, jolla verkkotoiminnan tuotto on päättyneen valvontajakson kuluessa ylittänyt kohtuullisen tuoton määrän, taikka oikeuttaa verkonhaltija korottamaan siirtopalvelumaksujaan kuluvan valvontajakson aikana sillä määrällä, jolla verkkotoiminnan tuotto on päättyneen valvontajakson kuluessa alittanut kohtuullisen tuoton määrän. Energiamarkkinavirasto on loppuvuonna 2008 antanut kullekin sähköverkonhaltijalle ensimmäisen valvontajakson 2005-2007 osalta sähkömarkkinalain 38 c §:ssä tarkoitetun päätöksen.

Asiassa on nyt kysymys niistä menetelmistä ja laskentamalleista, jotka Energiamarkkinavirasto on vahvistanut sähköverkkotoiminnan tuoton ja siirtopalveluista perittävien maksujen määrittämiseksi järjestyksessään toiselle sähkömarkkinalain muutosta seuranneelle valvontajaksolle 1.1.2008-31.12.2011.

Verkkoliiketoiminnalle sallittava kohtuullinen tuotto määritetään päätösten mukaan asiaa yksinkertaistaen ilmaistuna oikaisemalla verkkotoimintaan sitoutunutta pääomaa ensin nykykäyttöarvoonsa ja kertomalla näin saadun pääoman määrä liiketoiminnan arvioitua riskiä vastaavalla tuottovaatimuksella. Tällä tavoin laskettua tuottoa verrataan valvontajakson jälkeen verkkotoiminnan määrätyin, operatiivisten kustannusten tehostamistavoitteenkin sisältävin menetelmin oikaistuun ja sähköntoimituksissa tapahtuneiden keskeytysten aiheuttaman haitan huomioon ottavaan toteutuneeseen tuottoon. Sallitun ja oikaistun toteutuneen tuoton erotus osoittaa joko valvontajakson ylijäämää, joka verkonhaltijan on palautettava sähkön käyttäjille seuraavalla valvontajaksolla siirtopalvelumaksujaan alentamalla, tai alijäämää, joka oikeuttaa verkonhaltijan seuraavalla valvontajaksolla maksujensa korotuksiin.

Vaikka valvontamalli on olennaisilta osin samanlainen kuin ensimmäiselle valvontajaksolle 2005-2007 vahvistettu malli, Energiamarkkinavirasto on tehnyt siihen eräitä merkittäviä muutoksia kuten sähkön toimitushäiriöiden perusteella laskettavien keskeytyskustannusten sisällyttämisen oikaistun toteutuneen tuloksen laskentaan. Alueverkonhaltijoiden esillä olevat valitukset kohdistuvat ensimmäisen vaatimuksen osalta toiselle valvontajaksolle tultaessa muuttuneeseen tekijään ja toisen vaatimuksen osalta rahoitusomaisuuden valvontamallissa huomioon otettavan kustannuksen määrittämiseen, joka puolestaan on ollut ratkaistavana jo markkinaoikeuden 21.12.2006 antamissa päätöksissä.

Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset

Asiassa on tältä osin kysymys verkonhaltijoiden taseista ilmenevien lyhyt- ja pitkäaikaisten saamisten käsittelystä kohtuullisen tuoton valvontamallissa. Energiamarkkinavirasto on toisen valvontajakson osalta päättänyt eliminoida sanotut saamiset verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman piiristä eli siitä verkonhaltijan varallisuudesta, jolle verkonhaltija on oikeutettu laskemaan ja perimään asiakkailtaan liiketoiminnan riskiä vastaavan kohtuullisen tuoton, ja käsitellä saamisia sen sijaan rahoitusomaisuuden osana verkkotoiminnan tulosta valvontamallin mukaan oikaistaessa. Valittajat ovat pitäneet ratkaisua rahoitusteoreettisesti kestämättömänä.

Energiamarkkinaviraston on katsottava perustelleen mainittua ratkaisua valituksenalaisissa päätöksissään kirjanpitolain säännöksellä.

Rahoitusomaisuutta ovat sinänsä kirjanpitolain 4 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan rahat, saamiset sekä tilapäisesti muussa muodossa olevat rahoitusvarat. Tälle kirjanpidolliselle oikeusohjeelle ei voida kuitenkaan antaa ratkaisevaa painoarvoa esillä olevaa kysymystä ratkaistaessa, sillä valvontamallissa tai ainakin pääoman painotetun keskikustannuksen (WACC) laskentamallissa sen osana on keskeisesti käsillä kassavirtaperusteinen rahoitusteoreettinen näkökulma. Jo yksin verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman - merkittävimpänä eränä sähköverkon - oikaiseminen nykykäyttöarvoonsa merkitsee olennaista irtautumista omaisuuden ja sille laskettavan tuoton kirjanpidollisesta tarkastelusta suoriteperusteisessa laskentatoimessa.

Asiassa kuulluista todistajista professori Eva Liljeblom on katsonut, että myynti- ja siirtosaamiset ovat selvästikin verkkoliiketoimintaan liittyviä ja siihen sitoutuneita eriä, jotka siten kuuluvat valvontamallissa perustellusti tuottopohjaan. Liljeblom ei ole lähtökohtaisesti pitänyt erityistä saamisia koskevaa riskianalyysiä tarpeellisena.

Myös pääanalyytikko Ari Rajala ja talous- ja rahoitusjohtaja Tom Pippingsköld ovat luonnehtineet lyhytaikaisia korottomia saamisia ja lyhytaikaisia korottomia velkoja kuten ostovelkoja niin sanotun nettokäyttöpääoman eriksi ja toistensa vastinpariksi sekä katsoneet puheena olevien myynti- ja siirtosaamisten kuuluvan perustellusti verkonhaltijoiden tuottopohjaan.

Energiamarkkinaviraston todistajanaan kuulustelema professori Juha-Pekka Kallunki on puolestaan suhtautunut saamisten käsittelyä koskevaan kysymykseen Liljeblomia varovaisemmin. Rahoitusomaisuuden tai käyttöpääoman määrittely ei ole hänen mukaansa vakiintunutta eikä yksiselitteistä, vaan käsitteiden käyttäminen vaihtelee käyttötarkoituksen mukaisesti. Rahoitusteoriassa ja esimerkiksi liiketoimintaan sitoutuneen pääoman määrittelyssä rahoitusomaisuuden käsite on kuitenkin usein suppeampi kuin kirjanpitosäännöksissä ja luottoluokitustarkastelussa. Kallungin kertomuksen perusteella saamisten voidaan katsoa olevan rahoitusteoreettisesti yhtäältä verkko-omaisuuden ja muun käyttöomaisuuden sekä toisaalta rahoitusomaisuuden välimaastossa eräänlaisella ”harmaalla alueella”. Siinä, missä verkko-omaisuuteen ja taseen muihin pysyviin vastaaviin liittyy liiketoiminnan tavanomainen riski, jolloin tuottovaatimus perustuu oman ja vieraan pääoman keskimääräiseen kustannukseen, rahoitusomaisuuteen ei enää liity tällaista liiketoiminnan riskiä, jolloin pääoman kustannukseen ei ole myöskään perusteltua sisällyttää oman pääoman riskikomponenttia. Huomiota on siten kiinnitettävä siihen, minkälainen riski puheena oleviin myynti- ja siirtosaamisiin kulloinkin liittyy.

Kallunki on näin ollen katsonut keskeiseksi kysyä, missä kohdassa verkkotoimintaa liiketoiminnan riski päättyy ja varallisuuden kustannus vaihtuu pelkäksi vieraan pääoman kustannukseksi. Harkinnassa on arvioitava sitä, liittyykö saamisiin luottotappioriskiä, sekä sitä, voidaanko saamisia suojata esimerkiksi vakuuksien avulla. Myyntisaamisia on Kallungin mukaan käsitelty yleisesti ottaen miltei pääsääntöisesti liiketoimintariskiä sisältävinä. Kallunki on toisaalta katsonut vaikeaksi nähdä, että kirjanpidolliseen jaksotukseen perustuviin siirtosaamisiin ainakaan sisältyisi tällaista riskiä. Se, kuinka paljon luottotappioita myyntisaamisten riskittöminä pitäminen rajakohtaa kulloinkin lähestyttäessä vielä sallii, vaihtelee Kallungin mukaan toimialoittain ja yleisen taloudellisen tilanteen mukaan. Kysymys on kuitenkin lähtökohtaisesti vain joistakin prosenteista.

Liljeblom ja Rajala ovat arvioineet, ettei pitkäaikaisten hyödykkeiden myyntiin perustuvia saamisia voida edes käsitteellisesti pitää riskittöminä. Myyntisaamisiin liittyvät luottotappiot vaihtelevat sinänsä toimialakohtaisesti, mutta myyntisaamisten riskipitoisuuden voidaan yleisesti arvioida ilmenevän jo muutaman prosentin suuruisina toteutuvissa luottotappioissa. Alueverkonhaltijoiden luottotappioistaan esittämät tiedot osoittavat riskin jo realisoituneen, minkä lisäksi tuottovaatimukseen heijastuva potentiaalinen riski voi olla Liljeblomin mukaan vielä suurempi ottaen huomioon muun ohella talouden suhdannevaihtelut. Myyntisaamiset ovat usein niitä eriä, joita yrityksiltä jää asiakkaiden maksuvaikeuksien vuoksi ensimmäiseksi saamatta. Mahdollisuus vaatia vakuutta ei Liljeblomin ja Rajalan mukaan poista tätä riskiä, sillä jäljelle jää joka tapauksessa kysymyksiä vakuuteen liittyvistä riskeistä sekä todellisesta vakuusarvosta ja turvaavuudesta.

Rajala on pitänyt myyntisaamisiin liittyviä luottotappiokirjauksia Fortum Oyj:n kohdalla havaitsemansa esimerkinkin perusteella mahdollisina myös sähköyhtiöiden kohdalla. Myös tilinpäätöshetkeen liittyviin ja suoriteperusteisen kirjanpidon jaksotuksiin perustuviin siirtosaamisiin voi kohdistua määrättyjä menettämisen riskejä ottaen huomioon, että kysymys on muun ohella ennakkoon maksetuista vuokrista ja vakuutusmaksuista sekä muista liiketoiminnan eristä, vaikka esimerkiksi ennakkoverojen jaksotuksiin ei sinänsä katsottaisikaan liittyvän riskiä.

Pippingsköld on kertonut Fingrid Oyj:n kirjanneen kertaalleen luottotappioiksi eräältä yhtiöltä olleita myyntisaamisia, vaikkei yhtiöllä olekaan ollut kymmeneen vuoteen toistuvia luottotappio- tai maksuhäiriöongelmia. Jos vakuutta joudutaan pyytämään, se jo sellaisenaan osoittaa riskin olemassaoloa, ja vakuus merkitsee enimmillään riskin osittamista tai alentamista siirtämällä riskiä jonkun muun kannettavaksi. Vastapuoleen liittyvä riski on aina olemassa myös vuokraennakoissa ja muissa siirtosaamisissa, joihin niihinkin sitoutuu liiketoiminnan pääomaa, lukuun ottamatta enintään matalan riskin verosaamisia valtiolta.

Markkinaoikeus katsoo edellä selostettuja näkökohtia harkittuaan, että valituksissa esille nostettuja saamisia on pidettävä rahoitusteoreettisista näkökohdista sekä saamisiin lähtökohtaisesti liittyvien luottotappioriskien vuoksi sähköverkkoliiketoimintaan liittyvinä erinä, jotka on vastoin Energiamarkkinaviraston päätöksiä perusteltua pysyttää verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman piirissä eli verkkotoiminnan kohtuullisen tuoton laskentaperusteena olevassa tuottopohjassa. Asiassa ei ole myöskään tullut esille seikkaa, jonka vuoksi puheena olevia myynti- ja siirtosaamisia olisi perusteltua käsitellä valvontamallissa toisistaan poikkeavasti.

Energiamarkkinaviraston vetoamat verkkotoiminnan yleiset sopimusehdot ja viraston niistä luottotappioriskin torjumismahdollisuuksina viittaamat kohdat eivät anna aihetta arvioida asiaa toisin. Vakuutta tai ennakkomaksua verkkosopimukseen perustuvien saatavien maksamisesta alueverkonhaltija voi sinänsä vaatia asiakkaaltaan verkkosopimusta tehtäessä alueverkon verkkopalveluehtojen AVPE 2006 kohdan 3.1 mukaisesti sekä perustellusta syystä myös verkkopalvelun alkamisen jälkeen. Liittymismaksujen osalta on kuitenkin huomattava, että ne eivät valittajien toteamin tavoin ole kaikilta osin ylipäänsä palautuskelpoisia, minkä lisäksi niihin perustuva kuittausmahdollisuus ei ainakaan kohdistu kaikissa tapauksissa juuri siihen asiakkaaseen, jonka siirtomaksuja koskevista maksuhäiriöistä kulloinkin on kysymys.

Koska edellä kerrotut myynti- ja siirtosaamiset ovat ainoita asiaa käsiteltäessä esille nostettuja saamista, joiden osalta Energiamarkkinavirasto on muuttanut kohtuullisen tuoton valvontamallia ensimmäiseltä toiselle valvontajaksolle siirryttäessä, valitukset, joissa on vaadittu saamisten eliminointiin sovellettavan samaa menettelyä kuin ensimmäisellä valvontajaksolla 2005-2007, on tältä osin hyväksyttävä ja valituksenalaisia päätöksiä muutettava vaadituin tavoin.

Rahoitusomaisuuden kustannus

Asiassa on tältä osin kysymys siitä, millä menetelmällä valvontamallissa on perusteltua arvioida verkonhaltijan välttämättömän rahoitusomaisuuden määrää, ja tarvittaessa eli valitusten menestyessä tältä osin myös sitä, mihin Current ratio -tunnusluvun arvoon saakka verkonhaltijoiden rahoitusomaisuus on kohtuuden mukaan otettava huomioon, kun sen ylläpidosta aiheutuva kustannus otetaan huomioon vähennyksenä verkkotoiminnan oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa.

Energiamarkkinaviraston päätökset perustuvat rahoitusomaisuuden käsittelyn ja kohtuuden mukaan riittävänä pidettävän määrän osalta markkinaoikeuden 21.12.2006 antamien päätösten lopputulokseen, jonka mukaan verkkotoiminnan oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa vähennyksenä on otettava huomioon rahoitusomaisuuden ylläpidosta aiheutuva kustannus, jota laskettaessa rahoitusomaisuudesta otetaan huomioon enintään määrä, joka vastaa kahdeskymmenesosaa (viittä prosenttia) verkonhaltijan liikevaihdosta. Kaikki asiassa esillä olevat valittajat ovat nyt pitäneet näin määrättyä menetelmää huonona ainakin sähköverkkotoiminnan valvonnassa.

Kysymyksenasettelun taustan osalta on huomattava ensinnäkin, että markkinaoikeuden joulukuussa 2006 vahvistama malli eli verkonhaltijan rahoitusomaisuuden vertaaminen määrätyllä tavalla verkkotoiminnan liikevaihtoon on ollut nimenomaan Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:n ja 73 ensimmäisen valvontajakson vahvistuspäätöksistä valituksen tehneen jakeluverkonhaltijan vaatima malli. Fingrid Oyj on sinänsä vaatinut jo tuolloin rahoitusomaisuuden huomioon ottamista valituksessa vaaditulla tavalla siihen määrään saakka, jolla yhtiö saavuttaa Current ratio -arvon yksi, mutta markkinaoikeus on ratkaissut asian myös Fingridin osalta vastaavasti kuin kaikkien muiden rahoitusomaisuuden käsittelystä valituksen tehneiden verkonhaltijoiden osalta.

Toisaalta taustaksi voidaan kiinnittää huomiota siihen, että Energiamarkkinavirasto ei ole ilmoituksensa mukaan tehnyt joulukuun 2006 jälkeen mitään tuolloin määrätyn mallin kehittämiseksi taikka sen oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi. Näin siitäkin huolimatta, että markkinaoikeus on päätöstensä perusteluissa todennut, ettei mallin käyttöönottoa ollut voitu valmistella käsillä olleissa olosuhteissa kovinkaan perusteellisesti, sekä pohtinut mahdollista tarvetta selvittää jatkossa muun ohella sitä, mikä osa verkonhaltijoiden rahoitusomaisuudesta on otettava huomioon oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa.

Asiassa nyt esitetystä selvityksestä ilmenee muun ohella seuraava.

Liljeblom on kertonut Current ratio -tunnusluvun olevan ainakin periaatteensa osalta jo 100 vuotta yleismaailmallisesti käytetty mittari, joka osoittaa keskeisesti lyhytaikaista maksukykyä ja kykyä välttää likviditeettikonkurssia. Kysymys on rahan muodossa olevien tai helposti rahaksi muutettavien varallisuuserien vertaamisesta lyhytaikaisen vieraan pääoman määrään ja yhdestä merkittävimmistä tunnusluvuista, jota käyttävät varsinkin rahoittajat arvioidessaan, uskaltaako yritykselle antaa lisää lainaa. Tunnusluvun tyypillisiä soveltajia ovat siten luotto- ja rahoituslaitokset mutta myös periaatteessa yritykset harkitessaan maksuajan antamista kauppakumppaneilleen.

Rajala on pitänyt Current ratio -tunnuslukua yrityksen likviditeetin ja maksuvalmiuden mittarina maksuvalmiuden merkitessä yhtä tilinpäätösanalyysien kolmesta pääkohteesta. Tunnusluku näyttää hänen mielestään voimansa eritoten ”konkurssikypsien” yritysten tunnistamisessa, mutta lukua ei kuitenkaan käytetä yksinomaan likviditeettiongelmien ja konkurssiuhkien havaitsemiseksi.

Myös Kallunki on pitänyt Current ratio -tunnuslukua ”klassisena” mallina, joka osoittaa nopeakiertoisen omaisuuden suhdetta lyhyeeseen vieraaseen pääomaan. Tunnuslukua käytetään hänen mielestään tyypillisimmin erilaisissa selvittely- ja konkurssitilanteissa sekä luottoluokituksissa, harvemmin sen sijaan jatkuvan maksuvalmiuden seurannassa.

Kallunki on pitänyt myös rahoitusomaisuuden suhdetta liikevaihtoon yhtenä mahdollisena näkökulmana asiaan. Eräät yhtiöt esimerkiksi vähittäis- ja tukkukaupan alalla, jossa myynnin volyymi on keskeistä, ovat hänen tietojensa mukaan käyttäneet tällaista tunnuslukua kokemusperäisesti. Sopivaa suhdelukua eli prosenttiosuutta ei tosin ole helppoa määritellä objektiivisesti, mutta tämäkään seikka ei tee tunnusluvusta muita huonompaa. Liikevaihtoon - toisin kuin tase-eriin - ei ole juurikaan mahdollista vaikuttaa tilinpäätösjärjestelyillä.

Myös Liljeblom on pitänyt rahoitusomaisuuden määrän vertaamista verkonhaltijan liikevaihtoon sinänsä mahdollisena mutta katsonut, ettei liikevaihtoa voida tässä suhteessa pitää läpivirtauslukuna yhtä järkevänä mittarina kuin taseesta ilmeneviä eriä, jotka osoittavat, mitä yritykselle on jäänyt toiminnastaan pääomaksi. Yhtä yleispätevää prosenttiosuutta liikevaihdosta on joka tapauksessa mahdotonta valita, koska liikevaihdon rakenne ja marginaalit vaihtelevat suuresti toimialoittain. Liljeblom on pohtinut, tulisiko prosenttiosuutta liikevaihdosta pitää edes kaikkien sähköverkonhaltijoiden osalta samana.

Rajala on katsonut, että riittävän rahoitusomaisuuden määrän mittaaminen liikevaihdon perusteella ei ole toimiva ratkaisu kaikilla aloilla, koska saamisiin sitoutuu eri toimialoilla eri tavoin pääomaa. Sanottu malli voi lisäksi kohdella eri tavoin velallisia ja velattomia yhtiöitä.

Pippingsköld on katsonut, ettei rahoitusomaisuuden määrän vertaaminen liikevaihtoon ole sovelias malli ainakaan sellaisella pääomavaltaisella alalla kuin sähköverkkotoiminta.

Markkinaoikeuden 21.12.2006 antamissaan päätöksissä vahvistamaa ja Energiamarkkinaviraston valituksenalaisissa päätöksissä sellaisenaan soveltamaa menetelmää rahoitusomaisuuden kohtuullisen huomioon otettavan kustannuksen määrittämiseksi ei voida nyt esitetyn selvityksen perusteella pitää millään tavoin mahdottomana. Kysymyksen taustasta edellä lausuttuun nähden asiassa ei toisaalta voida katsoa, että menetelmävalinnan perusteet olisivat tulleet esitetyksi tyhjentävästi jo ensimmäisen valvontajakson vahvistuspäätöksistä valitettaessa.

Markkinaoikeus katsoo asiassa nyt esitetyn selvityksen perusteella, että Current ratio -tunnusluvun soveltamiseen perustuvaa mallia on pidettävä sopivampana, tasapuolisempana ja perustellumpana kuin valituksenalaisissa päätöksissä vahvistettua mallia. Valitukset on näin ollen hyväksyttävä menetelmän valintaa koskevin osin.

Asiassa kuullut rahoitusteorian asiantuntijat ovat yhtenevästi talous- ja rahoitusjohtaja Pippingsköldin kanssa katsoneet, että yritys itse tai sen talousjohtajat tietävät lähtökohtaisesti parhaiten, kuinka suurta rahoitusomaisuutta yritys kulloinkin tarvitsee.

Rajalan mukaan yrityksen rahoitus on tasapainossa, jos ja kun tunnusluvun arvo on vähintään yksi. Suomalaisten yritysten kohdalla tunnusluku saa yleensä selvästi tätä korkeamman arvon. Rajala ei ole nähnyt Current ratio -arvoa 0,1 edes kriisiyhtiöillä. Rajala on kuvannut riittävän rahoitusomaisuuden tarvetta vielä Fingrid Oyj:n osalta erikseen toteamalla, että yhtiön vuotuisella noin 100 miljoonan euron määräisellä tulorahoituksellakaan ei ole mahdollista kattaa yli 200 miljoonan suuruista lyhytaikaista vierasta pääomaa kokonaisuudessaan. Rajalan yhdessä yritystutkija Kimmo Marjamäen kanssa 28.5.2008 allekirjoittamasta lausunnosta ilmenee vielä muun ohella, että rahoitusomaisuuden määrän suhde liikevaihtoon on ollut Suomessa vuosina 2006-2007 mediaanitasolla 19,6 prosenttia ja että 95 prosentilla yrityksistä rahoitusomaisuuden osuus liikevaihdosta on ollut suurempi kuin viisi prosenttia. Tutkimusaineistossa on ollut 10 600 suomalaista yritystä, jotka ovat edustaneet noin 70 prosenttia suomalaisten yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta.

Pippingsköld on kertonut Fingridin korottaneen rahoitusomaisuutensa määrää kerryttämällä sitä järjestelmällisesti vuosittaisilla voittovaroilla. Tavoitteena on ollut Current ratio -arvo yksi, mitä ei voida hänen mukaansa pitää missään tapauksessa liian suurena. Finanssikriisin uhatessa arvon pitäisi tosiasiassa olla huomattavasti suurempi. Current ratio -arvoa seurataan Fingridissä jatkuvasti ja raportoidaan yhtiön hallitukselle neljästi vuodessa.

Asiakirjoista ilmenee, että Current ratio -tunnusluvun arvo on Fingridin kohdalla vaihdellut vuosina 2004-2007 lukujen 0,6 ja 1,1 välillä. Arvo on kasvanut vuosien 2004 ja 2005 likimääräisestä keskiarvosta 0,7 vuosien 2006 ja 2007 likimääräiseen keskiarvoon 1,0. Asiassa ei ole tullut esille, etteikö Fingrid olisi selviytynyt ja menestynyt kantaverkkotoiminnassaan myös vuosina 2004-2005 käytössään olleella vaihto- ja rahoitusomaisuudella myynti- ja siirtosaamiset mukaan lukien.

Vaikkei Energiamarkkinaviraston lausunnossaan viittaamilla nettosuojauskuluilla olisikaan käytännön merkitystä jakelu- ja alueverkonhaltijoiden kohdalla, se, mitä virasto on lausunut verkonhaltijoiden mahdollisuuksista hankkia rahoitusomaisuudelleen kohtuullisuusvalvonnan ulkopuolelle jääviä rahoitustuottoja, koskee yhtä lailla kaikkia verkonhaltijoita. Näin ollen ja, kun asiassa ei ole Fingridiä lukuun ottamatta esitetty konkreettista selvitystä yhdenkään verkonhaltijan taloudellisesta tilanteesta ja välttämättömästä rahoitusomaisuudesta siihen suhteutettuna, markkinaoikeus harkitsee oikeaksi määrätä kaikkien verkonhaltijoiden kohtuullista rahoitusomaisuutta otettavan valvontamallissa huomioon siihen saakka, kunnes verkonhaltija saavuttaa Current ratio -arvon 0,7.

Valituksenalaisia päätöksiä on edellä olevan perusteella muutettava päätöslauselmasta ilmenevin tavoin.

Markkinaoikeus toteaa selvyyden vuoksi, että markkinaoikeuden päätöstä tältä osin täytäntöön pantaessa on otettava huomioon se, mitä valittajat ovat vastaselityksessään tuoneet esiin tarkoittamiensa rahoituksellisten erien sekä valitusten 1 kohdassa tarkoitettujen saamisten ja mahdollisen vaihto-omaisuuden suhteesta. Vieraan pääoman kustannus on oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa toisin sanoen laskettava vähennykseksi vain sille osalle rahoituksellisia eriä, jotka ovat Current ratio -tunnusluvun kaavassa tarkoitetun vaihto-omaisuuden sekä valitusten 1 kohdassa tarkoitettujen myynti- ja siirtosaamisten lisäksi tarpeen Current ratio -arvon 0,7 saavuttamiseksi.

Oikeudenkäyntikulut

Asianosainen on hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asianosaisesta säädettyä sovelletaan säännöksen mukaan myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen.

Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on mainitun säännöksen 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. Yksityistä asianosaista ei puolestaan saa säännöksen 3 momentin mukaan velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta.

Hallintolainkäyttölain esitöissä (HE 217/1995) on todettu, että lain 74 §:n 1 momenttia sovellettaessa huomioon voitaisiin ratkaisun lopputuloksen lisäksi ottaa myös muita seikkoja, joita voisivat olla muun muassa asian riitaisuus ja merkittävyys asianosaiselle. Korvausvelvollisuutta määrättäessä ei siten tarvitsisi eikä tulisikaan kaavamaisesti seurata sitä, miten asianosaiset voittavat tai häviävät asian. Yleisenä perusteena olisi sen arviointi, olisiko kohtuutonta, että vastapuoli joutuu kantamaan oikeudenkäyntikulunsa, ja kysymys olisi siten asian lopputuloksen ja eräiden muiden seikkojen pohjalta tehtävästä arviosta.

Markkinaoikeus toteaa, että valittajina olevat alueverkonhaltijat menestyvät asiassa kummankin vaatimuksensa osalta ja voittavat siten muutoksenhaun markkinaoikeudessa. Vaikka vain saamisia koskeva vaatimus johtaa valituksenalaisten päätösten muuttamiseen ensisijaisesti vaadituin tavoin sellaisenaan, rahoitusomaisuuden kustannuksen määrittämistä koskevasta vaatimuksesta hyväksymättä jäävä osa koskee lähinnä sellaista harkinnanvaraisena pidettävää kysymystä, jolla ei ole ollut merkittävää vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Vaikka oikeudenkäynnin ei voida sinänsä pelkästään valitusten menestymisen perusteella katsoa aiheutuneen hallintolainkäyttölaissa tarkoitetulla tavalla Energiamarkkinaviraston virheestä, markkinaoikeus katsoo kuitenkin asiassa annettavan ratkaisun huomioon ottaen kohtuuttomaksi, että valittajat joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittajien on siten saatava täysi korvaus tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneista kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista markkinaoikeudessa vaadittuine korkoineen, ja Energiamarkkinavirasto saa vastaavasti pitää omat kulunsa vahinkonaan.

Energiamarkkinavirasto on paljoksunut alueverkonhaltijoiden vaatimuksen määrää perustellen tätä määrällistä kiistämistään sillä, että valittajien käyttämän oikeudenkäyntiasiamiehen soveltama tuntiveloitus olisi kohtuuton markkinaoikeuden eräässä kilpailunrajoitusasiassa kohtuullisena pitämän 255 euroa tunnilta ylittäviltä osin. Markkinaoikeus kuitenkin toteaa, etteivät sen yksittäisissä tapauksissa oikeudenkäyntikuluista antamat ratkaisut lähtökohtaisesti merkitse mitään määrättyä ja yleisesti sovellettavissa olevaa tasoa kohtuullisille ja hyväksyttävinä pidettäville oikeudenkäyntikuluille. Markkinaoikeus edelleen katsoo, että alueverkonhaltijoiden korvausvaatimuksen laskentaperusteena käytettyä tuntiveloitusta - 280 euroa asianajajien osalta ja 210 euroa tunnilta muun lakimiehen osalta - voidaan tässä tapauksessa pitää liikejuridiikkaan ja muun ohella juuri energiamarkkina-asioihin erikoistuneen asianajotoimiston ja asiamiehen kohdalla määrältään kohtuullisena. Syytä alueverkonhaltijoiden hyväksi määrättävän korvauksen alentamiselle ei siten tällä perusteella ole olemassa. Vaaditun korvauksen määrää ei voida muutoinkaan pitää kohtuuttomana, eikä sen voida liioin katsoa perustuvan tarpeettomiin toimenpiteisiin.

4. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

4.1 Energiamarkkinaviraston valitus

Energiamarkkinavirasto on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus

1a) ensisijaisesti kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on muuttanut Energiamarkkinaviraston vahvistuspäätöksissä vahvistettua menetelmää rahoitusomaisuuden määrittelyn osalta ja päättänyt, että myynti- ja siirtosaamisia ei lasketa osaksi rahoitusomaisuutta ja toteaa, että myynti- ja siirtosaamiset lasketaan kuuluvaksi rahoitusomaisuuteen viraston vahvistuspäätösten mukaisesti,

1b) toissijaisesti kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on muuttanut Energiamarkkinaviraston vahvistuspäätöksissä vahvistettua menetelmää rahoitusomaisuuden määrittelyn osalta ja päättänyt, että myynti- ja siirtosaamisia ei lasketa osaksi rahoitusomaisuutta, ja toteaa, että lyhyt- ja pitkäaikaiset siirtosaamiset lasketaan kuuluvaksi rahoitusomaisuuteen viraston vahvistuspäätösten mukaisesti,

2) kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on muuttanut Energiamarkkinaviraston vahvistuspäätöksissä vahvistettua menetelmää rahoitusomaisuuden ylläpidosta aiheutuvan sallitun kustannuksen laskennan osalta ja toteaa, että viraston vahvistuspäätösten mukaisesti rahoitusomaisuuden ylläpidosta aiheutuvaa kustannusta laskettaessa rahoitusomaisuudesta otetaan huomioon enintään määrä, joka vastaa kahdeskymmenesosaa (viittä prosenttia) verkonhaltijan liikevaihdosta,

3) kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on velvoittanut Energiamarkkinaviraston suorittamaan Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:lle, Kittilän Alueverkko Oy:lle, PVO-Alueverkot Oy:lle, Satapirkan Sähkö Oy:lle, Satavakka Oy:lle ja Sähkö-Virkeät Oy:lle yhteiseksi korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista markkinaoikeudessa 7 787,70 euroa laillisine korkoineen,

4) kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on hylännyt Energiamarkkinaviraston vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ja velvoittaa Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:n, Kittilän Alueverkko Oy:n, PVO-Alueverkot Oy:n, Satapirkan Sähkö Oy:n, Satavakka Oy:n ja Sähkö-Virkeät Oy:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Energiamarkkinaviraston oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa myöhemmin esitettävän laskelman mukaisesti laillisine viivästyskorkoineen.

Energiamarkkinavirasto on viitannut 13.12.2007 antamiensa päätösten perusteluihin, uudistanut markkinaoikeudelle asiassa lausumansa sekä lausunut vielä seuraavaa:

Yleiset lähtökohdat

Markkinaoikeus on päätöksellään muuttanut viraston vahvistuspäätöksiä rahoitusomaisuuden määrittelyn sekä rahoitusomaisuudelle sallitun kustannuksen laskennassa käytettävän rahoitusomaisuuden määrän laskennan osalta. Markkinaoikeus ei ole todennut, että Energiamarkkinaviraston antamat vahvistuspäätökset olisivat olleet lainvastaisia eikä se muutoinkaan ole todennut Energiamarkkinaviraston tehneen päätöksiä valmistellessa virhettä. Markkinaoikeus on kuitenkin päättänyt muuttaa edellä mainittuja kohtia viraston vahvistamista menetelmistä.

Energiamarkkinavirasto on päätöksiä antaessaan noudattanut sähkömarkkinalakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä. Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 antamat päätökset ovat lainmukaisia ja virasto on niitä antaessaan noudattanut pääsääntöisesti menetelmien valinnan suhteen markkinaoikeuden aiemmin antamissa päätöksissä vahvistamia menetelmiä.

Markkinaoikeus on päätöksessään katsonut, että myynti- ja siirtosaamisia ei tule eliminoida verkonhaltijan taseesta tasetta oikaistaessa eikä niitä tule siten lukea rahoitusomaisuudeksi. Ainoastaan laina- ja sijoitusluonteiset saamiset voidaan eliminoida, eli siltä osin on sovellettava samaa menettelyä kuin ensimmäisellä valvontajaksolla vuosina 2005-2007. Energiamarkkinaviraston antamissa toista valvontajaksoa koskevissa vahvistuspäätöksissä kaikki saamiset on luettu kirjanpitolain (1336/1997) 4 luvun 4 §:n mukaisesti rahoitusomaisuuteen, jolle sallitaan rahoitusomaisuudelle määrätty kustannus markkinaoikeuden päätöksen 21.12.2006 mukaisesti. Kirjanpitolain 4 luvun 4 §:n mukaan rahoitusomaisuutta ovat rahat, saamiset sekä tilapäisesti muussa muodossa olevat rahoitusvarat. Tämä kirjanpitolain kohta on yksiselitteinen ja määrittelee saamiset osaksi rahoitusomaisuutta. Lisäksi myynti- ja siirtosaamisiin ei liity sellaista riskiä, jonka perusteella niille tulisi sallia vieraalle pääomalle sallittua suurempaa tuottoa.

Ensimmäisellä valvontajaksolla sovellettu rahoitusomaisuuden määritelmä ei ole vastannut kirjanpitolain määritelmää, mutta Energiamarkkinavirasto ei sähkömarkkinalain 38 b §:n mukaan ole ensimmäisellä valvontajaksolla voinut korjata virheellistä rahoitusomaisuuden määritystä kirjanpitolain mukaiseksi oma-aloitteisesti, joten ensimmäisen valvontajakson aikana tästä aiheutunut hyöty on jäänyt verkonhaltijoiden eduksi.

Markkinaoikeuden 21.12.2006 antaman päätöksen mukaan yksi kahdeskymmenesosa verkkotoiminnan liikevaihdosta on riittävä määrä rahoitusomaisuuden määräksi, joka tarvitaan verkonhaltijoiden maksuvalmiuden turvaamiseksi ja jolle sallitaan vieraan pääoman kustannus. Energiamarkkinavirasto on antamissaan vahvistuspäätöksissä käyttänyt edellä mainittua markkinaoikeuden 21.12.2006 antamissa päätöksissä vahvistamaa menetelmää. Nyt 31.12.2008 antamissaan päätöksissä markkinaoikeus aiemmasta päätöksestä poikkeavasti päätti, että niin sanotun Current ratio -tunnusluvun avulla laskettava rahoitusomaisuuden määrä onkin liikevaihtoperusteista menettelyä oikeampi.

Markkinaoikeuden valituksenalainen päätös johtaa verkonhaltijoiden eriarvoiseen kohteluun, koska rahoitusomaisuus, jolle kustannus sallitaan, kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän verkonhaltijalla on velkaa. Liikevaihtoperusteinen menettely on tasapuolisempi ja neutraalimpi, koska se perustuu verkonhaltijoiden liikevaihtoon, johon verkonhaltijat eivät voi vaikuttaa esimerkiksi tilinpäätösjärjestelyiden kautta. Markkinaoikeuden päätöksessä 21.12.2006 määritetty verkkotoiminnan harjoittamiseksi tarvittavan rahoitusomaisuuden määrä, eli viisi prosenttia liikevaihdosta, on riittävä kuvaamaan rahoitusomaisuutta, joka tarvitaan verkkotoiminnan harjoittamiseksi ja päivittäisten maksujen hoitamiseksi.

Rahoitusomaisuus

Energiamarkkinavirasto perustaa taloudellisen valvontansa mahdollisimman pitkälle kirjanpitolain mukaiseen tilinpäätösaineistoon, koska verkonhaltijoiden viralliset tilinpäätökset ja erityisesti sähköverkkotoiminnan eriytetyt tuloslaskelma ja tase ovat tilintarkastajien tarkastamia ja yhtiökokouksen hyväksymiä kirjanpitolain mukaisia asiakirjoja. Se, että tuloslaskelmaan ja taseeseen tehdään valvonnan kannalta merkittäviä oikaisuja, kuten verkko-omaisuuden oikaiseminen markkina-arvoonsa, ei tarkoita sitä, että viraston tarkoituksena on poiketa kirjanpitolain mukaisesta tilinpäätöserien määrittelystä, jollei siihen ole erityistä tarvetta.

Markkinaoikeuden 31.12.2008 antaman päätöksen perusteluiden mukaan viraston soveltama menetelmä on puhtaasti niin sanottu kassavirtaperusteinen, joka tarkoittaa, että siinä ei sovellettaisi kirjanpidon mukaista tasetta tai tuloslaskelmaa sellaisenaan. Viraston käyttämässä menettelyssä on kuitenkin sekä kassavirta- että suoriteperusteisia elementtejä, koska suurin osa viraston käyttämistä taseen ja tuloslaskelman eristä tulee suoraan verkonhaltijoiden kirjanpidon eriytetyistä tilinpäätöksistä, jotka ovat siten suoriteperusteisia. Kirjanpitolaki on rahoitusomaisuuden määrittelyn osalta yksiselitteinen eikä Energiamarkkinavirasto näe mitään tarvetta poiketa tästä määrittelystä.

Markkinaoikeus on 21.12.2006 antamissaan päätöksissä määritellyt rahoitusomaisuuden sisältävän verkonhaltijan taseessa vaihtuviin vastaaviin rahoitusarvopapereina, rahoina ja pankkisaamisina sekä niihin rinnastettavissa olevina erinä kirjatun rahoitusomaisuuden. Tätä määritelmää Energiamarkkinavirasto on soveltanut toisen valvontajakson vahvistuspäätöksissä, kun virasto on eliminoinut kaikki saamiset rahoitusomaisuutena.

Pitkäaikaiset saamiset

Yritystutkimusneuvottelukunta ry määrittelee sijoitukset ja pitkäaikaiset saamiset pysyviin vastaaviin, koska neuvottelukunta katsoo pitkäaikaiset saamiset sijoitusluonteisiksi eriksi. Neuvottelukunta toteaa, että mikäli lyhytaikaiset saamiset eivät ole likvidejä, ne kuuluvat taseen pitkäaikaisiin sijoituksiin. Tämä lausuma kuvaa neuvottelukunnan näkemystä pitkäaikaisten saamisten luonteesta, eli ne ovat sijoituksiin rinnastettavia eriä, mutta toisaalta se kuvaa myös lyhytaikaisten saamisten likvidiysvaatimusta ja sitä, että lyhytaikaiset saamiset ovat osa rahoitusomaisuutta. Yritystutkimusneuvottelukunnan mukaan sisäisiin saamisiin saman konsernin yrityksiltä ja omistusyhteysyrityksiltä kuuluvat kaikki kyseisiltä yrityksiltä olevat pitkäaikaiset saamiset kuten myynti-, laina- ja siirtosaamiset.

Yritystutkimusneuvottelukunnan mukaan pitkäaikaiset muut saamiset ja sijoitukset lasketaan yhteen. Tähän erään luetaan mukaan myös ulkopuoliset lainasaamiset, joiden todennäköinen takaisinmaksuaika on vähintään vuosi (esimerkiksi optiolainat). Yritystutkimusneuvottelukunta määrittelee muiksi sijoituksiksi pitkäaikaiset sijoitusluonteiset erät ja kaikki ne sijoitukset, jotka eivät palvele varsinaista liiketoimintaa. Tällaisiksi eriksi neuvottelukunta luettelee seuraavat erät: muut saamiset, myyntisaamiset, lainasaamiset, maksamattomat osakkeet/osuudet ja siirtosaamiset.

Viraston soveltamassa valvontamallissa sijoitukset eliminoidaan kokonaisuudessaan oikaistusta taseesta, koska myös rahoitustuotot eliminoidaan oikaistusta tuloslaskelmasta, jolloin niistä saatavaa tuottoa ei ole rajoitettu. Energiamarkkinavirasto ei ole kuitenkaan eliminoinut pitkäaikaisia saamisia kokonaan valvontamallista, vaan määrittelee ne osaksi rahoitusomaisuutta, jolloin niille on mahdollisuus saada markkinaoikeuden 21.12.2006 antaman päätöksen mukaisesti rahoitusomaisuudelle määritetty kustannus. Markkinaoikeuden 31.12.2008 antaman päätöksen mukaan myynti- ja siirtosaamisia ei tule eliminoida taseesta, joten markkinaoikeus ei siten rinnasta pitkäaikaisia myynti- ja siirtosaamisia sijoituksiin, vaan on katsonut niiden olevan osa käyttöpääomaa.

Lyhytaikaiset saamiset

Yritystutkimusneuvottelukunnan mukaan lyhytaikaiset saamiset esitetään yhtenä ryhmänä, joka jakaantuu myyntisaamisiin, sisäisiin myyntisaamisiin, muihin sisäisiin saamisiin sekä muihin saamisiin. Nämä erät neuvottelukunta laskee osaksi rahoitusomaisuutta määrittäessään nettokäyttöpääomaa ja maksuvalmiutta. Neuvottelukunnan mukaan rahoitusomaisuus sisältää lyhytaikaiset saamiset ja rahat sekä rahoitusarvopaperit. Myös professori Jarmo Leppiniemi teoksessaan ”Kirjanpidon ja verotuksen ongelmat” määrittelee maksuvalmiutta arvioitaessa rahoitusomaisuudeksi rahat ja pankkisaamiset, rahoitusarvopaperit sekä lyhytaikaiset saamiset.

Lyhytaikaisten saamisten kuuluminen rahoitusomaisuuteen on yleisesti hyväksytty käytäntö arvioitaessa yritysten maksuvalmiutta. Näin ollen Energiamarkkinaviraston soveltama määritelmä rahoitusomaisuudelle on niin kirjanpitolain kuin tilinpäätösanalysointikäytäntöjen mukainen.

Myynti- ja siirtosaamisiin liittyvistä riskeistä

Virasto on selvittänyt myyntisaamisiin liittyviä riskejä verkonhaltijoiden vuoden 2007 tilinpäätöksistä ja toteaa, että tilinpäätöksissä ei esitetä erikseen luottotappioita. Tämä kuvastaa sitä, että luottotappioiden merkitys on verkkotoiminnassa vähäinen, koska niitä ei erikseen raportoida sijoittajille.

Siirtosaamisiin ei sisälly markkinaoikeuden tarkoittamaa riskiä, koska ne ovat laskennallisia eriä, jotka tulevat maksuperusteisten erien muuttamisesta suoriteperusteisiksi tilinpäätöstä laadittaessa. Lyhyt- ja pitkäaikaiset siirtosaamiset ovat selkeästi osa rahoitusomaisuutta eivätkä osa käyttöpääomaa.

Välttämättömän rahoitusomaisuuden kustannus

Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 antamissa vahvistuspäätöksissä esitetyn menettelyn mukaan virasto eliminoi verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman määrittelyssä verkonhaltijan taseeseen kirjatun rahoitusomaisuuden. Eliminoitavaan rahoitusomaisuuteen luetaan taseen erät lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset (sisältävät siis myös myynti- ja siirtosaamiset), rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset sekä niihin rinnastettavissa olevat erät. Vastaavasti Energiamarkkinavirasto ei sisällytä rahoitustuottoja hinnoittelun kohtuullisuuslaskelmissa verkkotoiminnan oikaistuun tulokseen. Siten verkonhaltijan saamat rahoitustuotot eivät vaikuta hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiin.

Energiamarkkinavirasto ottaa verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuvan kustannuksen huomioon markkinaoikeuden päätöksissä 21.12.2006 vahvistetulla menetelmällä, jossa valvontajakson kunkin vuoden oikaistua toteutunutta tulosta laskettaessa otetaan huomioon vähennyksenä verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuva kustannus. Verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavana rahoitusomaisuutena otetaan huomioon taseeseen eriin lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset, rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset kirjatusta rahoitusomaisuudesta enintään määrä, joka vastaa kahdeskymmenesosaa kantaverkonhaltijan liikevaihdosta. Markkinaoikeus on 31.12.2008 antamallaan päätöksellä muuttanut ensimmäiselle valvontajaksolle määräämänsä tapaa laskea valvontamallissa verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuvaa kustannusta. Päätöksen mukaan kustannus on laskettava soveltaen Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n maksuvalmiusmääritelmän mukaista Current ratio -tunnuslukua ja käyttäen ylärajana tunnusluvun arvoa 0,7.

Virasto on ilmoittanut markkinaoikeudelle tehneensä sisäistä analyysiä siitä, onko markkinaoikeuden päätöksessä 21.12.2006 määrätty viisi prosenttia liikevaihdosta riittävä rahoitusomaisuudelle sallittava tuotto ja päätynyt siihen, että se on riittävä määrä eikä ole katsonut tarpeelliseksi teettää esimerkiksi ulkopuolista selvitystä asiasta. Tätä tuki myös se seikka, että Fingrid Oyj vaati kyseistä Current ratio -tunnuslukua jo viraston 29.12.2004 antamaan vahvistuspäätökseen ja markkinaoikeus hylkäsi vaatimuksen.

Rahoitusteorian mukaan tuottomallilla ei ole tarkoitus sallia yritysten pääomille moninkertaista tuottoa, vaan kullekin erälle voidaan sallia tuotto vain kertaalleen. Tästä esimerkkinä voidaan käyttää kantaverkonhaltija Fingrid Oyj:n tilannetta. Markkinaoikeuden nyt määräämän Current ratio -tunnusluvun käytön ansiosta Fingrid Oyj:n rahoitusomaisuudelle sallittu kustannus kasvaa moninkertaiseksi. Tämän lisäksi viraston käyttämässä valvontamallissa tälle samalle rahoitusomaisuudelle sallitaan myös se, että siitä saadut rahoitustuotot ovat niin sanottuja läpilaskutuseriä eikä niitä rajoiteta millään tavalla eivätkä ne vaikuta yrityksen hinnoittelun kohtuullisuusarviointiin.

Lisäksi Energiamarkkinavirasto käsittelee hinnoittelun kohtuullisuuslaskelmissa oikaistua tulosta laskettaessa verkkotoiminnan kuluina markkinaehtoisten lainojen, kuten joukkovelkakirjalainat, nettomääräisiä suojauskustannuksia, jotka vähennetään liikevoitosta (käsitellään myös läpilaskutuserinä). Fingrid Oyj toimittaa vuosittain Energiamarkkinavirastolle tilinpäätöstietojen lisätietona tilikauden nettosuojauskulut. Nämä suojauskulut lasketaan Fingrid Oyj:n tapauksessa tilikauden aikana erääntyneistä korko- ja valuuttajohdannaissopimuksista. Mikäli muilla verkonhaltijoilla on vastaavia nettosuojauskuluja, niiden tulee ilmoittaa nämä luvut vastaavalla tavoin virastolle tilinpäätöstietojen lisätietona ja niitä käsitellään oikaistua tulosta laskettaessa samalla tavoin läpilaskutuserinä.

Fingrid Oyj:n Current ratio -tunnusluvun arvon ollessa 0,7 suurin osa yhtiön rahoitusomaisuudesta lasketaan mukaan siihen rahoitusomaisuuteen (sisältäen muut saamiset paitsi myynti- ja siirtosaamiset), jolle saa valvontamallin mukaisesti vieraan pääoman kustannuksen. Tämä merkitsee Fingrid Oyj:n osalta ensinnäkin sitä, että rahoitusomaisuudesta saatavat rahoitustuotot ovat valvontamallin näkökulmasta rajoittamattomia (eli valvonnan ulkopuolella), koska ne eliminoidaan tuloslaskelmasta eikä niillä siten ole vaikutusta verkonhaltijan oikaistuun tulokseen. Toiseksi lähes kaikelle taseen rahoitusomaisuudelle sallitaan valvontamallissa myös vieraan pääoman kustannus, jolloin niille sallittaisiin tuottoa kahteen kertaan.

Kolmanneksi valvontamallissa verkonhaltijoiden oikaistua tulosta laskettaessa liikevoitosta vähennetään rahoituskuluina markkinaehtoisiin joukkovelkalainoihin liittyvät nettosuojauskulut. Näin ollen valvontamallissa nettosuojauskulujen perusteena oleville rahoitusjohdannaisille (korko- ja valuuttajohdannaisille) sallitaan rahoitusomaisuuden kustannus siltä osin, kun niitä on kirjattu pitkä- ja lyhytaikaisiin rahoitus- ja muihin saamisiin siihen asti, kun sopimus on taseessa (erääntyy).

Markkinaoikeuden ratkaisu johtaa edellä mainittuihin epäkohtiin, jotka koskevat myös muita verkonhaltijoita kuin Fingrid Oyj:tä. Myös muilla verkonhaltijoilla voi olla rahoitusomaisuudesta saatuja rahoitustuottoja, jotka ovat valvonnan ulkopuolella, ja Current ratio -tunnusluvun arvolla 0,7 yhtiöille kuitenkin hyväksyttäisiin samalle rahoitusomaisuudelle lisäksi vieraan pääoman kustannus. Siten markkinaoikeuden päätösten mukainen valvontamalli sallii useille verkonhaltijoille merkittävää tuottoa samalle rahoitusomaisuudelle kahteen kertaan.

Markkinaoikeuden päätös johtaa ainakin Fingrid Oyj:n tapauksessa ja todennäköisesti myös usean muun verkonhaltijan kohdalla verkonhaltijoiden asiakkaiden kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen, koska tällöin asiakkaat joutuvat maksamaan suurimmalle osalle yhtiön rahoitusomaisuudesta tuottoa, vaikka yritys on voinut saada samalle rahoitusomaisuudelle myös muuta tuottoa.

Markkinaoikeuden 31.12.2008 antaman päätöksen perusteluissa on todettu, että markkinaoikeuden aiemmissa päätöksissään vahvistamaa ja Energiamarkkinaviraston valituksenalaisissa päätöksissä sellaisenaan soveltamaa menetelmää rahoitusomaisuuden kohtuullisen huomioon otettavan kustannuksen määrittämiseksi ei voida nyt esitetyn selvityksen perusteella pitää millään tavoin mahdottomana. Tämä tukee viraston näkemystä siitä, että virasto ei ole voinut olettaa, että markkinaoikeuden päätöksen 21.12.2006 mukaista liikevaihtoon perustuva menetelmä olisi pitänyt kyseenalaistaa ja päätyä muuttamaan menetelmä Current ratio -tunnuslukuun perustuvaksi. Toisaalta markkinaoikeuden perustelu ei myöskään poissulje sitä mahdollisuutta, että liikevaihtoperusteista menetelmää voitaisiin soveltaa verkkotoiminnan harjoittamiseksi tarvittavan rahoitusomaisuuden mittaamiseen.

Markkinaoikeus on perustellut Current ratio -tunnuslukuun perustuvan mallin valintaa ainoastaan sillä, että sitä on pidettävä sopivampana, tasapuolisempana ja perustellumpana. Edellä esitetty esimerkki Fingrid Oyj:n tapauksesta osoittaa, että markkinaoikeuden esittämät perustelut Current ratio -tunnusluvun käytön puolesta voidaan kyseenalaistaa siltä osin kuin markkinaoikeus pitää muuttamaansa menettelyä sopivampana ja perustellumpana kuin liikevaihtoperusteista menettelyä.

Verrattaessa verkkotoiminnan harjoittamiseksi tarvittavan rahoitusomaisuuden liikevaihtoperusteista määrittelytapaa Current ratio -tunnuslukuun perustuvaan määrittelytapaan voidaan tasapuolisuuden kannalta todeta, että 57 prosentilla kaikista verkonhaltijoista ei ollut vuoden 2007 lopussa lainkaan tunnusluvun laskentakaavassa mainittua vaihto-omaisuutta ja kyseisen vuoden lopussa 56 prosentilla kaikista verkonhaltijoista ei ollut lainkaan laskentakaavassa esiintyvää lyhytaikaista korollista vierasta pääomaa. Näin ollen tunnusluvun vaihtelun todennäköisyys on todella suuri, jos verkonhaltijat alkavat tehdä kirjauksia myös näille erille. Toisaalta kyseinen tunnusluku perustuu ainoastaan tilinpäätöshetken tasetietoihin ja siten sen käyttäminen verkkotoiminnan harjoittamiseksi tarvittavan rahoitusomaisuuden määrän määrittelyssä kannustaa tilinpäätöshetkellä tapahtuviin tilinpäätössiirtoihin esimerkiksi konsernin sisällä. Yrityksen Current ratio -tunnusluku voi vaihdella huomattavasti enemmän kuin yrityksen liikevaihto.

Jo tunnuslukujen teoreettisten perusteiden mukaan tunnuslukujen arvot voivat vaihdella voimakkaasti. Jos Current ratio -tunnusluvun nimittäjä, eli lyhytaikainen vieras pääoma lähestyy nollaa, tunnusluvun arvo voi kasvaa voimakkaasti (tunnusluvun arvo lähestyy ääretöntä nimittäjän lähestyessä nollaa). Vastaavasti suuri lyhytaikaisen vieraan pääoman määrä pienentää tunnuslukua. Siten verkonhaltijalla on mahdollisuus tilinpäätöshetken omalla toiminnallaan vaikuttaa merkittävästi Current ratio -tunnuslukuun.

Toisaalta Current ratio -tunnuslukuun perustuva malli sallii sitä enemmän rahoitusomaisuuden kustannusta mitä enemmän verkonhaltijalla on lyhytaikaista vierasta pääomaa. Tätä ei voida pitää verkonhaltijoiden osalta tasapuolisena, koska enemmistöllä verkonhaltijoista ei ole lainkaan tai on hyvin vähän lyhytaikaista korollista vierasta pääomaa. Liikevaihtoperusteinen malli on velkaantumisen suhteen neutraali eikä aseta verkonhaltijoita eriarvoiseen asemaan.

Verkonhaltijoiden liikevaihdot ovat hyvin ennustettavia ja vakaita. Current ratio -tunnusluvussa käytettävien erien vaihtelu on selvästi suurempaa kuin liikevaihdon vaihtelu. Näin ollen verkkotoiminnan harjoittamiseen tarvittavan rahoitusomaisuuden määrä vaihtelee vähemmän, mikäli sen laskennassa käytetään perusteena verkkotoiminnan liikevaihtoa kuin käytettäessä Current ratio -tunnuslukua. Markkinaoikeuden 21.12.2006 antamissa päätöksissä ja Energiamarkkinaviraston vahvistuspäätöksissä käyttämä menetelmä tarvittavan rahoitusomaisuuden määrän sitomiseksi verkkotoiminnan liikevaihtoon antaa oikeamman ja luotettavan lopputuloksen.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäynti ei miltään osin ole aiheutunut viraston virheestä. Tämän myös markkinaoikeus on todennut päätöksensä perusteluissa. Vain yksi vaatimuskohta on johtanut valituksenalaisten päätösten muuttamiseen ensisijaisesti vaadituin tavoin sellaisenaan. Toinen kohta, jota markkinaoikeus on muuttanut Energiamarkkinaviraston päätöksissä, on koskenut rahoitusomaisuudelle sallitun kustannuksen laskentamenetelmää. Virasto on tältä osin antanut asiassa päätökset, joissa on noudatettu markkinaoikeuden 21.12.2006 antamien päätösten nrot 268/06, 269/06, 270/06 ja 271-344/06 mukaisesti aikaisemmalle valvontajaksolle vahvistamaa menetelmää.

Tästä johtuen olisi kohtuutonta, että virasto noudattaessaan markkinaoikeuden edelliselle valvontajaksolle vahvistamia menetelmiä joutuisi kantamaan oikeudenkäyntikulut siinä tapauksessa, että markkinaoikeus 31.12.2008 antamissaan päätöksissä poikkesi 21.12.2006 antamissaan päätöksissä vahvistamasta menetelmästä. Päätyminen rahoitusomaisuudelle sallitun kustannuksen laskentamenetelmän valintaan on katsottava tässä tapauksessa olevan oikeudellisesti tulkinnanvarainen asia muun ohella siitä syystä, ettei Energiamarkkinavirastolla ole päätöksiä tehdessään ollut käytössään muuta tulkintakäytäntää kuin yllä mainitut markkinaoikeuden päätökset aikaisemmalle valvontajaksolle.

Tässä tapauksessa korvausvelvollisuuden asian laatu huomioon ottaen ei voida katsoa olevan kohtuutonta yhtiöille siinäkään tapauksessa, että yhtiöt voittaisivat valituksen kaikilta osin.

4.2 Verkonhaltijoiden selitys

Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy, Kittilän Alueverkko Oy, PVO-Alueverkot Oy, Satapirkan Sähkö Oy, Satavakka Oy ja Sähkö-Virkeät Oy ovat valituksen johdosta antamassa selityksessä vaatineet, että korkein hallinto-oikeus:

1. hylkää Energiamarkkinaviraston valituksessa esitetyt vaatimukset kokonaisuudessaan perusteettomina ja pysyttää markkinaoikeuden päätöksen, ja

2. velvoittaa Energiamarkkinaviraston korvaamaan alueverkonhaltijoiden oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Alueverkonhaltijat ovat lausuneet vaatimustensa perusteluina muun ohella seuraavaa:

Myynti- ja siirtosaamiset tuottopohjan määrittelyssä

Energiamarkkinaviraston päätösten mukaan sähköverkkoliiketoiminnan kohtuullinen tuotto määritellään kassavirtapohjaisella arvonmääritysmallilla (WACC-malli). Vakiintuneesti WACC-mallissa myynti- ja siirtosaamiset luetaan mukaan siihen pääomaan eli tuottopohjaan, jolle lasketaan WACC-mallin mukainen pääoman keskimääräinen kustannus. Kaikki markkinaoikeudessa kuullut todistajat (Energiamarkkinaviraston nimeämä professori Juha-Pekka Kallunki ja verkonhaltijoiden nimeämät professori Eva Liljeblom, pääanalyytikko Ari Rajala sekä talous- ja rahoitusjohtaja Tom Pippingsköld) vahvistivat tämän lähtökohdan. Todistajat myös vahvistivat, että kirjanpitolain mukaisilla kategorisoinneilla tai määritelmillä ei ole merkitystä vahvistuspäätösten mukaisessa kassavirtapohjaisessa arvonmääritysmallissa.

Myynti- ja siirtosaamisten eliminoinnille verkkotoimintaan sijoitetusta pääomasta eli tuottopohjasta ei ole mitään muuta syytä kuin pyrkiä keinotekoisesti pienentämään verkonhaltijoille sallittua tuottoa. Energiamarkkinaviraston alkuperäiset vahvistuspäätökset sisälsivät selkeän virheen ja olivat sen johdosta muun muassa sähkömarkkinalain vastaisia. Virasto oli myös laiminlyönyt verkonhaltijoiden hallintolain mukaisen kuulemisen.

Energiamarkkinavirasto poikkesi vahvistuspäätöksissään aikaisemmasta käytännöstään, kun se eliminoi myynti- ja siirtosaamiset kohtuullisen tuoton laskennassa käytetystä tuottopohjasta.

Ennen vuoden 2005 alussa tapahtunutta siirtymistä nykyiseen etukäteiseen kohtuullisen tuoton valvontamalliin verkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan hinnoittelun kohtuullisuutta arvioitiin jälkikäteisillä yksittäistä verkonhaltijaa koskeneilla päätöksillä. Näissä päätöksissään Energiamarkkinavirasto sisällytti koko taseeseen kirjatun rahoitusomaisuuden ja kaikki saamiset kokonaisuudessaan kohtuullisen tuoton laskennassa käytettyyn tuottopohjaan.

Ensimmäisellä valvontajaksolla Energiamarkkinavirasto sulki oikaistun taseen osoittamasta verkkotoimintaan sitoutuneesta pääomasta pois eräät rahoitukselliset erät, eli rahoitusarvopaperit, rahat ja pankkisaamiset sekä niihin rinnastettavat erät. Tämä eliminointi perustui FIM Corporate Finance Oy:n (jäljempänä FIM) asiantuntijalausuntoon 25.5.2004, jossa todettiin, että kassan ja korollisen rahoitusomaisuuden lukeminen verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman eräksi poikkeaisi rahoitusteoreettisesta liiketoimintaan sitoutuneen pääoman määrittelystä.

Energiamarkkinavirasto ei ensimmäisen valvontajakson vahvistuspäätöksiä valmisteltaessa taikka niitä koskeneita valituksia markkinaoikeudessa käsiteltäessä väittänyt, että myynti- ja siirtosaamisia tulisi käsitellä samalla tavalla kuin mainittuja rahoituksellisia eriä eli rahoitusarvopapereita, rahoja ja pankkisaamisia sekä niihin rinnastettavia eriä. Energiamarkkinavirasto ei kiinnittänyt tuolloin myöskään huomiota kirjanpitolain 4 luvun 4 §:n 2 momentin mukaiseen rahoitusomaisuuden määritelmään.

Markkinaoikeus hyväksyi päätöksillään 21.12.2006 Energiamarkkinaviraston tuolloin esittämän, FIM:n lausuntoon perustuneen kannan, jonka mukaan rahoituksellisten erien (rahoitusarvopaperit, rahat ja pankkisaamiset sekä niihin rinnastettavat erät) hallinta ei ole rahoitusteoreettisesti varsinaista verkkotoimintaa ja näiden erien sulkeminen pois tuottopohjasta oli tästä syystä perusteltua. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi Energiamarkkinaviraston tuolloin esittämästä poiketen, että verkkoliiketoiminnan kannalta välttämättömien rahoituksellisten erien (kassan) kustannus on tietyltä osin otettava huomioon oikaistua tulosta laskettaessa.

Markkinaoikeuden joulukuussa 2006 antamissa päätöksissä ei oteta kantaa myynti- ja siirtosaamisten käsittelyyn, sillä ensimmäisen valvontajakson vahvistuspäätöksissä myynti- ja siirtosaamiset kuuluivat kiistatta verkkotoimintaan sitoutuneeseen pääomaan. Energiamarkkinavirasto on pyrkinyt kuitenkin nyt valituksessaan väittämään myynti- ja siirtosaamisten kuuluvan markkinaoikeuden vuoden 2006 päätösten mukaiseen ”rahoitusomaisuuteen” eli rahoitusarvopapereihin, rahoihin ja pankkisaamisiin sekä niihin rinnastettavina oleviin eriin. Muun muassa korottomia myynti- ja siirtosaamisia ei kuitenkaan voida rinnastaa näihin kassan ja korollisen rahoitusomaisuuden eriin.

Energiamarkkinavirasto eliminoi toisen valvontajakson vahvistuspäätöksissään myynti- ja siirtosaamiset verkkoliiketoimintaan sitoutuneesta pääomasta eli tuottopohjasta yllättäen ja ilman verkonhaltijoiden hallintolain mukaista kuulemista. Vasta lopullisten vahvistuspäätösten liitteenä 1 olleissa suuntaviivoissa Energiamarkkinavirasto ensimmäisen kerran ilmoitti, että se tulee aikaisemmasta käytännöstään ja useista lausuntokierroksella olleista suuntaviivaluonnoksista poiketen eliminoimaan kaikki lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset tuottopohjasta.

Valituksessaan Energiamarkkinavirasto on väittänyt, että se ei olisi voinut ”korjata” sen mielestä virheellistä rahoitusomaisuuden määritelmää ensimmäisen valvontajakson aikana oma-aloitteisesti. Virasto ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ensimmäisellä valvontajaksolla edes nähnyt tarvetta tehdä tällaista ”korjausta”.

Energiamarkkinavirasto muutti saamisten kohtelua toisen valvontajakson valvontamallissa ohittaen valvontamallin perustana olevan rahoitusteorian lähtökohdat sekä muun muassa asiantuntijanaan käyttämänsä FIM:n lausunnon. Toisen valvontajakson vahvistuspäätöksissä virasto eliminoi oikaistun taseen vastaavaa-puolelta kaikki saamiset. Energiamarkkinavirasto on jättänyt FIM:n lausunnossa esiintyneestä niin sanotusta nettokäyttöpääomasta sähköverkonhaltijan oikaistuun taseeseen vain korottomat velat, mutta eliminoinut perusteetta niiden vastinparin eli korottomat saamiset. Näistä merkittävimpiä ovat myynti- ja siirtosaamiset.

Kun taseen vastaavaa-puolelta eliminoidaan korottomat saamiset ja vastattavaa-puolelle jätetään edelleen korottomat velat, muodostuu sijoitetusta pääomasta eli valvontamallissa sovellettavasta tuottopohjasta pienempi kuin tilanteessa, jossa korottomat saamiset jätettäisiin edelleen taseeseen tai käyttämällä korottomien saamisten ja korottomien velkojen netotusta eli nettokäyttöpääomaa. Pelkkien korottomien saamisten eliminointi johtaa siihen, että vastaavaa-puolen ja vastattavaa-puolen välinen erotus pienenee. Tämän seurauksena taseen eri puolet samansuuruisiksi tasaava oikaistun taseen tasauserä pienenee. Valvontamallissa oikaistun taseen tasauserä lasketaan mukaan sijoitettuun pääomaan eli tuottopohjaan ja siten tasauserän keinotekoinen pienentäminen saamiset eliminoimalla alentaa verkonhaltijalle sallittua kohtuullista tuottoa.

Markkinaoikeudelle toimittamassaan 2.4.2008 päivätyssä lausunnossa Energiamarkkinavirasto pyrki perustelemaan kaikkien saamisten eliminointia tuottopohjasta viittaamalla kirjanpitolain rahoitusomaisuuden määritelmään. Samoin lausunnossaan virasto käsitteli Yritystutkimusneuvottelukunnan käyttämiä määritelmiä, jotka myös ovat kirjanpidollisia. Kirjanpitolain tai neuvottelukunnan käyttämillä määritelmillä ei ole kuitenkaan merkitystä kohtuullisen tuoton valvontamallin perustana olevan rahoitusteorian ja valvontamallissa sovelletun kassavirtapohjaisen arvonmääritysmallin näkökulmasta.

Rahoitusteorian ja valvontamenetelmän perustana olevan WACC-mallin kannalta on kiistatonta, että liiketoimintaan liittyvät saamiset, kuten myynti- ja siirtosaamiset, on laskettava mukaan liiketoimintaan sijoitettuun pääomaan. Näille saamisille on laskettava mallin mukainen kohtuullinen tuotto WACC-mallin mukaisesti.

Markkinaoikeuden suullisessa käsittelyssä Energiamarkkinavirasto ei enää käytännössä vedonnut kirjanpitolain rahoitusomaisuuden määritelmään, joka oli ainoa vahvistuspäätöksissä mainittu perustelu kaikkien saamisten eliminoinnille tuottopohjasta, vaan alkoi esittää uusia väitteitä myynti- ja siirtosaamisiin liittyvistä riskeistä.

Energiamarkkinavirasto totesi 24.9.2008 alkupuheenvuorossaan markkinaoikeudelle, että myyntisaamisiin liittyy luottotappion riski, mutta väitti tämän riskin olevan pieni. Virasto esitti alkupuheenvuorossaan myös, että myyntisaamiset tulevat verkonhaltijan kassaan, kunhan ne maksetaan, ja että kyse on tältä osin vain ajoituksesta. Viraston ajatuksena oli ilmeisesti, että myyntisaamisia tulisi tämän johdosta kohdella valvontamallissa samalla tavoin kuin jo kassassa olevia varoja. Tämä viraston näkökulma on paitsi vastoin valvontamallin taustalla olevaa kassavirtapohjaista arvonmääritysmallia myös ristiriidassa kirjanpitolain mukaisen suoriteperusteisen tarkastelun kanssa.

Markkinaoikeuden suullisessa käsittelyssä Energiamarkkinavirasto yritti vähätellä sähköverkonhaltijoiden myyntisaamisiin liittyvää luottotappion riskiä. Vielä lausunnossaan 2.4.2008 virasto kuitenkin väitti verkonhaltijoiden luottotappioiden olevan erittäin suuria todeten, että luottotappioiksi tulkittavat myyntisaamiset olivat 25,6 prosenttia vuonna 2005 ja 26,3 prosenttia vuonna 2006 kaikista alueverkonhaltijoiden yhteen lasketuista lyhytaikaisista saamisista.

Todellisuudessa luottotappioita on alue- ja jakeluverkonhaltijoiden osalta noin 1-3 prosenttia myyntisaamisista. Energiamarkkinaviraston todistajaksi nimeämä professori Juha-Pekka Kallunki vahvisti markkinaoikeudessa, että esimerkiksi eräiden hyvin riskipitoisilla toimialoilla toimivien yritysten kohdalla luottotappiot ovat muutamien prosenttien luokkaa myyntisaamisista. Alue- ja jakeluverkonhaltijoiden noin 1-3 prosentin suuruiset luottotappiot osoittavat, että myyntisaamisiin liittyy todellista liiketoiminnallista riskiä ja tämä riski on jopa realisoitunut useissa tapauksissa.

Valituksessaan Energiamarkkinavirasto on jälleen väittänyt, että luottotappioiden merkitys olisi verkkotoiminnassa vähäinen. Virasto perustaa väitteensä sille seikalle, että luottotappioita ei erikseen raportoida verkonhaltijoiden tilinpäätöksissä. Tämä viraston näkökulma on täysin perusteeton. Sillä seikalla, että joitain tekijöitä ei erikseen raportoida tilinpäätöksissä, ei ole merkitystä asian kannalta. Lisäksi vaikka luottotappioita ei olisi käytännössä aktualisoitunutkaan, kaikkiin saamisiin liittyy aina riski niin kauan kunnes saamiset on maksettu kassaan.

Energiamarkkinavirasto toimitti markkinaoikeudelle suullisen käsittelyn aikana eräitä verkonhaltijoiden soveltamia yleisiä sopimus- ja liittymäehtoja. Virasto väitti näiden ehtojen sisältämien vakuuksia ja liittymismaksujen kuittausta koskevien kohtien tekevän jakelu- ja alueverkonhaltijoiden myyntisaamisista riskittömiä. Tämä väite on kuitenkin perusteeton.

Välttämättömien rahoituksellisten erien määrä

Energiamarkkinavirasto käytti vahvistuspäätöksissään sähköverkkoliiketoiminnan kannalta välttämättömien rahoituksellisten erien määrän laskemisessa samaa menetelmää, joka tuli esiin vasta markkinaoikeuden suullisissa käsittelyissä syyskuussa 2006. Mallin käyttöönottoa ei tuolloin valmisteltu juuri lainkaan ja markkinaoikeus totesikin joulukuussa 2006 antamissaan päätöksissä, että tarkempaa selvitystä saattaa edellyttää muiden mahdollisten seikkojen ohella se, mikä osa rahoituksellisista eristä on otettava huomioon. Energiamarkkinavirasto kuitenkin laiminlöi vahvistuspäätöksiä valmistellessaan markkinaoikeuden antaman kehotuksen kehittää valvontamallia tältä osin.

Alkuperäisissä vahvistuspäätöksissä sovellettu verkonhaltijoiden liikevaihtoon perustuva menetelmä ei perustu rahoitusteoriaan tai mihinkään muuhunkaan perusteltuun lähteeseen. Kyseessä on täysin sattumanvarainen kompromissiratkaisu, joka ei johda oikeaan lopputulokseen.

Kun tavoitteena on määritellä, minkä suuruinen kassa on välttämätön sähköverkkoliiketoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi, lähtökohtana on oltava se, mihin tätä kassaa tarvitaan. Kuten markkinaoikeus joulukuussa 2006 totesi, kassa on välttämätön yhtäältä säännöllisten maksujen suorittamiseksi, kun yrityksen maksusuoritukset tapahtuvat väistämättä jossain määrin eriaikaisesti kassaan maksujen kanssa, ja toisaalta ennalta arvaamattomiin menoihin varautumiseksi. Kassaa tarvitaan siis yrityksen lyhytaikaisista velvoitteista selviämiseksi. Ellei yritys selviä lyhytaikaisista velvoitteistaan, se joutuu likviditeettikonkurssiin.

Käytännössä paras ja vakiintunein tapa mitata yrityksen maksuvalmiutta on niin sanottu Current ratio -tunnusluku. Tämä rahoitusteoriaan perustuva tunnusluku on kansainvälisesti tunnustettu ja sitä on käytetty jo toista sataa vuotta. Tunnusluku mittaa nimenomaan sitä, miten hyvin yritys pystyy selviytymään lyhytaikaisista velvoitteistaan. Current ratio -tunnusluvun arvolla 1 yrityksellä on juuri ja juuri riittävä kassa pystyäkseen välttämään likviditeettikonkurssin.

Markkinaoikeuden valituksenalaisen päätöksen mukaan valvontamallissa otetaan huomioon sellainen määrä verkonhaltijoiden rahoitusomaisuutta, jolla verkonhaltija saavuttaa Current ration arvon 0,7. Verkonhaltijat eivät siten mallissa saa vieraan pääoman kustannusta edes koko sille määrälle, joka on välttämätön sähköverkkoliiketoiminnan kannalta.

Valituksessaan Energiamarkkinavirasto on esittänyt välttämättömien rahoituksellisten erien määrän osalta lukuisia perusteettomia väitteitä. Erityisesti virasto valituksessaan unohtaa sen, että markkinaoikeuden päätöksen mukaan valvontamallissa vieraan pääoman kustannuksella huomioon otettava rahoitusomaisuuden määrä perustuu aina sähköverkonhaltijan lyhytaikaiseen vieraaseen pääomaan ja on markkinaoikeuden määräämällä Current ration arvolla nimenomaisesti 0,7 kertaa verkonhaltijan lyhytaikainen vieras pääoma.

Verkonhaltijoilla ei juuri ole korollista lyhytaikaista vierasta pääomaa, joten kyseessä ovat korottomat lyhytaikaiset velvoitteet eli juuri ne sähköverkkoliiketoimintaan liittyvät maksut ja velvoitteet, joiden maksamiseen varautuminen on välttämätöntä sähköverkkoliiketoiminnan harjoittamiseksi. Toisaalta ainoa tapa manipuloida viraston pelkäämällä tavalla tunnuslukua huomioon otettavan rahoitusomaisuuden määrän kasvattamiseksi olisi lisätä lyhytaikaisen vieraan pääoman määrää. Tämä puolestaan ei ole missään tapauksessa verkonhaltijoille liiketaloudellisesti kannattavaa.

Energiamarkkinaviraston mainitsi markkinaoikeudelle toimittamassaan lausunnossa 2.4.2008, että verkonhaltijoista vain pieni osa on raportoinut Current ratio -tunnusluvun tilinpäätösraporteissaan. Current ration kaltaisten tilinpäätösanalyysin työkalujen raportoiminen tilinpäätöksissä ei kuitenkaan ole tarpeen tai tavanomaista.

Vaihto-omaisuuden lähes täydellinen puuttuminen verkonhaltijoilta vain parantaa Current ratio -tunnusluvun soveltuvuutta sähköverkkotoimialalle, koska tällöin voidaan lähes kokonaan välttää Yritystutkimusneuvottelukunnankin mainitsemat vaihto-omaisuuden vaikeaan arvostamiseen liittyvät ongelmat. Verkonhaltijat eivät myöskään voi tehdä kirjauksia vaihto-omaisuuteen, kun tällaista vaihto-omaisuutta ei verkkotoimialalla käytännössä juuri esiinny.

Lyhytaikaisten korollisten velkojen pieni määrä ei myöskään vaikuta millään tavoin Current ratio -tunnusluvun käyttökelpoisuuteen, sillä nimittäjään jäävät aina kuitenkin lyhytaikaiset korottomat velat. Juuri nämä ovat niitä eriä, joiden maksamiseen kassaa tarvitaan. Toisaalta yritysten ei ole liiketaloudellista järkevää pyrkiä ottamaan lisää korollista velkaa vain saadakseen pidettyä suurempaa kassaa.

Kassan tarve vaihtelee verkonhaltijoiden välillä ja tämä vaihtelu johtuu nimenomaan siitä, että eri verkonhaltijoilla on erilaisia lyhytaikaisia velvoitteita. Tämä on juuri yksi niistä syistä, joiden johdosta alkuperäisissä valvontapäätöksissä sovellettu tiettyyn liikevaihdosta laskettuun prosenttiin perustuva malli on virheellinen. Liikevaihdosta laskettava prosentti ei ota lainkaan huomioon verkonhaltijoiden todellisia velvoitteita eikä niiden todellista maksuvalmiutta.

Energiamarkkinaviraston alkuperäiset vahvistuspäätökset eivät olleet perusteltuja eivätkä tasapuolisia ja olivat sen johdosta muun muassa sähkömarkkinalain vastaisia. Current ratioon perustuva menetelmä on tasapuolinen ja kaikin tavoin perustellumpi kuin alkuperäisissä vahvistuspäätöksissä sovellettu liikevaihtoon perustuva sattumanvarainen malli. Myös markkinaoikeudessa todistajina kuullut asiantuntijat vahvistivat tämän.

Oikeudenkäyntikulut

Alueverkonhaltijat voittivat asian markkinaoikeudessa ja hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaisen pääsäännön mukaisesti Energiamarkkinavirasto velvoitettiin korvaamaan verkonhaltijoiden oikeudenkäyntikulut. Markkinaoikeus on muuttanut Energiamarkkinaviraston virheellistä päätöstä, eikä päätöksen virheellisyys edes väitetysti perustu siihen, etteivät verkonhaltijat olisi toimittaneet virastolle kaikkea tarvittavaa selvitystä.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 2 momentin säännös ei aseta viranomaisen virhettä julkisen asianosaisen korvausvelvollisuuden edellytykseksi. Viranomaisen mahdollinen virheellinen menettely on ainoastaan otettava huomioon korvausvelvollisuutta harkittaessa. Säännöksen perusteluissa todetaan, että hallintolainkäytössäkään ei ehdoteta luovuttavaksi täysin siitä, että asian riitaisuus ja tulkinnanvaraisuus voivat vaikuttaa korvausten sovittamiseen, vaikka toinen asianosainen lopputuloksen puolesta voittaakin asian. Kyseessä ei kuitenkaan ole ehdoton sääntö, jonka perusteella aina väitetysti tulkinnanvaraisissa asioissa viranomaisen korvausvelvollisuutta tulisi alentaa.

Energiamarkkinavirasto perusteli alkuperäisiä vahvistuspäätöksiään erityisesti saamisten eliminoinnin osalta sellaisilla seikoilla, joita se ei ollut käyttänyt perusteluina päätöksessään. Lisäksi virasto toimitti jatkuvasti markkinaoikeuden suullisen menettelyn kestäessä uusia selvityksiä, jotka vaikeuttivat asian selvittämistä. Nämäkin seikat huomioon ottaen markkinaoikeuden päätös velvoittaa virasto korvaamaan alueverkonhaltijoiden kohtuulliset oikeudenkäyntikulut on hyvin perusteltu, eikä sitä ole syytä muuttaa.

4.3 Energiamarkkinaviraston vastaselitys

Energiamarkkinavirasto on antamassaan vastaselityksessä uudistanut valituksessaan esittämänsä vaatimukset ja vaatinut alueverkonhaltijoiden korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä. Virasto on lausunut vastaselityksessään muun ohella seuraavaa:

Laskentamalli

Nyt sovellettava kohtuullisen tuoton laskentamalli poikkeaa rahoitusteorian pääoman painotetun keskikustannuksen (WACC) mallista kahdella tapaa, jotka molemmat ovat olleet verkonhaltijoiden eduksi. Markkinaoikeuden päätöksellä 21.12.2006 sallittiin verkonhaltijoille määritettäessä lisäkustannus rahoitusomaisuudelle ja lisäksi virasto hyväksyy nettosuojauskulut läpilaskutuseränä verkonhaltijoiden joukkovelkakirjalainojen riskien suojaamiseksi. Näitä kumpaakaan ei rahoitusteorian mukaan tulisi ottaa huomioon laskentamallissa eivätkä niitä esimerkiksi Euroopan muut sähköverkkotoiminnan valvontaviranomaiset hyväksy tai sovella.

Rahoitusomaisuus

Yritystutkimusneuvottelukunta ry määrittelee lyhytaikaiset saamiset rahoitusomaisuudeksi laatiessaan tilipäätöksen analysointimenetelmiä ja arvioitaessa esimerkiksi yritysten maksuvalmiutta. Markkinaoikeuden päätöksessä käytetään Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n teosta ”Yritystutkimuksen tilinpäätösanalyysi” lähteenä sallitun rahoitusomaisuuden kustannuksen määrittelyssä. Markkinaoikeus käyttää Yritystutkimusneuvottelukunnan esittämää Current ratio -tunnusluvun määrittelyä, mutta vähentää siitä myynti- ja siirtosaamiset sekä vaihto-omaisuuden toisin kuin neuvottelukunta esittää. Markkinaoikeuden päätöksessä on käytetty kirjanpitoon perustuvaa tilinpäätösanalyysiteosta määritettäessä rahoitusomaisuudelle sallittavaa kustannusta, joka poikkeaa rahoitusteorian mukaisesta keskimääräisen pääoman kustannuksen mallista.

Kaikki viraston käyttämät taseen tai tuloslaskelman erät perustuvat kirjanpitolain määritelmiin. Laskentamallissa eliminoitavat erät perustuvat siis kirjanpitoon, mutta niiden eliminointiperusteet tehdään rahoitusteorian perusteella. Energiamarkkinavirasto perustaa taloudellisen valvontansa mahdollisimman pitkälle kirjanpitolain mukaiseen tilinpäätösaineistoon, koska siitä on myös määrätty kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksessa sähköliiketoimintojen eriyttämisestä (79/2005). Kyseisen asetuksen 4 §:ssä on määrätty käytettäväksi eriytetyissä tilinpäätöksissä kaavaa, joka on esitetty kyseisen asetuksen liitteenä. Eliminoitavat erät määräytyvät rahoitusteorian ja sähkömarkkinalain ja sen esitöiden perusteella. Kyse on rahoitusomaisuuden ylläpidosta aiheutuvan kustannuksen kompensoinnista, joten erille on sallittu tuottoa ja vain se osa rahoitusomaisuudesta on eliminoitu, mikä on ylittänyt markkinaoikeuden päätöksen 21.12.2006 mukaisesti määritellyn verkkotoiminnan harjoittamiseksi tarvittavan rahoitusomaisuuden määrän.

Myyntisaamiset ovat osa rahoitusomaisuutta, eivätkä ne ole aiheuttaneet verkonhaltijoille enempää vastapuoliriskiä kuin muukaan rahoitusomaisuus. Ne tuleekin sisällyttää osaksi rahoitusomaisuutta ja niille tulee antaa sama tuotto kuin kaikelle muulle rahoitusomaisuudelle.

Siirtosaamisten osalta Fingrid Oyj toteaa omassa selityksessään korkeimmalle hallinto-oikeudelle viraston valituksesta, että siirtosaamisten vastapuolena ovat rahoittajat, eli yhtiö selkeästi vahvistaa, että siirtosaamiset ovat rahoitusomaisuutta. Myös markkinaoikeudessa todistaneen pääanalyytikko Ari Rajalan todistuksen perusteella on selvää, että siirtosaamiset ovat selkeästi osa rahoituksellisia eriä ja siten rahoitusomaisuutta. Tätä tukee lisäksi esimerkiksi se tosiasia, että 74 prosenttia Fingrid Oyj:n kaikista siirtosaamisista sisältyivät eriin ”Korot ja muut rahoituserät” tilikaudella 1.1.-31.12.2008, joten siirtosaamiset ovat selkeästi osa yhtiön rahoitusomaisuutta. Myös Fortum Sähkönsiirto Oy:n 31.12.2007 päivätyn tasekirjan mukaan yhtiön lyhytaikaisista siirtosaamisista 75 prosenttia on korkosaamisia, joten tämäkin tosiasia tukee sitä, että lyhytaikaiset siirtosaamiset ovat selkeästi osa rahoitusomaisuutta, kuten myös Yritystutkimusneuvottelukunta ry ne luokittelee.

Verkonhaltijoiden väite siitä, että myynti- ja siirtosaamiset ovat korottomia eriä, ei ole relevantti. Verkonhaltijat ovat hyväksyneet sen, että rahoitusomaisuuteen lasketaan kassa, joka on sijoitettu konsernin emon taseeseen ja joka on koroton erä verkonhaltijalle. Toinen esimerkki ovat korottomat lainasaamiset, jotka verkonhaltijat ovat myös hyväksyneet osaksi eliminoitavaa rahoitusomaisuutta. Tämä osoittaa sen, että myös myynti- ja siirtosaamiset ovat samanlaisia korottomia eriä kuin suurin osa muistakin rahoitusomaisuuden eristä.

Välttämättömän rahoitusomaisuuden kustannus

Alueverkonhaltijat vaativat liikevaihtoon perustuvan välttämättömän rahoitusomaisuuden kustannuksen laskennassa käytettävän menetelmän käyttöönottoa ensimmäisen valvontajakson päätöksiä koskevassa muutoksenhakuprosessissa.

Verkonhaltijat väittävät, että liikevaihtoon perustuva laskentamalli ei ota huomioon verkonhaltijoiden todellisia velvoitteita ja että verkonhaltijat ovat osoittaneet markkinaoikeudelle Current ratio -tunnuslukuun perustuvan menetelmän olevan tasapuolinen ja kaikin tavoin perustellumpi kuin liikevaihtoon perustuva malli. Energiamarkkinavirasto on tehnyt selvitystä nimenomaan edellisten väitteiden perusteella ja toteaa ensinnäkin, että jos Currrent ratio -tunnuslukuun perustuvaan laskentamallia olisi sovellettu ensimmäisellä valvontajaksolla, vuonna 2005 noin 67 prosenttia, vuonna 2006 noin 65 prosenttia ja vuonna 2007 noin 62 prosenttia alue- ja jakeluverkonhaltijoista ei olisi saanut minkäänlaista korvausta pitämälleen rahoitusomaisuudelle. Vastaavasti, kun virasto sovelsi liikevaihtoon perustuvaa laskentamallia, niin kaikki alue- ja jakeluverkonhaltijat saivat jonkinlaisen korvauksen pitämälleen rahoitusomaisuudelle jokaisena vuotena ensimmäisen valvontajakson aikana. Current ratio -tunnusluvun käyttö johtaa siihen, että noin kolmasosa alue- ja jakeluverkonhaltijoista saa lisää tuottoa sen takia, että ne ovat syystä tai toisesta velkaisempia kuin muut verkonhaltijat. Tämä ei voi olla verkkotoiminnan valvonnan kokonaisnäkökulmasta sellainen tekijä, jota sovelletaan ja joka kannustaa verkonhaltijoita velkaantumaan.

Viraston laskentamalli on sallinut alue- ja jakeluverkonhaltijoille vuosina 2005-2007 yhteensä 113 miljoonaa euroa enemmän rahoitustuottoja/ kuluja kuin jakeluverkonhaltijat ovat todellisuudessa maksaneet rahoituskuluja. Valvontamalli on sallinut selvästi riittävän, tai jopa liian suuren, alue- ja jakeluverkonhaltijoiden rahoitukseen liittyvän tuoton. Alue- ja jakeluverkonhaltijoilla on ollut ja on edelleen toisen valvontajakson ajan mahdollisuus laskuttaa saamansa hyöty asiakkailtaan korkeampina siirtohintoina.

Mikäli alue- ja jakeluverkonhaltijoille olisi vuosina 2005-2007 sallittu Current ratio -tunnuslukuun perustuva rahoitusomaisuuden kustannus, alue- ja jakeluverkonhaltijat olisivat hyötyneet yhteensä 114,1 miljoonaa euroa ja olisivat voineet laskuttaa kyseisen edun asiakkailtaan ensimmäisen ja toisen valvontajakson aikana. Kokonaisuuden kannalta taloudellinen vaikutus käytettäessä kumpaa tahansa mallia on pieni, eli noin 1,1 miljoonaa euroa, mutta tasapuolisuuden kannalta liikevaihtoperusteinen laskentamalli on selvästi oikeudenmukaisempi.

Energiamarkkinavirasto on esittänyt markkinaoikeuden vaatimaa konkreettista selvitystä alue- ja jakeluverkonhaltijoiden taloudellisesta tilanteesta ja välttämättömästä rahoitusomaisuudesta, joka osoittaa, että liikevaihtoon perustuva rahoitusomaisuuden ylläpidosta aiheutuvan kustannuksen laskentamalli on sallinut selvästi riittävän kustannuksen yhtiöille.

Oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa

Markkinaoikeus on muuttanut Energiamarkkinaviraston päätöstä sisällöllisesti, vaikkei sitä ole todettu lainvastaiseksi tai virheelliseksi ja vaikka virasto on noudattanut markkinaoikeuden aiemmissa päätöksissä luotua ratkaisukäytäntöä. Tällaisessa tapauksessa Energiamarkkinaviraston kannalta katsottuna on kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista, että sen suorittaessa sille lainsäädännössä määrättyä valvontatehtävää sille kuitenkin määrätään korvausvelvollisuus. Korvausvelvollisuutta harkittaessa ei voida asian lopputulokselle antaa niin suurta merkitystä kuin markkinaoikeus päätöksessään on sille kaavamaisesti antanut. Joka tapauksessa oikeudenkäyntikulujen määrää tulisi ainakin kohtuullistaa.

4.4 Vastaselityksen tiedoksianto

Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:lle ynnä muille on annettu tiedoksi Energiamarkkinaviraston vastaselitys.

4.5 Merkintä

Merkitään , että korkein hallinto-oikeus antaa tänään päätöksensä myös Energiamarkkinaviraston valituksiin (dn:ot 414 ja 415/2/09) sekä ESE-Verkko Oy:n ja sen asiakumppaneiden valitukseen (419/2/09) markkinaoikeuden 31.12.2008 antamista päätöksistä. Asia 415/2/09 koskee Fingrid Oyj:n valituksen ja asiat 414 ja 419/2/09 ESE-Verkko Oy:n ja sen asiakumppaneiden valituksen johdosta annettuja markkinaoikeuden päätöksiä.

5. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Pääasiaratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää Energiamarkkinaviraston valituksen siltä osin kuin virasto on vaatinut, että myyntisaamiset lasketaan kuuluvaksi rahoitusomaisuuteen viraston päätösten 13.12.2007 mukaisesti. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta siltä osin kuin markkinaoikeus on muuttanut viraston päätöksiä siten, että tasetta oikaistaessa taseesta ei tule eliminoida verkonhaltijan myyntisaamisia.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on päätöksellään muuttanut Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 antamia päätöksiä siten, että tasetta oikaistaessa taseesta ei tule eliminoida verkonhaltijan siirtosaamisia. Energiamarkkinaviraston päätökset saatetaan voimaan tältä osin.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on päätöksellään muuttanut Energiamarkkinaviraston 13.12.2007 antamia päätöksiä siten, että rahoitusomaisuuteen kuuluvien rahoituksellisten erien kustannus otetaan verkkotoiminnan oikaistun toteutuneen tuloksen laskennassa huomioon vähennyksenä enintään siihen rahoituksellisten erien määrään saakka, jolla verkonhaltija mahdollisen vaihto-omaisuuden sekä myynti- ja siirtosaamiset ensin mukaan lukien saavuttaa Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n maksuvalmius-määritelmän mukaisen Current ratio -arvon 0,7.

Energiamarkkinaviraston päätökset verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuvan kustannuksen osalta saatetaan voimaan ottaen kuitenkin huomioon edellä myynti- ja siirtosaamisista päätetyn.

2. Markkinaoikeuden oikeudenkäyntikuluja koskeva ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa markkinaoikeuden päätöksen siltä osin kuin markkinaoikeus on velvoittanut Energiamarkkinaviraston suorittamaan Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:lle, Kittilän Alueverkko Oy:lle, PVO-Aleverkot Oy:lle, Satapirkan Sähkö Oy:lle, Satavakka Oy:lle ja Sähkö-Virkeät Oy:lle yhteiseksi korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista markkinaoikeudessa 7 787,70 euroa laillisine viivästyskorkoineen.

Korkein hallinto-oikeus hylkää Energiamarkkinaviraston valituksen siltä osin kuin Energiamarkkinavirasto on vaatinut edellä mainittujen yhtiöiden velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Energiamarkkinaviraston oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa. Markkinaoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta tältä osin.

3. Oikeudenkäyntikuluja korkeimmassa hallinto-oikeudessa koskeva ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää Energiamarkkinaviraston sekä Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:n, Kittilän Alueverkko Oy:n, PVO-Alueverkot Oy:n, Satapirkan Sähkö Oy:n, Satavakka Oy:n ja Sähkö-Virkeät Oy:n vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Perustelut

1. Pääasia

1.1 Sovellettavat säännökset ja niiden perusteluja sekä tulkinnan lähtökohdat

Sähkömarkkinalain 38 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Energiamarkkinaviraston tulee päätöksellään vahvistaa verkonhaltijan ja järjestelmävastuuseen määrätyn kantaverkonhaltijan noudatettavaksi menetelmät verkonhaltijan verkkotoiminnan tuoton ja siirtopalveluista perittävien maksujen määrittämiseksi valvontajakson aikana. Pykälän 2 momentin mukaan vahvistuspäätöksen on perustuttava sähkömarkkinalain 3, 4 ja 6 a luvussa sekä verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1228/2003 säädettyihin perusteisiin.

Hinnoittelussa noudatettavien menetelmien vahvistamista koskevassa päätöksessä voidaan 38 a §:n 2 momentin mukaan määrätä muun ohella verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman arvostusperiaatteista, verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittämistavasta ja verkkotoiminnan tuloksen määrittämistavasta sekä sen edellyttämästä tuloslaskelman ja taseen oikaisusta.

Sähkömarkkinalain 10 §:n 1 momentin mukaan verkonhaltijan on kohtuullista korvausta vastaan myytävä sähkön siirtopalveluja niitä tarvitseville verkkonsa siirtokyvyn rajoissa (siirtovelvollisuus).

Sähkömarkkinalain 14 §:n 1 momentin mukaan verkkopalvelujen myyntihintojen ja -ehtojen sekä niiden määräytymisperusteiden on oltava tasapuolisia ja syrjimättömiä kaikille verkon käyttäjille. Pykälän 2 momentin mukaan verkkopalvelujen hinnoittelun on oltava kohtuullista.

Sähkömarkkinalain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä HE 138/1994 vp on 14 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että kohtuullisuus ei ole täsmällinen käsite. Perusperiaatteena on, että hinnoittelun tulisi vastata toiminnan kustannuksia. Kilpailunrajoituslakia sovellettaessa otetaan huomioon monopolihinnoittelun arvioinnissa lisäksi, mikä on yrityksen kustannustaso verrattuna kustannuksiin, joihin yrityksellä olisi tosiasiallinen mahdollisuus. Korkeat kustannukset eivät siis välttämättä oikeuta korkeisiin hintoihin. Toisaalta hinnoittelun tulisi turvata verkonhaltijan riittävä tulorahoitus ja vakavaraisuus. Tulot saisivat kattaa verkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset sekä antaa sijoitetulle pääomalle kohtuulliseksi katsottavan tuoton.

Edellä selostetusta hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 19/1994 vp) on todennut, että omaisuuden kohtuullisen käyttömahdollisuuden säilymiseksi verkonhaltijalle tulee turvata kohtuullinen korvaus siirtopalveluista.

Eduskunnan talousvaliokunta on lausunut mietinnössään (TaVM 56/1994 vp) muun ohella seuraavaa:

Sähköverkko on luonnollinen monopoli. Verkonhaltijalla ei ole kilpailusta johtuvaa kannustinta pitää hintojaan alhaisina ja toimintaansa tehokkaana. Mahdollista tehottomuutta voi maksattaa asiakkailla. Hallituksen esityksen mukaan kustannustehokkuutta turvataan hinnoittelun lakisääteisellä kohtuullisuusvaatimuksella. Vaatimuksen tehostamiseksi ehdotetaan pitkälle meneviä säännöksiä toiminnan kirjanpidollisesta eriyttämisestä sekä kustannus-, hinnoittelu- ja kannattavuustietojen julkisuudesta. Hinnoittelun kohtuullisuuden määrittely on yksi lakiehdotuksen keskeisiä ongelmakohtia. Verkonhaltijoiden keräämien maksujen tulee ilmeisesti vastata verkkotoiminnan ja verkon ylläpidon kustannuksia. Tämän lisäksi verkonhaltijalla on oikeus odottaa, että tulonmuodostus on riittävä verkon kehittämiseen; verkon kehittäminen on verkonhaltijalle lakisääteinen velvoite. Pakollisten käyttö-, ylläpito- ja kehittämiskustannusten kattamisen jälkeen sähköverkon tulonmuodostuksen tulee lopuksi riittää antamaan verkonhaltijalle kohtuullinen tuotto sijoitetulle pääomalle. Valiokunta lähtee siitä, että tuoton kohtuullisuuden arvioimisessa otetaan huomioon sijoituksen vähäinen riskipitoisuus, alhaiset rahoituskulut sekä laitteiston pitkä käyttöikä.

Hallituksen esityksessä sähkömarkkinalain muuttamisesta HE 127/2004 vp on todettu, että luonnollisen monopolin erityisvalvonnan keskeisiä tavoitteita ovat tasapuolisuus, jatkuvuus ja tehokkuus. Tasapuolisuudella tarkoitetaan yhteiskunnan sisäistä tulonjakoa valvottavien yritysten omistajien ja asiakkaiden välillä. Vastaavasti myös valvottavien yritysten kohtelun edellytetään olevan tasapuolista. Jatkuvuudessa on kyse siitä, että valvonnan on varmistettava tarpeelliset investoinnit valvottavalle alalle. Tehokkuus puolestaan tarkoittaa asiakkaan haluaman palvelun aikaansaamista mahdollisimman alhaisin kustannuksin.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että sähkömarkkinalaissa ei ole tarkemmin säädetty hinnoittelun kohtuullisuutta varmistavista laskentamenetelmistä. Laissa on jätetty Energiamarkkinavirastolle laaja harkintavalta hinnoittelun kohtuullisuuden arviointiperusteiden kehittämisessä.

1.2 Myynti- ja siirtosaamisten käsittely

1.2.1 Ratkaistava kysymys

Energiamarkkinavirasto on päätöksillään 13.12.2007 muuttanut kohtuullisen tuoton valvontamallia ensimmäiseltä valvontajaksolta toiselle valvontajaksolle siirryttäessä eliminoimalla taseesta ilmenevät myynti- ja siirtosaamiset muun rahoitusomaisuuden ohella verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman piiristä. Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään 31.12.2008 muuttanut Energiamarkkinaviraston päätöksiä siten, että tasetta oikaistaessa taseesta ei tule eliminoida verkonhaltijan myynti- eikä siirtosaamisia eli muita taseen vastaaviin kuuluvia saamisia kuin laina- ja sijoitusluonteisia saamisia.

Asiassa on Energiamarkkinaviraston valituksesta ratkaistava, onko myynti- ja siirtosaamiset voitu sulkea pois tuottopohjasta eli siitä verkonhaltijan varallisuudesta, jolle verkonhaltija on oikeutettu laskemaan ja perimään asiak¬kailtaan liiketoiminnan riskiä vastaavan kohtuullisen tuoton.

Kysymys on niistä oikaisuista, joita verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittelyssä on tehtävä taseeseen, jotta saadaan selville verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman oikea suuruus. Asiassa on siis ratkaistava, onko taseeseen rahoitusomaisuuteen kirjattuja myynti- ja siirtosaamisia pidettävä osana verkkotoimintaan sitoutunutta pääomaa.

1.2.2 Kysymyksen arviointi

Korkein hallinto-oikeus katsoo asiassa lähtökohdaksi sen, että rahoitusomaisuuden hallinta ei ole rahoitusteoreettisesti varsinaista verkkotoimintaa. Kun rahoitusomaisuuden hallinta ei ole verkkotoimintaa, rahoitusomaisuus ei pääsääntöisesti ole sellaista verkkotoimintaan sitoutunutta pääomaa, jolle laskettava tuotto olisi otettava huomioon verkkotoimintaan sitoutuneelle pääomalle hyväksyttävän tuoton määrittelyssä.

Myynti- ja siirtosaamiset kirjataan taseessa rahoitusomaisuuteen. Asian arvioinnissa on kuitenkin tämän kirjanpitolainsäädäntöön perustuvan menettelyn sijasta olennaista, että rahoitusomaisuus koostuu eriluonteisista eristä, eivätkä myynti- ja siirtosaamiset luonteeltaan rinnastu niihin rahoitusomaisuuden eriin, joiden hallinta jää selvästi varsinaisen verkkotoiminnan ulkopuolelle. Asiassa on mainittu rahoitusteoreettisen liiketoimintaan sitoutuneen pääoman määrittelyn ulkopuolelle jäävinä erinä kassa ja korolliset saamiset.

Edellä olevan perusteella myynti- ja siirtosaamisten jättämistä ottamatta huomioon verkkotoimintaan sitoutunutta pääomaa määriteltäessä ei voida perustella sillä seikalla, että ne on kirjattu taseeseen rahoitusomaisuuteen. Myyntisaamiset ovat syntyneet välittömästi varsinaisesta verkkoliiketoiminnasta ja niitä onkin pidettävä luonteeltaan sellaisina erinä, jotka on laskettava mukaan verkkotoimintaan sitoutuneeseen pääomaan. Näin ollen ei ole perusteita markkinaoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen myyntisaamisten käsittelyn osalta.

Siirtosaamiset ovat luonteeltaan laskennallisia eriä maksuperusteisten erien muuttamiseksi suoriteperusteisiksi tilinpäätöstä laadittaessa. Asiassa on selvitetty, että siirtosaamisiin sisältyy saamisia, joiden osalta liikeriskiä ei voida käytännössä katsoa olevan. Lisäksi siirtosaamiset useissa tapauksissa sisältävät varsinaisen liiketoiminnan ulkopuolelle jääviä rahoitusomaisuuden luonteisia eriä. Siten siirtosaamiset on jätettävä verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman ulkopuolelle. Markkinaoikeuden ei olisi tullut siten kumota Energiamarkkinaviraston päätöksiä siirtosaamisten käsittelyn osalta.

1.3 Verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi välttämätön rahoitusomaisuus

1.3.1 Ratkaistava kysymys

Energiamarkkinaviraston päätösten 13.12.2007 mukaan virasto on ottanut verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuvan kustannuksen huomioon markkinaoikeuden aiemmissa, ensimmäistä valvontajaksoa koskevissa päätöksissä 21.12.2006 vahvistettua tapaa vastaavalla menetelmällä, jolloin toteutunutta tulosta laskettaessa otetaan huomioon vähennyksenä verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuva kustannus. Viraston päätösten mukaan verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavana rahoitusomaisuutena otetaan huomioon taseeseen eriin ”Lyhyt- ja pitkäaikaiset saamiset”, ”Rahoitusarvopaperit” sekä ”Rahat ja pankkisaamiset” kirjatusta rahoitusomaisuudesta enintään määrä, joka vastaa kahdeskymmenesosaa verkonhaltijan liikevaihdosta.

Markkinaoikeus on valituksenalaisella päätöksellään 31.12.2008 alueverkonhaltijoiden valituksesta muuttanut Energiamarkkinaviraston päätöksiä siten, että rahoitusomaisuuteen kuuluvien rahoituksellisten erien kustannus otetaan verkkotoiminnan oikaistun toteutuneen tuloksen laskennassa huomioon vähennyksenä enintään siihen rahoituksellisten erien määrään saakka, jolla verkonhaltija mahdollisen vaihto-omaisuuden sekä myynti- ja siirtosaamiset ensin mukaan lukien saavuttaa Yritystutkimusneuvottelukunta ry:n maksuvalmius-määritelmän mukaisen Current ratio -arvon 0,7.

Markkinaoikeus ei ole päätöksessään pitänyt aikaisemman 21.12.2006 antamansa päätöksen mukaista ja Energiamarkkinaviraston päätöksissään 13.12.2007 soveltamaa liikevaihtoon perustuvaa menetelmää rahoitusomaisuudesta aiheutuvan kustannuksen laskemiseksi mahdottomana, mutta on katsonut Current ratio -tunnuslukuun perustuvan menetelmän olevan sopivampi, tasapuolisempi ja perustellumpi.

Asiassa on ratkaistava, edellyttääkö sähkömarkkinalain hinnoittelun kohtuullisuutta koskevan vaatimuksen toteutuminen kyseessä olevan, Energiamarkkinaviraston päätöksissään vahvistaman laskentamenetelmän muuttamista. Kysymystä on harkittava paitsi sähkönkäyttäjän näkökulmasta myös verkonhaltijan kannalta arvioiden, onko valvontamalli ja siihen sisältyvä rahoitusomaisuuden kustannuksen laskentamenetelmä mahdollistanut verkonhaltijalle kohtuullisen tuoton siirtopalveluista.

1.3.2 Kysymyksen arviointi

Asiassa on kysymys verkkopalvelujen hinnoittelun kohtuullisuuden valvontaan sisältyvästä, Energiamarkkinaviraston tehtäväksi sähkömarkkinalain 38 a §:ssä säädetystä hinnoittelussa noudatettavien menetelmien vahvistamisesta. Sähkömarkkinalaissa ei ole annettu yksityiskohtaisia säännöksiä siitä, mitä menetelmien vahvistamisessa on otettava huomioon. Kuten edellä on todettu, sähkömarkkinalakia koskevasta valmisteluaineistosta käy ilmi, että verkonhaltijan tulojen tulisi kattaa verkon ylläpidon, käytön ja rakentamisen kohtuulliset kustannukset sekä antaa sijoitetulle pääomalle kohtuulliseksi katsottava tuotto. Kysymystä arvioitaessa on pidettävä lähtökohtana sitä, että kohtuullinen tuotto arvioidaan mahdollisimman luotettavalla menetelmällä sekä samalla sitä, että laskentamenetelmän vahvistaminen kuuluu Energiamarkkinaviraston toimivaltaan.

Energiamarkkinavirasto on vahvistuspäätöksissään hyväksynyt, että hinnoittelussa noudatettavassa menetelmässä otetaan huomioon verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi välttämättömästä rahoitusomaisuudesta laskennallisesti aiheutuva kustannus. Asiassa on riidanalaista se, miten määritellään tämän laskennallisen kustannuksen perustana oleva välttämättömän rahoitusomaisuuden enimmäismäärä.

Markkinaoikeudessa on muun ohella suullisessa käsittelyssä kuulemalla asiantuntijoita selvitetty niitä malleja, joita voidaan käyttää, kun arvioidaan verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi välttämättömän rahoitusomaisuuden suuruutta. Energiamarkkinaviraston korkeimmassa hallinto-oikeudessa esittämän mukaan liikevaihtoon perustuvaa laskentamallia sovellettaessa kaikki alue- ja jakeluverkonhaltijat ovat saaneet jonkinlaisen korvauksen pitämälleen rahoitusomaisuudelle jokaisena vuotena ensimmäisen valvontajakson aikana. Current ratio -tunnuslukuun perustuvan laskentamallin soveltaminen ensimmäisellä valvontajaksolla olisi Energiamarkkinaviraston selvityksen mukaan merkinnyt, että yli puolet alue- ja jakeluverkonhaltijoista ei olisi saanut korvausta pitämälleen rahoitusomaisuudelle ja kolmasosa alue- ja jakeluverkonhaltijoista olisi saanut aikaisempaa suuremman korvauksen muita verkonhaltijoita suuremman velan määrän takia.

Markkinaoikeuden saaman selvityksen ja tämän asian käsittelyssä korkeimmassa hallinto-oikeudessa saadun selvityksen perusteella voidaan todeta, että Energiamarkkinaviraston vahvistama malli ja markkinaoikeuden päätöksen mukainen malli tuottavat keskenään erilaiset tulokset yksittäisten verkonhaltijoiden kohdalla. Edelleen voidaan todeta, että mallien tuottamien tulosten välinen ero vaihtelee eri verkonhaltijoiden kesken. Esitetyn selvityksen perusteella ei sen sijaan ole mahdollista todeta, että jompikumpi malleista tuottaisi kustannuksen laskennan kannalta oikeamman ja siten hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnin kannalta paremman lopputuloksen.

Asiassa on selvitetty, että välttämättömän rahoitusomaisuuden suuruutta voidaan selvittää erilaisten laskennallisten menetelmien avulla. Asiassa ei ole osoitettu, että kumpikaan malleista johtaisi siihen, että verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavan rahoitusomaisuuden määrä ja sen perusteella laskettava kustannus olisi verkonhaltijan kannalta kohtuuttoman vähäinen tai riittämätön. Kummankaan malleista ei ole siten osoitettu johtavan sellaiseen hinnoitteluun, jota ei voitaisi pitää verkonhaltijoiden kannalta kohtuullisena. Tähän nähden markkinaoikeuden ei olisi tullut sille esitetyn selvityksen perusteella kumota Energiamarkkinaviraston päätöksiä tältä osin ja muuttaa viraston päätöksissä vahvistettua laskentamenetelmää.

Laskettaessa nyt kyseessä olevaa kustannusta Energiamarkkinaviraston päätösten 13.12.2007 mukaisella menetelmällä verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavana rahoitusomaisuutena ei kuitenkaan tule ottaa huomioon myyntisaamisiin sisältyviä eriä, jotka on edellä todetulla tavalla laskettava mukaan verkkotoimintaan sitoutuneeseen pääomaan.

1.4 Mahdolliset uudet selvitykset

Edellä mainittuja kysymyksiä arvioitaessa valittavana on useampia perusteltuja näkökantoja ja menetelmiä. Mahdollista myös on, että uusia selvityksiä laskentamenetelmien kyvystä kuvata asianomaisia tunnuslukuja voidaan myöhemmin esittää. Tällaisia seikkoja koskevat perustellut selvitykset ja syyt voivat myöhemmissä vahvistuspäätöksissä muodostaa perusteen nyt vahvistettujen menetelmien muuttamiselle.

2. Oikeudenkäyntikulut markkinaoikeudessa

Energiamarkkinaviraston päätöksissä 13.12.2007 on kyse sähkömarkkinalaissa Energiamarkkinaviraston tehtäväksi säädetystä hinnoittelussa noudatettavien menetelmien vahvistamisesta. Energiamarkkinavirasto on päätöksissään noudattanut markkinaoikeuden päätösten 21.12.2006 mukaista verkkotoiminnan harjoittamisen turvaamiseksi tarvittavasta rahoitusomaisuudesta aiheutuvan kustannuksen laskentamenetelmää.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa tällä päätöksellään myyntisaamisten käsittelyä koskevaa kysymystä lukuun ottamatta markkinaoikeuden päätöksen pääasian osalta. Ratkaistavat kysymykset ovat luonteeltaan tulkinnanvaraisia.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat sekä hallintolainkäyttölain 74 §, ei ole kohtuutonta, että Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy, Kittilän Alueverkko Oy, PVO-Alueverkot Oy, Satapirkan Sähkö Oy, Satavakka Oy ja Sähkö-Virkeät Oy joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa markkinaoikeudessa vahinkonaan. Tämän vuoksi markkinaoikeuden päätös on tältä osin kumottava.

Kun otetaan huomioon asian tulkinnanvaraisuus ja sen lopputulos myyntisaamisten käsittelyn osalta sekä hallintolainkäyttölain 74 §, Energiamarkkinaviraston valitus on hylättävä siltä osin kuin siinä on vaadittu markkinaoikeudessa esitetyn oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen hyväksymistä.

3. Oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Asian laatu ja sen tulkinnanvaraisuus sekä hallintolainkäyttölain 74 § huomioon ottaen Energiamarkkinaviraston sekä Etelä-Pohjanmaan Alueverkko Oy:n, Kittilän Alueverkko Oy:n, PVO-Alueverkot Oy:n, Satapirkan Sähkö Oy:n, Satavakka Oy:n ja Sähkö-Virkeät Oy:n puolin ja toisin esittämät vaatimukset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallinto-oikeudessa on hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Irma Telivuo, Matti Pellonpää, Alice Guimaraes-Purokoski ja Riitta-Maija Jouttimäki. Asian esittelijä Anne Nenonen.