29.12.2004

Asian aikaisempi käsittely

Ulkomaalaisvirasto ei ole 2.7.2002 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle Suomen kansalaisuutta, koska hän ei täytä kunniallisuusedellytystä eikä hakemuksen tueksi ole havaittu erityisiä syitä, joiden nojalla olisi perusteltua poiketa kunniallisuusedellytyksestä. Käytössä olevien tietojen mukaan A oli syyllistynyt seuraaviin rikoksiin:
- 4.4.1997 nuorena henkilönä tehty pahoinpitely ja näpistys, josta yhteinen 40 päiväsakon suuruinen rangaistus
- 22.5.1998 ryöstö, josta 4 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus, jonka koeaika päättyi 31.12.2000
- 4.4.1999 järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen, josta 15 päiväsakon suuruinen rangaistus. Asia oli ratkaistu kokonaisharkinnan perusteella.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus on 9.6.2003 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n valituksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Kansalaisuuslain 4 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalainen voidaan hakemuksesta ottaa Suomen kansalaiseksi, jos hän täyttää lainkohdassa säädetyt edellytykset eli muun muassa, jos hän on elänyt kunniallisesti. Pykälän 2 momentin mukaan kyseisestä edellytyksestä voidaan poiketa, mikäli siihen on olemassa erityisiä syitä.

A on asunut Suomessa pysyvässä tarkoituksessa vuodesta 1991 lähtien. Suomessa asuessaan hänet on tuomittu Ulkomaalaisviraston päätöksestä ilmeneviin rangaistuksiin. Kun otetaan huomioon A:sta ja hänen tekemistään rikoksista esitetty selvitys, A:n ei voida katsoa eläneen kunniallisesti. A:n valituksessaan esittämiä seikkoja ei ole asiaa kokonaisuutena katsoen pidettävä sellaisina erityisinä syinä, joiden nojalla kunniallisuusedellytyksestä tulisi poiketa. Ulkomaalaisviraston päätös ei ollut lainvastainen.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet: Kansalaisuuslain (401/1968) 4 §:n 1 momentin 3 kohta ja 2 momentti sekä 13 a §.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan lainvastaisina. A on myöntänyt syyllistyneensä ainoastaan 4.4.1997 tapahtuneeseen tekoon. Ryöstöstä 22.5.1998 tuomittu rangaistus on perustunut väärään tunnistamiseen. Samoin 4.4.1999 tapahtuneen teon on todellisuudessa tehnyt henkilö, joka maksoi määrätyn sakon. Hallinto-oikeus ei ole ottanut kantaa siihen, että A on kertonut syyllistyneensä vain vuonna 1997 tehtyyn tekoon. Asiassa on otettava huomioon, että teoista on joka tapauksessa kulunut aikaa ja ne on tehty A:n ollessa 17-19 -vuotias. Kuluneelle ajalle antaa huomattava merkitys erityisesti siksi, että ne ovat nuoruuden virheitä, joita aikuistumisen jälkeen ei enää ole kertynyt.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ulkomaalaisvirasto on antanut valituksen johdosta lausunnon ja A sen johdosta vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset sekä palauttaa asian Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut:

Kansalaisuuslaki (359/2003, jäljempänä uusi kansalaisuuslaki) tuli voimaan 1.6.2003 ja sillä kumottiin 28.6.1968 annettu kansalaisuuslaki (401/1968) siihen tehtyine myöhempine muutoksineen. Uuden kansalaisuuslain 54 §:n 3 momentin mukaan tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan kansalaisuushakemukseen sovelletaan aikaisemman lain mukaista kunniallisuusedellytystä tai tämän lain 13 §:n 1 momentin 3-5 kohdan ja 19 §:n säännöksiä sen mukaan, kummat säännökset johtavat hakijalle edullisempaan lopputulokseen.

Kansalaisuuslain (401/1968) 4 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalainen voidaan hakemuksesta ottaa Suomen kansalaiseksi, jos 1) hän on täyttänyt 18 vuotta, 2) hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa viimeksi kuluneet viisi vuotta on ollut ja edelleen on Suomessa, 3) hän on elänyt kunniallisesti sekä 4) hänen ja hänen perheensä toimeentulo katsotaan turvatuksi.

Jos hakija on aikaisemmin ollut Suomen kansalainen tai on naimisissa Suomen kansalaisen kanssa taikka jos muutoin on olemassa erityisiä syitä, voidaan hänet edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan ottaa Suomen kansalaiseksi 1 momentin määräysten estämättä.

Suomen kansalaisuuden myöntämisen oikeudellisena edellytyksenä on siten, että kaikki 4 §:n 1 momentissa luetellut kansalaistamisen edellytykset täyttyvät. Näistä edellytyksistä voidaan pykälän 2 momentin nojalla poiketa.

Harkittaessa poikkeamiseen oikeuttavien erityisten syiden täyttymistä on otettava huomioon toisaalta se kansalaisuuslain 4 §:n 1 momentin määräyksen luonne, josta kulloinkin on kysymys, ja toisaalta ne seikat, jotka asiaa kokonaisuutena arvioiden esitetään poikkeuksen myöntämisen ja Suomen kansalaisuuden saamisen tueksi.

Kun otetaan huomioon Ulkomaalaisviraston päätöksessä mainitut, A:n syyksi luetut teot ja niistä tuomitut lainvoimaiset rangaistukset sekä teoista Ulkomaalaisviraston päätöksen tekemiseen kulunut aika, korkein hallinto-oikeus katsoo, että kansalaisuuslain (401/1968) 4 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetty kunniallisuusedellytys ei A:n osalta ole täyttynyt Ulkomaalaisviraston hylätessä A:n hakemuksen. A ei myöskään ole esittänyt sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella Ulkomaalaisvirasto olisi voinut kansalaisuuslain 4 §:n 2 momentin nojalla poiketa saman pykälän 1 momentissa säädetystä kunniallista elämää koskevasta vaatimuksesta.

Uuden kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle myönnetään hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa:
3) hän ei ole syyllistynyt rangaistavaan tekoon eikä häntä ole määrätty lähestymiskieltoon (nuhteettomuusedellytys).

Uuden kansalaisuuslain 19 § sisältää poikkeukset nuhteettomuusedellytyksestä. Pykälän 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus 13 §:n 1 momentin 3 kohdan estämättä, jos hakijan tilanteen kokonaisvaltaisen tarkastelun perusteella nuhteettomuusedellytyksestä poikkeamiselle on perusteltu syy ottaen huomioon etenkin rikoksesta tai rikoksista kulunut aika, rangaistuksen ankaruus sekä teon laatu. Huomiota kiinnitetään myös siihen, onko hakija syyllistynyt toistuvasti rangaistaviin tekoihin. Arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös ulkomailla annettu tuomio, jos tuomittu rangaistus ei ole Suomen rangaistusjärjestelmän vastainen.
Pykälän 2 momentin mukaan arvioinnin perusteella voidaan määrätä odotusaika, jona hakijaa ei kansalaisteta, ellei tähän ole perusteltua syytä. Odotusaika voi olla yhden tai enintään seitsemän vuoden mittainen luettuna ehdottomana tuomitun vankeusrangaistuksen suorittamisesta. Ehdollisen vankeusrangaistuksen, yhdyskuntapalvelun, nuorisorangaistuksen ja sakkorangaistuksen osalta odotusaika voi olla yhden tai enintään kolmen vuoden mittainen luettuna rikoksen tekopäivästä. Sama koskee rikosta, josta tuomioistuin on jättänyt rangaistuksen tuomitsematta. Sisäasiainministeriö voi antaa ohjeita odotusajan tarkemmasta määräämisestä.

A on asiakirjoissa olevien tietojen mukaan syyllistynyt kolmeen Ulkomaalaisviraston päätöksessä mainittuun rikokseen, joista viimeinen, sakkorangaistukseen johtanut teko on tehty 4.4.1999.

Uuden kansalaisuuslain 19 §:n 2 momentin mukainen odotusaika ehdollisen vankeusrangaistuksen ja sakkorangaistuksen osalta voi olla enintään kolmen vuoden mittainen rikoksen tekopäivästä. Sisäasianministeriö ei ole antanut lainkohdassa tarkoitettuja ohjeita.

Uuden kansalaisuuslain 19 §:ssä on annettu vanhaan lakiin verrattuna yksityiskohtaisia säännöksiä nuhteettomuusedellytyksestä poikkeamiselle ja myös lakiin kirjoitetut odotusajat ovat lyhyemmät aikaisempaan käytäntöön verrattuna. Tämän johdosta korkein hallinto-oikeus ottamatta asiaa enemmälti ratkaistavakseen uuden kansalaisuuslain soveltamisen osalta kumoaa hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätökset sekä palauttaa asian Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius, Marita Liljeström, Niilo Jääskinen ja Jukka Mattila. Asian esittelijä Kai Träskelin.