20.4.2016

VALVOTALAUTAKUNNAN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

VALVONTALAUTAKUNTA / 2. jaosto 12.6.2015

Julkinen ratkaisuseloste valvonta-asiassa dnro 39911

Ratkaisun antamispäivä: 12.6.2015 (3 §)

Asianajaja: B

Pääpiirteittäinen selostus asiasta ja ratkaisun perusteluista

Asianajaja B oli ennen X Oy:n konkurssia toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Ulkomainen yhtiö oli B:n hallituskaudella maksanut X Oy:lle sovintokorvauksen, joka oli talletettu X Oy:n avaamalle määräaikaistilille. Sovintokorvauksesta 3.000.000 USA:n dollaria oli vakuussopimuksella pantattu 1,8 miljoonan euron vaihtovelkakirjalainan antajille.

X Oy oli sen omasta hakemuksesta asetettu konkurssiin ja asianajaja A määrätty konkurssipesän pesänhoitajaksi. A ehti toimia noin 10 kuukautta pesänhoitajana, kun hänet Konkurssiasiamiehen toimiston hakemuksesta esteellisenä vapautettiin tehtävästä. A oli ennen pesänhoitajan tehtävää toiminut X Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtajana ja valmistellut toista ylimääräistä yhtiökokousta.

Kantelija moitti B:tä siitä, että tämä ehdotti X Oy:n konkurssipesän pesänhoitajaksi A:ta, vaikka tiesi, että A oli tehtävään esteellinen. B:n tiedossa oli, että A oli toiminut X Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtajana ja valmistellut peruuntunutta yhtiökokousta. B laiminlöi huolehtia siitä, että X Oy:lle maksetusta ja määräaikaistilille talletetusta sovintokorvauksesta pantattiin vakuussopimuksen mukaisesti 3.000.000 dollaria vaihtovelkakirjalainan antajien saatavan vakuudeksi. Lisäksi B mm. oli toistuvasti antanut kantelijalle totuudenvastaisia tietoja siitä, että kyseinen panttaus olisi kunnossa.

B vetosi siihen, että velallinen saattoi esittää esteellisenkin henkilön nimeämistä pesänhoitajaksi, ja että päätöksen asiassa teki käräjäoikeus, joka myös pesänhoitajaa nimittäessään selvitti tämän kelpoisuuden toimia pesänhoitajana.

Jotta käräjäoikeus olisi voinut harkita A:n kelpoisuutta pesänhoitajan tehtävään, olisi A:n tullut tuoda esiin seikat, jotka olisivat mahdollistaneet hänen kelpoisuuteensa liittyvän käräjäoikeuden harkinnan suorittamisen. A ei ollut ilmoittanut käräjäoikeudelle toimenpiteistään X Oy:n yhtiökokouksia koskeneissa asioissa.

Valvontalautakunta katsoi, että kokeneena konkurssipesän hoitajana B:n olisi tullut ottaa huomioon A:n yhtiökokouksen puheenjohtajana ja toisen kokouksen valmistelun yhteydessä saamat yhtiötä koskevat tiedot ja näiden tietojen mahdollisesti aiheuttama esteellisyys X Oy:n konkurssipesän pesänhoitajan tehtävään. Ollessaan omalta osaltaan esittämässä A:ta tähän tehtävään B oli menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti.

Kun sovintokorvaus maksettiin X Oy:n avaamalle määräaikaistilille, vaihtovelkakirjalaina, jonka vakuudeksi pantti korvausvaroihin oli annettu, ei ollut vielä erääntynyt maksettavaksi.

Helsingin hovioikeus oli lainvoimaisessa ratkaisussa katsonut, että panttaus oli pätemätön konkurssipesän yleiseen velkojatahoon nähden, koska niin sanottu julkivarmistus oli jäänyt tekemättä.

Kantelija oli sähköpostitse useita kertoja tiedustellut X Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimineelta B:ltä, oliko panttaus kunnossa. B oli vastannut mm., että hänen tiedossaan ei ollut ongelmia panttauksen suhteen ja että kaikki varallisuus, mitä asiassa oli yhtiölle kertynyt, oli täysin erillään yhtiön varallisuudesta. Määräaikaistilin julkivarmistus oli kuitenkin tekemättä.

Valvontalautakunnan ratkaisevana kysymyksenä oli sen selvittäminen, kenen toimesta julkivarmistus olisi tullut suorittaa sen jälkeen, kun korvausvarat talletettiin X Oy:n nimenomaan näitä varoja varten avaamalle pankkitilille.

Panttausilmoitus edellytti denuntaatiota joko omistajalta, jolloin ilmoitus oli vapaamuotoinen, taikka pantinsaajalta, jolloin ilmoitus edellytti tuekseen pankille esitettävää "omistajan kirjallista todistusta panttauksesta". Kantelija pantinsaajana ei ainakaan yksin olisi kyennyt kaikin puolin pätevää denuntiaatiota tekemään. Mikäli X Oy olisi suorittanut julkivarmistuksen, olisi tämä voinut tapahtua vapaamuotoisesti.

Kantelijan useamman tiedustelun jälkeen B:n olisi tullut selvittää, oliko panttauksesta tehty asiamukainen ilmoitus/julkivarmistus pankille, ja kun asiassa olisi selvinnyt, että näin ei ollut tehty, ainakin ilmoittaa puutteesta kantelijalle. Samalla kantelijalle olisi tullut ilmoittaa, mihin pankkiin sovintosumma oli talletettu. Sen jälkeen, kun denuntiaatio kantelijalle ilmoitettuun pankkiin olisi kantelijankin toimesta tehty, olisi julkivarmistuksen loppuunsaattaminen joka tapauksessa riippunut pankin ja X Oy:n toimenpiteistä.

Jättäessään varmistamatta sen, että panttaus oli voimassa yleiseen velkojatahoon nähden, sekä ilmoittaessaan kantelijalle muun muassa, että hänen tiedossaan ei ole ongelmia panttauksen suhteen, B on menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti.

Säädökset ja määräykset

Laki asianajajista 7 § 1 ja 3 momentit.

Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet 4.1 -kohta sekä 7.5 -kohdan 1 ja 2 momentit.

Lopputulos

Varoitus.

Asian ovat valvontalautakunnassa ratkaisseet Matti Kunnas (pj.), Ilkka Salonen ja Pia Letto-Vanamo.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 20.4.2016

Valittaja:

Asianajaja B

Kuultavat:

Suomen Asianajajaliitto
Valtioneuvoston oikeuskansleri
C

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Valitus

Asianajaja B on vaatinut, että valvontalautakunnan päätös kumotaan ja hänelle määrätty varoitus poistetaan. Toissijaisesti hän on vaatinut, että seuraamus lievennetään huomautukseksi.

Kohta 3

Valvontalautakunnan ratkaisu oli ilmeisen virheellinen ja kohtuuton, sillä pesänhoitajaksi esitetyn henkilön esteellisyys oli vahvistettu korkeimman oikeuden ratkaisulla toukokuussa 2015, mitä ennen Helsingin hovioikeus oli vuonna 2012 katsonut, ettei esteellisyyttä ollut olemassa. B ei siten helmikuussa 2010 ollut voinut tietää esteellisyyden tulkinnasta, eikä siksi ollut toiminut huolimattomasti. B oli ollut yhtiön hallituksessa, kun pesänhoitajaehdokkaasta oli päätetty, tietoinen siitä, että tämä oli toiminut yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen puheenjohtajana. B:llä ei kuitenkaan tällöin ollut ollut mitään syytä epäillä tämän aiheuttavan esteellisyyden. Oli kohtuutonta antaa B:lle varoitus, kun kyse oli ollut hyvän asianajajatavan kehittymisestä ja täsmentymisestä, joka oli tapahtunut vasta B:n toiminnan jälkeen.

Kohdat 4 ja 5

Valvontalautakunnan ratkaisu oli ilmeisen virheellinen, sillä B oli kertonut tiedossaan olleet julkivarmistukseen liittyneet seikat kantelijalle ja täyttänyt hänelle yhtiön hallituksen puheenjohtajana kuuluneen selvitysvelvollisuuden.

B oli valittu yhtiön hallitukseen 17.6.2009 ja seuraavana päivänä hallituksen puheenjohtajaksi. Hallitukseen oli samanaikaisesti valittu kolme juristia ja yksi kauppatieteen maisteri, joilla kaikilla oli ollut aikaisempi rooli yhtiössä. Kaikki mainitut henkilöt sekä yhtiön käyttämä kokenut asianajaja olivat suositelleet samana päivänä sovintosopimuksen allekirjoittamista. Yhtiön hallitus oli valtuuttanut yhden hallituksen jäsenistä siirtämään yhtiölle tulleen suorituksen välittömästi erilleen yhtiön muista varoista talletettavaksi. B oli syyskuussa 2009 saanut tietoonsa, että sopimukseen perustuva korvaus oli osittain pantattu vaihtovelkakirjalainan haltijoiden hyväksi joulukuussa 2008. Hän oli vasta huomattavasti yhtiön konkurssiin asettamisen jälkeen saanut tietää, että sovintokorvauksen pankkiin tallettanut hallituksen jäsen ei ollut ilmoittanut pankille varojen panttauksesta.

B oli rehellisesti ja parhaan tietonsa perusteella vastannut kantelijan tiedusteluihin panttauksesta. Tiedustelujen jälkeen B oli välittömästi tiedustellut asiaa muilta hallituksen jäseniltä ja asiaa hoitaneilta asianajajilta. Saamansa tiedon perusteella B oli todennut kantelijalle, ettei hänen tiedossaan ollut mitään panttaukseen liittyvää ongelmaa. B ei siten ollut antanut kantelijalle vääriksi tietämiään tietoja. Panttauksen julkivarmistuksen tekeminen ei myöskään ollut hallituksen puheenjohtajan tehtäviin kuuluva toimi, eikä B:llä ollut ollut mitään syytä ryhtyä erikseen tutkimaan panttauksen voimassaoloa ja julkivarmistuksen toteuttamista. Tapaohjeiden 7.4 kohdan 2 momentti ei asettanut asianajajalle selvitysvelvollisuutta hänen antamiensa tietojen oikeellisuudesta. B oli hallituksen puheenjohtajana luottanut asiasta saamaansa tietoon.

B:n käsityksen mukaan kantelijalla oli ollut käytettävissään koko ajan ulkopuolista oikeudellista ja kaupallista asiantuntija-apua. B:llä oli ollut täysi syy olettaa, että kantelija oli tiennyt, ettei B:n tehtäviin yhtiön hallituksen puheenjohtajana ollut kuulunut valvoa kantelijan välitöntä etua. Valvontalautakunta ei ollut ratkaisussaan edes moittinut B:tä tapaohjeiden 7.4 kohdan 1 momentissa mainituista seikoista, joten ratkaisu oli tämän kohdan soveltamisen osalta ilmeisen virheellinen.

Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunto

B ei ollut valituksessaan tuonut esiin seikkoja, joita valvontalautakunta ei olisi voinut ottaa huomioon asiaa ratkaistessaan. Asiassa ei ollut tullut esiin muitakaan seikkoja, joiden nojalla valvontalautakunnan ratkaisua olisi pidettävä ilmeisen virheellisenä tai valittajan kannalta kohtuuttomana. B:tä oli valvontamenettelyssä asianmukaisesti kuultu.

Korkein oikeus oli tulkinnut hyvän asianajajatavan sisältöä konkurssipesän pesänhoitajan esteellisyyskysymyksen osalta vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti. Helsingin hovioikeuden aikaisempi ratkaisu ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin.

Kantelijalle lähetettyjen sähköpostivastausten osalta asianajajan vastausten tuli perustua tosiseikkojen riittävään tutkimiseen myös silloin, kun vastaus annettiin vastapuolelle. Panttauksen pätevyydellä oli ollut kantelijalle suuri taloudellinen merkitys. B:n oli tullut menetellä valvontalautakunnan ratkaisusta ilmenevällä tavalla.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin lausuma

Valtioneuvoston oikeuskansleri on lausumassaan katsonut, ettei valvontalautakunnan ratkaisua ole syytä muuttaa.

Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä, josta hyvä asianajajatapa ilmenee, ei ennen korkeimman oikeuden ratkaisua 9.4.2015 ollut edellytetty esteellisyyden toteamiseksi, että konkreettisesti ja yksilöidysti osoitetaan asianajajan saaneen salassapito- tai vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia tietoja. Korkein oikeus oli siten tulkinnut hyvän asianajajatavan sisältöä valvontalautakunnan vakiintuneen tulkintakäytännön mukaisesti.

Valvontalautakunta oli sille kuuluvan harkintavallan rajoissa voinut katsoa B:n toimineen hyvän asianajajatavan vastaisesti, kun tämä omalta osaltaan oli esittänyt esteellistä pesänhoitajaa yhtiön konkurssipesän hoitajaksi, eikä valvontalautakunnan ratkaisua ollut pidettävä ilmeisen virheellisenä tai kohtuuttomana.

Kantelijan lausuma

C on lausumassaan katsonut, ettei valvontalautakunnan ratkaisua ole syytä muuttaa.

Kohta 3

B oli toiminut hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 4.1 kohdan vastaisesti esittäessään esteellistä henkilöä yhtiön konkurssipesän pesänhoitajaksi.

Kohdat 4 ja 5

B:n johtama yhtiön hallitus oli ottanut vaihtovelkakirjalainan vakuuden haltuunsa ja oli tahallisesti laiminlyönyt vakuuden julkivarmistuksen, vaikka tämä oli kuulunut hallituksen velvollisuuksiin. Tämän seurauksena vaihtovelkakirjalainan merkitsijät olivat menettäneet vakuuden.

B oli tullut tietoiseksi vakuutta koskevista velvoitteista ja julkivarmistuksen laiminlyönnistä viimeistään 1.9.2009 pyytäessään hallitukselta panttaukseen liittyvää selvitystä. Hän oli tämän jälkeen tietoisesti antanut C:lle totuudenvastaisia tietoja panttaukseen liittyen ilmoittaessaan, ettei hänen tiedossaan ollut ongelmia panttauksen suhteen. B oli ollut vakuussopimuksen nojalla velvollinen ilmoittamaan panttioikeuden voimassaoloon vaikuttaneesta seikasta. B:llä oli ollut korostunut huolellisuus- ja perehtymisvelvollisuus koskien panttauksen pätevyyttä, koska hänen tehtäviinsä oli kuulunut yhtiön velkojien oikeudellisten etujen turvaaminen. B:n toimien johdosta C ei itse ollut ryhtynyt panttauksen julkivarmistukseen liittyviin toimenpiteisiin.

Valvontalautakunnan B:lle antama varoitus oli liian lievä seuraamus. B olisi tullut erottaa Suomen Asianajajaliitosta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Kysymyksenasettelu ja sovellettavat säännökset

Hyvän asianajajatavan vaatimukset ilmenevät asianajajista annetun lain säännöksistä, oikeusministeriön päätöksellä (540/2012) vahvistetuista yleisen asianajajayhdistyksen säännöistä sekä Suomen Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskevista ohjeista (tapaohjeet).

Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko B toiminut hyvän asianajajatavan vastaisesti, kun hän on yhdessä yhtiön hallituksen muiden jäsenten kanssa päättänyt esittää konkurssipesän pesänhoitajaksi esteelliseksi osoittautunutta asianajajaa. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, onko B toiminut hyvän asianajajatavan vastaisesti jättäessään varmistamatta sen, että panttaus oli voimassa yleiseen velkojatahoon nähden sekä ilmoittaessaan kantelijalle muun muassa, ettei hänen tiedossaan ollut ongelmia panttauksen suhteen.

Tapaohjeiden 4.1 kohdan mukaan tehtävät on hoidettava huolellisesti, täsmällisesti, tarpeellisella joutuisuudella sekä tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta.

Tapaohjeiden 7.4 kohdan 1 momentin mukaan jos vastapuolella ei ole omaa avustajaa, hänelle on tarvittaessa huomautettava, että asianajajan tehtäviin ei kuulu vastapuolen etujen valvominen. Lisäksi asianajajan on tarvittaessa neuvottava vastapuolta käyttämään omaa asianajajaa. Saman kohdan 2 momentin mukaan asianajaja ei saa johtaa vastapuolta harhaan antamalla tälle tosiseikoista tai oikeussäännöksistä tietoja, jotka hän tietää vääriksi.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2009:10 todennut hyvää asianajajatapaa koskevan valvonta-asian ja tällaisessa asiassa tehdyn valituksen arvioinnin lähtökohtana olevan, että asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hyvä asianajajatapa asettaa asianajajille pidemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Hyvän asianajajatavan sisältö kehittyy ja täsmentyy toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten johdosta. Tähän nähden hyvän asianajajatavan valvonta onkin lähtökohtaisesti uskottu asianajajalaitokselle itselleen sekä sen piirissä toimivalle valvontalautakunnalle, jonka ratkaisukäytäntö osaltaan määrittää tapaohjeiden tulkintaa ja hyvän asianajajatavan sisältöä. Tuomioistuimet toimivat valvonta-asioissa oikeussuojaa takaavina valitusasteina, ja niissä korostuu kysymys kurinpitoratkaisun mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä valvonta-asiassa.

Asian arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus hyväksyy valvontalautakunnan päätöksestä ja Suomen Asianajajaliiton hallituksen lausunnosta ilmenevillä perusteilla johtopäätöksen, että B:n menettely on ollut hyvän asianajajatavan vastaista. Hovioikeus toteaa lisäksi kohdan 3 osalta, että B on riidattomasti ollut tietoinen pesänhoitajaehdokkaan esteellisyyden aiheuttaneista seikoista. Näin ollen hänen on voitu katsoa menetelleen huolimattomasti laiminlyödessään ottaa nämä seikat huomioon myötävaikuttaessaan sittemmin esteelliseksi todetun henkilön esittämiseen pesänhoitajaksi.

Valvontalautakunta on määrännyt B:lle seuraamuksena varoituksen, mitä ei voida pitää kohtuuttomana. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ole.

Päätöslauselma

Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisua ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Ari Kyllönen
hovioikeudenneuvos Risto Niemiluoto

Esittelijä: viskaali Kristian Sjöblom

ESITTELIJÄN MIETINTÖ ASIASSA

Viskaali Kristian Sjöblom:

Hovioikeuden päätös oli esittelijän mietinnön mukainen kysymyksenasettelun ja sovellettavien säännösten osalta. Tämän jälkeen hovioikeus lausunee seuraavaa:

Asian arviointi ja johtopäätökset

Kohta 3

Valvontalautakunnan ratkaisussa kuvattu B:n menettely koostuu pääpiirteissään siitä, että hän on osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana myötävaikuttanut sittemmin esteelliseksi osoittautuneen asianajajan esittämiseen kyseisen yhtiön konkurssipesän pesänhoitajaksi. Konkurssihakemuksen on sitä vastoin laatinut B:n kanssa samassa asianajotoimistossa työskennellyt toinen asianajaja. Asiassa on ensiksi arvioitava sitä, missä määrin B on tässä roolissa ollut velvollinen huolehtimaan pesänhoitajaksi esitettävän henkilön esteettömyydestä.

Konkurssilain 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan sen, joka on antanut suostumuksensa pesänhoitajan tehtävään, tulee ilmoittaa tuomioistuimelle kaikki ne seikat, jotka voivat olla omiaan vaarantamaan hänen tasapuolisuuttaan ja riippumattomuuttaan pesänhoitajana tai aiheuttamaan perusteltuja epäilyksiä hänen tasapuolisuudessaan ja riippumattomuudessaan pesänhoitajana.

Edellä mainitun säännöksen sanamuodosta ilmenee, että esteellisyyden arviointi ja siihen vaikuttavien seikkojen ilmoittaminen on konkurssilaissa säädetty lähtökohtaisesti pesänhoitajaehdokkaan vastuulle. Asianajajille on kuitenkin tapaohjeiden nojalla asetettavissa myös lakimääräisiä velvoitteita pidemmälle meneviä velvollisuuksia ja vaatimuksia esimerkiksi koskien tehtävän huolellista hoitamista.

Asianajaja ei lähtökohtaisesti ole henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että toinen asianajaja omassa toiminnassaan noudattaa tapaohjeista ilmeneviä velvollisuuksia (vrt. samansisältöinen lisäys 8.6.2012 koskien luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia tapaohjeiden 11.5 kohdan 2 momentissa). Tapaohjeiden mukaan tehtävä on kuitenkin hoidettava huolellisesti.

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kommentaarin (31.1.2011) mukaan huolellisuusvaatimus edellyttää, että neuvot ja toimenpiteet on perustettava tosiseikkojen ja voimassa olevan oikeuden sisällön riittävään tutkimiseen. Kun arvioidaan sitä, onko asianajaja toiminut huolimattomasti, ratkaisevaa on se, millaista huolellisuutta asianajajalta yleensä voidaan ammattikuntansa jäsenenä kohtuudella vaatia kyseessä olevassa konkreettisessa tilanteessa.

Valvontalautakunnan ratkaisukäytännössä toisen henkilön esteellisyyden huomioimatta jättäminen on katsottu huolimattomaksi toiminnaksi tilanteessa, jossa esteellinen henkilö on ollut asianajajan valvontavelvollisuuden piirissä toimiva lakimies (2. jaosto 16.2.2007 § 8).

B:n tapauksessa pesänhoitajaksi ehdotettu henkilö on ollut eri asianajotoimistossa työskennellyt kokenut asianajaja, joka on ollut omalta osaltaan velvollinen noudattamaan sekä konkurssilain että hyvän asianajajatavan mukaisia esteettömyysvaatimuksia itsenäisesti. Pesänhoitajaehdokkaalla on myös ollut lakisääteinen velvollisuus tuoda esille kaikki seikat, jotka objektiivisesti arvioiden voivat vaikuttaa esteellisyysarviointiin. Konkurssihakemuksen on laatinut tuomioistuimelle toinen asianajaja, joka ei siten myöskään ole ollut B:n välittömän valvontavelvollisuuden piirissä toimiva henkilö.

Hovioikeus katsonee kohtuulliseksi, että B:n on näissä olosuhteissa täytynyt voida luottaa pesänhoitajaehdokkaana olleen kokeneen asianajajan tekemään arvioon omasta esteettömyydestään sekä siihen, että tämä kieltäytyy tehtävästä, mikäli katsoo olevansa esteellinen.

Pelkästään päätöksen tekemistä yhtiön hallituksen kanssa siitä, että sittemmin esteelliseksi osoittautuvaa henkilöä pyritään esittämään pesänhoitajaksi, ei voine hovioikeuden arvion mukaan näissä olosuhteissa pitää hyvän ajanajajatavan vastaisena huolimattomana menettelynä. Hovioikeus katsonee perustelluksi suhtautua lähtökohtaisesti varauksella siihen, että esteellisyyssäännösten noudattamisen vastuuta laajennetaan yleisen huolellisuusvelvoitteen perusteella koskemaan huomattavan laajaa henkilöpiiriä.

Hovioikeus katsonee edellä mainitut seikat huomioon ottaen, että kurinpidollisen seuraamuksen määrääminen B:lle näissä olosuhteissa on kohdan 3 osalta kohtuutonta.

Kohdat 4 ja 5

Valvontalautakunnan viittaama tapaohjeiden 7.4 kohdan 1 momentti koskee muun muassa vastapuolen neuvomista oman avustajan hankkimisen suhteen. Tältä osin hovioikeus katsonee, että valvontalautakunnan ratkaisun perusteluista ei ilmene lainkaan perustetta momentin soveltamiselle. B:tä ei ole ratkaisussa miltään osin moitittu tämän momentin vastaisesta toiminnasta. Näin ollen kurinpidollisen seuraamuksen perustamista tähän tapaohjeiden kohtaan on pidettävä ilmeisen virheellisenä.

Valvontalautakunnan viittaaman tapaohjeiden 7.4 kohdan 2 momentin osalta hovioikeus todennee, että kyseinen momentti kieltää sanamuotonsa perusteella ainoastaan sellaisten tietojen antamisen, joiden asianajaja tietää olevan virheellisiä. Asianajajaliiton hallitus on lausunnossaan katsonut, että asianajajalla on tämänkin momentin osalta perehtymisvelvollisuus ja että annetun vastauksen on perustuttava tosiseikkojen riittävään tutkimiseen.

Tapaohjeiden kommentaarin (31.1.2011) mukaan asianajajalla on tosiseikkojen osalta oikeus luottaa asiakkaansa hänelle kertomaan, ellei asianajajalla ole erityistä syytä kyseenalaistaa näitä tietoja. Tämä on yhdenmukaista tapaohjeiden 8.2 kohdan 2 momentin kanssa, jonka mukaan asianajaja ei ole ilman erityistä syytä velvollinen tarkistamaan asiakkaansa antamia tietoja. Tapaohjeiden kommentaarin mukaan erityiset syyt, joista voi aiheutua velvollisuus tietojen tarkistamiseen, riippuvat asian luonteesta ja voivat olla monenlaisia. Tehtävän asianmukainen hoitaminen ja asiakkaan etu edellyttävät usein, ettei asianajaja toimi asiakkaan antamien tietojen pohjalta kritiikittä, tietoja tarkistamatta. Mitä vakavammasta väitteestä tai asiasta on kysymys, sitä pidemmälle menevää kriittisyyttä asianajajalta voidaan edellyttää.

Oikeuskirjallisuudessa on samansuuntaisesti edellä mainitun kanssa katsottu, ettei asianajaja lähtökohtaisesti toimi väärin, jos hän toistaa asiakkaansa hänelle kertomaa. Asianajajalla on katsottu olevan oikeus käyttää tehtävää hoitaessaan asiakkaan hänelle uskomia tietoja ja vedota niihin niin kauan, kunnes hän saa tietää niiden olevan epätosia. Näiden tietojen käyttämisen mittatikkuna ei ole katsottu olevan se, mitä asianajajan olisi tullut tietää, vaan se, mitä hän todella tiesi (Ylönen, Markku: Asianajajaoikeus, 2014, s. 355 ja 361).

B:n menettelyä on arvioitava suhteessa hänen tehtäviinsä. Panttauksen julkivarmistuksen laiminlyönti on tässä tapauksessa liittynyt yhtiön tekemään vakuussopimukseen, joka on laadittu toisen asianajotoimiston toimesta ennen kuin B on valittu yhtiön hallitukseen. Tämä samainen toinen asianajotoimisto on huolehtinut muun muassa panttausilmoituksen tekemisestä sovintokorvauksen suorittavalle taholle sekä varojen siirtämisestä yhtiön avaamalle tilille. Yhtiön hallitus on B:n ollessa sen puheenjohtaja päättänyt avata pankkitilin, jolle pantatut varat sittemmin siirrettiin. Hallitus on samassa päätöksessä valtuuttanut yhden hallituksen jäsenistä avaamaan tilin ja allekirjoittamaan tarvittavat dokumentit yhtiön puolesta.

Panttausasian hoitaminen asianajotoimeksiantona ei toisin sanoen ole missään vaiheessa ollut nimenomaisesti B:n tai hänen asianajotoimistonsa tehtävänä, ja pankkitilin avaaminen sekä siihen liittyvät toimenpiteet on hallituksen nimenomaisella päätöksellä uskottu yhdelle yhtiön hallituksen muista jäsenistä. B:n toimintaa arvioitaessa ratkaisevaa on siten se, missä määrin hän on voinut näissä olosuhteissa luottaa panttauksesta saamaansa tietoon, kun hän on vastannut kantelijan tiedusteluihin asiasta. Yhtiön hallituksen muita jäseniä ja panttausasian hoitamisesta vastannutta toista asianajotoimistoa on näissä olosuhteissa pidettävä tietyssä määrin asiakkaaseen verrattavissa olevana tietolähteenä, kun arvioidaan tapaohjeiden 7.4 kohdan 2 momentin noudattamista ja siihen liittyvää perehtymisvelvollisuutta. Mikään asiassa ei viittaa siihen, että B olisi ollut tietoinen panttauksen julkivarmistuksen laiminlyönnistä. Kysymys on siten lähinnä siitä, onko B perehtynyt asiaan riittävällä tavalla vastatessaan kantelijalle.

Kantelijan tiedustelut ovat pääosin koskeneet panttauksen suhdetta yhtiön aikaisempiin velvoitteisiin, jotka vakuussopimuksen ehdon mukaisesti olisivat voineet vaikuttaa panttauksen asemaan. Kantelija on lisäksi pyytänyt tietoa siitä, onko panttauksesta tehty ilmoitus sovintokorvauksen maksaneelle taholle. Mainitut tiedustelut eivät kuitenkaan viittaa siihen, että rahojen tallettamisesta ja vakuussopimukseen liittyneistä muista toimenpiteistä huolehtineet asiantuntevat tahot olisivat laiminlyöneet sinänsä rutiininomaisena toimenpiteenä pidettävän julkivarmistuksen pankille. Asiakirjoista käy ilmi, että B on välittömästi kantelijan tiedustelujen jälkeen pyytänyt yhtiön hallitukselta selvitystä panttauksen ja vaihtovelkakirjalainan suhteesta yhtiön aikaisempiin velvoitteisiin.

Kun otetaan huomioon, että B vaikuttaa toimineen vakuussopimuksesta ja rahojen tallettamisesta huolehtineilta tahoilta saamiensa tietojen perusteella, hovioikeus ei katsone hänen laiminlyöneen perehtymisvelvollisuuttaan ennen vastauksen antamista kantelijalle. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimineelta B:ltä ei näissä olosuhteissa ole tapaohjeiden valossa voitu kohtuudella edellyttää, että hän ryhtyisi selvittämään ja kyseenalaistamaan toisten asiantuntevien tahojen tehtävänä olleiden toimenpiteiden kaikkien vaiheiden asianmukaisuutta. Nämä muut tahot eivät myöskään ole olleet tapaohjeiden tarkoittamalla tavalla B:n henkilökohtaisen valvontavastuun alaisena, joten muiden tahojen mahdollisten laiminlyöntien ei tule johtaa kurinpidolliseen seuraamukseen B:lle. Muissa kuin valvontavastuuta koskevissa tilanteissa tapaohjeiden noudattamisen kannalta ratkaisevana tullee hovioikeuden arvion mukaan pitää kysymyksessä olevan asianajajan henkilökohtaista toimintaa, eikä ainoastaan hänen asemaansa esimerkiksi yhtiön toimielimessä.

Hovioikeus katsonee, että B on perehtynyt panttausasiaan tapaohjeiden ja kantelijan tiedustelujen sisällön valossa riittävällä tavalla vastatessaan kantelijan tiedusteluihin. Kurinpidollisen seuraamuksen määräämistä B:lle on näissä olosuhteissa myös muutoin pidettävä kohtuuttomana, kun julkivarmistuksen tekemättä jättämisen ei ole osoitettu johtuneen B:n omasta laiminlyönnistä.

Lopputulos

Hovioikeus kumonnee Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan ratkaisun ja poistanee B:lle määrätyn varoituksen.

Vailla lainvoimaa