Finlex - Etusivulle
Hovioikeudet

8.11.2012

Hovioikeudet

Hovioikeuksien ratkaisuja ratkaisulyhennelminä ja v. 2004 lähtien pitkinä ratkaisuteksteinä.

Itä-Suomen HO 8.11.2012 930

Asiasanat
Yksityishenkilön velkajärjestely, Maksuohjelman muuttaminen, Ulosottoperusteen määräajan umpeen kuluminen
Hovioikeus
Itä-Suomen hovioikeus
Tapausvuosi
2012
Antopäivä
Diaarinumero
S 12/527
Asianumero
I-SHO:2012:6
Ratkaisunumero
930

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Velkojan saatavat olivat vanhentuneet ennen velkajärjestelyn aloittamista ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen seurauksena. Ulosottoperusteen määräajan kuluessa saatavan perimiseksi oli kuitenkin toimitettu ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentissa tarkoitettu ulosmittaus. Kysymys velkojan oikeudesta saada saatavilleen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 31 §:n 1 momentin mukainen osuus ulosmitatuista varoista. Kysymys lisäksi ulosmittauksen raukeamisen vaikutuksesta, kun maksuohjelma oli ensin vahvistettu virheellisesti.

POHJOIS-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUS PÄÄTÖS 13.3.2012

HAKEMUS

A on yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 44 §:n nojalla vaatinut, että hänelle 1.4.2010 vahvistettua maksuohjelmaa ( HJ 09/4419) muutetaan siten, että Sampo Pankki Oyj:n saatavat C12 (B1), C13 (B2), C14 (B3) ja C15 (B4) poistetaan maksuohjelmasta ja A vapautetaan velvollisuudesta realisoida omistamansa ½ osuus tilasta S.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Perustelut
Sampo Pankki Oyj:n saatavat A:lta olivat täytäntöönpanokelpoisuuden täyttymisen vuoksi vanhentuneet aineellisesti 28.1.2009 ennen velkajärjestelyn aloittamista 27.7.2009 23.7.2009 vireille tulleen hakemuksen johdosta eivätkä ne siten kuulu velkajärjestelyn piiriin. Sampo Pankki Oyj on virheellisesti ilmoittanut selvittäjälle saataviensa vanhentuvan vasta 21.9.2009 velkajärjestelyn alkamisen jälkeen. Samoin Sampo Pankki Oyj on lisäksi vilpillisesti ilmoittanut selvittäjälle, että sillä olisi ollut A:n pankille luovuttamana velkojen vakuutena 30.000 euron suuruinen kiinteistöpantti A:n omistamaan ½ osaan S-nimisestä tilasta. Vilpillisellä vakuusvelkailmoituksella pankki on saanut velkajärjestelyssä ulosottoperusteen aineellisesti jo vanhentuneeseen velkaan.

Maksuohjelma tulee muuttaa, koska sen vahvistamisen jälkeen on ilmennyt sellaisia seikkoja, joilla olisi ollut olennainen merkitys velkajärjestelyn kannalta, jos ne olisivat olleet tiedossa velkajärjestelystä päätettäessä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

SAMPO PANKKI OYJ:N VASTAUS

Sampo Pankki Oyj puolestaan on niin ikään vaatinut, että maksuohjelmaa muutetaan siten, että pankin saatavat siirtyvät maksuohjelmassa tavalliseksi velaksi, koska ne oli velkajärjestelyssä inhimillisen erehdyksen vuoksi merkitty perusteettomasti vakuusvelaksi. Velallisen perusturvaan kuulumaton ½ osuus S-nimisestä tilasta on kuitenkin määrättävä edelleen realisoitavaksi.

Perustelut
Pankki on peruuttanut ulosottohakemuksensa ulosottovirastosta mainitun inhimillisen virheen ilmettyä.

½ osuus S-nimisestä tilasta on velallisen perusturvaan kuulumatonta omaisuutta, joka on määrättävä realisoitavaksi maksuohjelmassa. Sanottu kiinteistö on ulosmitattuna A:n mm. Sampo Pankkiin olevista veloista ja se oli ulosmitattuna näistä Sampo Pankin saatavista siinä vaiheessa, kun saatavat 28.1.2009 vanhentuivat täytäntöönpanokelpoisuuden täyttymisen johdosta. Tämän vuoksi, koska saatavan perimiseksi oli ulosottoperusteen määräajan kuluessa toimitettu ulosmittaus, määräajan umpeen kuluminen ei estä maksun saamista ulosmitatuista varoista velkajärjestelyn aloittamisesta huolimatta.

Ulosottokaaressa tai velkajärjestelylaissa ei ole säännöksiä siitä, miten vanhentuneiden velkojen, joiden perusteella velallisen omaisuutta on ulosmitattu, ja velkajärjestelyssä huomioitavien velkojen yhteensovittaminen tulisi suorittaa. Hakijan mainitsemasta syystä maksuohjelmaa on muutettava. Tällöin A:n sanottu perusturvaan kuulumaton omaisuus on määrättävä edelleen realisoitavaksi ja saadut varat käytettäväksi tavallisten velkojen maksamiseen, mukaan lukien ne velat, joista kiinteistö oli ulosmitattu velkajärjestelyn alkaessa, vaikka velka olisikin ollut aineellisesti vanhentunut.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU:

PÄÄTÖS

Käräjäoikeus palauttaa uutta maksuohjelmaa koskevan ehdotuksen selvittäjälle tarpeellisin osin uudelleen valmisteltavaksi huomioon ottaen riidanalaisilta osin seuraavat seikat:

1. Sampo Pankki Oyj:n saatavat eivät ole vakuusvelkoja
2. Sampo Pankki Oyj:n ja muiden velkojien saatavat, jotka ovat vanhentuneet ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan päättyessä ennen velkajärjestelyn alkamista, eivät kuulu velkajärjestelyn piiriin
3. Sampo Pankki Oyj:llä ja niillä muilla velkojilla, joiden saatavista A:n omistama ½ osuus S-nimisestä tilasta oli ulosmitattu ennen ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden vanhenemista, on kuitenkin oikeus saada maksu ulosmitatun omaisuuden arvosta huomioon ottaen soveltuvin osin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 17 §:n 1 momentin määräykset. Maksuohjelmassa on määrättävä näiden varojen jakamisesta velkojien kesken.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
PERUSTELUT

Asiassa on riidatonta, että Sampo Pankki Oyj:n (jäljempänä pankki) saatavien ulosottoperusteen täytäntöönpanon 15 vuoden määräaika oli päättynyt 28.1.2009 ennen velkajärjestelyn alkamista. Samoin on riidatonta, ettei pankilla ollut saataville kiinteistöpanttia vaan sen saatavat ovat tosiasiassa olleet niin sanottuja tavallisia velkoja.

Pankilla on hakijan väitteestä huolimatta puhevalta velkajärjestelyn muuttamista koskevassa asiassa sen ollessa velkajärjestelyvelkoja, vaikka sen asema on riidanalainen.

Pankki on esittänyt 9.1.1995 päivätyn ilmoituksen selvitykseksi kiinteistön ulosmittauksesta ja käräjäoikeus on kuullut kihlakunnanvoutia. Tämän selvityksen perusteella kysymyksessä oleva A:n omistama ½ osuus S-nimisestä tilasta on ollut ulosmitattuna pankin saatavista 9.1.1995 lähtien ja ollut ulosmitattuna täytäntöönpanoperusteen määräajan päättyessä, kun saatavia ei ollut maksettu ulosmitatusta omaisuudesta eikä ulosmittausta ollut peruutettu. Käräjäoikeudella ei ole velkajärjestelymenettelyssä edellytyksiä arvioida tätä kysymystä toisin.

Sovellettavat säännökset ja johtopäätökset niistä

Velan vanhentumisesta annetun lain 8 §:n 3 momentin nojalla velan vanhentumisesta ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan umpeenkulumisen johdosta säädetään ulosottokaaren 2 luvun 27 §:ssä. Sanotun lainkohdan mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen, ja siitä on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa. Ulosottokaaren 13 luvun 2 §:n siirtymäsäännöksen kohdan 7 nojalla sanottua säännöstä sovelletaan myös ennen ulosottokaaren voimaantuloa 1.1.2008 annettuun ulosottoperusteeseen ja siinä tarkoitettuun saatavaan. Jos ulosottoperuste on annettu ennen 1.3.1993, ulosottoperusteen määräaika ja saatavan vanhentuminen lasketaan sanotusta päivästä.

Edellä sanotun perusteella pankin saatavat ovat vanhentuneet niitä koskevan ulosottoperusteen täytäntöönpanon määräajan umpeutuessa 28.1.2009. Tätä arviota ei muuta se seikka, että pankilla on ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla oikeus saada suoritus saatavalle ulosmitatuista varoista, jos ulosmittaus oli toimitettu ulosottoperusteen määräajan kuluessa. Tämä pitkälle edenneen täytäntöönpanon vuoksi velkojan suojaksi lakiin otettu säännös ei kuitenkaan koske muita kuin ulosmitattuja varoja. Sanottujen säännösten nojalla ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuus on muussa suhteessa päättynyt, ellei kannetta sen määräajan jatkamiseksi ole erikseen nostettu, ja saatava on lopullisesti vanhentunut niin, ettei velallisella ole maksuvelvollisuutta.

Ennen velkajärjestelyn aloittamista vanhentunut velka ei myöskään kuulu velkajärjestelyn piiriin. Sellaisen velan osalta, joka puolestaan vanhentuisi maksuohjelman aikana, velkajärjestelylain 31 §:n 5 momentissa (29.2.2008/117) säädetään, että velalle tuleva osuus maksuvarasta ja varoista on ulosottoperusteen määräajan päättymistä seuraavan kalenterikuukauden alusta lukien osoitettava muille velkojille. Tällä säännöksellä estetään ne velalliseen ja muihin velkojiin liittyvät epäkohdat, jotka syntyisivät siitä, että ulosottokaaren 2 luvun säännösten nojalla pian vanhentumassa olevat velat saisivat velkajärjestelyssä saman aseman kuin muut velat. Sanotun säännöksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen HE 178/2007 mukaan tarkoitus on nimenomaan ollut selventää ulosottokaaren 2 luvun 24-28 §:ien voimaan tullessa velan lopullisen vanhentumisen vaikutuksia suhteessa yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin suhteesta velkajärjestelyyn lakiin ei kuitenkaan tullut säännöstä.

Näillä perusteilla Sampo Pankki Oyj:n saatavat C12 (B1), C13 (B2), C14 (B3) ja C15 (B4) ovat vanhentuneet ennen velkajärjestelyn alkamista eivätkä siten kuulu sen piiriin. Velallisella ei vanhentumisen jälkeen ole velvollisuutta maksaa tällaista saatavaa muutoin, kuin mitä seuraa ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentista. Toisaalta velkajärjestely ei myöskään huomioon ottaen sanottu säännös estä ulosottovelkojan oikeutta maksun saantiin ulosmitatuista varoista.

Maksuohjelmaa on yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 44 §:n nojalla muutettava, koska sen vahvistamisen jälkeen on ilmennyt, etteivät Sampo Pankki Oyj:n saatavat olleet vakuusvelkoja ja etteivät ne ylipäätään kuulu velkajärjestelyn piiriin, koska ne olivat vanhentuneet ennen sen alkamista. Sikäli kuin velallisen omistama ½ osuus S-nimisestä tilasta on ollut ulosmitattuna pankin tai muista velkaluettelossa mainituista vanhentuneista saatavista ulosottoperusteen määräajan päättyessä ja velkojen vanhentuessa ennen velkajärjestelyn alkamista, ulosmittausvelkojilla on kuitenkin ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla oikeus maksun saantiin ulosmitatuista varoista.

A:n vaatimus siitä, että hänen perusturvaan kuulumaton ½ osuutensa S-nimisestä tilasta jätettäisiin velkajärjestelyn ulkopuolelle eikä sitä määrättäisi maksuohjelmassa käytettäväksi velkojen maksuun, hylätään yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 5 §:n 2 momentin nojalla lakiin ja oikeuskäytäntöön perustumattomana.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Juha Nieminen

POHJOIS-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUS PÄÄTÖS 21.6.2012

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
RATKAISU

Käräjäoikeus vahvistaa liitteenä olevan maksuohjelmaehdotuksen sellaisenaan hakijan muutetuksi maksuohjelmaksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Perustelut

Maksuohjelmaehdotus vastaa lain säännöksiä ja käräjäoikeuden 13.3.2012 annetun päätöksen nro 2152 määräyksiä. Sanotussa päätöksessä on jo lausuttu niistä väitteistä, jotka A on uudelleen esittänyt nyt laaditun muutosehdotuksen johdosta, eivätkä ne anna aihetta arvioida asiaa toisin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Juha Nieminen

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 8.11.2012

Vaatimukset hovioikeudessa

A on toistaen käräjäoikeuden 13.3.2012 antamassa päätöksessä selostetun hakemuksensa vaatinut, että käräjäoikeuden 21.6.2012 antama päätös kumotaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sampo on vastauksessaan vastustanut A:n vaatimuksia perusteettomina.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on 1.4.2010 vahvistanut A:lle yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa tarkoitetun maksuohjelman. Sammon saatavia on sen oman ilmoituksen perusteella käsitelty maksuohjelmassa vakuusvelkoina (B-velat). Kyseessä eivät kuitenkaan ole olleet vakuusvelat, vaan saatavien suorittamiseksi oli ainoastaan ulosmitattu A:n omistama osuus S-nimisestä tilasta. Se seikka, ettei S-niminen tila ole ollut vakuutena nyt tarkoitettujen saatavien maksamisesta ilmenee Pohjois-Karjalan lääninhallituksen päätöksestä 28.1.1994. A:n omistamaan S-nimisen tilan osuuteen kohdistuva ulosmittaus ilmenee 29.2.2008 päivätystä rasitustodistuksesta. Maksuohjelman vahvistamista koskevan päätöksen saatua lainvoiman S-nimisen tilan osuuteen kohdistuneet ulosmittaukset ovat rauenneet yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 40 §:n 1 momentin nojalla.

Asiassa on nyt kysymys siitä, voidaanko Sammon saataville edellä mainittua maksuohjelmaa muutettaessa vahvistaa kertymää, kun S-nimisen tilan osuuteen kohdistuva ulosmittaus maksuohjelmaa muutettaessa ei enää ole ollut voimassa.

Sammon saatavat ovat ulosottoperusteen määräajan umpeen kulumisen seurauksena vanhentuneet 28.1.2009 eli ennen velkajärjestelyn aloittamista 27.7.2009 eivätkä ne näin ollen lähtökohtaisesti ole kuuluneet velkajärjestelyn piiriin. Koska A:n omistama osuus S-nimisestä tilasta on käräjäoikeuden 13.3.2012 antamassa päätöksessä todetulla tavalla ollut ulosmitattuna Sammon saatavista 28.1.2009, on Sammolla kuitenkin ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla ollut oikeus saada suoritus saatavilleen ulosmitatuista varoista määräajan umpeen kulumisesta huolimatta. Hovioikeus katsoo, ettei saatavien perimiseksi toimitetun ulosmittauksen jälkeen tehdyllä velkajärjestelyhakemuksella voida mitätöidä sanottua Sammon oikeutta. Näin ollen Sammon saataville olisi niiden vanhentumisesta huolimatta maksuohjelmaa 1.4.2010 vahvistettaessa tullut määrätä suoritettavaksi yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 31 §:n 1 momentin mukainen osuus ulosmitatuista varoista eli S:n tilan osuuden rahaksimuutosta kertyvistä varoista. Tältä osin Sammon saatavat ovat kuuluneet velkajärjestelyn piiriin, minkä vuoksi ne olisi tullut huomioida 1.4.2010 vahvistetussa maksuohjelmassa sillä tavalla kuin ne on nyt huomioitu käräjäoikeuden 21.6.2012 vahvistamassa maksuohjelmassa.

Sammon saatavien virheellinen käsittely maksuohjelmaa 1.4.2010 vahvistettaessa on osittain johtunut pankin omasta virheellisestä ilmoituksesta. Toisaalta ulosottoperusteen määräajan umpeen kuluminen on viran puolesta huomioon otettava seikka. Näin ollen selvittäjänkin olisi maksuohjelmaehdotusta laatiessaan tullut ottaa se huomioon. Hallituksen esityksessä (HE 178/2007) yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamiseksi todetaan, että ulosottokaaren mukaiset määräajat ja määräajan umpeen kulumisesta seuraava vanhentuminen ennakoidaan ja otetaan huomioon maksuohjelmaa laadittaessa. Sammon saatavia koskevan ilmoituksen virheellisyys olisi ilmennyt myös saatavien perustetta koskevista asiakirjoista ja Pohjois-Karjalan lääninhallituksen päätöksestä 28.1.2004 sekä S:n tilaa koskevasta rasitustodistuksesta. Myös velallisella olisi ollut mahdollisuus kiinnittää asiaan huomiota antaessaan lausumansa selvittäjän laatimasta maksuohjelmaehdotuksesta. Näin ollen Sammon saatavien virheellinen käsittely maksuohjelmaa 1.4.2010 vahvistettaessa ei ole johtunut yksinomaan pankin menettelystä.

Edellä mainituin perustein hovioikeus katsoo, ettei Sammon oikeutta maksun saantiin ulosmitatuista varoista voida maksuohjelmaa muutettaessa poistaa sen vuoksi, että alkuperäisen maksuohjelman vahvistamisen jälkeen S:n tilan osuuteen kohdistunut ulosmittaus on rauennut.

Näin täydennettynä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden 13.3.2012 antaman päätöksen perustelut. Käräjäoikeuden 13.3. ja 21.6.2012 antamien päätösten lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Päätöslauselma A:n valitus hylätään. Käräjäoikeuden 13.3.2012 ja 21.6.2012 antamien päätösten lopputulosta ei muuteta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Juha Halijoki, Riitta-Liisa Rautsi ja Eero Antikainen
Esittelijä Elisa Savolainen

Lainvoimaisuustiedot:

Valituslupa myönnetty 4.12.2013

Korkein oikeus on muuttanut hovioikeuden ratkaisua. Ks. KKO:2014:88

Sivun alkuun