7.10.2008

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

TAMPEREEN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 7.12.2007

Kantaja

A Oy

Vastaaja

B

Asia

Täytäntöönpanoasia

Vireille

24.8.2007

KANTAJAN KANNE

Vaatimukset

A Oy on vaatinut, että käräjäoikeus

• vahvistaa, että Toijalan käräjäoikeuden 21.4.1994 antama yksipuolinen tuomio n:o 500 säilyy täytäntöönpanokelpoisena 21.4.2019 saakka

• velvoittaa B:n korvaamaan A Oy:n oikeudenkäyntikulut asiassa 222 eurolla laillisine korkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.

Perusteet

Toijalan käräjäoikeus on 21.4.1994 antamallaan yksipuolisella tuomiolla velvoittanut B:n suorittamaan C Pankille yksipuolisessa tuomiossa mainitut määrät. Sanotun pankin toiminnot ovat sittemmin siirtyneet D Pankki Oyj:lle. Viimeksi mainittu pankki on myynyt yksipuolisessa tuomiossa mainitut saatavat A Oy:lle. Saatavat ovat edelleen maksamatta ja ne ovat olleet ulosottoteitse perinnässä vuodesta 2001 lukien.

Tampereen käräjäoikeus on 4.12.2001 tuominnut B:n törkeästä petoksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet maksamaan rikoksen johdosta vahingonkorvausta 31.955,71 euroa (190.000 markkaa) korkoineen. Turun hovioikeus on 26.2.2003 antamallaan tuomiolla pysyttänyt käräjäoikeuden ratkaisun. B on toiminnallaan olennaisesti ja perusteettomasti lisännyt velkojensa määrää ja rikollisella toiminnallaan aktiivisesti pyrkinyt vahingoittamaan velkojien etua. B on siten täytäntöönpanolle säädetyn määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia. Ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräaikaa tulee jatkaa 10 vuodella. Määräajan jatkaminen ei ole kohtuutonta. B:ltä on 2001 alkaneen ulosottoperinnän aikana kertynyt suorituksia saatavalle 2.571,80 euroa.

VASTAAJAN VASTAUS

Vaatimukset

B on vaatinut kanteen hylkäämistä ja A Oy:n velvoittamista korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 610 euroa laillisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisupäivästä lukien.

Perusteet

Kantajan perimä saatava on miljoonan euron luokkaa. Turun hovioikeuden B:n maksettavaksi tuomitsema korvaus on noin 3 prosentttia koko saatavan määrästä. Korvaustuomiolla ei ole ollut olennaista merkitystä kantajan maksun saantiin. Ulosoton määräaikaisuuden tavoitteena on juuri yritystoiminnasta peräisin olleiden jättimäisten henkilökohtaisiksikin tulleiden velvoitteiden, joiden hoitaminen on velalliselle mahdotonta, poistaminen riittävän ajan kuluttua.

Todistelu

Kantajan kirjallinen todiste

1. Turun hovioikeuden tuomio 26.2.2003

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Ulosottolain 2 luvun 24 §:n mukaan ulosottoperuste, jossa luonnolliselle henkilölle on asetettu maksuvelvoite, on täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan. Saman luvun 25 §:n mukaan edellä mainittu määräaika lasketaan siitä, kun yksipuolinen tuomio on annettu. Saman luvun 26 §:n mukaan tuomioistuin voi velkojan nostaman kanteen johdosta määrätä määräajan jatkumaan 10 vuotta alkuperäisen määräajan päättymisestä, jos velallinen on määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia eikä määräajan jatkamista voida pitää velallisen kannalta kohtuuttomana.

Ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden rajoittaminen on tullut ulosottosäännöstöön hallituksen esityksestä 216/2001. Hallituksen esityksen yleisperustelujen mukaan ulosoton pitkäkestoisuuden haittoja on pyritty vähentämään ulosoton enimmäisaikaa koskevalla säännöksellä. Säännöksen tavoitteena on estää elinikäinen ja kohtuuttoman pitkäkestoinen ulosotto. Enimmäiskestoa koskevalla sääntelyllä on tavoiteltu kohtuullista ratkaisua erityisesti niiden velallisten asemaan, jotka eri syistä jäävät muiden ylivelkatilanteen hallintaa koskevien järjestelmien, kuten vapaaehtoisten sopimusten, velkajärjestelyn ja sosiaalisen luototuksen ulkopuolelle. Tällaisten järjestelmien ulkopuolelle jäämisen syynä saattaa olla esimerkiksi velkojien haluttomuus sovintoon,velkajärjestelyn este taikka velallisen syrjäytyminen tai toiminta harmaan talouden parissa.

Hallituksen esityksessä ulosottolain muuttamiseksi lähdettiin siitä, että yleinen vahingonkorvausvastuu olisi riittävä keino mahdollista ulosoton välttelemistä vastaan. Lakivaliokunnan ehdotuksesta eduskunta päätti ottaa ulosottolakiin nimenomaisen säännöksen, ulosottolain 2 luvun 26 §:n, mahdollisuudesta tietyin edellytyksin jatkaa täytäntöönpanokelpoisuuden määräaikaa väärinkäytöstilanteessa. Tästä syystä sanotun lainkohdan perustelut ovat varsin niukat. Lakivaliokunta on mietinnössään korostanut, että ulosottoperusteen määräaikaisuuden tuottama etu on tarkoitettu vain niille velallisille, jotka eivät aktiivisin toimin pyri vahingoittamaan velkojien etua. Valiokunnan mielestä on välttämätöntä huolehtia siitä, etteivät määräaikasäännökset voi johtaa laajamittaisiin väärinkäytöksiin eivätkä tahallisiin velkojien oikeuksien loukkauksiin. Tämän vuoksi lakivaliokunta on katsonut tarpeelliseksi mahdollistaa määräajan jatkamisen. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan määräajan jatkaminen edellyttää velallisen toimilta huomattavaa moitittavuutta. Ulosottoperusteen määräajat ovat niin pitkät, että niiden jatkaminen tulee olla poikkeuksellista. Kaikissa tapauksissa tulee ottaa huomioon myös velallisen asemaan liittyvät kohtuusnäkökohdat kokonaisuudessaan.

Oikeuskirjallisuudessa (Linna - Leppänen: Ulosottomenettely, 2003, ss. 198) on todettu, että määräajan jatkaminen edellyttää, että maksun saannin vaikeuttaminen on olennaista ja että menettely on kohdistunut melko suureen varallisuusarvoon. Linna - Leppäsen mukaan yleensä on kysymys teosta, joka on ainakin lähellä velallisen rikosta.

Kantajan kanne perustuu siihen, että B on vaikeuttanut kantajan maksunsaantia rikoksen tunnusmerkistön täyttävällä menettelyllä, koska B:n velkamäärä on kasvanut rikoksen johdosta tuomitun vahingonkorvauksen muodossa. Asiassa on riidatonta, että B:n velkojen määrä on tahallisen rikoksen perusteella tuomitun vahingonkorvauksen johdosta kasvanut 31.955,71 euroa. Vahingonkorvauksen tuomitseminen on perustunut alkuperäisen määräajan aikana tehtyyn tekoon.

Kantajan nyt kysymyksessä olevaan yksipuoliseen tuomioon perustuva saatava on 12.10.2007 saakka laskettuine korkoineen kantajan ilmoituksen mukaan 3.380.951,70 euroa. B:n velkamäärä on lisääntynyt yksipuoliseen tuomioon perustuvaan velkaan nähden noin yhdellä prosentilla. Velallisen moitittavan menettelyn johdosta aiheutunutta velan lisääntymisen määrää ja sen oikeudellista merkitystä määräajan pidentämisen kannalta arvioitaessa ei voida tarkastelun pohjaksi asettaa velallisen menettelystä aiheutuneen vahingon suhdetta velkojan kokonaissaatavaan. B:n moitittavasta menettelystä aiheutuneen velkojen kasvun määrä on keskivertokansalaisen taloudessa merkittävä summa. B on siten tahallisella rikoksella siihen liittyneen vahingonkorvausvastuun myötä olennaisesti vaikeuttanut velkojien maksunsaantia.

Kantajan ilmoituksen mukaan kantajan saatavia on saatu vastaajalta perittyä 2001 lukien jatkuneen ulosoton aikana 2.571,80 euroa. Kantajan saatavan perintä ei ole siten ollut tähän mennessä tuloksellista eikä B:n taloutta ole tähän saakka jatkuneilla perintätoimilla raunioitettu. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoo, ettei määräajan jatkaminen voida pitää B:n kannalta kohtuuttomana.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus vahvistaa, että Toijalan käräjäoikeuden 21.4.1994 antama yksipuolinen tuomionumero 500 (diarinumero 93/150) säilyy täytäntöönpanokelpoisena 21.4.2019 asti.

Lisäksi käräjäoikeus velvoittaa B:n korvaamaan A Oy:n oikeudenkäyntikulut asiassa 222 eurolla korkolain 4 §:n mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.

Tuomio on heti täytäntöönpanokelpoinen.

Lainkohdat

Ulosottolaki 2 luku 26 §

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet

Käräjätuomari Jouko Strander

TURUN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 7.10.2008

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Tampereen käräjäoikeus 11. os. 7.12.2007 nro 19395
(liitteenä)

ASIA

Ulosottoperusteen määräajan jatkaminen

VALITTAJA

B

VASTAPUOLI

A Oy

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

B on vaatinut, että kanne hylätään ja että A Oy (jäljempänä yhtiö) velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen.

Perusteinaan B on lausunut, että hän ei ole olennaisesti vaikeuttanut yhtiön maksunsaantia. Ulosottoperusteen määräajan jatkaminen on hänen kannaltaan kohtuutonta.

Vastaus

Yhtiö vaatinut, että valitus hylätään perusteettomana ja että B velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Ulosottokaaren 13 luvun 2 §:n 7 momentin (705/2007) mukaan lain 2 luvun 24-28 §:ä sovelletaan myös ennen lain voimaan tuloa annettuun ulosottoperusteeseen ja siinä tarkoitettuun saatavaan sekä lain voimaan tullessa vireillä olevaan ulosottoasiaan.

Ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi velkojan kanteesta määrätä ulosottoperusteen määräajan jatkumaan 10 vuotta laskettuna alkuperäisen määräajan päättymisestä. Edellytyksenä jatkamiselle on, että velallinen on alkuperäisen määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia siten, että hän on: 1) kätkenyt tai lahjoittanut omaisuuttaan; 2) lisännyt perusteettomasti velkojensa määrää; 3) salannut tietoja tai antanut vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taloudellisesta asemastaan konkurssissa, ulosotossa, yksityishenkilön velkajärjestelymenettelyssä tai yrityssaneerausmenettelyssä; taikka 4) muilla vastaavilla, selvästi sopimattomilla toimilla järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoksi.

Mainitun 26 §:n 2 momentin mukaan ulosottoperusteen määräaikaa ei kuitenkaan saa jatkaa, jos sitä voidaan pitää velallisen kannalta kohtuuttomana.

Edellä selostettuja säännöksiä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 83/2006, s. 40-41) todetaan määräajan jatkamisen perusedellytyksenä olevan velkojan maksunsaannin olennainen vaikeuttaminen. Tämä edellytys liittyy sekä velallisen toiminnan paheksuttavuuteen että siihen määrään, jonka osalta velkojan maksunsaanti on vaikeutunut. Jollei summa, jonka velallinen on saattanut velkojan ulottumattomiin, ole kokonaisuuden kannalta olennainen, perusteita määräajan jatkamiselle ei ole.

Lakivaliokunta on aikaisemmin voimassa olleen lain osalta todennut, että ulosottoperusteen määräajan jatkaminen edellyttää velallisen toimilta huomattavaa moitittavuutta. Ulosottoperusteen määräajat ovat jo muutoin niin pitkiä, että niiden jatkamisen tulee olla poikkeuksellista (LaVM 34/2002 vp). Edellä mainitusta hallituksen esityksestä ilmenee, ettei sääntelyä ole tältä osin muutettu.

Yhtiön kanteessa tarkoitetun ulosottoperusteen, 21.4.1994 annetun yksipuolisen tuomion, mukaan B on velvoitettu yhteisvastuullisesti erään toisen henkilön kanssa suorittamaan pääomaltaan yhteensä noin yhden miljoonan euron saatavat korkoineen.

B on, paitsi tuomittu rangaistukseen 18.2.1998 tehdystä törkeästä petoksesta, velvoitettu yhteisvastuullisesti erään toisen henkilön kanssa suorittamaan sanottuun rikokseen perustuvana vahingonkorvauksena kolmannelle henkilölle noin 32.000 euroa vastaavat 190.000 markkaa korkoineen.

B on synnyttäessään edellä selostetun rikokseen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuutensa ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin perusteettomasti lisännyt velkojensa määrää. Tämän lisäksi yhtiön kanteen hyväksyminen edellyttäisi, että B olisi sanotulla menettelyllään kanteessa tarkoitetun yhtiön saatavan alkuperäisen ulosottoperusteen määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut yhtiön maksunsaantia.

Asiassa on riidatonta, että B:n menettely on tapahtunut edellä viimeksi mainitun määräajan kuluessa.

Yhtiö on ilmoittanut, että sen saatava on ollut ulosottoperinnässä heinäkuusta 2001 ja että B:ltä oli perinnässä kertynyt suorituksia yhtiön saatavalle 2.571,80 euroa. On ilmeistä, ettei B ole perinnän aikana maksanut rikosperusteista velkaansa. Sanotuista seikoista voidaan päätellä, että jos B ei olisi 18.2.1998 syyllistynyt syykseen luettuun törkeään petokseen ja siten synnyttänyt itselleen lisää velkaa, yhtiö ei olisi saanut eikä olisi ulosottoperusteen alkuperäisenä määräaikana tullut saamaan enemmän suorituksia kuin mitä se on saanut ja tulisi mainittuna määräaikana saamaan. Näin ollen B ei ole lisävelkaantumisellaan olennaisesti vaikeuttanut yhtiön maksunsaantia.

Hovioikeus toteaa myös, että B:n lisävelkaantumisen määrä verrattuna yhtiön saatavaan häneltä on käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin vähäinen. Tästä seuraa, että vaikka B:lle kertyisi huomattava määrä maksuvaraa velkojen maksuun, lisävelkaantumisen vaikutus yhtiölle sanotusta maksuvarasta kertyvään suoritukseen olisi joka tapauksessa niin vähäinen, ettei lisävelkaantumisen voitaisi tuossakaan tapauksessa katsoa olennaisesti vaikeuttaneen yhtiön maksunsaantia.

Hovioikeuden ratkaisun lopputulos ilmenee päätöslauselmasta.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. A Oy:n kanne hylätään.

B vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A Oy:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista.

A Oy velvoitetaan asian hävinneenä suorittamaan B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeuden osalta 610 euroa ja hovioikeuden osalta kohtuulliseksi harkitut 300 euroa. Siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut näiden korvausten tuomitsemispäivästä, niille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Heikki Särkilä
hovioikeudenneuvos Maile Åkerberg
hovioikeudenneuvos Pentti Mäkinen

Esittelijä: viskaali Ari Prykäri

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen