31.1.2006

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

RAASEPORIN KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU SYYTTEEN JA KORVAUSVAATIMUSTEN HYLKÄÄMISESTÄ TAI TUTKIMATTA JÄTTÄMISESTÄ OIKEUDENKÄYNNIN KESTON PERUSTEELLA 31.1.2003

Asia
TÖRKEÄ VEROPETOS

Selostus asiasta

Vaatimukset

A on vaatinut, että 28.8.2002 hänelle tiedoksiannettu syyte törkeästä veropetoksesta 1.11.1993 - 30.12.1994 jätetään tutkimatta tai hylätään.

A on katsonut, että kohtuullinen aika asian käsittelylle on ylitetty. Rikosilmoitus asiassa on tehty 5.1.1994 ja asian käsittely on edelleen kesken ja mahdollinen muutoksenhaku huomioiden käsittely voi kestää vielä vuosia. Asian käsittelyn pitkittyminen on vaikeuttanut A:n elämää yleisesti, eikä hän ole voinut ottaa vastaan työtehtäviä.

Syyttäjän vastine

Syytteessä mainitun teon luonne on ratkaisevaa kohtuullisen ajan ylittämisen harkinnassa. Teon luonne on tässä vaiheessa kokonaan selvittämättä. Asia on oikeudellisesti yksinkertainen, mutta on ollut näytöllisesti vaikea. Lisäselvityksen tultua oikeusapupyynnön seurauksena Jerseyltä, on olennainen näyttö saatu. Syyttäjä on myöntänyt, että tutkinnan vireilläolo väärässä oikeuspaikassa sekä tuolloin puutteellinen tutkinta on vuosina 1994 - 1997 hidastanut käsittelyä. Kuitenkaan syytettä ei sen johdosta voi jättää tutkimatta tai hylätä.

PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT

Vaatimuksessa on kyse siitä, onko asian käsittelyssä loukattu perustuslain 21 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuudennen artiklan määrittämiä oikeuksia, eli oikeutta viivytyksettä kohtuullisessa ajassa saada asiansa käsitellyksi oikeudenkäynnissä. Mikäli tällaista oikeutta on loukattu, kysymys on myös siitä, mikä seuraamus loukkauksesta tulee seurata.

Vastaaja on katsonut, että seuraamuksena tulee olla syytteen tutkimatta jättäminen tai vaihtoehtoisesti sen hylkääminen ehdottoman prosessinedellytyksen puutteen johdosta. Vastaaja on pyytänyt asian ratkaisemista ennakkokysymyksenä.

Käräjäoikeus on valmistellut tämän oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen erikseen. Asiaa on käsitelty myöskin erillisessä pääkäsittelyssä.

Käräjäoikeus toteaa, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole ratkaisuissaan, joissa se on katsonut asian käsittelyn kohtuullisen ajan ylittyneen, ottanut kantaa minkälainen seuraamus kansallisessa tuomioistuimessa vastaavissa tapauksissa tulisi olla. Euroopan ihmissoikeustuomioistuin on itse seuraamuksena määrännyt rahallisen hyvityksen loukkauksesta kärsineelle.

Vastaaja on viitannut kahteen ruotsalaisen tuomioistuimen ratkaisuun. Örebron alioikeus on hylännyt syytteen sen vuoksi, että oikeudenkäynti on ylittänyt kohtuullisen ajan ja näin rikkonut ihmisoikeussopimuksen ja Ruotsin lain mukaista oikeutta saada asia käsiteltyä kohtuullisessa ajassa. Alioikeus on verrannut tilannetta tapaukseen, jossa syyteoikeuden vanhentumisen johdosta syyte on hylättävä.

Ängelholmin alioikeus on vastaavasti katsonut vastaajan oikeuksia loukatun. Se on kuitenkin poikkeavasti katsonut, ettei tilannetta voida verrata syyteoikeuden vanhentumiseen. Syytettä ei siten voida hylätä. Alioikeus on tuomiossaan sensijaan hyvittänyt loukattua rangaistuksen mittaamisen yhteydessä.

Käräjäoikeus toteaa, ettei Suomen kansallisesta lainsäädännöstä ilmene, mikä seuraamus tulee kohtuullisen ajan ylittymisestä.

Suomessa korkein oikeus on ratkaisussaan 1995:132 todennut käsittelyajan olleen pitkän. Korkein oikeus on katsonut asian pitkän vireilläoloajan tukevan sitä, että vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi.

Rovaniemen hovioikeus on 27.12.2002 / 856 hylännyt syytteen viitaten perustuslain 21 §:ään ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuudenteen artiklaan. Tuomion mukaan syyttäjä ei ole asian oltua lähes neljä vuotta tuomioistuimessa vireillä vieläkään kyennyt määrittämään epäillyn rikoksen keskeisenä tunnusmerkistön tekijänä olevan veron määrää. Asia ei ole tullut käsiteltyä kohtuullisessa ajassa.

Ehdottomat prosessinedellytykset ovat seikkoja, joiden toteutumatta jättäminen johtaa syytteen tutkimatta jättämiseen tai hylkäämiseen. Tällaisia edellytyksiä ovat mm. asianomistajan syyttämispyynnön puuttuminen asianomistajarikoksissa tai syytteen nostaminen väärässä tuomioistuimessa. Edelleen ehdoton prosessinedellytys on syyteoikeuden vanhentuminen, joka johtaa syytteen hylkäämiseen.

Käräjäoikeus toteaa, ettei kohtuullisen ajan ylittymistä ihmisoikeus-/perusoikeusluontoisena oikeutena voida verrata siihen, onko esim. syyte nostettu väärässä tuomioistuimessa. Siten oikeuden loukkaus ei voi johtaa syytteen tutkimatta jättämiseen.

Edelleen käräjäoikeus toteaa, ettei syyteoikeuden vanhentumissäännöksistä voida johtaa analogisesti sellaista päätelmää, että syyte kohtuullisen käsittelyajan kuluttua on hylättävä. Rovaniemen hovioikeuden ratkaisusta ei voida tehdä sellaista yleistä päätelmää, että syyte on hylättävä sillä perusteella, että asian tutkiminen on kestänyt liian kauan. Kyse on ollut siitä, ettei syyttäjä ole kyennyt määrittämään rikoksen tunnusmerkistöä, huolimatta pitkästä jutun vireilläolosta tuomioistuimessa.

Käräjäoikeus hylkää vaatimuksen syytteen tutkimatta jättämisestä tai sen hylkäämisestä. Näinollen vaatimus korvausvaatimusten hylkäämisestä niinikään hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

RAASEPORIN KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU 25.9.2003

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. TÖRKEÄ VEROPETOS
(3300/RTO/R/122178/95)
Rikoslaki 29 luku 2 §

1.11.1993 - 30.12.1994 KIRKKONUMMI

A on 1.2.1993 - 27.1.1994 välisenä aikana Kirkkonummella paikalliselle verotoimistolle jättämissään henkilökohtaista verotustaan koskeneissa veroilmoituksissa tahallaan antanut verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttaneesta seikasta salaamalla verovuosittain tulojaan eli S:ltä saamiaan A:n tuloksi katsottavia suorituksia seuraavasti:

Vuoden 1992 osalta salattujen tulojen määrä on ollut yhteensä 629.501 markkaa
Vuoden 1993 osalta salattujen tulojen määrä on ollut yhteensä 540.480 markkaa

ja siten menettelyllään välttynyt maksamasta tuloistaan veroa ja veroon rinnastettavia julkisia maksuja verovuosittain seuraavasti:

Verovuoden 1992 osalta 384.897 markkaa. Verovuoden 1992 verotus on valmistunut eli teko täyttynyt 1.11.1993.
Verovuoden 1993 osalta 326.448 markkaa. Verovuoden 1993 verotus on valmistunut eli teko täyttynyt 30.12.1994.

Vältettyjen verojen määrä on siten ollut yhteensä 711.345 markkaa (119.639,64 euroa).

Veropetoksessa on tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja veropetosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä ottaen huomioon teon suunnitelmallisuus.

Asianomistajan vaatimukset

Asianomistaja verovirasto yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan sille:

Vahingonkorvaus
119.639,64 euroa (711.345 mk) korkolain mukaisine viivästyskorkoineen seuraavasti:
64.735,03 eurolle (384.897 mk:lle) 1.11.1993 lukien
54.904,61 eurolle (326.448 mk:lle) 30.12.1994 lukien

Oikeudenkäyntikulut
1200 euroa

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

VASTAUKSET JA PERUSTEET

Vastaaja A kiisti syytteen teonkuvauksen ja rikosnimikkeen toteennäyttämättömänä.

Vastaaja vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut siinä tapauksessa, että syyte hylätään (ROL 9:1 a).

Vastaaja vaati, että mikäli hänen todetaan syyllistyneen asiassa rikokseen, rangaistus jätetään tuomitsematta tai sitä kohtuullistetaan jutun kohtuuttoman pitkän vireilläoloajan perusteella. Rangaistus voi olla korkeintaan sakkorangaistus.

Vastaaja kiisti asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksen perusteeltaan, mutta myönsi määrältään oikeaksi.

Vastaaja vaati kuitenkin vahingonkorvausten kohtuullistamista jutun kohtuuttoman pitkän vireilläoloajan perusteella. Vahingonkorvauksen määrä voi olla korkeintaan neljäsosa vaaditusta summasta. Vastaaja totesi viivästyskorosta, että viivästyskorkojen maksuvelvollisuuden alkamispäivä voi olla aikaisintaan tuomion antamispäivä tai haasteen tiedoksiantopäivä. Mikäli tähän ei voida suostua, on viivästyskoron alkamispäivää ja korkoprosenttia muuten kohtuullistettava.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

TUOMION PERUSTELUT

Syyksilukeminen

Käräjäoikeus katsoo selvitetyksi, että A on syytteessä mainituin tavoin syyllistynyt törkeään veropetokseen.

Näyttö
Ongelman asettelu

Onko A:n toiminnassa Ltd:n lukuun ollut kysymys toiminnan järjestämisestä verotuksellisesti mahdollisimman edullisesti. Ltd on tällöin ollut todellinen A:n päätösvallasta erillinen yritys ja jolla on ollut todellista toimintaa. A on ollut todellisessa työsuhteessa Ltd:iin.

Onko A antanut järjestelyille sellaisen oikeudellisen muodon, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta. Ltd ei olisi itsenäinen A:sta erillinen yritys, eikä sillä olisi varsinaista liiketoimintaa. A ei kuitenkaan olisi antanut verottajalle varsinaisesti vääriä tietoja tuloistaan, eikä jättänyt ilmoittamatta niitä.

Onko A antanut järjestelyille sellaisen oikeudellisen muodon, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta ja lisäksi A on antanut vääriä tietoja tai salannut tuloja. Vain tässä viimeksi mainitussa tapauksessa on kysymys veropetoksesta.

Syyttäjän näkemyksen mukaan A, joka on yleisesti verovelvollinen tuloistaan Suomessa, on perustanut yhtiön ulkomaille veroja välttääkseen. Tulot ovat kuitenkin olleet A:n vapaasti käytettävissä, koska A:lla on todellisuudessa ollut määräysvalta em. perustettuun yhtiöön. Tällä yhtiöllä ei ole ollut mitään varsinaista liiketoimintaa, vaan sen tarkoituksena on ollut toimia ainoastaan A:n "lompakkona". Koska A on todellisuudessa saanut heti haltuunsa yhtiölle siirretyt tulot, on A salannut verottajalta tulojaan syytteessä mainituin tavoin.

A:n mukaan hän ei ole perustanut Ltd:tä. Hän on toiminut yhtiön työntekijänä konsulttitehtävissä. Hän on ilmoittanut verotuksessa sen tulon, jonka hän on Ltd:ltä saanut palkkatulona. Ltd on ollut todellinen yhtiö, jolla on laajaa liiketoimintaa. Yhtiö ei ole ollut A:n määräysvallassa. A ei ole myöskään lainkaan omistanut em. yhtiötä. A on myöntänyt, että tarkoituksena on ollut siirtää Ltd:stä voittovaroja perustettuun G -nimiseen trustiin (trustilla ei suomalaista oikeudellista vastinetta). Ko. trusti on omistanut kokonaan Ltd:n osakekannan. Tästä trustista, jonka yksi edunsaaja A on, tarkoitus on ollut myöhemmin maksaa varoja A:lle. Näin nostetuista tuloista on sitten ollut tarkoitus maksaa aikanaan normaalit verot Suomessa. Trustiin ei kuitenkaan ollut kertynyt jaettavia voittovaroja, koska Ltd ei ollut kyennyt suorittaman juuri lainkaan osinkoa trustille. Kyseinen järjestely on ollut täysin laillista. A ei ole salannut tietojaan tai antanut vääriä tietoja.

Ns. verokeidasyhtiöistä

Asiantuntevana todistajana kuultu konkurssiylitarkastaja F on kertonut, että Jerseyllä suomalaiseen osakeyhtiöön verrattava yhtiö on helppo hankkia ostamalla. Tällöin usein tehdään sopimus hallintopalveluista. Usein yhtiön myynyt taho ryhtyy hallinnoimaan myytyä yhtiötä. Tavoitteena tällöin on pitää osakkeenomistus salassa ja rekisteriin merkitään nimellinen johto. Todellinen valta on todellisella omistajalla ja nimellinen johto ja omistajat tekevät sitä, mitä todellinen omistaja määrää. Edelleen on tyypillistä, että tällaisella nimellisellä johdolla ja omistajilla on lukuisia vastaavia yhtiöitä, eikä heillä ole omaa intressiä ko. yhtiössä. F:n näkemyksen mukaan palvelun tarjoaja nauttii todellisen omistajan, eli edunsaajan luottamusta ja edunsaaja käyttää varoja antamalla kirjallisia määräyksiä esim. faksilla. Yhtiön hallituksessa otetaan tyypillisesti esille edunsaajan määräämät asiat ja niistä tehdään pöytäkirja. Samalla tehdään edunsaajan määräämä päätös. F:n mukaan luottokortti on yleisin tapa turvata mahdollisuus käyttää "verokeidas"-yhtiötä. F on todennut, että Ltd:n kaltaisen yhtiön perustaminen ja toiminta Jerseyllä on sinänsä laillista. Samoin on trustin perustaminen ja sen toiminnan järjestely laillista. Kysymys on F:n mukaan siitä, käytetäänkö järjestelyä laittomiin tarkoituksiin. Lähtökohtaisesti trustijärjestelyssä ei edunsaaja voi antaa määräyksiä uskotuille miehille, vaan heitä sitoo ainoastaan trustin säännöt. Erityisjärjestelyillä, kuten valtakirjoilla, on F:n mukaan mahdollista järjestää edunsaajan mahdollisuus päätöksentekoon. Tässä tapauksessa A on kiistänyt valtakirjan olemassaolon. Edelleen F:n mukaan trusti voidaan määrätä myös purkautuvaksi, jolloin varat tulevat edunsaajalle. A on niinikään kiistänyt purkautumismääräyksen olemassaolon.

Ltd:n perustamisesta ja omistuksesta

Ltd on perustettu 28.12.1990 ja rekisteröity Brittiläisille Neitsytsaarille. Yhtiön osoite on kuitenkin Jerseyllä, missä sen hallinto on järjestetty.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Perustamisen on hoitanut jerseyläinen pankki. Ltd:n käytännön asioita Jerseyllä on hoitanut hallintopalveluyhtiö (myöhemmin sihteeristö). Myöhemmin omistus on järjestetty trustille. Trusti on tullut omistamaan 100 % Ltd:stä. A on ilmoittanut, että hän on ko. trustin edunsaaja (beneficiary, katso vastaajan todiste 1), mutta hän ei ole trustin uskottu mies (trustee). Uskotut miehet päättävät trustin asioista trustin sääntöjen mukaisesti. Varoja jaetaan edunsaajille niinikään sääntöjen mukaisesti. A:n mukaan hänellä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa trustin taseessa olevien varojen käyttöön. Koska trustin taseeseen ei koskaan ole kertynyt varoja, ei trustin perustamistarkoitus ole koskaan täyttynyt.

Käräjäoikeus pitää A:n kertomuksen ja asiakirjaselvityksen perusteella osoitettuna, ettei A ole koskaan omistanut Ltd:n osakkeita.

Todistaja W on toiminut avustavana konsulttina. W:n mukaan A on hänelle konsultoinnin aikana kertonut, että työt tehdään Ltd:n lukuun. Todistaja on olettanut, että A on perustanut Ltd:n. Todistajana kuultu C on kuullut Ltd:stä A:lta jo kesällä vuonna 1989. Yhtiö on tuolloin ollut perusteilla ja A oli päättänyt perustaa Ltd:n.

Ltd:n hallinto

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asiassa ei ole tullut esille, että yhtiöllä olisi ollut varsinaista operatiivista johtoa. Sihteeristö ei ole toiminut yhtiön operatiivisena johtona.

A:n mukaan yhtiön hallitus on itsenäisesti tehnyt liikkeenjohdolliset ratkaisut. A:n mukaan hän on työsopimuksensa mukaisesti hankkinut asiakkaita ja uusia konsultteja sekä informoinut tästä yhtiötä (työsopimus, vastaajan todiste 3). Hän on myös antanut yhtiölle ohjeita suorituksista konsulteille sekä saatavien perimisestä.

A on kiistänyt sen, että hänellä olisi ollut myöskään yhtiön nimenkirjoitusoikeutta. Oikeus on A:n mukaan aina saatu erikseen yhtiön hallitukselta. Käräjäoikeus toteaa, ettei esitetyistä asiakirjoista ilmene, että A:lla olisi ollut nimenkirjoitusoikeutta.

Hallituksen kokoukset ja pöytäkirjat

Asiakirjoissa (vastaajan todisteet) on runsaasti yhtiön hallituksen pöytäkirjoja.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kärjäoikeus toteaa, että kaikesta päätellen yhtiö on huolellisesti pitänyt pöytäkirjaa kaikista hallituksen kokouksista. F on todennut, ettei kaikissa ns. "veroparatiisiyhtiöissä" pidetä lainkaan pöytäkirjoja. F:n mukaan on toisaalta tyypillistä, että hallintopalveluyhtiöiden edustajat, itsensä turvatakseen, laativat kaikista keskusteluista muistiot ja faxit säilytettäviksi.

Osa em. todisteesta 2 ilmenevistä hallituksen kokouspöytäkirjoista on jätetty oikeudelle.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kysymys on siitä, ilmeneekö pöytäkirjoista erityisesti se, että hallitus on tehnyt liikkeenjohdollisia päätöksiä, mikä osoittaisi hallituksen itsenäisesti johtavan yhtiötä.

Syyttäjän näkemyksen mukaan hallitus on tehnyt ainoastaan rutiinipäätöksiä. Hallitus olisi tehnyt päätöksiä, jotka ovat välttämättömiä hallinnon pyörittämiselle. Syyttäjä on kiinnittänyt huomiota siihen, että sopimukset on myös laadittu ennen kun ne on käsitelty hallituksessa. A:n mukaan sopimukset ovat pääsääntöisesti vakiomuotoisia, eikä niitä tarvitse etukäteen hyväksyttää hallituksella, muutoin kuin erityistapauksissa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Käräjäoikeus toteaa asiakkaiden kanssa tehtyjen konsultointisopimusten hyväksymisen liittyvän yhtiön liiketoimintaan. Muutoin päätöksissä on ollut kyse rutiiniluontoisista asioista. Käräjäoikeus toteaa edelleen, että hallitukselle kuuluu operatiivisen johdon puuttuessa kaikki yhtiön hallintoon ja liiketoimintaan liittyvät asiat. Pöytäkirjoissa ei kuitenkaan esiinny mitään päätöksiä tai asioiden käsittelyä, jotka liittyvät päättämiseen esim. yhtiön toimintaperiaatteista, toiminnan kehittämisestä, investoinneista, pitkävaikutteisista menoista tai toiminta- ja taloussuunnitelmista.

Laskutus ja muu rahaliikenne ja muu ohjeistus

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asiakirjoista käy selvästi ilmi, että raha on kulkenut Ltd:n sihteeristön kautta. A on antanut ohjeita sihteeristölle laskuttaa tehdyistä konsultointitöistä. Sihteeristö on sitten laskuttanut asiakkaita. A on tiedustellut sihteeristöltä, onko asiakas maksanut. Jos on, on A antanut ohjeen suorittaa konsultointipalkkio. Selvityksen mukaan muiden kuin A:n osalta konsultointipalkkio on ollut tehtäväkohtainen. S:n projektin osalta A on itse saanut määräsumman palkkana, eli 15.000 markkaa kuukaudessa. A on jopa antanut ohjeen tai muistuttanut sihteeristöä siitä, mikä on eräissä tapauksissa konsultin palkkioprosentti. Mikäli asiakas ei ole suorittanut maksua, on A kehottanut sihteeristöä perimään laskun. Ohjeet sisältävät myös palkkioiden maksamista A:lle itselleen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

A:n mukaan sihteeristön ohjeistus on kuulunut hänen konsultointisopimukseensa. Hänen mukaansa ohjeiden antaminen rahaliikenteestä ja uusista sopimuksista kuuluu luontevasti konsultille. Lisäksi A:lla on ollut erityisasema konsulttien joukossa. Todistajana kuultu E on kertonut, että pienissä yhtiöissä konsultti neuvottelee asiakkaan kanssa sopimuksen ja sopimus hyväksytään yhtiön puolesta. A on kertomansa mukaan avustanut muita konsultteja, koskien näiden palkkioita. A:n mukaan hänen erityisasemastaan johtuen hän on voinut saada lainaa itselleen tai vaikutuspiirissään oleville yhtiöilleen jopa ilman vakuuksia. K Y C Ab:n lainan vakuutena on ollut yhtiön vene. Muu ohjeistus on A:n mukaan ollut normaalia käytännöllisten asioiden hoitamista, joka on helpottanut sihteeristön toimintaa.

Toiminnan laajuus ja laatu

Esitetyn selvityksen mukaan yhtiöllä on ollut 26 kappaletta suomalaisia yhtiöitä asiakkaana. Konsultteja on ollut 4 kappaletta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

A:n näkemyksen mukaan liikevaihto tuolloin olisi nykypäivään diskontanttuna 800.000 - 1.000.000 euroa.

Käräjäoikeus toteaa, että A:n laskutus muodostaa huomattavan osan yhtiön konsultointipalkkioista.

Suhde S:ään

Syyttäjän mukaan ennakkoveropäätös on perustunut väärään ja puutteelliseen tietoon. S on hakiessaan ennakkoveropäätöstä toiminut vilpittömässä mielessä. Onko A ollut S:ään nähden työ- vai konsulttisuhteessa ei syyttäjän mukaan ole jutun ydinkysymys, vaan A:n ja Ltd:n välinen suhde. A:n mukaan hän on toiminut konsulttina ja vuokrajohtajana S:ssa. Hän ei ole ollut työsuhteessa S:ään. Hänellä on ollut samanaikaisesti myös muita konsultointitöitä. S:n osuus on ollut kaikista töistä noin 80 %.

Tulostoimenkuvan mukaan (syyttäjän todiste 5) A on ollut kehitysjohtaja, jolle on kuulunut kehityshankkeet, niiden johtaminen sekä strategiatyöskentely. Toimenkuvan mukaan hänelle kuuluvat lukuisat erillisprojektit.

Käräjäoikeus toteaa, ettei toimenkuvasta voida suoraan päätellä, onko kysymyksessä työ- vai konsulttisuhde. Mainitut lukuisat erillisprojektit tosin viittaavat konsulttisuhteeseen. Todistaja B:n näkemyksen mukaan A on ollut vuokrajohtaja. Kyse on ollut määräaikaisesta uudesta tehtävästä, jonka pysyvyyttä on haluttu harkita. Erona palkkajohtajaan nähden on B:n mukaan ollut se, että vuokrajohtaja on joutunut kyselemään esimieheltä enemmän. Palkkajohtajalla on ollut enemmän vastuuta. Vaikka A on johtanut alaisiaan, ei hänellä ole ollut henkilöstön valitsemis- tai erottamisoikeutta. Hänellä ei myöskään ole ollut työsuhde-etuja tai kulunvalvontaa.

Todistaja T:n mukaan A on ollut palkansaaja, koska työsuhteen tyypilliset tunnusmerkit täyttyvät. Hänellä on ollut työhuone, laitteet sekä henkilökunta S:n puolesta. Edustuskulut on kirjattu S:n kirjanpitoon. Lisäksi hänellä on ollut puhevalta hallituksen kokouksissa. Lisäksi matkakulut on maksanut S. T on todennut, että vuokrajohtaja voi olla rajoitettuna aikana erityisistä syistä, kuten saneerausprojekteissa. Myös työn päätoimisuus vaikuttaa.

Käräjäoikeus toteaa, että konsultointisuhde on B:n mukaan ollut erityisistä syistä määräaikainen. A:lla on ollut käytössä työhuone S:llä. Toisaalta hänellä on ollut myös Ltd:n toimesta työhuone. Hän on käyttänyt myös S:n laitteita. Toisaalta hän on kertomansa mukaan käyttänyt omaa tietokonettaan. Hänellä on ollut S:n henkilökunta käytettävissä ja hän on raportoinut S:n hallitukselle ja käyttänyt siellä puhevaltaa. Käräjäoikeus toteaa, että tässä tapauksessa tehtävän arvioiminen on suoritettava tehtävän luonteen pohjalta. Toissijaisesti ja sitä avustavasti sitä on arvioitava työsuhteen tyypillisten tunnusmerkkien pohjalta. Tyypilliset tunnusmerkit täyttyvät työhuoneen, laitteiden käyttöoikeuden, matka- ja edustuskulujen suoraan korvaamisen sekä sen perusteella, että S:n henkilökuntaa on käytetty A:n avustajina. Toisaalta hänen ajankäyttöään ilmeisesti ei ole valvottu, eikä hänellä ole ollut työsuhde-etuja. Käräjäoikeus toteaa, että työsuhteen eräiden tyypillisten tunnusmerkkien olemassaolosta huolimatta ratkaisu on tehtävä työn erityisluonteen pohjalta. Vuokrajohtajuudelle on ollut erityinen syy. Uuden A:ta seuranneen kehitysjohtajan toimenkuva on ollut erilainen. Sen pohjalta käräjäoikeus toteaa, ettei kysymyksessä ole ollut työsuhde S:ään nähden. Edelleen käräjäoikeus toteaa, ettei tämän toteamisella voida kuitenkaan ratkaista sitä, onko A mahdollisesti syyllistynyt tässä jutussa rikokseen.

Arviointia

A:n mukaan hän ei ole ollut tekemisissä Ltd:n perustamisen kanssa, mutta kuultuaan sen perustamisesta, hän on lähtenyt mukaan jo perustamisvaiheessa. A ei ole missään vaiheessa omistanut Ltd:n osakkeita, eikä kuulu sen johtoon.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Oikeudessa A on kertonut trustin perustamisesta, sen omistuksesta, rakenteesta ja tarkoituksesta. Trustin omistajaksi, eli uskotuiksi miehiksi, (trustee) on tullut Z Ltd. A on trustin edunsaaja. Lisäksi sillä on kaksi yleishyödyllistä yhteisöä edunsaajana sekä muita tuntemattomia edunsaajia.

A:n kehittämät työkalut, eli konseptit, on myyty Ltd:lle vuonna 1990 30.000 markalla. Niiden käyttöoikeus on Ltd:llä ollut kymmenen vuoden ajan. Tulot Ltd:lle näistä konsepteista ovat olleet huomattavat ja ylittäneet niistä A:lle suoritetun korvauksen. Myös A:n vaikutuspiirissä olleet yhtiöt ovat maksaneet näiden konseptien käyttöoikeudessa. Poikkeuksen on muodostanut SE Oy, jossa A:n vaikutusvalta on ollut vähäisempi.

A:n mukaan trustin tarkoitus ei toteutunut, koska Ltd:lle ei syntynyt osinkoina jaettavaa voittoa.

Keskeinen idea A:lla on käräjäoikeuden käsityksen mukaan ollut se, ettei hänelle makseta täyttä palkkaa suoraan Ltd:stä, vaan osa palkasta jaetaan osinkona trustille. Hänellä trustin edunsaajana on sitten ollut oikeus nostaa varat trustin sääntöjen mukaisesti. A on siis luopunut osittain palkastaan Ltd:n hyväksi, jotta se voittovaroistaan jakaisi osinkoa trustille, joka puolestaan jakaa varojaan trustin sääntöjen mukaisesti. Miten käytännössä olisi ollut tarkoitus huolehtia siitä, että Ltd:n mahdollisilla voittovaroilla maksetuista osingoista olisi eri edunsaajille voitu suorittaa juuri heidän palkkasaataviaan vastaavat määrät, on jäänyt epäselväksi. On huomioitava, että lähtökohtana on ollut se, että Ltd on itsenäinen ja vain liiketaloudellisella perusteella suorittaa osinkoa. Koska järjestely ei kuitenkaan toteutunut, ei tämän pohtiminen ole tarpeellista tässä jutussa.

Syyttäjän näkemyksen mukaan keskeistä on ollut se, ettei järkevästi toimiva henkilö luopuisi palkkaeduistaan varmistumatta siitä, että voisi saada palkkansa myöhemmin. Syyttäjän näkemyksen mukaan A ei ole lainkaan luopunut varojen määräysvallasta. Hän on säilyttänyt varojen määräysvallan määräämällä Ltd:n toiminnasta ja varoista. Ltd on luotu A:n palkka- ja palkkiosaatavien kierrätystä varten verojen välttämiseksi.

Ltd on muodollisesti oikein perustettu, sillä on yhtiöjärjestys, josta tosin yhtiön toimiala ei ilmene, hallitus ja asioiden käytännöllistä hoitamista varten sihteeristö. A ei ole väittänytkään, että sihteeristö toimisi Ltd:n työntekijöinä työsuhteessa. Kysymys on palveluyrityksestä. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan sihteeristöllä on oman yhtiönsä puolesta toimitilat, missä myös Ltd:n toimipaikka on. Hallituksen ja yhtiökokouksen kokouksissa on asianmukaisesti pidetty pöytäkirjoja. Varsinaiseen liiketoimintaan liittyen on käsitelty sopimuksia asiakkaiden kanssa. Hallitus on joka tapauksessa ainakin jälkikäteen hyväksynyt nämä sopimukset. Hallitus on muutoin keskittynyt aikaisemmin mainittujen rutiinipäätösten tekoon liiketoiminnallisten toimenpiteiden sijasta. Tähän liittyy myös A:n em. sihteeristön kautta tapahtuva ohjaus. Kysymys ei voi olla ohjailun laajuuden vuoksi pelkästään siitä, että ohjailu olisi puhtaasti konsulttisopimuksen mukaista toimintaa. Vahvasti syntyy se vaikutelma, että yhtiön hallituksen toimenkuva on se, että se kirjaa A:n toimenpiteet. Itseään juridisesti suojatakseen hallitus antaa sihteeristön kirjata toimenpiteet yksityiskohtaisesti pöytäkirjaan, jotta päätökset muodollisesti olisivat yhtiön päätöksiä. Tätä tarkkuutta tukee se, että yhtiön puolesta on A:n mukaan vaadittu vähäisistäkin sopimuksista niiden laatimista kirjalliseen muotoon. Vaikutelmaa tukee myös A:n itsensäkin mielestä erityisasema konsulttien joukossa. Asemansa perusteella hän itse ja hänen vaikutuspiirissään olevat yhtiöt ovat saaneet Ltd:n varoista lainaa jopa ilman vakuutta. Ltd:n konsulttituotoista 2/3 osaa on kertynyt A:n palkkioista. Tämä tosiasia tukee myös ajatusta siitä, että Ltd on nimenomaan A:n yhtiö.

Ltd:ssä ei ole henkilöomistusta. Trustin uskottuna miehenä on myös ollut yhtiö. Ltd:n toiminta on alunperin perustunut A:n työpanokseen, hän on hankkinut muut konsultit vähitellen toiminnan aikana (katso todisteista olevat sopimukset ja pöytäkirjat). A:lla ei ole ollut todellista aihetta toimia A:sta erillisen yhtiön kautta. A ei ole tehnyt uskottavaksi, että hän olisi todellisuudessa luopunut S:n maksaman korvauksen (60.000 mk) ja suoritetun palkan (15.000 mk) erotuksesta. A on luopunut konsultointitoiminnasta Ltd:n lukuun kertomansa mukaan vuonna 1995. A:n mukaan Ltd toimii edelleen. A ei ole selvittänyt, että em. erotus olisi jäänyt Ltd:lle hyödyttämättä A:ta. Käräjäoikeus toteaa, ettei ilmoitettu Ltd:n oikeudellinen muoto (itsenäinen A:sta riippumaton yhtiö) vastaa Ltd:n todellista luonnetta (A käyttää todellista päätösvaltaa) ja tarkoitusta (kierrättää A:n tuloja yhtiön läpi). A on pitänyt varat koko ajan määräysvallassaan nostaen ne itselleen ja siten kassaperiaatteen mukaan hän on verovelvollinen niistä maksuhetkellä. A on jättänyt ilmoittamatta tulojaan syytteessä mainitut määrät ja siten aiheuttanut verojen pidättämättäjättämisen syytteessä mainituin tavoin. Verojen määrän A on sinänsä myöntänyt oikeaksi.

Uudenmaan lääninoikeus on 27.5.1999 poistanut S:n jälkiverotuksen, koska sen on katsottu toimineen vilpittömässä mielessä. Vero on poistettu myös A:lta, koska kysymys ei ole ollut palkkatulosta. Todistajana kuullun D:n mukaan kyse on kuitenkin muusta tulosta, jota verotetaan kuten palkkatuloa. D:n mukaan valtion asiamies ei kuitenkaan vastoin odotuksia valittanut päätöksestä, jotta tulo olisi voitu verottaa muuna tulona. Siten A on jäänyt verottamatta. Käräjäoikeus toteaa, ettei lääninoikeuden ratkaisu A:n verotuksen osalta ole käräjäoikeutta sitova. Myös sen näyttöarvo on esitetyn selvityksen perusteella vähäinen. Lääninoikeus on tehnyt ratkaisun sen aineiston perusteella, joka siellä on ollut esillä. Käräjäoikeus on käsitellyt asian eri aineiston (asiakirjat, henkilötodistelu) perusteella.

Käräjäoikeus toteaa, että tehtyjen järjestelyiden monimutkaisuus osoittaa teon suunnitelmallisuutta. Lisäksi tavoiteltu hyöty on ollut huomattava. Sen vuoksi teko on kokonaisuutena arvioiden törkeä.

Korvausvelvollisuus

Joka aiheuttaa toiselle tahallisesti vahingon, on velvollinen korvaamaan vahingon. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on täysi korvaus tuomittava sitä sovittelematta. Erityisistä syistä korvausta voidaan silti sovitella. Tahallisuuden aste, tahallisuuden kohdistuminen muuhun kuin juuri vahinkoseuraamuksen aikaansaamiseen, vahingonaiheuttajan mahdollisuudet sopeutua yhteiskuntaan, jos korvausvelvollisuus johtaisi vahingonaiheuttajan talouden romahtamiseen, ovat sovitteluperusteita. Vahingon aiheuttaminen taloudellisen edun tavoittelussa ei yleensä saa johtaa korvauksen sovitteluun (Routamo, Ståhlberg: Suomen vahingonkorvausoikeus sivut 335-336).

Käräjäoikeus toteaa, että A on aiheuttanut vahingon maksamattomien verojen muodossa tahallisella rikoksella. Rikos on toteutettu suunnitelmallisesti monimutkaisilla järjestelyillä. Tahallisuus on kohdistunut juuri vahingon aiheuttamiseen (verojen kiertämiseen). A on korkeasti koulutettu henkilö ja hänellä on pitkä kokemus liike-elämästä. Siten voidaan katsoa A:n tulevalla toiminnallaan omaavan mahdollisuudet sopeutua yhteiskuntaan korvausvelvollisuudesta huolimatta. Korvaukset on suoritettava täysimääräisesti.

A on pyytänyt myös viivästyskoron alkamispäivän sovittelua. A on katsonut, että viivästyskoron maksettavaksi määrääminen on kohtuutonta. Käräjäoikeus toteaa, että sovittelu harkitaan samalla perusteella kuin on edellä harkittu korvausvelvollisuutta. Erityisiä edellytyksiä sovittelulle ei ole katsottu olevan.

Edelleen A on katsonut, ettei verottajalla ole oikeutta saada viivästyskorkoja, koska vero ei ole ollut perinnässä ja hänet on vapautettu hallinnollisessa prosessissa.

Käräjäoikeus toteaa, että asian käsittely on jäljempänä mainituin perustein viipynyt kohtuuttomasti. Sen jälkeen kun verottaja on tehnyt rikosilmoituksen, on veron määrää verottajan puolesta useamman kerran tarkistettu. Veroja on käsitelty useammassa hallinnollisessa prosessissa. S on vapautettu jälkiveroista. A:lle ei ole määrätty veroa maksuun pantavaksi. Veroja ei ole koskaan yritetty periä A:lta. Käräjäoikeus toteaa, että A:ta on asian em. seikkojen johdosta hyvitettävä viivästyskorkoseuraamuksen poistamisella tietyllä ajalta. Koronmaksuvelvollisuus määrätään alkavaksi viisi vuotta asian vireilletulosta, eli rikosilmoituksen tekemisestä laskien. Rikosilmoituksen tekemispäiväksi katsotaan veroviraston ilmoittama päivämäärä 29.12.1994 (asianomistajan todiste kopio rikosilmoituskirjasta). Siten koronmaksuvelvollisuus alkaa 29.12.1999. Viivästyskorot on suoritettava kulloinkin voimassaolevan viivästyskorkokannan mukaisesti.

Rangaistuksesta

Rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat koventavat ja lieventävät perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

Rangaistusasteikko törkeässä veropetoksessa on minimi neljä kuukautta ja maksimi neljä vuotta vankeutta. Syyttäjä on vaatinut huomattavan taloudellisen hyödyn ja teon suunnitelmallisuuden johdosta ehdotonta vankeusrangaistusta, joka on yli kaksi vuotta vankeutta.

A on pyytänyt huomioimaan ajan kulumisen teoista. Kohtuullinen aika asian käsittelylle on ylittynyt. On otettava huomioon myös tosiasialliset seuraamukset A:lle. Hänen maineensa on kärsinyt, eikä hän ole voinut ottaa vastaan työtehtäviä.

Käräjäoikeus on 31.1.2003 numero 03/138 ratkaissut A:n vaatimuksen syytteen hylkäämisestä tai tutkimatta jättämisestä. Perusteena vaatimukselle A:lla on ollut kohtuullisen käsittelyajan ylittyminen. Vaatimus on pohjautunut perustuslain 21 §:ään ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan. Vaatimus on hylätty. Käräjäoikeus on tuolloin todennut, että se ottaa pääasian yhteydessä kantaa käsittelyajan pituuteen ja onko tällä mahdollisesti em. säännösten vastaisesti loukattu A:n oikeuksia. Käräjäoikeus on myös todennut, että se ottaa kantaa myös mahdollisen oikeudenloukkauksen seurauksiin pääasian ratkaisun yhteydessä.

Ihmisoikeussopimuksen mukaan oikeudenkäynnin on tapahduttava kohtuullisen ajan kuluessa. Kysymys on kokonaisarvioinnista. On otettava huomioon tapauksen vaikeusaste, vastaajan ja toisaalta viranomaisten sekä tuomioistuimen käyttäytyminen prosessin kestäessä (Pellonpää: Euroopan ihmisoikeussopimus Helsinki 1991 sivut 262-263).

Verottaja on tehnyt rikosilmoituksen esitutkintapöytäkirjan merkinnän mukaan 5.1.1994. Uudenmaan lääninveroviraston mukaan rikosilmoitus on todellisuudessa tehty 29.12.1994 (asianomistajan todiste 1). Tämän jälkeen asia on ollut tutkinnassa Helsingin rikospoliisissa ja saapunut Helsingin kaupunginviskaalinviraston syyttäjälle 11.12.1996. Koska asiaa on tutkittu väärässä oikeuspaikassa, on asia siirretty 2.4.1997 Kirkkonummen syyttäjälle. Kirkkonummen syyttäjä on lähettänyt aineiston lisätutkimuksiin 16.7.1997, josta se on palautunut 28.11.1997. Koska tuolloin on edelleen ollut olemassa selvittämättömiä seikkoja, on 3.6.1998 saapunut veroviraston täydennys rikosilmoitukseen. Kesällä 1998 on syyttäjä käynyt neuvotteluja A:n kanssa, jolloin on syyttäjän mukaan tullut esille uusia seikkoja. Sen johdosta on tehty 18.1.1999 lisätutkintapyyntö. Oikeusapupyyntö Jerseyn saarelle on tehty 2.7.1999 ja selvitykset ovat saapuneet 24.2.2000. Syyttäjä on kehottanut A:ta antamaan 31.7.2000 mennessä lausuman aineistosta, mutta lausuma on tullut syyttäjän mukaan vasta 18.1.2002. Haaste on annettu tiedoksi A:lle 28.8.2002. Asiassa on järjestetty valmisteluistunto ja prosessiväitettä koskeva erillinen pääkäsittely 23.1.2003. Sen jälkeen asiassa on jatkettu kirjallista valmistelua. Vastaajan lausuma on saapunut käräjäoikeudelle 28.7.2003 ja asia on pääkäsittelyssä käsitelty 29.8.-3.9.2003. Tuomio annetaan 25.9.2003.

Syyttäjän mukaan asian ollessa vireillä Helsingissä, sitä on paitsi tutkittu väärässä oikeuspaikassa, myös siinä on tutkittu vääriä asioita. Syyttäjän mukaan hänen saatuaan aineiston vuonna 1997, asiaa ei ole pitkitetty, vaan kaikki tutkimukset ovat olleet tarpeelliset. Lisäksi aikaa on vienyt asiakirjojen hankkiminen oikeusapupyynnön kautta. Vielä aikaa on syyttäjän mukaan kulunut siihen, että A:n pyynnöstä hän on saanut lisäaikaa lausunnon antamista varten. Syyttäjän mukaan juttu ei sinänsä ole ollut vaikea. Vaikeutta on ollut siinä, että tarvittava materiaali on saatu hankittua.

Käräjäoikeus toteaa, että asia on rikosilmoituksen perusteella tullut vireille mitä ilmeisimmin vuoden 1994 lopussa. Asiaa on virheellisesti käsitelty Helsingissä ja lisäksi tutkittu siellä puutteellisesti. Aineiston saavuttua Kirkkonummen syyttäjälle on asiaa tutkittu asianmukaisesti. Vaikka asiaa on käsitelty vuodesta 1997 alkaen asiallisesti ja A:n loppulausunnon antaminen on kestänyt pitkään, on asian käsittely kestänyt kohtuuttoman pitkän ajan. Tuomio asiassa annetaan 25.9.2003, joten aikaa on kulunut lähes yhdeksän vuotta rikosilmoituksen teosta.

Eckle- tapauksen mukaan prosessin keston nimenomainen huomioon ottaminen rangaistusta mitattaessa saattaa oikeuttaa katsomaan, että henkilö on kansallisella tasolla saanut hyvityksen (Pellonpää, sivu 273).

Käräjäoikeus huomioi rangaistusta mitattaessa rikoslain 6 luvun 1 §:n mukaiset periaatteet. Rikoksen suunnitelmallisuus monimutkaisten järjestelyiden avulla sekä tavoitellun hyödyn suuri määrä puoltaa ankaraa rangaistusta. Toisaalta käräjäoikeus huomioi ajan kulumisen teoista sekä A:lle muut aiheutuneet vaikutukset. Lisäksi erityisesti huomioidaan prosessin keston A:ta loukkaava vaikutus. Rangaistuksen pituudessa tämä on selvästi huomioitu. Myös ehdollisen rangaistuksen edellytykset täyttyvät.

Oikeudenkäyntikulut

A on velvollinen korvaamaan asianomistajan oikeudenkäyntikulut. Kulut ovat aiheutuneet A:n rikoksesta. Asianomistaja ei ole velvollinen kattamaan kuluja viraston budjettivaroista. Vaadittu määrä 1.200 euroa on kohtuullinen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

TUOMIOLAUSELMA

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Törkeä veropetos 1.11.1993 - 30.12.1994

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

VANKEUS

Syyksi luettu rikos 1
8 kuukautta vankeutta
Vankeusrangaistus ehdollinen.
Koeaika päättyy 25.9.2005.

LAINKOHDAT

1) Rikoslaki 29 luku 2 §

KORVAUSVELVOLLISUUS

A velvoitetaan suorittamaan verovirastolle vahingonkorvauksena 119.639,64 euroa laillisine viivästyskorkoineen 29.12.1999 alkaen sekä korvauksena oikeudenkäyntikuluista 1.200 euroa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

MUUT LAUSUNNOT
Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi, jos tuomittu tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeuteen ja josta syyte on nostettu vuoden kuluessa koeajan päättymisestä.

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 31.1.2006

VALITTAJINA JA VASTAPUOLINA

Syyttäjä ja Verovirasto

A

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hovioikeus on 28.11, 30.11. ja 1.12.2005 toimittanut asiassa pääkäsittelyn. Hovioikeus on pääkäsittelyssä määrännyt, että Jerseyn saarelta oikeusapuna saatu oikeudenkäyntiaineisto on pidettävä salassa käräjäoikeuden määräämällä tavalla 26.9.2013 saakka. Salassapito koskee käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviä syyttäjän kirjallisia todisteita numerot 7 - 31 ja A:n kirjallisia todisteita numerot 2 - 4, 7 - 74 ja 77 - 86. Pääkäsittely on toimitettu yleisön läsnäolematta siltä osin kuin oikeudenkäynnissä on käsitelty mainittuja asiakirjoja tai niistä ilmeneviä tietoja.

VALITUKSET

Virallinen syyttäjä on vaatinut, että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan kahdeksi vuodeksi ehdollista vankeutta tai että rangaistusta joka tapauksessa olennaisesti korotetaan.

Asian selvittäminen oli A:n rikollisen menettelyn suunnitelmallisuuden vuoksi vaatinut poikkeuksellisia tutkintamenetelmä, kuten oikeusapupyynnön Jerseyn viranomaisille. Tähän nähden asian käsittelyyn kokonaisuudessaan kulunut aika ei ollut niin pitkä, että sille olisi tullut antaa niin suuri merkitys rangaistuksen mittaamisessa kuin käräjäoikeus oli tehnyt. Teon erityistä suunnitelmallisuutta osoitti myös se, että A oli tarjonnut Ltd:tä muidenkin konsulttien toiminnan välineeksi.

Verovirasto on vaatinut, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan ja että A velvoitetaan suorittamaan tuomitulle 119.639,64 euron määräiselle vahingonkorvaukselle viivästyskorkoa siten, että korkoa on maksettava 64.735,03 eurolle 1.11.1993 lukien ja 54.904,61 eurolle 30.12.1994 lukien. Verovirasto on lisäksi vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 900 eurolla korkoineen.

Rangaistus ei ollut riittävän ankara suhteessa A:n syyksi luettuun tekoon.

Viivästyskorkoa ei tullut sovitella. A oli tavoitellut teollaan taloudellista etua. Hän oli halunnut saada tulonsa täysimääräisenä itselleen ja välttää verojen maksamisen. A oli saanut myös kysymyksessä olevien varojen mahdollisen korkotuoton itselleen. Hyväksyttävänä ei voitu pitää sitä, että saatua korkohyötyä ei palautettu velkojalle, vaan velkoja itse kärsi taloudellisen vahingon.

A on vaatinut, että syyte ja korvausvaatimukset jätetään tutkimatta tai hylätään. Toissijaisesti A on vaatinut, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta tai että seuraamukseksi tuomitaan enintään sakkorangaistus ja hänet vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta tai että korvauksia ja viivästyskoron maksuvelvollisuuden alkamisajankohtaa ainakin kohtuullistetaan siten, että A velvoitetaan suorittamaan vaaditusta korvauksesta enintään neljäsosa eli 177.858 markkaa (29.913,57 euroa) ja että viivästyskorkoa määrätään maksettavaksi vasta tuomion antamisesta lukien tai toissijaisesti haasteen tiedoksiantamisesta 28.8.2002 lukien. A on lisäksi vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1a §:n nojalla.

Asian käsittelyaika
Rikosasia oli ollut vireillä ainakin 29.12.1994 lukien, jolloin verovirasto oli tehnyt asiassa tutkintapyynnön poliisille. Asiaa oli ensin virheellisesti tutkittu Helsingissä, ja vasta vuonna 1999 tutkinta oli siirtynyt Espooseen. Oikeusapupyyntö Jerseyn viranomaiselle oli lähetetty 2.7.1999, ja Jerseyn viranomainen oli toimittanut pyydetyt selvitykset helmikuussa 2000. Oikeusapupyynnön tekeminen ei juurikaan ollut vaikuttanut tutkinta-aikaan. Asianomistajan vaatimukset ja syytteen teonkuvaus olivat olleet epäselviä vuoteen 2002 saakka. Veroviraston korvausvaatimus oli vaihdellut suuresti eri vuosina, minkä vuoksi A oli jatkuvasti joutunut selvittämään asiaa. A oli saanut haasteen tiedoksi 28.8.2002. Asia oli sitä hovioikeudessa käsiteltäessä ollut vireillä jo noin yksitoista vuotta. Asia ei ollut ollut siten monimutkainen, että käsittelyaika olisi sen vuoksi pitkittynyt. Esitutkintaa ei ollut suoritettu esitutkintalain 6 §:n mukaisesti ilman aiheetonta viivytystä. A ei ollut aiheettomasti pitkittänyt asian vireilläoloa.

Asian käsitteleminen kohtuullisessa ajassa oli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja perustuslain 21 §:n mukainen ehdoton prosessinedellytys. Ehdottoman prosessinedellytyksen puuttuessa asia oli jätettävä tutkimatta. Mikäli prosessinedellytysten katsottiin olevan olemassa, asian kohtuuton vireilläoloaika oli joka tapauksessa otettava huomioon rangaistusta ja muita seuraamuksia harkittaessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa oli katsottu rikotun, kun asian käsittelyaika oli ollut noin yhdeksän vuotta. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artikla edellytti tehokasta oikeussuojakeinoa käsittelyn pitkittymisestä johtuvaa oikeudenloukkausta vastaan.

Syyksilukeminen
A ei ollut syyllistynyt törkeään veropetokseen. Hän ei ollut antanut verotusta varten väärää tietoa eikä salannut tulojaan. Hän oli ilmoittanut vuosien 1992 ja 1993 veroilmoituksissa kaikki Ltd:n hänelle maksamat konsulttipalkkiot ja muut korvaukset. Veroilmoitukset olivat oikeansisältöiset. Verotuksen oikeellisuus oli selvitetty veroviraston 20.8.1992 antamalla ennakkoratkaisulla. A oli pyrkinyt varmistautumaan siitä, että hänen verotuksessaan meneteltiin lain edellyttämällä tavalla. Ltd:tä perustettaessa tarkoituksena oli ollut luoda kansainvälinen liiketoimintaa harjoittava organisaatio, minkä oli ollut pakko olla suunnitelmallista. Suunnitelmallisuus ja asiantuntijoiden käyttö oli luettava A:n eduksi.

Ltd:n omisti sataprosenttisesti G. A oli yksi G:n edunsaajista. Hänellä ei ollut ollut G:ssä määräysvaltaa. Mikäli Ltd olisi jakanut osinkoa omistajalleen G:lle, A olisi edunsaajana saanut tulevaisuudessa tuloa, josta hän olisi sen tulouttamisvuonna maksanut veron. A ei siten ollut luopunut mistään varoista Ltd:n tai G:n hyväksi. A:n asema G:n edunsaajana oli taannut myös varojen tulouttamisen hänelle ilman, että hänellä oli ollut määräysvaltaa Ltd:n toiminnan ja varojen suhteen. G ei kuitenkaan koskaan ollut maksanut A:lle mitään.

Ltd:llä oli yhtiökokouksessa nimitetty johto ja oma henkilökunta. Yhtiön käytännön asioita hoiti sihteeristö. Yhtiön tilienkäyttöoikeuksien haltijoista tehtiin päätökset yhtiön hallituksen kokouksessa. A:lla ei ollut ollut Ltd:n prokuraa eikä tilien käyttöoikeutta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ltd:n yhteyshenkilönä A oli ohjeistanut yhtiötä hänen tehtäviinsä sopimuksen mukaan kuuluneissa asioissa. A oli muun ohella suositellut Ltd:lle henkilöitä, jotka olivat olleet sopivia hoitamaan yhtiön tarjoamaa konsultointia ja antanut yhtiölle ohjeita asiakasyritysten laskutuksesta ja konsulteille maksettavista palkkioista. Hän oli auttanut Ltd:tä laskujen perinnässä olemalla yhteydessä konsultteihin ja suoraan yrityksiin. A:n tehtäviin oli kuulunut myös asiakkaiden hankkiminen Ltd:lle Suomesta. A:n asema oli siten ollut kokonaisvaltaisempi kuin konsultin asema yleensä. Tehtävänkuvansa mukaisesti A oli ollut yhteydessä sihteeristöön, joka oli hoitanut ne tehtävät, jotka olivat edellyttäneet esimerkiksi yhtiön hallituksen jäsenten allekirjoitusten hankkimista.

S, Ltd ja A olivat 11.11.1991 allekirjoittaneet konsulttisopimuksen, jolla Ltd oli vuokrannut A:n S:n kehitysjohtajaksi 1.1.1992 ja 31.12.1993 väliselle ajalle. Sopimuksen mukaan S oli maksanut Ltd:lle konsulttipalkkiona 60.000 markkaa kuukaudessa. Ltd puolestaan oli maksanut A:lle 15.000 markkaa kuukaudessa. A:lla oli samanaikaisesti S:n kehitysjohtajan tehtävän kanssa ollut myös muita tehtäviä. Verovirasto oli 20.8.1992 antamassaan päätöksessä katsonut, että S:n Ltd:lle maksamista suorituksista ei ollut suoritettava ennakonpidätystä eikä työnantajan sosiaaliturvamaksua.

Ltd:lla oli ollut asiakkaana 26 suomalaista yhtiötä ja palveluksessaan kymmenkunta konsulttia.

A:n laaja tehtävänkuva huomioon ottaen oli luonnollista, että hänen laskutuksensa osuus mainitusta määrästä oli ollut merkittävä. A:n laskutuksen osuus oli kuitenkin vähentynyt sitä mukaa kun yhtiöön oli palkattu uusia konsultteja. Ltd harjoitti konsultointitoimintaa myös esimerkiksi Ruotsissa ja Hongkongissa. Ottaen huomioon Ltd:n liiketoiminnan laatu ja laajuus yhtiötä ei olisi voitu ohittaa verotuksessa, vaikka A olisi omistanut yhtiön osakkeet sataprosenttisesti.

A:lla oli joka tapauksessa ollut perusteita erehtyä pitämään menettelyään rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla sallittuna. Verolait olivat olleet mainitun lainkohdan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisen vaikeaselkoisia ja tulkinnanvaraisia. A oli toiminut asiassa veroviraston 20.8.1992 antaman ennakkoratkaisun mukaisesti. Uudenmaan lääninoikeus ja verotuksen oikaisulautakunta olivat 14.3.1997 ja 10.12.1997 antamillaan lainvoimaisilla päätöksillä katsoneet, ettei S:n konsultoinnista Ltd:lle maksettuja suorituksia ollut pidettävä A:n palkkatulona. Lisäksi verovirasto oli 19.1.1999 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä katsonut, että S:n vuonna 1992 Ltd:lle maksamaa 720.000 markkaa ei ollut pidettävä A:n palkkatulona. A:lla oli ollut hyvät perusteet pitää edellä mainittuja ratkaisuja hallituksen esityksessä (HE 44/2002) tarkoitettuina viranomaisen auktoritatiivisina päätöksinä asiassa. Kysymys oli ollut rikoslain 4 luvun 2 §:n 3 kohdassa tarkoitetuista viranomaisen neuvoista. A:n erehtyminen oli ollut ilmeisen anteeksiannettavaa.

Seuraamukset
Pitkä vireilläoloaika ja asian A:lle aiheuttamat kustannukset ja tulojen menetys oli joka tapauksessa otettava huomioon rangaistuksen mittaamisessa sekä vahingonkorvauksen määrää ja viivästyskoron maksamisen alkamisajankohtaa harkittaessa. Ajan kulumista ei voitu miltään osin lukea A:n syyksi. Väitetyt rikokset oli tehty 1.11.1993 ja 30.12.1994, joten yleisestävyys ei vaatinut rangaistuksen tuomitsemista. A oli omalla toiminnallaan edistänyt asian selvittämistä. Rangaistuksen mittaamisessa oli otettava huomioon myös edellä mainitut Uudenmaan lääninoikeuden 14.3.1997 antama päätös, verotuksen oikaisulautakunnan 10.12.1997 antamat päätökset sekä veroviraston 19.1.1999 antama päätös, jotka kaikki olivat lainvoimaisia. A:lla oli ollut oikeus luottaa näihin päätöksiin.

Mikäli A tuomittaisiin maksamaan vaadittu vahingonkorvaus viivästyskorkoineen, hän ei pystyisi maksamaan sitä elinaikanaan. Viivästyskoron määrääminen maksettavaksi käräjäoikeuden tuomitsemasta ajankohdasta oli kohtuutonta. Viivästyskorkoa ei tullut määrätä maksettavaksi siihenkään nähden, että S:n maksusuorituksia koskevat, A:lle jälkiverotuksin maksuun pannut verot oli edellä mainituilla lääninoikeuden, verotuksen oikaisulautakunnan ja veroviraston päätöksillä poistettu. Verovirasto oli täsmentänyt vahingonkorvausvaatimuksensa määrän tässä rikosasiassa vasta kesällä 2002.

Asian pitkän vireilläolon tosiasialliset vaikutukset A:n kannalta olivat huomattavat. A:n toimeksiannot liikkeenjohdon konsulttina olivat vähentyneet, eikä hän ollut voinut ottaa vastaan kaikkia hänelle tarjottuja muita tehtäviä, esimerkiksi hallitustehtäviä. Hänen tulonsa olivat pudonneet noin puoleen. Säilyttääkseen mahdollisuuden työskentelyyn A oli joutunut muuttamaan Belgiaan vuonna 1997. Pitkä käsittelyaika oli myös vaikuttanut A:n terveyteen ja aiheuttanut hänelle merkittävät kustannukset.

VASTAUKSET

Virallinen syyttäjä on käräjäoikeuden 31.1.2003 antamaan päätökseen ja tuomioon sekä omaan valitukseensa viitaten vaatinut, että A:n valitus hylätään.

Rikoslain 4 luvun 2 §:n kieltoerehdystä koskevaa säännöstä ei voitu soveltaa, koska A ei ollut antanut verottajalle Ltd:stä oikeita tietoja. Verotusratkaisut eivät saaneet oikeusvoimaa eivätkä ne sitoneet rikosoikeudenkäynnissä, jossa oli paremmat mahdollisuudet asian selvittämiseen kuin verotusmenettelyssä.

Asiassa ei ollut merkitystä sillä, katsottiinko A:n olleen työsuhteessa S:ään. Kun Ltd:lle maksetut suoritukset katsottiin A:lle maksetuiksi suorituksiksi, A oli saanut varat haltuunsa maksuhetkellä.

Asian käsittely oli pitkittynyt myös A:n oman menettelyn johdosta. A oli antanut lausumansa Jerseyltä saadusta materiaalista vasta tammikuussa 2002, vaikka lausuman antamisen määräpäivä oli alun perin ollut 31.7.2000.

Verovirasto on vaatinut, että A:n valitus hylätään.

Lääninoikeus oli 27.5.1999 antamassaan päätöksessä hyväksynyt verotarkastajien esittämän kannan A:n ja Ltd:n välisestä yhteydestä ja katsonut, että Ltd:iin ohjatut tulot olivat tosiasiallisesti A:n tuloja. Korkein hallinto-oikeus ei ollut myöntänyt A:lle valituslupaa, joten lääninoikeuden päätös oli lainvoimainen. Verotuksen oikaisulautakunta ei ollut 10.12.1997 antamillaan ratkaisuilla katsonut, ettei kysymyksessä olevia S:n maksamia suorituksia olisi lainkaan pitänyt verottaa A:n tulona. Kysymys oli ollut siitä, ettei suorituksia ollut katsottu A:n palkkatuloksi.

A on omaan valitukseensa viitaten ilmoittanut, ettei hänellä ollut enempää lausuttavaa syyttäjän ja veroviraston muutosvaatimusten johdosta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO

Käsittelyratkaisu
Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, kun päätetään häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan oikeudenkäynnin keston kohtuullisuutta on arvioitava tapauksen erityispiirteiden valossa ja ottamalla huomioon erityisesti asian vaikeus, rikosasian vastaajan ja viranomaisten toiminta sekä asian merkityksellisyys vastaajalle.

Rikoslain 8 luvun (297/2003) 1 §:ssä säädetään siitä, minkä ajan kuluessa syyteoikeus rikoksesta vanhenee. Saman luvun 6 §:stä ilmenee, minkä ajan kuluessa rikoksesta ei enää saa tuomita rangaistusta. Rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika voidaan ottaa huomioon rikoslain 6 luvun (515/2003) 7 §:n 3 kohdan nojalla rangaistusta mitattaessa kohtuullistamisperusteena ja saman luvun 12 §:n 4 kohdan nojalla rangaistuksen tuomitsematta jättämisen perusteena. Suomen lainsäädäntöön ei sen sijaan sisälly säännöksiä, joiden nojalla syyte tai korvausvaatimukset voitaisiin jättää tutkimatta tai hylätä sillä perusteella, että oikeudenkäynti on kestänyt liian kauan. Kuitenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuu, että jossakin poikkeuksellisessa tilanteessa syytteen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen voisi tulla kysymykseen. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, jos syytetyn mahdollisuudet puolustautua ovat kokonaan raunioituneet oikeudenkäynnin pitkittymisen vuoksi (KKO 2004:58, joka koskee käräjäoikeuden päätöksessä 31.1.2003 mainittua Rovaniemen hovioikeuden tuomiota 27.12.2002).

Käräjäoikeuden tuomion sivulta 15 ilmenevin tavoin asian esitutkinta on kestänyt varsin pitkään, ja tutkinnassa on syyttäjänkin mukaan ollut puutteita ennen vuotta 1997, jolloin tutkinta oli siirtynyt Kirkkonummen syyttäjälle. Oikeusapupyynnön tekeminen Jerseyn saarelle vuonna 1999 on edelleen pitkittänyt esitutkintaa, mutta siltä osin kysymys on ollut varsin vähäisestä viivästyksestä verrattuna esitutkinta-aikaan kokonaisuudessaan. Oikeusapupyyntö on myös ollut tarpeen asian selvittämiseksi. A:n lausuma Jerseyn saarelta oikeusapuna 24.2.2000 vastaanotetusta materiaalista on pyydetty 31.7.2000 mennessä, mutta se on annettu vasta tammikuussa 2002. Tältä osin viivästys ei ole johtunut esitutkintaviranomaisista. Asia on tullut vireille käräjäoikeudessa 26.7.2002 ja käräjäoikeus on antanut tuomionsa 25.9.2003. Veroviraston tutkintapyynnön tekemisestä 29.12.1994 hovioikeuden tuomion antamiseen mennessä rikosasia tulee olleeksi vireillä yli 11 vuotta. Asiassa on riidatonta, että käsittelyyn kokonaisuudessaan kulunut aika on ollut liian pitkä.

Oikeudenkäynnissä esitetty näyttö on keskeisiltä osiltaan ollut kirjallista. Ajan kulumisen ei ole osoitettu heikentäneen A:n mahdollisuuksia esittää kirjallista todistelua tai vaikuttaneen erityisen haitallisesti pääkäsittelyssä vastaanotetun henkilötodistelun laatuun taikka siihen, keitä henkilöitä on voitu kuulla oikeudenkäynnissä. Kysymyksessä ei muutoinkaan ole sellainen poikkeuksellinen tilanne, jossa A:n puolustautumismahdollisuudet olisivat ajan kulumisen johdosta kokonaan raunioituneet. Hovioikeus katsoo sen vuoksi kuten käräjäoikeus, ettei syytettä ja korvausvaatimuksia ole ajan kulumisen johdosta jätettävä tutkimatta eikä hylättävä.

PÄÄASIA

Näyttö
A on kertonut asemastaan ja toiminnastaan Ltd:ssä käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla. A oli toiminut yhtiössä konsulttina sen perustamisesta lähtien. Yhtiön sijaintivaltio oli ollut tarkoituksenmukainen kansainvälistä liiketoimintaa ja esimerkiksi pankkiyhteyksiä ajatellen. Hallinnointipalvelujen ostaminen sihteeristöltä oli ollut tarkoituksenmukaista konsulttityön vaihtelevan luonteen vuoksi. Ltd:llä ei esimerkiksi ollut ollut omia toimitiloja, vaan sihteeristö oli tarvittaessa luovuttanut tilat yhtiön käyttöön. A ei ollut ottanut osaa Ltd:n liiketaloudellisten linjausten tekemiseen. Hänellä oli kuitenkin toimenkuvansa mukaisesti ollut mahdollisuus tehdä Ltd:n johdolle erilaisia asiakkaiden hankkimiseen ja yhtiön toimintaan liittyviä ehdotuksia.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

A:lla ei ollut ollut valtaa määrätä Ltd:n varojen käytöstä. Hän oli tavannut yhtiössä päätösvaltaa käyttäneet henkilöt. A:n itsensä ja hänen vaikutuspiirissään olevien yhtiöiden saamat lainat oli asianmukaisesti käsitelty Ltd:n hallituksessa ja ne oli aina maksettu takaisin. Lainaustoiminta oli ollut Ltd:lle korkotuottojen vuoksi kannattavaa. Ltd:n konsultoinnista saamat varat oli käytetty markkinointiin, asiakashankintaan ja yhtiön toiminnan kehittämiseen. Investoinneille ei kuitenkaan ollut saatu tuottoa, kun yhtiö oli joutunut lopettamaan toimintansa A:n jouduttua rikostutkinnan kohteeksi. A ei ollut jättänyt tulojaan ilmoittamatta. Hän oli saanut Ltd:stä vain veroilmoituksessaan ilmoittamansa tulot. A:lla olisi ollut mahdollisuus myöhemmin nostaa säätiöltä tuloja ja turvata eläkkeensä, jos yhtiön toimintaa ei olisi jouduttu lopettamaan. Ltd ei ollut ehtinyt maksaa osinkoja säätiölle.

A on edelleen kertonut tutustuneensa todistaja B:hen vuonna 1987, jolloin hän oli tehnyt ensimmäiset konsultointitoimeksiantonsa S:lle. S oli Euroopan unioniin liittymisen ja vähittäiskaupan muuttumisen murroksessa tarvinnut A:n palvelualan asiantuntemusta, minkä vuoksi nyt kysymyksessä oleva konsultointitoimeksianto oli syntynyt A:n B:n kanssa käymien keskustelujen tuloksena. Ennakkoratkaisun hakemisesta verovirastolta oli päätetty yhdessä B:n, muun S:n johdon ja sen tilintarkastajien kanssa. A oli luvannut antaa tarvittavat tiedot hakemusta varten. Tarkoitus oli ollut toimia veroviraston ohjeiden mukaisesti.

Todistaja B, joka on toiminut S:n hallituksen puheenjohtajana, on kertonut allekirjoittaneensa 11.11.1991 päivätyn, Ltd:n ja S:n välisen toimeksiantosopimuksen. B oli käynyt A:n kanssa läpi sopimuksen periaatteet, minkä jälkeen S:n henkilöstöjohtaja ja lakiasiainjohtaja olivat käytännössä laatineet sopimuksen. A:n työpanoksesta maksettavan korvauksen tason oli selvittänyt S:n henkilöstöjohtaja. Mainitusta korvauksesta samoin kuin koko sopimuksen allekirjoittamisesta oli päättänyt B:n esityksestä S:n hallitus. B:n ja A:n välillä ei ollut käyty keskustelua Ltd:stä tai tahosta, jolle korvaus A työpanoksesta tultaisiin maksamaan. B oli havainnut sopimusta allekirjoittaessaan sopimuksen osapuolena olleen Ltd:n. Hän ei kuitenkaan ollut kiinnittänyt yhtiöön enempää huomiota. Hän oli ymmärtänyt A:lla olleen erilaisia toimeksiantoja, joita A oli toteuttanut Ltd:n nimissä. B ei ollut keskustellut muiden Ltd:n edustajien kuin A:n kanssa. Tilintarkastajien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen S oli hakenut verovirastolta ennakkoratkaisua sen varmistamiseksi, ettei A:n työstä maksettavista suorituksista ollut tehtävä ennakonpidätystä. Ennakkoratkaisun hakemisen oli käytännössä hoitanut R.

Todistaja R, joka on toiminut S:n veroasiainpäällikkönä, on kertonut, että hänen verovirastolle ennakkoratkaisuhakemuksen yhteydessä antamansa tiedot olivat olleet peräisin A:lta ja S:n puolesta toimeksiantosopimusta neuvotelleilta henkilöiltä. Ennakkoratkaisuhakemuksen ja siihen 17.8.1992 annetun lisäselvityksen liitteenä oli ollut myös kirje Ltd:ltä S:lle, jossa yhtiön omistusta ja toimintaa oli selvitetty, sekä Ltd:n yhtiöjärjestys. Verovirastolle 10.11.1995 verotarkastuskertomuksen johdosta annettuun vastineeseen oli liitetty KHT K:n todistus sen osoittamiseksi, että ennakkoratkaisuhakemuksen yhteydessä oli annettu tarvittavat ja oikeat tiedot Ltd:n liiketoiminnan laajuudesta. Tällä seikalla oli ollut merkitystä ennakkoratkaisun pätevyyden kannalta. R ei muistaakseen ollut ollut yhteydessä Ltd:iin.

Todistaja K on kertonut laatineensa 10.11.1995 päivätyn todistuksen S:n pyynnöstä. Todistuksen tarkoituksena oli ollut osoittaa Ltd:n toiminnan laajuus. K oli saanut todistusta varten tietoja sekä A:lta että Ltd:ltä. Hän oli soittanut yhteyshenkilö J:lle. K:n käytössä oli ollut Ltd:n lähettämä aineisto, josta oli ilmennyt toimeksiantajayhtiöiden ja konsulttien nimiä. Hän ei ollut kirjannut nimiä todistukseen, koska oli katsonut, ettei hänellä tilintarkastajan asemassa ollut ollut oikeutta ilmaista niitä. K:lla ei ole ollut muuta tietoa Ltd:n omistuksesta tai toiminnasta kuin mitä hän oli saanut tietoonsa todistuksen kirjoittamista varten.

Todistaja T, eläkkeellä oleva entinen verotarkastaja, on kertonut suorittaneensa kirjanpidon ja ennakkoperinnän verotarkastusta niissä yhtiöissä, joissa A oli ollut toimitusjohtajana tai hallituksen jäsenenä. Tarkastuskertomus oli perustunut asiakirjanäytön lisäksi keskusteluihin yhtiön toimihenkilöiden ja johdon kanssa. Tarkastuksen yhteydessä oli todettu, että Ltd oli ostanut A:n muilta yhtiöiltä tekijänoikeuksia jo ennen kuin yhtiö oli rekisteröity. Suomessa oli laadittu yhtiön nimissä sopimusluonnoksia A:n sanelun mukaan. A oli siten toiminut Ltd:n nimissä jo ennen yhtiön perustamista. Tarkastuksen yhteydessä ei ollut saatu selvitystä siitä, että yhtiössä olisi ollut muita toimivia henkilöitä kuin A. Asiaa oli kysytty myös A:lta. Kaikki Ltd:iin liittyvät suhteet olivat olleet A:han liittyviä. A ja Ltd oli tarkastuksessa tehtyjen havaintojen perusteella päädytty samaistamaan ja katsottu, että S:n A:n työpanoksesta maksama korvaus oli ollut A:lle palkkatuloa. Maksuperusteperiaatteen mukaisesti maksuajankohdaksi oli katsottu se hetki, kun suoritus oli lähtenyt maksajalta.

Todistaja C, verosihteeri, oli vuonna 1996 toimittanut A:n osalta jälkiverotuksen S:n verovuosina 1992 ja 1993 A:n työstä maksamia suorituksia koskien. C oli myös toiminut verotuksen oikaisulautakunnan esittelijänä A:n verovuosien 1993 ja 1994 osalta tekemää oikaisuvaatimusta käsiteltäessä. Oikaisulautakunta oli päätöksissään 10.12.1997 ottanut kantaa ainoastaan siihen, oliko S:n maksama korvaus katsottava A:n palkkatuloksi. Uudenmaan lääninoikeus oli 14.3.1997 katsonut, ettei S:lla ollut ollut velvollisuutta suorittaa ennakonpidätystä A:n työstä maksamistaan korvauksista. Tästä oli A:n verotuksen osalta seurauksena ollut vastaavasti, ettei A:n tuloiksi katsottuja suorituksia ollut pidetty työsuhteesta saatuna palkkatulona, johon olisi liittynyt ennakonpidätysvelvollisuus. Tämän vuoksi kysymyksessä olevat jälkiverotukset vuosilta 1993 ja 1994 oli kumottu. Jälkiverotusten kumoaminen ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö A:n tuloiksi katsottavia suorituksia olisi pitänyt verottaa A:n saamana muuna ansiotulona, johon ei liittynyt ennakonpidätysvelvollisuutta ja josta tulon saaja voi suorittaa veron henkilökohtaisesti ennakonkantona. Oikaisulautakunta ei ollut verottava viranomainen eikä sillä olisi ollut mahdollisuutta määrätä tuloja verotettavaksi palkkatulon sijasta muuna ansiotulona. Jälkiverotuksia toimitettaessa oli ollut käsillä myös K:n 10.11.1995 laatima todistus. Todistuksesta oli ilmennyt, että Ltd:n palveluksessa oli ollut ainakin neljä konsulttia, jotka olivat vuosina 1992 ja 1993 laskuttaneet 26 yhtiötä. Tuolloin ei kuitenkaan todistuksesta huolimatta ollut yksilöity muita Ltd:n työntekijöitä A:n lisäksi, minkä vuoksi todistuksella ei ollut ollut vaikutusta siihen, että A ja Ltd oli jälkiverotuksia toimitettaessa samaistettu. Tämä oli ollut ensimmäinen yksityishenkilöä koskeva veroparatiisiyhtiötapaus.

Todistaja D oli toiminut A:n kanssa 1990-luvun vaihteessa SE Oy -nimisessä yhtiössä, jonka osakas D:n johtama I Oy oli ollut. A oli toiminut Ltd:n puitteissa, ja SE Oy:llä oli ollut oma toiminta ja asiakkaat. Ltd oli D:n käsityksen mukaan ollut A:n omistama yhtiö. Tämä käsitys D:lle oli muodostunut sen johdosta, että A oli esiintynyt luontevasti Ltd:n edustajana ja päätöksentekijänä ja tehnyt yhtiön nimissä ehdotuksen, joka oli johtanut Ltd:n omistamien käyttöoikeuksien hyödyntämiseen SE Oy:n toiminnassa lisenssisopimuksen avulla. A oli myös allekirjoittanut lisenssisopimuksen Ltd:n puolesta. D:llä ei kuitenkaan ole ollut tarkempaa tietoa Ltd:n perustamisesta tai sen omistuksesta. Konsulttisopimus solmitaan yleensä toimeksiantajan ja konsulttiyrityksen välillä. Näin toimitaan myös silloin, kun kysymyksessä on väliaikaiseen johtotehtävään palkattu konsultti kuten vuokrajohtaja.

Todistaja E:llä ei ole ollut tietoa Ltd:n omistuksesta tai määräysvallan käytöstä yhtiössä. E on kertonut lähinnä yleisesti pienten konsulttiyhtiöiden käytännöistä toimeksiantosopimusten solmimisessa.

Todistajana kuultu konkurssiylitarkastaja F on kertonut niin sanottujen off shore -yhtiöiden perustamisesta ja toiminnasta pääosin samoin kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee. Off shore -yhtiöt hankitaan usein ilman tarkoitustakaan harjoittaa yhtiön puitteissa aitoa liiketoimintaa. Tämän mahdollistavat verokeidasvaltioiden olematon tai alhainen verokanta kysymyksessä olevan valtion ulkopuolella tapahtuvalle toiminnalle, kehittynyt yhtiölainsäädäntö ja mahdollisuus pitää yhtiön todellinen osakkeenomistus salassa. Julkisiin rekistereihin voidaan merkitä vain yhtiön nimellinen osakkeenomistus ja nimellinen johto, ja säilyttää siitä huolimatta tosiasiallinen osakkeenomistus ja määräysvalta muulla taholla. Järjestelyn mahdollistavia palveluita tarjoavia palveluntuottajia off shore -valtioissa kutsutaan yleisnimityksellä hallinnointipalveluyhtiö. Hallinnointipalveluyhtiö tarjoaa palveluinaan julkisiin rekistereihin merkittävän nimellisen johdon ja omistuksen lisäksi esimerkiksi sihteeripalvelut, pakollisten viranomaiskontaktien ja kirjeenvaihdon hoitamisen, pankkitilien avaamisen ja arkistointipalvelut. Todellinen omistaja käyttää yhtiössä määräysvaltaa vapaamuotoisella yhteydenpidolla esimerkiksi puhelimitse, telefaksin välityksellä ja kirjeitse. Hallinnointipalveluyrityksellä saattaa olla samanaikaisesti jopa tuhansia yhtiöitä hallinnoitavanaan. Hallinnointipalvelyhtiö ei sen vuoksi oma-aloitteisesti ryhdy muihin toimenpiteisiin kuin mitä verokeidasvaltion lainsäädäntö edellyttää ja tosiasiallinen omistaja määrää. Valtaosa off shore -yhtiöiden toiminnasta on kuitenkin laillista ja samaa yhtiötä voidaan käyttää sekä lailliseen että laittomaan toimintaan. Off shore -yhtiön käyttö myös verosuunnittelun välineenä on yleistä.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Johtopäätökset
Ltd:n perustamiseen, omistukseen ja hallinnon järjestämiseen liittyvät seikat ovat olleet asiassa riidattomia. A:lla ei ole ollut yhtiön hallinnossa virallista asemaa. Yhtiön hallintoa koskevat käytännön asiat on hoitanut sihteeristö. Ltd:llä ei ole ollut omia toimitiloja, vaan ne on tarvittaessa saatu käyttöön sihteeristöltä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ltd:n hallituksen kokouksista on pidetty pöytäkirjaa, ja osa pöytäkirjoista on esitetty asiassa kirjallisina todisteina. Pöytäkirjoista voidaan käräjäoikeuden tuomion sivulla 10 todetuin tavoin havaita, että konsulttien ja asiakkaiden kanssa tehtyjen sopimusten jälkikäteistä hyväksymistä lukuunottamatta hallituksen kokouksissa ei ole käsitelty yhtiön varsinaista liiketoimintaa koskevia asioita.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asiassa esitetyt kirjalliset todisteet yhdessä Ltd:n toiminnasta ja hallinnon järjestämisestä saadun muun selvityksen kanssa osoittavat vastoin A:n väitettä, että A on antanut Ltd:n hallintoa ja varoja käytännössä hoitavalle taholle sellaisia ohjeita ja määräyksiä, joiden perusteella voidaan päätellä A:n määräysvallan Ltd:ssä olleen suurempi kuin hänen muodollinen, työsopimussuhteisen konsultin asemansa olisi mahdollistanut. Tätä johtopäätöstä tukevat osaltaan A:n kanssa yhteistyötä tehneen D:n kertomus Ltd:n omistuksesta ja määräysvallasta saamastaan käsityksestä sekä T:n verotarkastuksen yhteydessä tekemät havainnot A:sta ainoana yhtiössä toimivana henkilönä. A:n antamat ohjeet eivät niiden laatu huomioon ottaen ole selitettävissä sillä, että hänellä olisi ollut Ltd:n kanssa solmimansa sopimuksen perusteella erityisasema konsulttien joukossa. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella on tehtävissä se johtopäätös, että Ltd:n muodollinen johto ja sihteeristö ovat tosiasiassa toimineet A:n ohjeiden ja määräysten mukaisesti ja että määräysvalta Ltd:n toiminnan ja varojen käytön osalta on ollut A:lla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Edellä sanotun johdosta hovioikeus katsoo, että Ltd ei ole ollut itsenäinen, A:sta riippumaton yhtiö, jonka työntekijä A on ollut, vaan että A on veron välttämistarkoituksessa ryhtynyt järjestelyyn, jossa S:n hänen työpanoksestaan maksama palkkio on maksettu Ltd:lle, jonka toiminnasta ja varojen käytöstä A on tosiasiassa määrännyt. A:n on sen vuoksi katsottava saaneen syytteessä tarkoitetut S:n maksamat palkkiot 60.000 markkaa kuukaudessa hallintaansa niiden maksuhetkellä. A on näin ollen tahallaan antanut veroviranomaiselle verotusta varten väärän tiedon salaamalla verovuosien 1992 ja 1993 veroilmoituksissaan S:lta saamiaan tuloja syytteessä tarkoitetut määrät ja menettelyllään aiheuttanut veron määräämisen liian alhaiseksi.

A on vedonnut siihen, että hänellä oli ollut oikeus luottaa lääninveroviraston S:lle 20.8.1992 antamaan ennakkoratkaisuun ja hänen omaa verotustaan koskeviin myöhempiin päätöksiin. Rikoslain 4 luvun 2 §:n (515/2003) mukaan tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän erehtyy pitämään tekoaan sallittuna ja jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana lain puutteellisen tai virheellisen julkistamisen, lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden, viranomaisen virheellisen neuvon tai muun näihin rinnastettavan seikan johdosta (kieltoerehdys). Hallituksen esityksen (HE 44/2002 s. 107) mukaan väärät viranomaisneuvot tekevät erehdyksen anteeksiannettavaksi erityisesti, milloin neuvoa kysyneellä on hyvät perusteet pitää saamaansa vastausta viranomaisten auktoritatiivisena päätöksenä asiassa. Kaikissa tapauksissa neuvon tulee olla selvä ja yksiselitteinen. Sen tulee koskea juuri asianomaista yksittäiskysymystä. Väärä neuvo, joka saadaan puutteellisten selvitysten pohjalta, ei vapauta vastuusta. Vaaditaan siis, että neuvoa pyytänyt on antanut täydellisen ja totuudenmukaisen selonteon ja oikeat taustatiedot.

Uudenmaan lääninveroviraston 20.8.1992 antamaa ennakkoratkaisua haettaessa veroviranomaiselle on S:n toimesta ilmoitettu muodollisesti oikeat, A:lta ja Ltd:ltä saadut tiedot Ltd:n omistuksesta ja toiminnasta. Nämä tiedot eivät kuitenkaan A:n tieten ole vastanneet järjestelyn tosiasiallisia olosuhteita. A ei siten ole veroviranomaisen antaman ennakkoratkaisun johdosta voinut erehtyä menettelynsä sallittavuudesta siten kuin rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitetaan.

A on edelleen vedonnut siihen, ettei hän ollut ollut työsuhteessa S:aan ja että verotuksen oikaisulautakunta oli päätöksissään 10.12.1997 ja verovirasto päätöksessään 19.1.1999 katsonut, ettei S:n Ltd:lle maksamissa suorituksissa ollut ollut kysymys hänen palkkatulostaan, minkä johdosta kysymyksessä olevaa tuloa koskevat jälkiverotukset oli poistettu. Kun mainitut suoritukset on kuitenkin edellä kerrotuin tavoin katsottava tosiasiassa maksetun kokonaan A:lle, on niissä ollut kysymys A:n verotettavasta tulosta siitä riippumatta, minkä laatuiseksi tulo verotuksellisesti katsotaan ja miten tai kenen toimesta veron tilittämisen veronsaajalle tulisi tapahtua. Asiassa ei sen vuoksi ole ratkaisevaa merkitystä sillä, katsotaanko A:n olleen työsuhteessa S:ään ja onko S:llä ollut maksamistaan suorituksista ennakonpidätysvelvollisuus. Kuten todistaja C:n kertomuksesta ilmenee, 10.12.1997 annetuilla oikaisulautakunnan päätöksillä ei ollut ratkaistu veroviraston kantaa siihen, onko kysymys ylipäätään ollut A:n verotettavasta tulosta. Verotusmenettelyssä tehdyillä ratkaisuilla ei myöskään ole sitovaa vaikutusta rikosoikeudenkäynnissä tehtäviin ratkaisuihin nähden.

A on hänen syykseen luetulla menettelyllä tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä. Rikoksen tekotapa osoittaa erityistä suunnitelmallisuutta. Tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Rangaistusseuraamus
Rangaistusta lieventävänä seikkana on 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003) muutetun rikoslain 6 luvun 7 §:n 3 kohdan mukaan otettava huomioon muun ohella rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi tästä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Aikaisemmassa laissa ei ollut vastaavaa säännöstä, mutta oikeudenkäynnin pitkittymisen aiheuttama haitta voitiin tuolloinkin ottaa huomioon rangaistuksen määräämisessä lieventävänä seikkana (KKO 1995:132). Koska tuomitsemishetken laissa asiasta on nimenomaisesti säädetty, se johtaa tältä osin A:n kannalta lievempään lopputulokseen (KKO 2005:73). Näin ollen asiassa on sovellettava tuomitsemishetken lakia.

Rikoslain 6 luvun 4 §:n (515/2003) mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Rikoslain 6 luvun 12 §:n 4 kohdan (515/2003) mukaan rangaistus voidaan jättää tuomitsematta, jos rangaistusta on pidettävä kohtuuttomana tai tarkoituksettomana erityisesti, kun otetaan huomioon muun ohella luvun 7 §:ssä tarkoitetut seikat.

Hovioikeus on edellä käsittelyratkaisun yhteydessä katsonut, että asian käsittely on sen laatu ja laajuus huomioon ottaen kestänyt liian kauan. Vaikka A:n lausuman antaminen Jerseyltä oikeusapuna 24.2.2000 saadun materiaalin osalta on kestänyt varsin pitkään ja se on annettu syyttäjälle vasta tammikuussa 2002, kun alkuperäinen määräaika oli ollut 31.7.2000, ei tällä viivytyksellä kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa ajan kulumisen merkitystä rangaistusseuraamuksen kannalta. A:lle on joka tapauksessa tullut varata tarpeellinen aika kysymyksessä olevaan materiaaliin tutustumiseen ja puolustuksensa valmistelemiseen.

A:n menettelyn moitittavuus ja aiheutetun vahingon määrä huomioon ottaen häntä ei voida jättää rangaistukseen tuomitsematta. Rangaistuksen tuomitsemista ei ole pidettävä kohtuuttomana eikä tarkoituksettomana. Käsittelyn kesto on otettava huomioon rangaistuksen mittaamisessa.

Käräjäoikeus on rangaistuksen mittaamista koskevassa ratkaisussaan jo ottanut huomioon käsittelyn pitkittymisen A:ta loukkaavan vaikutuksen. Käräjäoikeuden A:lle tuomitsema rangaistus on oikeudenmukainen seuraamus hänen syykseen luetusta teosta ottaen huomioon myös käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuden tuomion antamiseen kulunut aika. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun rangaistuksen mittaamisen osalta.

Vahingonkorvausvelvollisuus

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on sanotun lainkohdan mukaan kuitenkin täysi korvaus tuomittava, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta. A on aiheuttanut vahingon tahallisella rikoksella, jolla on pyritty suunnitelmallisesti välttämään veroja ja jolla on aiheutettu valtiolle huomattavaa taloudellista vahinkoa. Hän on myös saanut vahingon määräisen edun jättäessään verot suorittamatta. Erityisiä syitä korvauksen alentamiselle ei ole. Käräjäoikeuden ratkaisua korvauksen sovittelun osalta ei ole aihetta muuttaa.

Vahingonkorvaukselle maksettavaa viivästyskorkoa ei voida sovitella vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin yleisen sovittelusäännöksen nojalla (KKO 1998:108). Rahavelalle maksettavasta korosta säädetään korkolaissa, jonka 1.7.2002 voimaan tulleen 11 §:n (340/2002) mukaan viivästyskorkoa voidaan määrätyin edellytyksin sovitella, jos velallisena on luonnollinen henkilö eikä velka liity velallisen harjoittamaan elinkeinotoimintaan. Sanotun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin mukaan 11 §:n nojalla voidaan kuitenkin velan perusteesta riippumatta sovitella luonnollisen henkilön maksettavia viivästyskorkoja, jotka perustuvat ennen lain voimaantuloa syntyneeseen velkaan.

Korkolain 11 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan viivästyskorkoa voidaan sovitella, jos velallisella on katsottava olleen perusteltua aihetta kieltäytyä maksamasta velkaansa. Tällainen tilanne voisi hallituksen esityksen mukaan olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun korvauksen määrä selviää paljon vahingon ilmenemisen tai korvauksen vaatimisen jälkeen. Tällaisessa tilanteessa viivästyskorko on voinut juosta usean vuoden ajan ennen maksuvelvollisuuden konkretisoitumista (HE 232/2001 s. 30). Käräjäoikeuden tuomiossa mainituin tavoin veroviraston korvausvaatimuksen täsmentyminen on kestänyt huomattavan pitkän ajan, A:n S:lta saamaa tuloa koskevat jälkiverotukset on kumottu 10.12.1997 ja 19.1.1999, eikä verovirasto ole lainkaan pyrkinyt perimään veroja. Vaikka A on aiheuttanut vahingon tahallisella rikoksella taloudellista hyötyä tavoitellen, viivästyskoron määrääminen A:n maksettavaksi korkolain 8 §:n mukaisesti rikoksen tekopäivästä lukien johtaisi näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa ilmeisen kohtuuttomaan lopputulokseen ottaen huomioon myös asian käsittelyn pitkä kesto. Tämän vuoksi hovioikeus katsoo, ettei käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen viivästyskoron maksuvelvollisuutta koskevalta osalta ole aihetta.

Oikeudenkäyntikulut
Asian näin päättyessä verovirasto saa pitää oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

Asian lopputulos huomioon ottaen A:lla ei ole oikeutta saada valtion varoista korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Siltä osin kuin A:lle on myönnetty oikeusapua, hänen avustajilleen maksetaan palkkio valtion varoista.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Hovioikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

TUOMIOLAUSELMA

Syytetty A

Käräjäoikeuden päätöstä ja tuomiota ei muuteta.

Veroviraston A:han kohdistama oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään.

A:n vaatimus hänellä asiassa olleiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta valtion varoista hylätään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
Monika Kuhlefelt, Risto Jalanko, Heli Sankari

Lainvoimaisuustiedot:
Lainvoimainen