Helsingin HAO 16.05.2025 3255/2025
- Asiasanat
- Henkilökohtaisen tulon verotus, Osakaslaina, Ulkomaiselta yhteisöltä saatu laina, Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön toissijainen vaatimus, Peitelty osinko, Asian palauttaminen Verohallinnolle
- Hallinto-oikeus
- Helsingin hallinto-oikeus
- Tapausvuosi
- 2025
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 2279/2024
- Taltio
- 3255/2025
Asiassa oli ratkaistavana, voidaanko tuloverolain 53 a §:n säännöstä soveltaa ulkomaiselta yhteisöltä saatuun lainaan.
Hallinto-oikeus totesi, että tuloverolain 53 a §:ssä tai missään muuallakaan laissa ei ole säädetty, että kyseisessä säännöksessä osakeyhtiöllä tarkoitetaan vain kotimaista osakeyhtiölain mukaista yhtiötä. Tuloverolain 53 a §:n säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 28/1998 vp) ei ole kuitenkaan käsitelty lainkaan tilanteita, joissa lainanantaja olisi ulkomainen yhteisö, ja esimerkiksi esityksen taloudellisissa vaikutuksissa on arvioitu ainoastaan kotimaisten osakeyhtiöiden myöntämien osakaslainojen määriä. Vaikka tuloverolaissa tulon käsite on laaja, se ei kuitenkaan lähtökohtaisesti kata lainana saatua suoritusta. Tuloverolain 53 a §:n säännös on siten veronalaisen tulon käsitettä laajentava erityissäännös. Koska perustuslain mukaan verosta on säädettävä lailla, kyseistä erityissäännöstä on tulkittava suppeasti. Hallinto-oikeus katsoi, että tuloverolain 53 a §:n säännöstä voidaan soveltaa vain kotimaisesta osakeyhtiöstä saatuun rahalainaan, ja kumosi verotuksen oikaisulautakunnan päätökset ja toimitetut osakaslainojen verotukset.
Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö oli toissijaisesti vaatinut asian palauttamista Verohallinnolle sen selvittämiseksi, tuleeko osakaslainat verottaa valittajan yhtiöstä saamana peiteltynä osinkona.
Hallinto-oikeus totesi, että Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei ollut hakenut valittajan verotukseen muutosta oikaisuvaatimuksella. Se oli kuitenkin hallinto-oikeudessa ensi kerran puhevaltaa käyttäessään esittänyt toissijaisen perusteen rahalainojen verottamiselle. Kun kysymyksessä oli samojen rahasuoritusten verotuksellinen arviointi, hallinto-oikeus katsoi, että asia ei tämän toissijaisen vaatimuksen johdosta muuttunut sillä tavoin toiseksi, että vaatimus olisi tullut jättää vasta hallinto-oikeudessa esitettynä tutkimatta.
Koska Verohallinto ei ollut verottaessaan lainat tuloverolain 53 a §:n mukaisina osakaslainoina tutkinut, oliko lainoihin liittynyt takaisinmaksutarkoitus ja oliko kysymyksessä ollut peitelty osinko, hallinto-oikeus palautti asian Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön vaatimuksesta Verohallinnolle uudelleen käsiteltäväksi peitellyn osingon verottamisen edellytysten selvittämiseksi ja arvioimiseksi. Reformatio in peius -kiellon vuoksi valittajan verotus ei kuitenkaan saa hänen valituksensa johdosta muodostua aiempaa ankarammaksi, mikä seikka Verohallinnon on otettava huomioon asian uudelleen käsittelyn yhteydessä.
Tuloverolaki 53 a §
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Paula Makkonen, Anneli Järvenpää, joka on myös esitellyt asian, ja Pasi Mäkelä.
Ei lainvoimainen