20.5.2020

Asiassa oli kysymys siitä, voiko edunvalvontavaltakirjan vahvistamista koskevasta päätöksestä valittaa henkilö, joka on nimetty valtuutetuksi vahvistetun valtakirjan tekemisen jälkeen annetussa ja sen kanssa ristiriidassa olevassa uudessa valtakirjassa, kun uusi valtakirja on annettu ennen aikaisemmin annetun valtakirjan vahvistamista.

Maistraatti oli 30.1.2019 A:n hakemuksesta vahvistanut B:n 12.4.2017 allekirjoittaman edunvalvontavaltuutuksen, jolla B oli määrännyt A:n valtuutettuna hoitamaan asioitaan. Valtakirjassa on nimetty valtuutetuksi A, toissijaiseksi valtuutetuksi C ja varavaltuutetuksi D.

C oli valittanut maistraatin päätöksestä ja vaatinut sen kumoamista. Perusteinaan C oli lausunut, että B oli 15.6.2018 laatinut uuden edunvalvontavaltakirjan, jolla B oli valtuuttanut C:n hoitamaan asioitaan. C oli kertonut asiasta maistraatille 4.2.2019 ja toimittanut valtakirjan maistraatille maaliskuussa 2019. Uudessa edunvalvontavaltakirjassa valtuutetuksi on nimetty C, toissijaiseksi valtuutetuksi A ja varavaltuutetuksi D.

Valtakirjat ovat samansisältöiset valtuutetun ja toissijaisen valtuutetun henkilöä koskevia määräyksiä lukuun ottamatta.

Maistraatti on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa muun ohella todennut, että C ei ole hakenut valtuutuksen vahvistamista vuoden 2018 valtuutuksen osalta, jossa hänet on nimetty ensisijaiseksi edunvalvontavaltuutetuksi. Toisaalta valituksenalaisella päätöksellä vahvistettu valtuutus on vielä voimassa, joten joko A:n tulisi luopua tehtävästään tai sitten vahvistamispäätös tulisi ensin kumota hallinto-oikeuden päätöksellä ennen kuin C voisi hakea 15.6.2018 annetun valtuutuksen vahvistamista osaltaan.

Hallinto-oikeus jätti C:n valituksen tutkimatta. Hallinto-oikeus perusteli päätöstään muun ohella seuraavasti:

---

Edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain esityöt

Edunvalvontavaltuutuksesta annettua lakia koskevan hallituksen esityksen 12 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 52/2006 vp s. 24) on todettu, että edunvalvontavaltuutuksen voimaantulo edellyttää 24 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan sitä, että valtuuttaja on tullut pääasiallisesti kykenemättömäksi huolehtimaan niistä asioista, joita valtuutus koskee. Tämän vuoksi on jo lähtökohtaisesti kyseenalaista, kykeneekö valtuuttaja enää valtuutuksen voimaantulon jälkeen myöskään pätevästi peruuttamaan valtuutusta. Esimerkiksi dementiaan, joka todennäköisesti käytännössä olisi usein perusteena valtuutuksen vahvistamiselle, saattaa liittyä erilaisia harhaluuloja. Siten on mahdollista, että valtuuttaja useinkin valtuutuksen tultua voimaan ja valtuutetun ryhtyessä hoitamaan hänen asioitaan pyrkisi peruuttamaan valtuutuksen ilman todellista aihetta. Lain tarkoituksen toteutumiseksi on perusteltua pyrkiä välttämään sellaiset tilanteet, joissa valtuuttaja sairastuttuaan tai muutoin menetettyään toimintakykynsä harkitsemattomasti peruuttaa sellaisen valtuutusjärjestelyn, jonka hän terveenä ja harkintakykyisenä on suunnitellut ja toteuttanut tulevaisuutensa varalta. Edellä mainituista syistä ehdotetaan, että valtuutuksen peruuttaminen sen voimaantulon jälkeen edellyttäisi viranomaisen myötävaikutusta.

Lain 28 §:n 1 momenttia koskevissa hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 52/2006 vp s. 35) todetaan, että pykälän 1 momentin mukaan peruuttamisen vahvistamista olisi oikeutettu hakemaan valtuuttaja. Peruuttamisen vahvistamisen ainoana edellytyksenä olisi, että valtuuttaja kykenee ymmärtämään peruuttamisen merkityksen. Valtuuttajan ei siis olisi tarpeen esittää selvitystä esimerkiksi siitä, että valtuutettu on kykenemätön tai sopimaton tehtävään. Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, että edunvalvontavaltuutuksessa on kysymys vapaaehtoisesta, valtuuttajan omaan tahdonilmaisuun perustuvasta järjestelystä.

---

Oikeudellinen arviointi

Kysymyksenasettelu ja arvioinnin lähtökohdat

Hallintolainkäyttölain (586/1996) 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Hallinto-oikeus toteaa, ettei valituksenalaista päätöstä ole kohdistettu C:hen, vaan vuonna 2017 annetun valtuutuksen vahvistamista hakeneeseen A:han ja valtuuttajaan eli B:hen. Päätöksellä on vahvistettu vuonna 2017 annettu valtuutus vain A:n osalta.

Se seikka, että C on valtakirjoissa nimetty toissijaiseksi valtuutetuksi ja valtuutetuksi ei sinänsä tee hänestä asianosaista B:n antamien valtuutusten vahvistamista koskevissa asioissa. Vahvistamaton valtuutus ei oikeuta valtuutettua käymään omissa nimissään oikeutta valtuuttajan edusta. Myöskään valtuutetun ja valtuuttajan keskinäinen luottamussuhde tai mahdollinen läheisyys ei tee valtuutetusta asianosaista.

Valtuutetun asianosaisasema voi perustua vain siihen, että valtuutuksen vahvistamista koskeva päätös vaikuttaa valtuutetun oikeuteen saada oma valtuutuksensa vahvistettua. Näin voi olla ensinnäkin siinä tapauksessa, että valtuutettu on hakenut oman valtuutuksensa vahvistamista. C ei kuitenkaan maistraatin ratkaistessa asiaa ollut hakenut sen paremmin vuoden 2017 edunvalvontavaltakirjaan perustuvan toissijaisen valtuutuksensa kuin vuoden 2018 valtakirjaan perustuvan valtuutuksensa vahvistamista, eivätkä näiden valtuutusten vahvistamisen edellytykset olleet miltään osin maistraatin arvioitavana.

Nyt valituksen kohteena olevan A:n valtuutuksen vahvistamista koskevan päätöksen voitaisiin katsoa koskevan C:n oikeutta siinä tapauksessa, että päätös estäisi vuonna 2017 annetun toissijaisen valtuutuksen vahvistamisen C:n osalta tai C:n vuonna 2018 saaman valtuutuksen vahvistamisen C:n mahdollisesti myöhemmin tekemistä hakemuksista. Tällöin valituksenalaisella päätöksellä olisi tullut tosiasiassa ratkaistuksi C:n valtuutusten vahvistamisen edellytykset.

Valitusoikeus toissijaisen valtuutuksen perusteella

Edunvalvontavaltuutuksesta annetussa laissa ei ole mainittu valtuutuksen lakkaamisperusteena sitä, että valtuutettu tulee pysyvästi estyneeksi hoitamaan tehtäväänsä esimerkiksi sairauden tai esteellisyyden vuoksi taikka muusta syystä. Lain 4 §:ssä on kuitenkin säädetty mahdollisuudesta nimetä toissijainen valtuutettu juuri näitä tilanteita varten.

Toissijaisen valtuutuksen luonteeseen kuuluu se, että edellytykset ja tarve sen vahvistamiselle voi syntyä vasta sen jälkeen, kun ensisijainen valtuutus on vahvistettu. Tällöin valtuuttaja on jo voinut menettää oikeustoimikelpoisuutensa eikä voi itse hakea vahvistetun ensisijaisen valtuutuksen peruuttamista. Se, että toissijainen valtuutettu ei tässä tilanteessa voisi saada omaa valtuutustaan vahvistettua ilman, että ensisijainen valtuutettu ensin omatoimisesti luopuisi tehtävästään, voisi tehdä 4 §:n säännöksen tyhjäksi. Tämän takia on katsottava, että toissijainen valtuutettu voi hakea oman valtuutuksensa vahvistamista siitä huolimatta, että ensisijaiselle valtuutetulle annettu valtuutus on vahvistettu. Ensisijaisen valtuutuksen lakkaaminen on voitava tässä tilanteessa maistraatin päätöksellä vahvistaa, jos toissijaisen valtuutuksen vahvistamisen edellytykset ovat käsillä.

Edellä sanottu huomioon ottaen ensisijaisen valtuutuksen vahvistamisella ei nyt käsillä olevassa tilanteessa ole ratkaistu sitä, voitaisiinko C:n toissijainen valtuutus vahvistaa myöhemmin tehtävästä hakemuksesta edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 4 §:ssä säädetyillä perusteilla. Näin ollen maistraatin päätös ei vaikuta välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sillä perusteella, että hänet on vuoden 2017 valtakirjassa nimetty toissijaiseksi valtuutetuksi.

Valitusoikeus myöhemmin annetun ristiriitaisen valtuutuksen perusteella

Valtuuttaja voi edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 12 §:n 2 momentin nojalla peruuttaa antamansa edunvalvontavaltuutuksen antamalla uuden, edellisen valtuutuksen kanssa ristiriidassa olevan valtuutuksen. Jos vanhaa valtuutusta ei tällöin ole vielä vahvistettu eikä se siten ole vielä tullut voimaan, vanha valtuutus lakkaa välittömästi olemasta voimassa lain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla.

Se, että edunvalvontavaltuutus on edellä mainitulla tavalla jo kertaalleen peruutettu ei kuitenkaan käytännössä estä valtuutettua hakemasta sen vahvistamista. Jos maistraatti ei tässä tilanteessa saa tietää, että valtuutus on peruutettu, se voidaan vahvistaa ja siten saattaa voimaan lain 10 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain 11 §:n 1 momentin, 12 §:n 3 momentin ja 28 §:n 1 momentin sanamuotoihin nähden olisi sinänsä mahdollista katsoa, että edellä mainitulla tavalla vahvistettua peruutettua valtuutusta ei voida saada lakkaamaan muutoin kuin valtuuttajan hakemuksesta tai valtuutetun itsensä aloitteesta. Hallinto-oikeus kuitenkin katsoo, ettei tällainen tulkinta ole perusteltu.

Ensinnäkin on otettava huomioon, että edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain tarkoituksena on edistää valtuuttajan itsemääräämisoikeuden toteutumista hänen pätevästi antamiensa tahdonilmaisujen mukaisesti. Se, että aikaisemmin annetun ja jo peruutetun valtuutuksen erheellinen vahvistaminen muodostuisi esteeksi myöhemmin tehdyn valtuutuksen vahvistamiselle ei olisi sopusoinnussa tämän tarkoituksen kanssa.

Toiseksi edunvalvontavaltuutuksen vahvistamista voi lain mukaan hakea vain valtuutettu, ei valtuuttaja. Vaikka valtuuttajaa voidaan kuulla asiasta sikäli kuin hän kykenee ymmärtämään antamansa valtakirjan merkityksen, hänen myötävaikutuksensa ei ole tarpeen valtuutuksen voimaansaattamiseksi. Valtuutetun voidaankin katsoa valtuutuksensa vahvistamista hakiessaan osaltaan toteuttavan valtuuttajan tahtoa, kun valtuuttaja ei itse enää siihen kykene. Tähän nähden olisi epäjohdonmukaista, jos myöhemmin annetun valtuutuksen vahvistaminen ei olisi mahdollista ilman valtuuttajan myötävaikutusta sen takia, että valtuuttajan peruuttama aikaisempi valtuutus olisi saatettu erheellisesti voimaan.

Lain 12 §:n 3 momentin ja 28 §:n tarkoituksena on lain esitöiden valossa estää valtuuttajaa esim. sairaudesta johtuvan harkintakyvyn heikentymisen takia ryhtymästä toimiin, jotka ovat ristiriidassa hänen harkintakykyisenä tekemiensä järjestelyjen kanssa. Esitöistä on pääteltävissä, että lainkohtia on tarkoitettu sovellettavan nimenomaan tilanteessa, jossa valtuuttaja valtuutuksen vahvistamisen jälkeen ryhtyy toimiin valtuutuksen peruuttamiseksi. Esitöistä ei sen sijaan ole pääteltävissä, että lainkohtien tarkoituksena olisi ollut estää valtuuttajan jo kertaalleen pätevästi peruuttaman valtuutuksen määrääminen lakkaamaan ja uuden sen kanssa ristiriitaisen valtuutuksen voimaansaattaminen, jos uusi valtuutus on annettu ennen vanhan valtuutuksen vahvistamista.

Edellä sanottu huomioon ottaen hallinto-oikeus katsoo, että maistraatti voi vahvistaa vahvistetun valtuutuksen kanssa ristiriidassa olevan myöhemmin annetun valtuutuksen, jos uusi valtuutus on annettu ennen kuin aikaisempi valtuutus on vahvistettu ja jos uuden valtuutuksen vahvistamisen edellytysten katsotaan olevan käsillä. Tällöin maistraatin on myös voitava määrätä aikaisemmin annettu valtuutus lakkaamaan.

Tästä seuraa, että C:n vuonna 2018 saama valtuutus voidaan hänen hakemuksestaan vahvistaa ja vuonna 2017 A:lle annettu valtuutus peruuttaa, jos vuoden 2018 valtuutuksen vahvistamisen edellytykset täyttyvät. Maistraatin valituksenalaisella päätöksellä ei siksi ole vielä lopullisesti ratkaistu sitä, voidaanko C:n vuonna 2018 saama valtuutus vahvistaa. Valituksenalainen päätös ei vaikuta välittömästi C:n oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun vuoden 2018 valtuutuksen saajana hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Johtopäätös

Maistraatin valituksenalaista päätöstä, jolla on vahvistettu B:n 12.4.2017 allekirjoittama edunvalvontavaltuutus A:n osalta, ei ole kohdistettu C:hen eikä se vaikuta välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. C ei siksi saa valittaa päätöksestä.

Hallintolainkäyttölaki (586/1996) 6 § 1 mom

Laki edunvalvontavaltuutuksesta 2 § 1 mom

Laki edunvalvontavaltuutuksesta 4 § 1 mom

Laki edunvalvontavaltuutuksesta 10 § 1 mom

Laki edunvalvontavaltuutuksesta 11 §

Laki edunvalvontavaltuutuksesta 12 § 2 ja 3 mom

Laki edunvalvontavaltuutuksesta 24 §

Laki edunvalvontavaltuutuksesta 28 § 1 mom