Finlex - Etusivulle
Hallinto-oikeudet

21.3.2014

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeuksien ja aiempien lääninoikeuksien ratkaisuja vuodesta 1981

Helsingin HAO 21.03.2014 14/0434/3

Asiasanat
Ulkomaalaisasia, Käännyttäminen, Maahantulokielto, Unionin kansalainen, Yleinen järjestys ja yleinen turvallisuus, Rikokset, Kokonaisharkinta
Hallinto-oikeus
Helsingin hallinto-oikeus
Tapausvuosi
2014
Antopäivä
Diaarinumero
07640/12/3104
Taltio
14/0434/3

Viron kansalainen A oli työskennellyt Suomessa ajoittain kolmen vuoden aikana. Hän ei ollut rekisteröinyt oleskeluoikeuttaan Suomeen. A oli tuomittu vuonna 2011 tapahtuneista kahdesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon. Tämän lisäksi A:n oli vuonna 2012 epäilty syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Maahanmuuttovirasto oli päätöksellään määrännyt A:n edellä mainittujen rikosten ja rikosepäilyjen vuoksi käännytettäväksi kotimaahansa ja maahantulokieltoon kolmeksi vuodeksi.

Hallinto-oikeus on katsottuaan sen asian selvittämisen kannalta tarpeelliseksi hankkinut A:ta koskevan rikosrekisteriotteen, josta on ilmennyt, että A oli tuomittu vuonna 2012 tapahtuneesta törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tämän lisäksi hallinto-oikeus on hankkinut A:ta koskevat poliisin tutkintailmoitukset, joista ilmeni, että A:n käännyttäminen oli täytäntöönpantu ja A poistettu maasta, mutta A oli tämän jälkeen kahdesti tavattu Suomesta, kun poliisit olivat pysäyttäneet ajo-oikeudetta ajaneen A:n.

A oli syyllistynyt hieman yli vuoden sisällä kolmeen törkeään rattijuopumukseen sekä kolmeen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Hallinto-oikeus katsoi, että syyllistymällä törkeisiin rattijuopumuksiin A oli vaarantanut muiden tienkäyttäjien turvallisuutta ja että A:n rikostuomioihin johtaneet seikat osoittivat A:n suhtautuvan välinpitämättömästi lain kieltoihin ja määräyksiin ja vaarantavan omalla käyttäytymisellään yleistä järjestystä ja yleistä turvallisuutta. Myöskin se seikka, että A oli käännyttämisen jälkeen laittomasti oleskellut Suomessa ainakin kaksi kertaa ja tällöin syyllistynyt ajo-oikeudetta ajoon, osoittivat A:n suhtautuvan välinpitämättömästi lain kieltoihin ja määräyksiin. A oli valituksessaan viitannut hankkimaansa lääkinnälliseen apuun, jotta alkoholin käyttö estyisi, mutta selvitystä tästä ei ollut hallinto-oikeuden pyynnöstäkään annettu. Hallinto-oikeus katsoi A:n käyttäytymisen siten edelleen muodostavan todellisen ja välittömän uhan. Kun kokonaisharkinnassa otettiin huomioon A:n rikollisen toiminnan laatu, toistuvuus sekä A:lle tuomitut rangaistukset, A oli voitu määrätä Suomeen olevista työsiteistään ja Suomessa oleskelustaan huolimatta käännytettäväksi kotimaahansa sekä kolmen vuoden maahantulokieltoon.

Ulkomaalaislaki 146 §, 156 §, 167 § ja 170 §

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marjatta Mäenpää, Outi Niemi, Sirkka Heikkilä, Maija Vesala, Heikki Mauno (t), Markku Lambert, Vesa Heikkilä, Taina Haanperä, Jyri Vesanto ja Terttu Kujala.

Asian esittelijä Sofia Laaksonen.

KHO:n päätös 8.2.2016 taltio 0340/16. Päätöstä ei muuteta.

Sivun alkuun