879/1991

Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 1991

Asetus Oulangan kansallispuistosta annetun asetuksen 2 §:n muuttamisesta

Ympäristöministerin esittelystä

muutetaan Oulangan kansallispuistosta annetun asetuksen (582/91) 2 §:n 3 momentti seuraavasti:

2 §
Sallitut toimet

Paikalliset asukkaat saavat metsästää pienriistaa eräiden valtion omistamien alueiden muodostamisesta kansallispuistoiksi ja luonnonpuistoiksi annetun lain (674/81) 4 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla, kansallispuistoon vuonna 1981 liitetyllä alueella ja Kitkanniemen alueella, joka on liitetty kansallispuistoon Oulangan kansallispuiston laajentamisesta annetulla lailla (115/89). Paikalliset asukkaat saavat metsästää sutta ja karhua koko kansallispuistossa sekä kalastusta varten leiriytyä tilapäisesti Kitkanniemen alueella. Paikalliset asukkaat saavat metsästää hirveä vuonna 198 kansallispuistoon liitetyn alueen pinta-alaltaan noin 1 500 hehtaarin laajuisessa, Kuusamon kunnan Liikasenvaaran kylän puoleisessa, lääninrajaan ja rajavyöhykkeeseen rajoittuvassa osassa ja pinta-alaltaan noin 2 050 hehtaarin laajuisessa, Sallan kunnassa linjan Elijoki– Karvastekemäoja–lääninraja–rajavyöhyke pohjoispuolella olevassa osassa. Kuusamon yhteismetsän osakkaat saavat metsästää hirveä Kitkanniemen alueella.



Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1991.

Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 1991

Tasavallan Presidentti
Mauno Koivisto

Ympäristöministeri
Sirpa Pietikäinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.