Asetus Oulangan kansallispuistosta annetun asetuksen 2 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Ympäristöministerin esittelystä
muutetaan Oulangan kansallispuistosta annetun asetuksen ( 582/91 ) 2 §:n 3 momentti seuraavasti:
2 §Sallitut toimet
Paikalliset asukkaat saavat metsästää pienriistaa eräiden valtion omistamien alueiden muodostamisesta kansallispuistoiksi ja luonnonpuistoiksi annetun lain (674/81) 4 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla, kansallispuistoon vuonna 1981 liitetyllä alueella ja Kitkanniemen alueella, joka on liitetty kansallispuistoon Oulangan kansallispuiston laajentamisesta annetulla lailla (115/89). Paikalliset asukkaat saavat metsästää sutta ja karhua koko kansallispuistossa sekä kalastusta varten leiriytyä tilapäisesti Kitkanniemen alueella. Paikalliset asukkaat saavat metsästää hirveä vuonna 198 kansallispuistoon liitetyn alueen pinta-alaltaan noin 1 500 hehtaarin laajuisessa, Kuusamon kunnan Liikasenvaaran kylän puoleisessa, lääninrajaan ja rajavyöhykkeeseen rajoittuvassa osassa ja pinta-alaltaan noin 2 050 hehtaarin laajuisessa, Sallan kunnassa linjan Elijoki– Karvastekemäoja–lääninraja–rajavyöhyke pohjoispuolella olevassa osassa. Kuusamon yhteismetsän osakkaat saavat metsästää hirveä Kitkanniemen alueella.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1991.
Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 1991
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoYmpäristöministeri Sirpa Pietikäinen