Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1116/2021

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain ( 618/2021 ) 2 §:n 1 momentin 3 kohta sekä

muutetaan 23 §:n 2 momentin 1 kohta ja 24 §:n 1 momentin 1 kohta seuraavasti:

23 §Kustannustenjaon tarkistus


Edellä 6–12 §:ssä tarkoitettujen laskennallisten kustannusten perusteena olevat perushinnat tarkistetaan valtakunnallisesti yhtenä kokonaisuutena. Lisäksi tarkistetaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 11 ja 29 §:n mukainen:

1) 

rahoitus perusopetuksen järjestäjän järjestämään tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen;


24 §Kustannustenjaon tarkistuksessa huomioon otettavat käyttökustannukset

Edellä 23 §:ssä tarkoitetussa kustannustenjaon tarkistuksessa otetaan huomioon kuntien, kuntayhtymien sekä muiden opetuksen järjestäjien 1 §:ssä tarkoitettujen valtionosuuden perusteena olevien valtionosuustehtävien käyttökustannukset sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain perusteella rahoitettavien tehtävien järjestämisestä aiheutuvat käyttökustannukset, jotka aiheutuvat:

1) 

perusopetuksen järjestäjän järjestämästä tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta;



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2023.

HE 147/2021

SiVM 10/2021

EV 175/2021

Helsingissä 16.12.2021

Tasavallan PresidenttiSauli NiinistöOpetusministeriLi Andersson

Sivun alkuun