Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maanmittauslaitoksen maksuista sekä kaupanvahvistuksesta perittävistä maksuista ja korvauksista
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 995/2020
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n, kaupanvahvistajista annetun lain (573/2009) 10 §:n 1 momentin, huoneistotietojärjestelmästä annetun lain (1328/2018) 23 §:n 3 momentin sekä huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (1329/2018) 15 §:n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin niistä on valtion maksuperustelain 8 § laissa 348/1994:
1 lukuYleiset säännökset
1 §Soveltamisala
Tässä asetuksessa säädetään Maanmittauslaitoksen suoritteiden maksullisuudesta sekä sähköisten asiointijärjestelmien käytöstä perittävistä maksuista.
Lisäksi asetuksessa säädetään kaupanvahvistuksesta perittävien maksujen määräytymisestä sekä kaupanvahvistukseen liittyvistä korvauksista.
Asetusta ei sovelleta niihin Maanmittauslaitoksen suoritteisiin, joista perittävistä maksuista säädetään kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) tai kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain (453/2002) nojalla.
2 §Julkisuuslakiin perustuvat suoritteet
Viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä 3 momentissa tarkoitettujen kopioiden ja tulosteiden antamisesta perittävistä maksuista päättää Maanmittauslaitos, jolloin sen lisäksi on otettava huomioon mitä sanotussa lainkohdassa muutoin säännellään.
3 §Viivästysseuraamukset
Tässä asetuksessa säädettyjen maksujen viivästysmaksusta ja viivästyskorosta säädetään valtion maksuperusteasetuksessa (211/1992).
2 lukuKirjaamisasioiden suoritteet ja sähköisten asiointijärjestelmien käyttö
4 §Maakaaressa säänneltyjen kirjaamisasioiden muut maksut kuin asiointimaksut
Maakaaressa (540/1995) tarkoitetun kirjaamisasian tullessa vireille muun kuin maakaaren 9 a luvussa tarkoitetun sähköisen asiointijärjestelmän kautta, sen käsittelystä julkisoikeudellisena suoritteena peritään seuraavat omakustannusarvoihin perustuvat maksut:
lainhuudatus, kuulutuslainhuuto, omistusoikeuden rekisteröinti tai maakaaren 11 luvun 6 §:ssä tarkoitettu selvennyslainhuuto 132 euroa;
kiinnityksen vahvistamista, muuttamista tai kirjallisen panttikirjan haltijan merkitsemistä koskeva asia 38 euroa; mikäli hakemus koskee kiinnitysten yhdistämistä tai jakamista, maksu peritään jokaista yhdistämisessä tai jakamisessa muodostunutta kiinnitystä kohden; kiinnityksen kuolettamisesta tai kirjallisen panttikirjan haltijaa koskevan merkinnän poistamisesta ei peritä maksua; sähköisen panttikirjan saajaa koskeva asia 19 euroa, ellei jäljempänä kohdasta 9 muuta johdu;
samaan hakemukseen perustuva kirjallisen panttikirjan muuttaminen sähköiseksi 19 euroa panttikirjalta, kuitenkin jos samaan sähköiseen hakemukseen perustuen muutetaan Maanmittauslaitokselle sen määrittämässä sähköisessä muodossa toimitetun aineiston pohjalta yli 100 kirjallista panttikirjaa sähköisiksi panttikirjoiksi, peritään ensimmäiseltä sadalta panttikirjalta kultakin 19 euroa ja lisäksi 1 euroa jokaiselta seuraavalta panttikirjalta;
maakaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentissa säännellyn kirjaamisvelvollisuuden alaisen käyttöoikeuden tai sen siirron kirjaaminen 132 euroa; kun erityisen oikeuden perustamista koskeva sopimus on allekirjoitettu Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa, erityisen oikeuden kirjaamisesta perittävä maksu on 95 euroa;
muun kuin edellä 4 kohdassa tarkoitetun erityisen oikeuden tai sen siirron kirjaaminen 165 euroa; kun erityisen oikeuden perustamista koskeva sopimus on allekirjoitettu Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä maanvuokrasopimuksen sähköisessä allekirjoituspalvelussa, erityisen oikeuden kirjaamisesta perittävä maksu on 95 euroa;
erityisen oikeuden kirjauksen muuttaminen, selventäminen tai poistaminen 95 euroa muutettavalta kirjaukselta; erityisen oikeuden etusijajärjestyksen muuttaminen 38 euroa muutettavalta kirjaukselta;
merkintä kiinteistöä hallinnoivasta viranomaisesta tai sitä koskevasta muutoksesta taikka muu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin tehtävä kirjaus 67 euroa; lainhuudatuksen tai omistusoikeuden rekisteröinnin yhteydessä tehtävästä kiinteistöä hallinnoivaa viranomaista koskevasta merkinnästä ei kuitenkaan peritä maksua; kiinteistöä hallinnoivaa viranomaista koskevan merkinnän poistamisesta ei peritä maksua;
lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä annetun asetuksen (960/1996) 24 §:n 2 momentissa säännellystä kirjauksen kohteesta tehdystä selventävästä merkinnästä ei peritä maksua; sekä
kun lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin merkityn hakijan nimi, toiminimi, y-tunnus tai muu vastaava yksilöintitieto on muuttunut nimenmuutoksen, fuusion tai muun vastaavan syyn vuoksi ja kun uuden yksilöintitiedon merkitsemistä haetaan samalla hakemuksella tehtäväksi eräajona hakijaa koskevien rekisterissä olevien kirjausten tai merkintöjen osalta, maksu peritään ainoastaan käytetystä työajasta; työajasta peritään 95 euroa tunnilta; tehtävään käytetty työaika määrätään puolen tunnin tarkkuudella pyöristäen seuraavaan täyteen tai puoleen tuntiin.
Maksu 1 momentin 1 ja 7 kohdan asian käsittelystä peritään kiinteistökohtaisena, jolloin kiinteistöön rinnastetaan sekä kiinteistön määräala että määräosa. Jos yhteisomistajat hakevat määräosiin samasta kiinteistöstä tai määräalasta lainhuutoa samalla hakemuksella, peritään maksu vain yhdestä lainhuudatuksesta.
Maksua ei peritä asiasta, joka on tullut vireille kirjaamisviranomaisen omasta aloitteesta tai toisen viranomaisen ilmoituksesta.
5 §Sähköisten asiointijärjestelmien käytöstä perittävät maksut
Maakaaren 9 a luvussa tarkoitettujen sähköisten asiointijärjestelmien käytöstä peritään seuraavat keskimääräisiin omakustannusarvoihin perustuvat kiinteät asiointimaksut:
kiinteistön, sen määräosan tai sen määräalan luovutusta koskevan esisopimuksen laatiminen sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä 53 euroa esisopimukselta; mitä tässä kohdassa säädetään kiinteistöstä, koskee myös kiinteistöjen yhteistä aluetta tai sen määräalaa sekä kiinteistöstä luovutettavaa yhteisalueosuutta;
kiinteistön, sen määräosan tai sen määräalan luovutuskirjan laatiminen sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä 185 euroa luovutukselta; mitä tässä kohdassa säädetään kiinteistöstä, koskee myös kiinteistöjen yhteistä aluetta tai sen määräalaa sekä kiinteistöstä luovutettavaa yhteisalueosuutta; asiointimaksu, joka on suoritettu sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä tehdystä luovutuksesta, sisältää maksun lainhuudon käsittelystä;
maakaaren 14 luvun 2 §:ssä tarkoitetun kirjaamisvelvollisuuden alaisen käyttöoikeuden luovutus sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä 95 euroa luovutukselta; asiointimaksu sisältää maksun sanotussa lainkohdassa tarkoitetun erityisen oikeuden siirron kirjaamisesta; sekä
sähköisen panttikirjan siirtoa koskevan hakemuksen tekeminen sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä 12 euroa kiinnitykseltä; kiinnityksen kuolettamista koskevan hakemuksen tekeminen on maksutonta; muuta kiinnitysasiaa koskevan hakemuksen tai ilmoituksen tekeminen 21 euroa kiinnitykseltä; asiointimaksu sisältää maksun kiinnitystä koskevan kirjaamisasian käsittelystä; sähköisessä kaupankäyntijärjestelmässä luovutuksen yhteydessä syntyneestä sähköisen panttikirjan siirtohakemuksesta ei peritä maksua; panttikirjaa tai kiinnitystä koskevan hakemuksen taikka ilmoituksen tekeminen sähköisessä kiinnitysjärjestelmässä edellyttää, että panttikirja on sähköinen.
Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa peritään lisäksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain (453/2002) nojalla säännellyt asiointipalvelun todistus- ja otemaksut.
Sähköisen kaupankäyntijärjestelmän asiointimaksu sekä 2 momentissa tarkoitetut todistus- ja otemaksut peritään asiointijärjestelmän käytön yhteydessä. Sähköisen kaupankäyntijärjestelmän asiointimaksusta vastaa 1 momentin 2 ja 3 kohdissa tarkoitetuissa tapauksissa luovutuksensaaja.
Sähköisen kiinnitysjärjestelmän asiointimaksu ja 2 momentissa tarkoitetut todistus- ja otemaksut peritään hakijalta asiointijärjestelmän käytön yhteydessä.
6 §Osakehuoneistorekisteriin tehtävistä kirjauksista ja muista merkinnöistä perittävät maksut
Huoneistotietojärjestelmästä annetussa laissa (1328/2018) tarkoitetun kirjaamisasian tai muun oikeuden taikka rajoituksen merkitsemistä koskevan asian tullessa vireille sen käsittelystä julkisoikeudellisena suoritteena peritään seuraavat maksut:
osakkeenomistajan tai saannon kirjaamista koskeva asia 60 euroa yhtiöjärjestykseen merkittyä osakehuoneistoa kohden; kuitenkin jos asunto-osakeyhtiön koko osakekannan omistaa sama taho ja sen koko osakekanta luovutetaan samalla kertaa samalle taholle tai jos yhtiön perustajaosakas hakee rakentamisvaiheessa tehdyn yhtiöjärjestyksen muutoksen perusteella omistuksen kirjaamista kaikkiin osakehuoneistoihin samalla kertaa samalle taholle, peritään kirjaamismaksu käytetyn työajan mukaan 95 euroa tunnilta;
panttauksen kirjaamista tai panttausta koskevan kirjauksen muuttamista koskeva asia taikka etusijajärjestyksen kirjaamista koskeva asia 26 euroa;
muun osakkeeseen tai sen tuottamaan hallintaoikeuteen kohdistuvan rajoituksen merkitsemistä koskeva asia 60 euroa jokaista huoneistotietojärjestelmästä annetun lain 8 §:ssä tarkoitettua hakemusta kohden; jos samalla hakemuksella haetaan rajoituksen merkitsemistä kahteen tai useampaan osakehuoneistoon, maksu peritään jokaista osakehuoneistoa kohden; osakkeeseen tai siihen liittyvään hallintaoikeuteen kohdistuvan, edellä tässä kohdassa tarkoitetun rajoituksen poistamista koskevan asian käsittely on maksutonta;
asuntokauppalain 2 luvun 6 a §:n 1 momentissa tarkoitettua ilmoitusta koskeva asia 60 euroa ilmoitusta kohden; asuntokauppalain 2 luvun 6 a §:n 2 momentissa tarkoitettuun ilmoitukseen perustuva saannon kirjaamista koskeva asia 60 euroa osakehuoneistoa kohden; asuntokauppalain 2 luvun 6 a §:n 3 momentissa tarkoitettuun ilmoitukseen perustuva panttauksen kirjaamista tai panttausten keskinäisen etusijajärjestyksen kirjaamista koskeva asia 26 euroa osakehuoneistoa kohden; saannon kirjaamisen yhteydessä tapahtuvasta asuntokauppalain 2 luvun 6 a §:n 1 momentissa säännellyn merkinnän poistamisesta ei peritä maksua; asuntokauppalain 2 luvun 6 a §:n 1 momentissa tarkoitetun merkinnän poistaminen lain 2 luvun 6 a §:n 4 momentissa tarkoitetussa tilanteessa 60 euroa ilmoitusta kohden;
selvennyskirjaus tai muu osakehuoneistorekisteriin huoneistotietojärjestelmästä annetun lain mukaisessa menettelyssä tehtävä kirjaus tai merkintä 60 euroa osakehuoneistoa kohden; sekä
kun osakehuoneistorekisteriin merkityn hakijan nimi, toiminimi, y-tunnus tai muu vastaava yksilöintitieto on muuttunut nimenmuutoksen, fuusion tai muun vastaavan syyn vuoksi ja kun uuden yksilöintitiedon merkitsemistä haetaan samalla hakemuksella hakijaa koskevia rekisterissä olevia kirjauksia tai merkintöjä koskien, maksu peritään käytetyn työajan mukaan 95 euroa tunnilta.
Jos 1 momentissa tarkoitettu maksu peritään työajan mukaan, tehtävään käytetty työaika määrätään puolen tunnin tarkkuudella pyöristäen seuraavaan täyteen tai puoleen tuntiin.
Jos 1 momentin 1–2 kohdassa tarkoitettu kirjaus tai merkintä tehdään ehdollisena, maksu peritään ehdollisen kirjauksen tai merkinnän yhteydessä. Asiaa koskeva lopullinen kirjaus tai merkintä tehdään maksutta. Sama koskee lepäämään jätettyä asiaa ja sen lopullista ratkaisemista.
Osakehuoneistorekisterissä olevan kirjauksen tai muun merkinnän poistamisesta ei peritä maksua, ellei asiasta ole tässä asetuksessa säädetty toisin. Maksua ei peritä asiasta, joka on tullut vireille kirjaamisviranomaisen omasta aloitteesta tai toisen viranomaisen ilmoituksesta. Ulosmittauksen, turvaamistoimenpiteen, konkurssin tai yrityksen saneerauksen merkitsemistä koskeva asia on maksuton. Huoneistotietojärjestelmästä annetun lain 11 §:ssä tarkoitetun virheen korjaamista koskevan asian käsittely on maksuton.
Huoneistotietojärjestelmästä annettavista tulosteista sekä teknisen käyttöyhteyden kautta luovutetuista huoneistotietojärjestelmän tiedoista peritään tämän asetuksen liitteen 1 mukaiset maksut. Oikeudesta saada tietoja maksutta säädetään huoneistotietojärjestelmästä annetun lain 23 §:n 2 momentissa.
7 §Omistusoikeuden kirjaaminen osakehuoneistorekisteriin siirtymävaiheessa ja osakekirjan mitätöinti
Omistusoikeuden kirjaamisesta siirtymävaiheessa osakehuoneistorekisteriin ja osakekirjan mitätöinnistä peritään seuraavat maksut:
huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (1329/2018) 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu osakkeenomistajan oikeuden kirjaaminen, väliaikaistodistuksen mitätöinti ja osakekirjan mitätöinti 60 euroa osakehuoneistoa kohden; jos asunto-osakeyhtiön koko osakekannan omistaa sama taho ja koko osakekannan omistuksen kirjaamista osakehuoneistorekisteriin haetaan samalla hakemuksella, peritään kirjaamismaksu käytetyn työajan mukaan 95 euroa tunnilta noudattaen, mitä 6 §:n 2 momentissa säädetään;
huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säännelty osakkeensaajan oikeuden kirjaaminen, väliaikaistodistuksen mitätöinti ja osakekirjan mitätöinti 60 euroa hakemukselta; jos samalla hakemuksella haetaan kirjausta kahteen tai useampaan huoneistoon, maksu peritään osakehuoneistokohtaisesti; sekä
jos mitätöity osakekirja tai väliaikaistodistus palautetaan hakemuksesta, palauttamisesta peritään 10 euroa osakekirjaa tai väliaikaistodistusta kohden.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu maksu korotetaan hakemuksen myöhästymisen vuoksi siten kuin huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 16 §:n 1 momentissa säädetään.
8 §Tiedoksiantokustannukset ja eräät muut kustannukset
Korvauksena erityisistä tiedoksiantokustannuksista ulkomailla peritään:
1) ulkoasiainhallinnon tiedoksiannosta ulkomailla laskuttama maksu sekä siihen liittyvien erillisten kustannusten korvaus täysimääräisesti; ja
2) ulkomailla tiedoksiantotoimintaa hoitavan viranomaisen tai työntekijän tehtävän hoitamisesta laskuttama palkkio ja kustannukset täysimääräisesti.
Asian käsittelyn sisältävästä ääni- tai kuvanauhasta taikka muusta tallenteesta peritään tilaajalta tallennevälineen kustannusten lisäksi toimituskustannuksina tallenteen toimittamiseen käytetystä työajasta 95 euroa tunnilta. Maksu peritään jokaiselta alkavalta puolelta tunnilta.
9 §Maksun perintä
Jos asia, josta on säädetty perittäväksi vain yksi maksu, siirretään välitoimenpidettä varten toiseen käsittelykertaan, maksu peritään ensimmäisellä käsittelykerralla.
3 lukuMuut suoritteet
10 §Muut maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet
Valtion maksuperustelain (150/1992) 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään keskimääräiseen omakustannusarvoon perustuva seuraava kiinteä maksu, ovat
Suorite | Hinta euroa |
1) kiinteistön tai muun rekisteriyksikön nimen muuttaminen | 145 € |
2) kiinteistön laadun muuttaminen | 155 € |
3) kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) 76 §:ssä tarkoitettu lunastuksen hakijan vaihtaminen silloin, kun hakemus on tehty lunastustoimituksen lopettamisen jälkeen ennen lunastuksen lopettamista | 205 € |
4) hakemuksesta vireille tulevan kaupanvahvistajamääräystä koskevan asian käsittely | 255 € |
5) kiinteistörekisterilain (392/1985) 2 b §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös yhteisten alueiden yhdistämisestäkaksi yhdistettävää aluettajokainen muu yhdistettävä alue. | 165 €55 € |
Maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista maksu määrätään suoritteen tuottamiseen käytettävän työajan perusteella, ovat
Suorite | Työajan hinta, euroa/tunti |
1) lunastusluvan antaminen lunastuslain 5 §:n 2 momentin nojalla; | 95 € |
2) lunastuslain 59 §:n 1 momentissa tarkoitetun ennakkohaltuunottoluvan antaminen erillisenä; | 95 € |
3) lunastuslain 72 b §:ssä tarkoitetun lakkauttamisen merkitseminen kiinteistörekisteriin; | 95 € |
4) lunastuslain 72 c §:ssä tarkoitetun erityisen oikeuden siirtäminen ja kiinteistörekisteriin merkitseminen; | 95 € |
5) lunastuslain 72 d §:ssä tarkoitetun erityisen oikeuden käyttötarkoituksen muuttaminen ja kiinteistörekisteriin merkitseminen; | 95 € |
6) lunastuslain 84 §:ssä tarkoitetun tutkimusluvan myöntäminen; sekä | 95 € |
7) maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 91 h §:ssä tarkoitetun lausunnon antaminen. | 95 € |
Edellä 2 momentissa tarkoitetuissa maksuissa tehtävään käytetty työaika määrätään puolen tunnin tarkkuudella pyöristäen seuraavaan täyteen tai puoleen tuntiin.
Edellä 2 momentin 1, 2, 5 ja 6 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa hakijalta peritään lisäksi ne kustannukset, jotka aiheutuvat asianosaisten kuulemisesta ja päätöksen tiedoksiannosta alueen omistajille sekä oikeuden haltijoille.
Maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista maksu määrätään suoritteen omakustannusarvon mukaan, ovat edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen suoritteiden lisäksi kansallisena mittanormaalilaboratoriona annetut kalibroinnit. Keskimääräiseen omakustannusarvoon perustuvat hinnat ovat:
Suorite | hinta euroa |
1) Peruskalibrointi koje ja yksi latta | 730 € |
2) Peruskalibrointi koje ja kaksi lattaa | 1 090 € |
3) Kalibrointi kolmessa lämpötilassa, koje ja yksi latta | 1 090 € |
4) Kalibrointi kolmessa lämpötilassa, koje ja kaksi lattaa | 1 560 € |
Muiden kuin kansallisen mittanormaalilaboratoriona tehtävien metrologian tilaustöiden maksu peritään 12 §:n mukaisesti liiketaloudellisin perustein.
11 §Maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet
Kiinteistörekisterin pitäjän aloitteesta tehdystä päätöksestä, joka koskee 10 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa taikka 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua suoritetta, ei peritä maksua. Kiinteistörekisterilain 2 a §:ssä tarkoitetun kiinteistörekisteriin merkitsemisen kiinteistörekisterin pitäjä tekee maksutta.
Kiinteistörekisterin pitäjän päätös kiinteistön laadun muuttamisesta tilaksi tai tontiksi tehdään maksutta silloin, kun asia on tullut vireille kirjaamisviranomaisen aloitteesta.
12 §Liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavat suoritteet
Maksullisia suoritteita, jotka Maanmittauslaitos hinnoittelee liiketaloudellisin perustein, ovat:
kiintopisteaineistojen luovutukset;
ilmakuva- ja laserkeilausaineistojen luovutukset;
maastotietoaineistojen luovutukset;
paikkatietoinfrastruktuurin palvelut;
ohjelmistot ja niiden käyttöoikeudet;
kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kaupanvahvistajarekisteristä annettavat suoritteet;
koulutuspalvelut;
konsultointi- ja asiantuntijapalvelut sekä selvitykset;
todistukset lukuun ottamatta 10 §:n 4 momentissa tarkoitetuissa asiantuntijapalveluissa suoritettaviin kalibrointeihin liittyviä todistuksia;
asiakirjojen ja muun aineiston lähettäminen ja postitus;
yhteisaluelain (758/1989) 10 §:n 2 momentissa säännelty järjestäytymättömän osakaskunnan kokouksen koolle kutsuminen ja muu järjestäminen;
maakaaren 9 a luvun 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun kirjallisen yleisvaltakirjan tallentaminen sähköiseen asiointijärjestelmään;
tilauksesta suoritettavat toimialaan kuuluvat tutkimukset ja muut kuin kohdissa 1–12 tarkoitetut suoritteet;
Maanmittauslaitoksen hallitsemien tilojen, kaluston ja välineiden tilapäinen käyttö;
painetut kartat ja julkaisut; sekä
muut edellä lueteltuihin verrattavat suoritteet.
13 §Muut maksuttomat suoritteet
Kaupanvahvistajamääräyksen peruuttamisesta ei peritä maksua.
Kiintopisteaineiston, ilmakuva- ja laserkeilausaineistojen ja maastotietoaineistojen käyttöoikeudesta sekä tieteellisistä julkaisuista ei peritä maksua.
Aineistojen luovutuksesta voidaan maksu jättää perimättä silloin, kun luovutuksesta aiheutuneet kustannukset ovat vähäiset.
Kansallisiin koordinaatti-, korkeuspiste- ja painovoimajärjestelmiin liittyvät mittaus- ja muut aineistot voidaan luovuttaa verkkopalveluna maksutta paikkatietoaineistoja hallinnoiville ja käyttäville tahoille edellä tarkoitettujen järjestelmien käyttöä varten.
14 §Eräitä muita paikkatietokeskuksen maksuttomia suoritteita
Suomea sitovaan kansainväliseen sopimukseen tai kansainväliseen käytäntöön perustuva selvitysten tai lausuntojen laatiminen, julkaisujen luovutus sekä tutkimukset ja mittaukset tieteellisenä yhteistyönä voidaan suorittaa paikkatietokeskuksessa maksutta, jos ne perustuvat vastavuoroisuuteen.
Paikkatietokeskuksen tuottamien tietojen luovutuksesta tutkimus- ja opetustarkoituksiin ei peritä maksua, jos maksuttomuus perustuu yleiseen kansainväliseen tai kansalliseen käytäntöön ja käyttö on Maanmittauslaitoksen määrittelemien käyttöehtojen mukaista.
15 §Muu omakustannusarvon perusteella hinnoiteltava suorite
Luovutettaessa kiinteistöjen kauppahintarekisteristä aineistoa valtion viranomaiselle viranomaistehtävien hoitamista varten peritään maksu, joka vastaa aineiston irrottamisen ja luovuttamisen omakustannusarvoa. Jos edellä tarkoitettua aineistoa käytetään myös muuhun tarkoitukseen kuin viranomaistehtävien hoitamiseen, peritään maksu 12 §:n mukaisesti liiketaloudellisin perustein.
4 lukuKaupanvahvistus
16 §Kaupanvahvistuksesta perittävät maksut
Kaupanvahvistuksesta perittävä maksu on 120 euroa kaupalta tai muulta luovutukselta. Luovutuskirjan tai muun asiakirjan jäljennöksestä maksu on 2 euroa sivulta.
Jos kaupanvahvistus asianosaisten pyynnöstä tapahtuu muualla kuin kaupanvahvistajan virka- tai toimipaikalla, kaupanvahvistaja perii lisäksi matkakustannukset.
5 lukuErinäiset säännökset
17 §Osakeluettelon ylläpidon siirtäminen Maanmittauslaitokselle
Osakeluettelon ylläpidon siirto Maanmittauslaitokselle on 31.12.2022 asti yhtiölle maksutonta. Osakeluettelon ylläpidon siirrosta Maanmittauslaitokselle peritään 1.1.2023 alkaen maa- ja metsätalousministeriön asetuksella määrättävä maksu.
18 §Voimaantulosäännös
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2021.
Suoritteesta, jota koskeva asia on vireillä tai käsittelyssä Maanmittauslaitoksessa tämän asetuksen tullessa voimaan, peritään asian vireille tullessa tai suoritteen tilauksen vastaanottohetkellä voimassa olleiden säännösten mukainen maksu.
Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2020
Maa- ja metsätalousministeriJari LeppäHallitussihteeriTimo-Ville Nieminen
Liite
Asetuksen 6 §:n 5 momentissa tarkoitettujen suoritteiden kiinteät maksut
Huoneistotietojärjestelmästä annettavat maksulliset tulosteet
euroa | |
Osakeluettelo | 18,00 |
Osakehuoneistotuloste | 18,00 |
Muu tuloste huoneistotietojärjestelmästä | 18,00 |
Viranomaisen sähköisen asiointipalvelun kautta luovutetut edellä mainitut tulosteet | 14,00 |
Teknisen käyttöyhteyden kautta luovutettavat maksulliset suoritteet
Tulostepalvelu
euroa | laskutusperuste | |
Osakeluettelo | 6,20 | PDF-tuloste |
Osakehuoneistotuloste | 6,20 | PDF-tuloste |
Kyselypalvelu huoneistotietojärjestelmän osakehuoneistorekisteristä
euroa | laskutusperuste | |
Yhtiön perustiedot | 0,50 | yhtiö |
Yhtiön omistukset | 4,20 | yhtiö |
Yhtiön hallintakohteet | 2,10 | yhtiö |
Yhtiön rajoitukset | 0,50 | yhtiö |
Osakeryhmän perustiedot | 0,50 | osakeryhmä |
Osakeryhmän omistusoikeudet | 1,00 | osakeryhmä |
Osakeryhmän hallintakohteet | 1,00 | osakeryhmä |
Osakeryhmän panttioikeudet | 1,00 | osakeryhmä |
Osakeryhmän rajoitukset | 1,00 | osakeryhmä |
Lisäksi peritään:
Palvelun perustamismaksu | 187,00 | asiakassopimus |
Ylläpito | 15,60 | kk/käyttäjätunnus |