Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

664/2017

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallinnon päätös muiden verovelvollisten kuin yhteisöjen ja yhteisetuuksien verovuoden 2016 verotuksen päättymisestä

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
664/2017
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 49 §:n, sellaisena kuin se on laissa 520/2010, nojalla päättänyt:

1 §

Muiden verovelvollisten kuin tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen ja 5 §:ssä tarkoitettujen yhteisetuuksien verotus vuodelta 2016 päättyy 31 päivänä lokakuuta 2017.

2 §

Tämä päätös tulee voimaan 16 päivänä lokakuuta 2017.

Helsingissä 5 päivänä lokakuuta 2017

Pääjohtajan estyneenä ollessa ylijohtajaArto PirinenJohtava asiantuntijaMia Keskinen

Sivun alkuun