Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

267/2016

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2016–2019 myönnettävistä valtionavustuksista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
267/2016
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001) 8 §:n nojalla:

1 §Soveltamisala

Valtion asuntorahaston varoista voidaan valtion talousarviossa vuosille 2016–2019 vahvistettujen myöntämisvaltuuksien rajoissa myöntää avustusta asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen siten kuin tässä asetuksessa säädetään.

2 §Avustuksen saaja

Avustusta voidaan myöntää kunnille, jotka ovat solmineet valtion kanssa maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen (MAL-sopimus).

3 §Avustuksen kohde

Avustusta voidaan myöntää hankkeeseen, joka toteuttaa MAL-sopimuksessa asetettuja, kunnan toimivallassa olevia tavoitteita käynnistämällä ja aikaistamalla asuntoalueiden raken-tamista sekä täydennysrakentamista.

Avustusta voidaan myöntää edellisessä momentissa tarkoitettujen hankkeiden kustannuksiin, jotka aiheutuvat:

1) 

asuntoalueella tarvittavien ja sinne johtavien katualueiden rakentamisesta;

2) 

asuntoalueen ja siihen välittömästi liittyvien puistojen rakentamisesta;

3) 

täydennysrakentamisalueilla kunnan vastuulle kuuluvista muista rakentamistoimenpiteistä, joiden arvioivaan olevan välttämätön edellytys täydennysrakentamishankkeen toteutumiselle.

Avustuksia myönnettäessä etusijalle asetetaan hankkeet, jotka nopeuttavat asuntoalueiden käyttöönottoa ja täydennysrakentamista suurimman tonttivajauksen alueilla erityisesti Helsingin seudun MAL-sopimusalueella.

4 §Valtionapuviranomainen

Avustettavan hankkeen kustannukset hyväksyy ja avustuksen myöntää Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus.

5 §Avustuksen suuruus

Avustus on enintään 30 prosenttia hankkeen hyväksytyistä kustannuksista.

6 §Myöntämisen edellytykset

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että:

1) 

asuntoalueelle on laadittu asemakaavaehdotus tai täydennysrakentamisalueelle asemakaavan muutosehdotus, joka on asetettu julkisesti nähtäville;

2) 

hankkeen kustannukset ovat kohtuulliset; sekä

3) 

avustuksen saaja esittää selvityksen siitä, miten avustus nopeuttaa asuntoalueen rakentamista tai täydennysrakentamista.

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että avustuksen saajalle ei ole myönnetty samaan tarkoitukseen avustusta muun lain tai asetuksen nojalla.

7 §Avustuspäätöksen peruuttaminen

Avustuksen saajan on viipymättä ilmoitettava Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle, jos käy ilmi, että hanketta ei voida toteuttaa suunnitellussa ajassa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus voi tällöin peruuttaa avustuspäätöksen osittain tai kokonaan.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus voi peruuttaa avustuspäätöksen myös, jos avustuksen saaja ei toteuta MAL-sopimusta.

8 §Avustuksen maksaminen

Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että asuntoalueella on voimassa asemakaava tai täydennysrakennettavalla asuntoalueella asemakaavan muutos on tullut voimaan.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus maksaa avustuksen hankkeen edistymisen ja avustuksen saajalle syntyneiden kustannusten ajoittumisen mukaan. Vuosittainen avustus voidaan jakaa enintään kolmeen erään, joista viimeisen erän osuuden on oltava vähintään 20 prosenttia myönnetystä avustuksesta.

Avustuksen maksamista varten tarvittava selvitys on esitettävä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle avustuspäätöksessä asetetussa määräajassa, kuitenkin viimeistään vuoden 2022 loppuun mennessä.

9 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2016.

Hankkeisiin, joille on myönnetty avustusta tai annettu ehdollinen ennakkopäätös avustuksen myöntämisestä ennen tämän asetuksen voimaantuloa, sovelletaan myöntämis- tai ennakkopäätöksen antamishetkellä voimassa olleita säännöksiä.

Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2016

Maatalous- ja ympäristöministeriKimmo TiilikainenHallitussihteeriAnu Gentz

Sivun alkuun