Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

479/2015

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki tuotevastuulain 13 a §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan tuotevastuulain ( 694/1990 ) 13 a §, sellaisena kuin se on laissa 880/1998, seuraavasti:

13 a §

Jos vakuutuksenantaja on liikennevakuutuslain (279/1959) tai lääkevahinkovakuutuksen nojalla maksanut korvausmäärän, jonka vahinkoa kärsinyt olisi ollut oikeutettu vaatimaan tämän lain mukaan korvausvelvolliselta, vahinkoa kärsineen oikeus tässä laissa säädettyyn vahingonkorvaukseen ei siirry vakuutuksenantajalle.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

HE 277/2014

StVM 49/2014

TyVL 18/2014

EV 315/2014

  Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2015

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖSosiaali- ja terveysministeriLaura Räty

Sivun alkuun