Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1260/2015

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallinnon päätös muiden verovelvollisten kuin yhteisöjen ja yhteisetuuksien verovuoden 2014 verotuksen päättymisestä

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
1260/2015
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallinto on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/95) 49 §:n, sellaisena kuin se on laissa 520/2010, nojalla päättänyt:

1 §

Muiden verovelvollisten kuin tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen ja 5 §:ssä tarkoitettujen yhteisetuuksien verotus vuodelta 2014 päättyy 31 päivänä lokakuuta 2015.

2 §

Tämä päätös tulee voimaan 15 päivänä lokakuuta 2015.

Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2015

PääjohtajaPekka RuuhonenJohtava lakimiesMatti Merisalo

Sivun alkuun