Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

289/2010

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston maksullisista suoritteista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
289/2010
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 48/2010 (Julkaistu 30.4.2010)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n, sellaisena kuin se on laissa 348/1994, 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun alkoholilain (1143/1994) 55 §:n, sellaisena kuin se on laissa 1552/2009, 14 päivänä elokuuta 1989 annetun kemikaalilain (744/1989) 60 §:n, sellaisena kuin se on laissa 131/2009, 13 päivänä elokuuta 1976 annetun lain toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi (693/1976) 25 §:n 3 momentin, sellaisena kuin se on laissa 286/2006, 19 päivänä elokuuta 1994 annetun terveydensuojelulain (763/1994) 50 §:n, sellaisena kuin se on laissa 129/2009, sekä 13 päivänä tammikuuta 2006 annetun elintarvikelain (23/2006) 70 §:n, sellaisena kuin se on osittain muutettuna laissa 989/2007, nojalla:

1 §

Tässä asetuksessa säädetään Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston maksullisista suoritteista, niiden maksuperusteista sekä julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista.

2 §

Valtion maksuperustelain 4 §:ssä tarkoitettuja maksuttomia suoritteita ovat:

1)

raskauden keskeyttämistä tai steriloimista koskevassa asiassa annetut päätökset;

2)

tuomioistuimen tai muun valtion viranomaisen pyytämät asiantuntijalausunnot;

3)

muun kuin 7―12 §:ssä tarkoitetun terveydenhuollon asian käsittely ja siihen annettu ratkaisu tai päätös;

4)

sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta annettavat 11 §:n 4 kohdassa tarkoitetut palvelut lukuun ottamatta osuutta, jonka Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto hankkii ulkopuoliselta palvelujen tuottajalta; sekä

5)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 24 a §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettu lääketieteen, hammaslääketieteen ja farmasian opiskelijan rekisteröinti.

3 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat seuraavat alkoholi- ja elintarvikelainsäädännön nojalla annettavat luvat ja päätökset, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii hakijalta liitteessä 1 olevan maksutaulukon mukaiset kiinteät maksut:

1)

anniskeluasiat

a)

alkoholijuomien myynnistä ja sen valvonnasta Suomen ja ulkomaiden välillä kulkevissa liikennevälineissä annetun asetuksen (1346/1994) 9 §:n 3 momentissa tarkoitettu lupa alkoholijuomien myyntiin vesikulkuneuvossa;

b)

alkoholijuomien myynnistä ja sen valvonnasta Suomen ja ulkomaiden välillä kulkevissa liikennevälineissä annetun asetuksen 14 §:n 1 momentissa ja 19 §:n 1 momentissa tarkoitettu anniskelulupa;

c)

alkoholijuomien myynnistä ja sen valvonnasta Suomen ja ulkomaiden välillä kulkevissa liikennevälineissä annetun asetuksen 14 §:n 2 momentissa tarkoitettu lupa alkoholijuomien tuotevalikoiman laajentamiseen;

d)

alkoholijuomien myynnistä ja sen valvonnasta Suomen ja ulkomaiden välillä kulkevissa liikennevälineissä annetun asetuksen 11 §:n 2 momentissa, 16 §:n 2 momentissa ja 20 §:n 2 momentissa tarkoitettu anniskelun jatkoaikalupa;

e)

alkoholijuomista ja väkiviinasta annetun asetuksen (1344/1994) 24 §:n 6 momentissa tarkoitettu hyväksyminen säädetyistä poikkeavien annoskokojen käyttämiseksi anniskelussa; sekä

f)

alkoholijuomista ja väkiviinasta annetun asetuksen 25 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettu luottojärjestelyjen hyväksyminen.

2)

vähittäismyyntiasiat

a)

alkoholijuomista ja väkiviinasta annetun asetuksen 16 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettu luottojärjestelyjen hyväksyminen.

3)

valmistusasiat

a)

alkoholilain 5 §:ssä tarkoitettu alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuslupa;

b)

alkoholijuomista ja väkiviinasta annetun asetuksen 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu valmistuspaikan hyväksyminen; sekä

c)

luonnonmukaisesti tuotettujen maataloustuotteiden, elintarvikkeiden ja alkoholijuomien valvonnan järjestämisestä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (336/2005) 12 §:ssä tarkoitettu luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmän hyväksyminen.

4)

maahantuonti- ja tukkumyyntiasiat

a)

alkoholilain 27 §:ssä tarkoitettu alkoholijuoman ja väkiviinan tukkumyyntilupa;

b)

alkoholivalmisteista ja denaturoimisesta annetun asetuksen (1345/1994) 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu alkoholivalmisteen tukkumyyntilupa;

c)

alkoholilain 8 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu väkiviinan maahantuontilupa;

d)

alkoholilain 35 §:n 1 momentissa tarkoitetun verottamattomien alkoholijuomien varastointipaikan hyväksyminen;

e)

alkoholilain 11 §:ssä tarkoitetun maahantuojana toimimista koskevan ilmoituksen käsittely; sekä

f)

viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1493/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä markkinamekanismien osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 1623/2000 artiklassa 101 tarkoitettu viinialkoholin valvontaan liittyvä tarkastus.

5)

käyttölupa-asiat

a)

alkoholilain 17 §:ssä tarkoitettu alkoholijuoman ja väkiviinan käyttölupa; ja

b)

alkoholivalmisteista ja denaturoimisesta annetun asetuksen 10 §:ssä tarkoitettu käyttölupa.

6)

muut alkoholilain nojalla käsiteltävät asiat

a)

alkoholilain 33 §:n 4 momentin 1 kohdassa tarkoitettu ammattijulkaisun tai painokirjoituksen hyväksyminen; ja

b)

alkoholilain 51 §:n 3 momentissa tarkoitettu päätös alkoholiyhtiön päätöksestä tehtyyn valitukseen.

7)

elintarvikelain nojalla käsiteltävät asiat

a)

elintarvikelain 15 §:ssä tarkoitettu alkoholijuoman valmistus- tai varastopaikan hyväksyminen elintarvikehuoneistoksi; ja

b)

elintarvikelain 21 §:ssä tarkoitettu omavalvontasuunnitelman hyväksyminen.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii alkoholilain 55 §:ssä tarkoitetut lupaa edellyttävän toiminnan valvonnasta luvan haltijoilta perittävät vuotuiset maksut liitteessä 2 olevan maksutaulukon ja maksuperusteiden mukaisesti.

4 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat seuraavat kemikaalilain (744/1989) mukaiset suoritteet, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii liitteessä 3 olevan maksutaulukon mukaiset kiinteät maksut:

1)

kemikaalilain 6 luvussa tarkoitetun biosidivalmistetta tai tehoainetta koskevan hakemuksen tai ilmoituksen käsittely sekä niitä koskevat toiselle toimivaltaiselle viranomaiselle annettavat lausunnot;

2)

kasvinsuojeluaineista annetun lain (1259/2006) 15 §:n 1 momentissa tarkoitetut suoritteet; sekä

3)

kemikaalilain 48 a §:n mukaisesti toimitettujen tietojen käsittely.

5 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain, jäljempänä tupakkalaki, nojalla annettavat testauslaboratorion hyväksymistä koskevat päätökset, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii hakijalta seuraavat kiinteät maksut:

1)

tupakkalain 6 a §:ssä tarkoitettu tupakkatuotteen testauslaboratorion hyväksyminen 250 €; ja

2)

tupakkalain 6 a §:n 4 momentissa tarkoitetun tupakkatuotteen testauslaboratorion hyväksymistä osoittavan todistuksen käsittely 155 €.

6 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat terveydensuojelulain (763/1994) nojalla annettavat vesihygieenistä osaamista koskevat päätökset ja todistukset, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii seuraavat kiinteät maksut:

1)

terveydensuojelulain 20 b §:ssä tarkoitettu todistus laitosteknisestä ja talousvesihygieenisestä osaamisesta 15 €;

2)

terveydensuojelulain 28 a §:ssä tarkoitettu todistus laitosteknisestä ja allasvesihygieenisestä osaamisesta 15 €; sekä

3)

terveydensuojelulain 59 a §:ssä tarkoitettu päätös testaajaksi hyväksymisestä 110 €.

7 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain (101/2001) nojalla myönnettävät luvat, lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) 11 §:ssä tarkoitettu lupa alkiotutkimusta tekevälle laitokselle sekä hedelmöityshoidoista annetun lain (1237/2006) nojalla myönnettävät luvat, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii hakijalta seuraavat kiinteät maksut:

1)

lupa elimien, kudosten tai solujen irrottamiseen elävältä luovuttajalta elinsiirtotoimintaa varten 110 €;

2)

ihmisen elimien, kudosten ja solujen lääketieteelliseen talteen ottamiseen tai käyttöön annettavat luvat 400 €;

3)

ruumiiden käyttöön sekä ruumiiden elimien, kudosten ja solujen irrottamiseen lääketieteelliseen tutkimus- ja opetustoimintaan annettavat luvat 400 €;

4)

elimien, kudosten, solujen ja kudosnäytteiden muuttuneeseen käyttötarkoitukseen annettavat luvat 400 €;

5)

lupa alkiotutkimusta tekevälle laitokselle 400 €; ja

6)

lupa sukusolujen ja alkioiden varastointiin ja hedelmöityshoidon antamiseen 400 €.

8 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat raskauden keskeyttämisestä annetun lain (239/1970) nojalla tehdyt päätökset, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii hakijalta seuraavat kiinteät maksut:

1)

määräys toimia lausunnonantajalääkärinä raskauden keskeyttämistä koskevassa asiassa 68 €; ja

2)

sairaalan hyväksyminen raskauden keskeyttämissairaalaksi 68 €.

9 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) ja asetuksen (564/1994) nojalla annettavat päätökset ja todistukset, joista hakijalta peritään seuraavat kiinteät maksut:

1)

laillistaminen

a)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3, 4 ja 5 §:ssä tarkoitetun ammattihenkilön laillistaminen 76 €;

b)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 6, 7, 8 §:n 1 momentissa, 12 ja 14 §:ssä tarkoitetun ammattihenkilön laillistaminen 336 €;

c)

ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain (1093/2007) 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu ehdollinen tunnustamispäätös 300 €;

d)

laillistaminen ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetun sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen suorittamisen jälkeen 36 €;

e)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 10, 11 tai 13 §:ssä tarkoitetun ammattihenkilön laillistaminen 336 €;

f)

laillistaminen oppilaitoksen yhteishakemuksen perusteella 40 €;

2)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 13 §:ssä tarkoitettu lupa 336 €. Aiemmin myönnetyn toimiluvan jatkaminen tai luvan jälkeisen ammatinharjoittamisoikeuden myöntäminen 170 €;

3)

hyväksyminen ja rekisteröiminen

a)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa tarkoitetun nimikesuojatun terveydenhuollon ammattihenkilön ammattiin johtavan säädetyn koulutuksen hyväksyminen ja rekisteröiminen tai nimikesuojatun terveydenhuollon ammattihenkilön rekisteröiminen 76 € silloin, kun kyse on Suomessa koulutuksen suorittaneesta ammattihenkilöstä tai terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 §:ssä tarkoitetun ammattihenkilön nimikesuojauksesta;

b)

oppilaitoksen yhteishakemukseen perustuva todistus 40 €;

c)

muussa maassa kuin Suomessa koulutuksensa suorittaneiden koulutuksen hyväksyminen ja rekisteröiminen tai nimikesuojatun terveydenhuollon ammattihenkilön rekisteröiminen 336 €;

d)

ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu ehdollinen tunnustamispäätös 300 €;

e)

koulutuksen hyväksyminen ja rekisteröiminen tai nimikesuojatun terveydenhuollon ammattihenkilön rekisteröiminen ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetun sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen suorittamisen jälkeen 36 €;

4)

hyväksyminen ja rekisteröiminen sääntelemättömän koulutuksen perusteella 270 €;

5)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun psykoterapeuttikoulutuksen koulutusohjelman hyväksyminen koulutuksen järjestäjän hakemuksesta 1 500 €;

6)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottaminen ja rekisteröiminen 170 €;

7)

terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettu ammattipätevyyden tarkistamista koskeva päätös ja rekisteröiminen 336 €; sekä

8)

ammatinharjoittamisoikeudesta, -luvasta, koulutuksesta, erikoispätevyydestä tai nimikesuojatun rekisteröimisestä annettu todistus 68 € ja keskusrekisterin ote 34 €.

Lisäksi hakijalta peritään ulkomailla suoritetun koulutuksen arvioimiseksi pyydetystä korkeakoulun tai oppilaitoksen antamasta lausunnosta peritty maksu, kuitenkin enintään 336 €.

10 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat lääkärin hyväksymisestä merimieslääkäriksi annetun lain (47/2009) 1 §:ssä tarkoitettu hyväksymispäätös sekä tämän päätöksen ja sen perusteena olevan koulutuksen rekisteröiminen sen mukaan, mitä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 24 a §:ssä säädetään.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii hakijalta 1 momentissa tarkoitetusta hyväksymispäätöksestä ja sen rekisteröimisestä yhteensä 150 €.

11 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain (152/1990) 4 §:n nojalla annettavat luvat, 5 §:n nojalla annettava päätös vastaavan johtajan hyväksymisestä ja 14 c §:n mukaiset vuosimaksut, joista Lupa- ja valvontavirasto perii hakijalta seuraavat kiinteät maksut:

1)

yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva lupa 1 500 €;

2)

päätös yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskevan luvan muuttamisesta 400 €;

3)

päätös terveydenhuollon palveluista vastaavan johtajan hyväksymisestä 200 €; sekä

4)

yksityisen terveydenhuollon palvelun tuottajan vuosimaksu 100 € kultakin alkavalta viideltä toimipisteeltä.

Uudelta luvan saaneelta palvelujen tuottajalta ei peritä vuosimaksua ensimmäisenä kalenterivuotena. Vuosimaksua ei peritä luvan saaneelta palvelujen tuottajalta sen kalenterivuoden osalta, jolloin toiminta on loppunut viimeistään 31 päivänä maaliskuuta.

12 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain (1505/1994) nojalla annettavat päätökset ja ilmoitusten käsittely, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii hakijalta seuraavat kiinteät maksut:

1)

lain 30 §:n 1 kohdassa tarkoitettu lain soveltamista koskeva päätös sekä 2 kohdassa tarkoitettu luokittelupäätös 85 €;

2)

lain 30 §:n 4 kohdassa tarkoitettu poikkeuslupa 1 680 €; sekä

3)

kliinisen tutkimuksen suorittamista koskeva ilmoitus luokka A (ei-riskituotteet) 335 € ja luokka B (riskituotteet) 840 €.

13 §

Valtion maksuperustelain 6 §:ssä tarkoitettuja julkisoikeudellisia suoritteita ovat 3―12 §:ssä säädettyjen suoritteiden lisäksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 28 §:ssä tarkoitettu lupa salassa pidettävien asiakirjojen käyttöön sekä virallinen jäljennös, joista hakijalta peritään seuraavat kiinteät maksut:

1)

lupa salassa pidettävien asiakirjojen käyttöön 190 € tai jos kysymys on opinnäytetyöstä 60 €; sekä

2)

viraston tai virastolle esitetystä asiakirjasta otettava jäljennös ja sen oikeaksi todistaminen 2,80 € sivulta, kuitenkin enintään 28 € asiakirjalta.

14 §

Valtion maksuperustelain 7 §:ssä tarkoitettuja suoritteita, joista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto perii liiketaloudellisin perustein määrättävän maksun, ovat

1)

tilauksesta tehdyt selvitykset ja tiedonhaut, sekä tietopaketit ja käännökset;

2)

koulutus- ja konsultointipalvelut;

3)

julkaisut ja sähköiset tietotuotteet;

4)

tieto- ja informaatiojärjestelmiin liittyvä tietopalvelu silloin, kun kysymyksessä ei ole vähäinen opastus- tai neuvontapalvelu;

5)

valokopiot ja muut jäljennökset lukuun ottamatta 2 momentissa tarkoitettuja kopioita ja tulosteita;

6)

alkoholijuomia, väkiviinaa ja alkoholivalmisteita sekä niiden valmistusmenetelmiä, -laitteita ja hygieniaa koskevat sertifikaatit;

7)

tupakkatuotteen markkinoilla oloa tai ominaisuuksia koskevat todistukset;

8)

terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden ulkomaille vientiin liittyvät todistukset (sertifikaatit) ja samanaikaisesti pyydetyt kaksoiskappaleet;

9)

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston hallinnassa olevien tilojen ja laitteiden käyttö;

10)

toimeksiantoon perustuva aineiston lähettäminen, kun se ei sisälly 1―4 kohdissa tarkoitetusta aineistosta perittävään hintaan; sekä

11)

muut tilaukseen tai toimeksiantoon perustuvat, erikseen määritellyt suoritteet.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä 3 momentissa tarkoitetusta tiedon antamisesta kopiona tai tulosteena perittävistä maksuista päättää Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto noudattaen, mitä mainitussa pykälässä säädetään.

15 §

Suoritteesta voidaan periä ennakkomaksua sen mukaan kuin tämän asetuksen liitteenä olevissa maksutaulukoissa säädetään. Myönteisestä ja kielteisestä päätöksestä peritään samansuuruinen maksu, ellei liitteenä olevissa maksutaulukoissa toisin säädetä.

Aikaisemmin annetun 3―5 §:ssä tarkoitetun luvan tai hyväksymisen tai lupaehdon muutosta koskevan asian käsittelystä peritään 110 euron maksu, ellei liitteenä olevissa maksutaulukoissa toisin säädetä.

Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle toimitettu hakemus peruutetaan tai muuten raukeaa ennen kuin asia on käsitelty, käsittelymaksu on puolet siitä maksusta, joka hakijalta olisi muutoin peritty, ellei liitteenä olevissa maksutaulukoissa toisin säädetä. Edellä 8―10 §:ssä tarkoitettujen hakemusten peruuttamisen tai raukeamisen yhteydessä käsittelymaksua ei kuitenkaan peritä hakijana olevilta luonnollisilta henkilöiltä.

Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian käsittelymaksusta vähennetään, mitä saman asian käsittelystä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa on aikaisemmin peritty.

16 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010 ja se on voimassa 31 päivään maaliskuuta 2012 saakka.

Ennen asetuksen voimaantuloa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa, Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksessa, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksessa tai Lääkelaitoksessa vireille tulleiden asioiden käsittelystä peritään maksu silloin voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuksen ja tukkumyynnin sekä käyttölupaan perustuvan käytön valvontamaksut peritään vuonna 2010 päättyvältä valvontamaksukaudelta tämän asetuksen mukaisesti.

Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta 2010

Peruspalveluministeri Paula RisikkoHallitussihteeri Anne Koskela

Liite 1

ALKOHOLILAINSÄÄDÄNNÖN NOJALLA PERITTÄVÄT MAKSUT

Alentamaton käsittelymaksu

Alennettu käsittelymaksu

1 Anniskeluasiat

1.1 Lupa alkoholijuomien myyntiin kansainvälisen liikenteen vesikulkuneuvossa

440 €

220 €

1.2 Kansainvälisen liikenteen junan ravintolavaunun tai linja-auton anniskelulupa

440 €

1.3 Kansainvälisen liikenteen jatkoaikalupa

220 €

1.4 Muu anniskelua koskeva lupa tai hyväksyminen

110 €

2 Vähittäismyyntiasiat

2.1 Vähittäismyyntiä koskeva hyväksyminen

110 €

3 Valmistusasiat

3.1 Alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuslupa

3.1.1 Valmistuslupa

1 020 €

800 €

3.1.2 Valmistuslupa hakijalle, jolle on aikaisemmin myönnetty tukkumyyntilupa

305 €

3.1.3 Alkoholijuoman valmistuslupa opetus- tai tutkimustarkoitukseen

440 €

220 €

3.2 Valmistuspaikan hyväksyminen

720 €

3.3 Luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään hyväksyminen

440 €

3.4 Olemassa olevan alkoholijuoman valmistuspaikan hyväksyminen elintarvikehuoneistoksi ja omavalvontasuunnitelman hyväksyminen

220 €

4 Maahantuonti- ja tukkumyyntiasiat

4.1 Alkoholijuoman ja väkiviinan tukkumyyntilupa

4.1.1 Tukkumyyntilupa

1 020 €

800 €

4.1.2 Tukkumyyntilupa hakijalle, jolle on aikaisemmin myönnetty valmistuslupa

305 €

4.1.3 Ajallisesti enintään yhdeksi kuukaudeksi rajoitettu alkoholijuoman tukkumyyntilupa

110 €

4.2 Alkoholivalmisteen tukkumyyntilupa

4.2.1 Denaturoidun etanolin ja alkoholijuomaa muistuttavan alkoholivalmisteen tukkumyyntilupa

440 €

220 €

4.2.2 Muu alkoholivalmisteen tukkumyyntilupa

110 €

4.3 Väkiviinan maahantuontilupa

4.3.1 Maahantuontilupa

1 020 €

800 €

4.3.2 Maahantuontilupa hakijalle, jolle on aikaisemmin myönnetty valmistuslupa

305 €

4.4 Verottoman varaston hyväksyminen

610 €

4.5 Maahantuonti-ilmoituksen käsittely

110 €

4.6 Olemassa olevan verottoman alkoholijuomavaraston hyväksyminen elintarvikehuoneistoksi ja omavalvontasuunnitelman hyväksyminen

110 €

4.7 Viinialkoholin valvontaan liittyvä tarkastus

470 €

5 Käyttölupa-asiat

5.1 Alkoholijuoman ja väkiviinan käyttölupa

5.1.1 Käyttölupa alkoholivalmisteen kaupalliseen valmistukseen

440 €

220 €

5.1.2 Verollisen väkiviinan käyttölupa

45 €

5.1.3 Muut käyttöluvat

220 €

5.2 Alkoholivalmisteen käyttölupa

220 €

6 Muut alkoholilain nojalla käsiteltävät asiat

6.1 Ammattijulkaisun tai painokirjoituksen hyväksyminen sellaiseksi julkaisuksi, jossa väkevien alkoholijuomien mainonta on sallittua

220 €

6.2 Alkoholijuomien ottamisesta vähittäismyyntiin, niiden poistamisesta vähittäismyynnistä tai vähittäismyynnin hinnoitteluperusteista tehtyjen valitusten käsittely

220 €

7 Alennettu käsittelymaksu

Maksutaulukossa mainittu alennettu käsittelymaksu peritään silloin, kun hakijalla on jo aiemmin myönnetty Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston myöntämä muu lupa. Alennus voi kuitenkin olla enintään aikaisemmin perityn suurimman maksun suuruinen.

Taulukossa mainittua alennettua maksua sovelletaan myös silloin, kun hakija hakee samalla kertaa kahta tai useampaa lupaa. Hakijalta peritään tällöin suurin käsittelymaksu alentamattomana ja muiden lupien käsittelymaksut alennettuina.

Luvan muutoksesta, joka koskee ainoastaan luvanhaltijan rekisteröityjen nimi- tai osoitetietojen muutosta, peritään käsittelymaksuna 35 euroa. Jos osoitetietojen muutos merkitsee verottoman varaston tai valmistuspaikan muuttumista, sitä koskevasta päätöksestä peritään kuitenkin edellä olevan taulukon tai 15 §:n 3 momentin mukainen maksu.

Liite 2

ALKOHOLILAIN 55 §:N NOJALLA PERITTÄVÄT VUOTUISET VALVONTAMAKSUT

1 Alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuksen ja tukkumyynnin valvontamaksu

Alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuksen ja tukkumyynnin valvonnasta peritään vuotuinen valvontamaksu erikseen valmistuksen valvonnasta ja erikseen tukkumyynnin valvonnasta siten, kuin näistä maksuista on tässä asetuksessa määrätty.

1.1 Alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuksen valvontamaksu

Alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuksen valvonnasta peritään valmistusluvanhaltijalta vuotuinen valvontamaksu 1.9.―31.8. väliseltä valvontamaksukaudelta. Valvontamaksua on velvollinen suorittamaan jokainen luvanhaltija, joka on valvontamaksukauden aikana valmistanut alkoholijuomaa tai väkiviinaa alkoholilain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetussa elinkeinotoiminnassaan. Valvontamaksun suuruus perustuu valvontamaksukauden aikana valmistetun alkoholijuoman ja väkiviinan määrään siten, kuin jäljempänä tarkemmin määrätään. Opetus- ja tutkimustarkoituksessa valmistetun alkoholijuoman ja väkiviinan valmistuksen valvonnasta ei peritä valvontamaksua.

Valmistuksen valvontamaksu muodostuu kiinteästä perusmaksusta ja toiminnan laajuudesta riippuvasta lisämaksusta.

Perusmaksu

Luvanhaltijakohtainen perusmaksu on 390 euroa.

Jos luvanhaltijalla on enemmän kuin yksi valmistuspaikka, kultakin lisävalmistuspaikalta peritään perusmaksua 190 euroa.

Lisämaksu

Toiminnan laajuudesta riippuva lisämaksu on 2,80 euroa / valmistettu 1 000 litraa 100-prosenttista alkoholia.

Luvanhaltijakohtainen enimmäismaksu on kuitenkin 18 000 euroa.

Perusmaksua ei sovelleta luvanhaltijan ensimmäisenä laskutettavana toimintavuotena (1.9.―31.8.), vaan maksu peritään tällöin yksinomaan todellisten valmistustietojen perusteella. Alle 10 euron valvontamaksua ei tällöin kuitenkaan peritä.

1.2 Alkoholijuoman ja väkiviinan tukkumyynnin valvontamaksu

Alkoholijuoman ja väkiviinan tukkumyynnin valvonnasta peritään valmistus- tai tukkumyyntiluvanhaltijalta vuotuinen valvontamaksu 1.9.―31.8. väliseltä valvontamaksukaudelta. Valvontamaksua on velvollinen suorittamaan jokainen luvanhaltija, joka on valvontamaksukauden aikana myynyt tai muutoin luovuttanut markkinoille alkoholijuomaa alkoholilain 27 ja 30 §:n perusteella tai toimittanut sitä luvanhaltijan suorittamaan omaan vähittäismyyntiin tai anniskeluun, ja jokainen väkiviinan valmistus- tai tukkumyyntiluvanhaltija, joka on myynyt tai muutoin luovuttanut markkinoille väkiviinaa alkoholilain 27 ja 29 §:n perusteella. Valvontamaksun suuruus perustuu valvontamaksukauden toimitustietoihin ja varastointipaikkojen määrään siten, kuin jäljempänä tarkemmin määrätään.

Tukkumyynnin valvontamaksu muodostuu kiinteästä perusmaksusta ja toiminnan laajuuteen perustuvasta lisämaksusta.

Perusmaksu

Luvanhaltijakohtainen perusmaksu on 250 euroa.

Jos luvanhaltijalla on enemmän kuin yksi varastointipaikka, valvontamaksua peritään kultakin lisävarastointipaikalta 95 euroa.

Lisämaksu

Toiminnan laajuudesta riippuvan lisämaksun suuruus määräytyy valvontamaksukauden aikana Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle kuukausittain tukkumyynnin toimitustietoina raportoitujen tietorivien lukumäärän perusteella. Tietorivin muodostaa viraston tukkumyynnin toimitustietojen raportointia koskevassa ohjeessa määritelty asiakaskohtainen tuotetietorivi.

Tietorivikohtainen valvontamaksu on 0,95 euroa / 10 riviä.

Jos luvanhaltija toimittaa valvontaan tarvittavat tiedot viraston hyväksymällä tavalla tiedostomuotoisina määräajassa, näitä maksuja alennetaan 15 prosenttia.

Luvanhaltijakohtainen enimmäismaksu on kuitenkin 26 500 euroa.

Perusmaksua ei sovelleta luvanhaltijan ensimmäisenä laskutettavana toimintavuotena (1.9.―31.8.), vaan maksu peritään tällöin yksinomaan todellisten toimitustietojen perusteella. Alle 10 euron valvontamaksua ei tällöin kuitenkaan peritä.

Ajallisesti enintään yhdeksi kuukaudeksi rajoitetun tukkumyyntiluvan haltijalta ei peritä vuotuista valvontamaksua.

2 Käyttölupaan perustuvan käytön valvontamaksu

Väkiviinan ja alkoholijuomien käytön valvonnasta peritään käyttöluvanhaltijalta vuotuinen valvontamaksu. Maksun suuruus määrätään luvanhaltijan 1.9.―31.8. välisellä valvontamaksukaudella ostaman ja omaan käyttöönsä maahantuoman väkiviinan ja alkoholijuomien määrän perusteella seuraavasti:

- väkiviina 19 senttiä/litra

- alkoholijuomat 9 senttiä/litra

Edellä mainituin perustein määrätty valvontamaksu pyöristetään alaspäin lähimpään kymmeneen euroon.

Käyttöluvanhaltijalta toimipaikkakohtaisesti perittävä vähimmäismaksu on kuitenkin 95 euroa ja enimmäismaksu 1 900 euroa. Väkiviinan opetustarkoitukseen tapahtuvan käytön valvonnasta perittävä toimipaikkakohtainen vähimmäismaksu on kuitenkin 28 euroa.

3 Anniskelun valvontamaksu

Kansainvälisessä liikenteessä olevan vesikulkuneuvo- tai junaliikenteen harjoittajalta, jolla on oikeus alkoholijuomien anniskelun tai vähittäismyynnin harjoittamiseen, peritään toimipaikkakohtaisena vuotuisena valvontamaksuna 420 euroa.

Uudelta luvanhaltijalta ei peritä valvontamaksua ensimmäisenä kalenterivuonna.

4 Valvontamaksujen perintä

1 ja 2 kohdissa mainitut valvontamaksut laskutetaan jälkikäteen viimeistään 30.11. siten, että määriin perustuva laskenta-aika on 1.9.―31.8.

3 kohdassa mainitut valvontamaksut laskutetaan kalenterivuosittain etukäteen, kuitenkin viimeistään 31.3. Luvanhaltijalta ei peritä valvontamaksua sen kalenterivuoden osalta, jolloin hänen toimintansa on loppunut viimeistään 31.3., jos hän on tehnyt siitä kirjallisen ilmoituksen säädetyssä ajassa.

Liite 3

KEMIKAALILAINSÄÄDÄNNÖN NOJALLA PERITTÄVÄT MAKSUT

1 Biosidivalmisteita ja tehoaineita koskevat hakemukset tai ilmoitukset (kemikaalilain 6 luku)

1.1 Tehoaineen hyväksymishakemus

1.1.1 Tehoaineen hyväksymishakemuksen käsittely

a) aineiston täydellisyyden tarkastaminen (2 htkk)

22 500 €

b) tehoaineen arviointi ensimmäisessä valmisteryhmässä (22 htkk)

247 900 €

c) tehoaineen arviointi toisessa tai sitä useammassa valmisteryhmässä (12 htkk/valmisteryhmä)

135 200 €/ valmisteryhmä

1.2 Valmisteen hyväksymis- ja rekisteröintihakemus

1.2.1 Valmisteen ensihyväksyminen

a) valmisteen ensihyväksymistä edeltävä aineiston täydellisyyden tarkastaminen (1 htkk)

11 300 €

b) valmisteen ensihyväksyminen (4 htkk)

45 000 €

c) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (1 htkk/ tehoaine)

11 300 €/ tehoaine

1.2.2 Valmisteen väliaikainen hyväksyminen

a) valmisteen väliaikaista hyväksymistä edeltävä aineiston täydellisyyden tarkastaminen (1 htkk)

11 300 €

b) valmisteen väliaikainen hyväksyminen (4 htkk)

45 000 €

c) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (1 htkk/tehoaine)

11 300 €/ tehoaine

1.2.3 Valmisteen vastavuoroinen hyväksyminen (0,8 htkk)

9 000 €

1.2.4 Vähäriskisen valmisteen ensirekisteröinti (1 htkk)

11 300 €

1.2.5 Vähäriskisen valmisteen vastavuoroinen rekisteröinti (0,25 htkk)

2 800 €

1.2.6 Hakijan pyynnöstä tehtävä kehysvalmisteen määrittely (0,25 htkk)

2 800 €

1.2.7 Kehysvalmisteen määrittelyyn kuuluvan valmisteen hyväksyminen (0,25 htkk)

2 800 €

1.3 Muut biosidivalmisteita koskevat menettelyt

1.3.1 Lupa valmisteen poikkeukselliseen käyttöön

2 800 €

1.3.2 Koetoimintailmoitus

600 €

1.3.3 Koetoimintalupa

1 700 €

1.4 Eräiden biosidivalmisteiden hyväksymishakemukset (kemikaalilain 30 h §)

a) valmisteen hyväksyminen (1,9 htkk)

21 375 €

b) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (0,9 htkk/tehoaine)

8 850 €/ tehoaine

c) valmisteen hyväksyminen ilman ympäristövaikutusten arviointia (1,4 htkk)

15 750 €

d) lisämaksu, jos kohdassa 1.4 c) tarkoitetussa valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (0,5 htkk/tehoaine)

5 600 €/ tehoaine

e) aikaisemmin hyväksytyn valmisteen kanssa samaan tuoteperheeseen kuuluvan valmisteen hyväksyminen (0,2 htkk)

2 200 €

Hyväksymishakemuksen vireille tullessa peritään ennakkomaksu, jonka suuruus on 35 % edellä kohdissa 1.4 a) ja b) mainituista maksuista.

1.5 Toiselle viranomaiselle annettava lausunto

1.5.1 Lausunto tehoaineen hyväksymishakemuksesta

a) lausunto tehoaineen aineiston täydellisyyden tarkastamisesta (1 htkk)

11 300 €

b) lausunto tehoaineen hyväksymishakemuksesta ensimmäisessä valmisteryhmässä (10 htkk)

112 500 €

c) lausunto tehoaineen hyväksymishakemuksesta toisessa tai sitä useammassa valmisteryhmässä (5 htkk/valmisteryhmä)

56 300 €/ valmisteryhmä

1.5.2 Lausunto valmisteen ensihyväksymisestä

a) lausunto valmisteen aineiston täydellisyyden tarkastuksesta (0,5 htkk)

5 600 €

b) lausunto valmisteen ensihyväksymisestä (1,5 htkk)

16 800 €

c) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (0,3 htkk/tehoaine)

3 400 €/ tehoaine

1.5.3 Lausunto valmisteen väliaikaisesta hyväksymisestä

a) lausunto valmisteen väliaikaisesta hyväksymisestä ja aineiston täydellisyyden tarkastuksesta (2 htkk)

22 500 €

b) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (0,3 htkk/tehoaine)

3 400 €/ tehoaine

1.5.4 Lausunto valmisteen vastavuoroisesta hyväksymisestä (0,3 htkk)

3 400 €

1.5.5 Lausunto vähäriskisen valmisteen ensirekisteröinnistä (0,3 htkk)

3 400 €

1.5.6 Lausunto kemikaalilain 30 h §:ssä tarkoitetun biosidivalmisteen (muun torjunta-aineen) hyväksymishakemuksesta

a) valmisteen ja tehoaineen toksikologinen arviointi

11 300 €

b) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita

5 600 €/ tehoaine

c) lausunto aikaisemmin hyväksytyn valmisteen kanssa samaan tuoteperheeseen kuuluvasta valmisteesta

700 €

1.5.7 Lausunto suojauskemikaalin ennakkohyväksymisestä

a) valmisteen ja tehoaineen toksikologinen arviointi

10 900 €

b) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita

5 450 €/ tehoaine

1.5.8 Lausunto kiinnittymisenestoaineen hyväksymisestä

a) valmisteen ja tehoaineen toksikologinen arviointi

10 900 €

b) lisämaksu, jos valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita

5 450 €/ tehoaine

c) lausunto kiinnittymisenestoaineen kehysvalmisteesta

700 €

1.5.9 Lausunto maalin tavoin käytettävää puunsuojakemikaalia koskevasta ilmoituksesta (luokituksen ja merkintöjen tarkastus)

700 €

2 Kasvinsuojeluaineista annetun lain mukaiset suoritteet

2.1 Lausunto kasvinsuojeluaineen tehoaineen hyväksymisestä EY:n kasvinsuojeluainedirektiivin (91/414/ETY) liitteeseen I

a) biologinen tehoaine (3,5 htkk)

39 400 €

b) kemiallinen tehoaine (7 htkk)

78 800 €

c) uusi hakemus yhteisön tehoaineen hyväksyttävyyttä koskevan komission kielteisen päätöksen jälkeen

74 €/tunti

2.2 Lausunto kasvinsuojeluaineen hyväksymisestä

2.2.1 Määräaikainen hyväksyminen

a) valmisteella on määräaikainen hyväksyminen jossakin Pohjoismaassa tai Baltian maassa ja arviointiraporttiluonnos (DAR) on valmis (0,25 htkk)

2 800 €

b) valmiste hyväksytään vain kasvihuonekäyttöön, arvio tehdään Suomessa ja DAR on valmis (0,33 htkk)

3 700 €

c) valmiste hyväksytään vain ulkokäyttöön, arvio tehdään Suomessa ja DAR on valmis (0,8 htkk)

9 000 €

d) lisämaksu, jos kohdassa 2.2.1 b tai c tarkoitetussa valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (0,17 htkk/tehoaine)

1 900 €/ tehoaine

2.2.2 Uuden valmisteen hyväksyminen

a) valmiste on DAR:n esimerkkivalmiste ja hyväksymistä haetaan ulkokäyttöön (0,5 htkk)

5 600 €

b) valmiste on DAR:n esimerkkivalmiste ja hyväksymistä haetaan kasvihuonekäyttöön (0,3 htkk)

3 700 €

c) valmiste ei ole DAR:n esimerkkivalmiste ja hyväksymistä haetaan ulkokäyttöön ja kasvihuonekäyttöön (2 htkk)

22 500 €

d) valmiste ei ole DAR:n esimerkkivalmiste ja hyväksymistä haetaan kasvihuonekäyttöön (1,5 htkk)

15 800 €

e) pääsääntöisesti muuhun kuin kasvinsuojeluainekäyttöön tarkoitettu tai Suomessa biosidina hyväksytty valmiste (0,13 htkk)

1 500 €

f) kasvinsuojeluaineen vastavuoroinen hyväksyminen (0,3 htkk)

3 400 €

g) lisämaksu, jos kohdassa 2.2.2 a―d tarkoitetussa valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (0,17 htkk/tehoaine)

1 900 €/ tehoaine

2.2.3 Hyväksynnän uusiminen

a) suppea arviointi, ei Annex III -arviota (0,33 htkk)

3 900 €

b) laaja arviointi, ei Annex III -arviota (0,66 htkk)

7 400 €

c) arviointi (Annex III -arvio) tehdään Suomessa (1,5 htkk)

16 900 €

d) arviointi (Annex III -arvio) tehdään Suomen tekemän arviointiraportin esimerkkivalmisteesta

74 €/tunti

e) lisämaksu, jos kohdassa 2.2.3 a―c tarkoitetussa valmisteessa on kaksi tai useampia tehoaineita (0,17 htkk/tehoaine)

1 900 €/ tehoaine

2.3 Lausunto kasvinsuojeluaineen käyttökohteiden laajentamisesta

a) käyttö laajennetaan samassa käyttökohderyhmässä, mutta eri käyttömäärillä tai -ajankohdilla (0,33 htkk)

3 700 €

b) käyttö laajennetaan eri käyttökohderyhmään, ulko- tai kasvihuonekäyttö (0,33 htkk)

3 700 €

c) käyttö laajennetaan eri käyttökohderyhmään, ulkokäyttö ja tehtävä laaja arviointi (1 htkk)

11 300 €

2.4 Muut maksut

a) suppea lausunto hyväksyntää koskevasta muutoksesta, esim. formulaation muutoksen yhteydessä luokituksen tarkastaminen

790 €

3 Kemikaalien tuoterekisteriin toimitettujen tietojen käsittely (kemikaalilain 48 a §)

3.1 Kemikaaleja koskevien tietojen toimittamisesta annetussa sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (553/2008) tarkoitettujen tietojen käsittely

Vuotuinen maksu toiminnanharjoittajan ilmoitusten määrän mukaan:

1―200 kappaletta

35 €/kpl/vuosi

200 kappaletta ylittäviltä osin

17,50 €/kpl/vuosi

4 Hakemuksen tai ilmoituksen peruuttaminen tai raukeaminen

Jos Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle toimitettu hakemus tai ilmoitus peruutetaan tai muutoin raukeaa ennen kuin asia on käsitelty loppuun, käsittelymaksuna peritään tehdyn työmäärän mukaan 74 euroa kultakin alkavalta tunnilta. Taulukon kohdassa 2 tarkoitettujen asioiden käsittelystä peritään kuitenkin vähintään 35 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta.

5 Alennettu tai korotettu käsittelymaksu

Kohtien 1.1, 1.2 ja 1.5 mukaisesta biosidivalmisteiden uudelleen hyväksymistä tai rekisteröintiä koskevan hakemuksen käsittelystä peritään 50 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta. Kohdassa 1.4 tarkoitettujen biosidivalmisteiden uudelleen hyväksymistä koskevan hakemuksen käsittelystä peritään maksu noudattaen sitä, mitä kohdassa 7 on säädetty aikaisemmin annetun päätöksen muuttamista koskevista maksuista.

Taulukon kohdissa 2.1 a―b, 2.2.1, 2.2.2, 2.2.3 a―c, 2.2.3 e ja 2.3 tarkoitettuja suoritteita koskevat maksut peritään 25 prosenttia taulukon mukaista maksua alempina, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä alittaa suoritteen käsittelyyn tavanomaisesti käytettävän ajan vähintään 25 prosentilla. Vastaavasti maksu peritään 25 prosenttia taulukon mukaista maksua korkeampana, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä ylittää suoritteen käsittelyyn tavanomaisesti käytettävän ajan vähintään 25 prosentilla.

Taulukon kohdissa 1.1, 1.2, 1.4 ja 1.5 tarkoitettuja suoritteita koskevat maksut peritään asian käsittelyn vaatiman taulukossa mainitun työmäärän alittuessa tai ylittyessä seuraavan taulukon mukaisesti:

Työmäärän alitus

Maksun alennus

Työmäärän ylitys

Maksun korotus

vähintään 10 %

10 %

vähintään 10 %

10 %

vähintään 20 %

20 %

vähintään 20 %

20 %

vähintään 30 %

30 %

vähintään 30 %

30 %

vähintään 40 %

40 %

vähintään 40 %

40 %

vähintään 50 %

50 %

vähintään 50 %

50 %

Lisäksi maksu voidaan jättää perimättä kokonaan tai osittain, jos kemikaalin käyttö on vähäistä tai on jokin muu erityinen syy, jonka vuoksi maksua voidaan kemikaalilain 60 §:n 3 momentin nojalla pitää kohtuuttomana.

6 Aikaisemmin annetun päätöksen muuttamista koskevat maksut

Taulukon 1 kohdassa tarkoitettujen hakemusten ja lausuntopyyntöjen käsittelystä peritään maksut seuraavasti:

- hyväksymisperusteiden uudelleenarviointia vaativan hakemuksen käsittelystä (olennainen muuttaminen) peritään 50 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta; jos asian käsittelyn vaatima työmäärä on vähemmän kuin 25 prosenttia suoritteen käsittelyyn tavanomaisesti käytettävästä ajasta, peritään 25 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta

- hakemuksen käsittelystä, joka ei edellytä hyväksymisperusteiden uudelleenarviointia (vähäinen muuttaminen), peritään 10 prosenttia taulukon mukaisesta maksusta

- hakemuksen käsittelystä, joka aiheuttaa annetun päätöksen muuttamisen teknisestä tai muusta vastaavasta syystä, peritään 220 euroa.

Sivun alkuun