Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1144/2009

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallinnon päätös vuonna 2010 sovellettavien ennakonpidätysperusteiden voimaantulosta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1144/2009
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 164/2009 (Julkaistu 23.12.2009)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallitus on 20. päivänä joulukuuta 1996 annetun ennakkoperintälain (1118/1996) 4 §:n 1 momentin nojalla määrännyt:

1 §

Tammikuussa vuonna 2010 maksettavasta suorituksesta ennakonpidätys toimitetaan joulukuun 31. päivänä 2009 voimassa olleiden pidätysprosenttien mukaisesti. Jos verovelvollisella on verotoimiston vuodelle 2010 määräämä verokortti, ennakonpidätys toimitetaan kuitenkin sen mukaisesti. Ennakonpidätyksen määrää laskettaessa ei oteta huomioon vuonna 2009 maksettuja suorituksia eikä niistä toimitettuja ennakonpidätyksiä.

2 §

Helmikuun 1. päivänä tai sen jälkeen vuonna 2010 maksettaviin palkkoihin, eläkkeisiin ja muihin ennakkoperintälaissa tarkoitettuihin suorituksiin sovelletaan vuodelle 2010 vahvistettuja pidätysprosentteja. Jos ennakonpidätyksen määrä lasketaan 1.2.2010 tai sen jälkeen, ei tammikuussa vuonna 2010 maksettuja suorituksia eikä niistä toimitettuja ennakonpidätyksiä oteta huomioon.

Jos verokortin mukaan ennakonpidätysprosentti nousee tulojen kasvaessa (ns. portaikkoverokortti), tammikuussa vuonna 2010 maksetut palkat, eläkkeet ja muut ennakonpidätyksen alaiset suoritukset otetaan huomioon laskettaessa ennakonpidätyksen määrää 1.2.2010 tai sen jälkeen.

3 §

Ennakonpidätys toimitetaan edellä 1 ja 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla ennakkoperintälain

1.

13 §:ssä tarkoitetusta palkasta;

2.

25 §:ssä tarkoitetuista työ- ja käyttökorvauksista, jos suorituksen saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin;

3.

sekä eläkkeestä, etuudesta ja muusta ennakonpidätyksen alaisesta suorituksesta, jollei ennakonpidätyksen määrästä ole säädetty asetuksella.

4 §

Tämä päätös tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2010.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2009

Pääjohtaja Mirjami LaitinenYlitarkastaja Elina Seppälä

Sivun alkuun