Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

76/2007

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki Suomen Teollisuussijoitus Oy -nimisestä valtionyhtiöstä annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 15/2007 (Julkaistu 7.2.2007)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan Suomen Teollisuussijoitus Oy -nimisestä valtionyhtiöstä 30 päivänä joulukuuta 1999 annetun lain ( 1352/1999 ) 1 ja 2 § seuraavasti:

1 §

Suomen Teollisuussijoitus Oy on pääomasijoitusalan valtionyhtiö, jonka tarkoituksena on edistää erityisesti suomalaista pientä ja keskisuurta yritystoimintaa tekemällä sijoituksia ensisijaisesti pääomarahastoihin. Yhtiö voi tehdä pääomasijoituksia suoraan kohdeyrityksiin erityisesti pitkäaikaista riskinottoa edellyttävissä yrityshankkeissa.

Yhtiön sijoitustoiminta tulee suunnata korjaamaan pääomasijoitustoimialan rahoituksen tarjonnassa esiintyviä puutteita.

Yhtiö voi tehdä vastaavia sijoituksia ulkomaisiin rahastoihin ja kohdeyrityksiin edellyttäen, että niiden toiminta edistää taloudellista kehitystä Suomessa.

2 §

Yhtiön toiminnan tulee olla liiketaloudellisesti kannattavaa pitkällä aikavälillä.

Yhtiön elinkeinopoliittisen tehtävän täyttämiseksi voidaan yksittäisissä sijoituspäätöksissä hyväksyä tavanomaista suurempi riski.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2007.

HE 180/2006

TaVM 21/2006

EV 254/2006

Helsingissä 2 päivänä helmikuuta 2007

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENKauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen

Sivun alkuun