Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

916/2003

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annetun lain 12 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 146/2003 (Julkaistu 18.11.2003)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain ( 1551/1995 ) 12 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1088/2000, seuraavasti:

12 §Voimaantulo


Lakia sovelletaan palkkaan, joka saadaan tai on saatu 1 päivänä tammikuuta 1996 tai sen jälkeen, jos palkka perustuu työskentelyyn, joka alkaa tai on alkanut 1 päivän tammikuuta 1996 ja 31 päivän joulukuuta 1999 tai 1 päivän tammikuuta 2001 ja 31 päivän joulukuuta 2007 välisenä aikana, mainitut päivät mukaan luettuina. Muulta osalta lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 1996 toimitettavassa verotuksessa.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.

HE 51/2003

VaVM 14/2003

EV 38/2003

Helsingissä 14 päivänä marraskuuta 2003

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENValtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Sivun alkuun