Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinpalkkioihin liittyvien pinta-alojen ilmoittamisesta, peltokasvien tuen, luonnonhaittakorvauksen, maatalouden ympäristötuen ja maatalouden ympäristötuen erityistukisopimusten hakemisesta vuonna 2003 sekä näitä sopimuksia koskevista sopimuskausista
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 276/2003
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 42/2003 (Julkaistu 9.4.2003)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1100/1994) 11 §:n, maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1336/1992) 13 §:n sekä 12 päivänä maaliskuuta 1999 annetun maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 64 §:n 3 momentin, sellaisena kuin se on laissa 44/2000, nojalla:
1 §Soveltamisala
Tämä asetus koskee Euroopan yhteisön kokonaan rahoittaman peltokasvien ja säilörehunurmen pinta-alatuen ja näihin liittyvän kesannointikorvauksen hakemista vuonna 2003.
Lisäksi asetusta sovelletaan luonnonhaittakorvauksen, maatalouden ympäristötuen ja maatalouden ympäristötuen erityistukisopimusten, jäljempänä erityistukisopimusten , hakemiseen vuonna 2003 sekä näitä sopimuksia koskeviin sopimuskausiin.
Tämä asetus koskee myös seuraaviin Euroopan yhteisön kokonaan rahoittamiin eläinpalkkioihin liittyvien pinta-alojen ilmoittamista:
naudanliha-alan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1254/1999 12 ja 13 artiklassa säädetty eläinpalkkioiden rehuala;
Euroopan yhteisön kokonaan rahoittamien peltoalaan ja eläimiin perustuvien suorien tukien horisontaaliehdoista annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (154/ 2000) 11 §:ssä tarkoitettu eläintiheyslaskennassa käytettävissä oleva peltoala.
2 §Hallintoa ja valvontaa koskevat säännökset
Edellä 1 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen tukien sekä 1 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen eläinpalkkioiden rehualan hallinnossa ja valvonnassa sovelletaan, mitä peltokasvien tukijärjestelmän hallinnosta ja valvonnasta annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (155/2000) 3, 3 a, 3 b, 3 c, 3 d, 3 e, 4, 5, 7, 9―12 ja 14 §:ssä säädetään.
3 §Tukihakemus
Hakemus 1 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen tukien saamiseksi sekä 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuja pinta-aloja koskeva ilmoitus, jäljempänä tukihakemus , on toimitettava viimeistään 30 päivänä toukokuuta 2003. Tukihakemuksen mukana on toimitettava tarvittavat liitteet. Edellä 1 §:n 3 momentin 2 kohdassa tarkoitettu peltoala on kuitenkin ilmoitettava viimeistään ennen tuen maksamista.
Tukihakemus on tehtävä maa- ja metsätalousministeriön lomakkeilla numero 101A, 101B, 102A ja 102B vuodelle 2003 tai maa- ja metsätalousministeriön vuodelle 2003 vahvistaman kaavan mukaisilla atk-tulosteilla. Tukihakemusta ei voida toimittaa ilman esitäytettyä tai muulla tavoin täytettyä peruslohkolomaketta numero 102A.
Jos vuoden 2002 jälkeen peruslohkoja on jaettu, yhdistetty tai poistettu pysyvästi käytöstä tai viljelystä taikka uusia peruslohkoja on perustettu tai peruslohkojen hallinnassa on tapahtunut muutoksia, on lisäksi toimitettava maa- ja metsätalousministeriön peruslohkojen muutoslomake numero 102C vuodelle 2003 tai maa- ja metsätalousministeriön vuodelle 2003 vahvistaman kaavan mukainen atk-tuloste.
Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen lomakkeiden lisäksi tukihakemusta tehtäessä on käytettävä ohjelmakauden 1995―1999 mukaista luonnonhaittakorvausta haettaessa maa- ja metsätalousministeriön lomaketta numero 157.
4 §Ilmoitus kylvöaloista
Viljelyalojen muutoksia koskeva ilmoitus kylvöaloista on toimitettava viimeistään 16 päivänä kesäkuuta 2003. Jos Euroopan yhteisöjen komissio myöntää erityisestä syystä poikkeuksen viimeiseen kylvöpäivään, ilmoitus kylvöaloista on toimitettava viimeistään komission poikkeusasetuksessa vahvistamana viimeisenä kylvöpäivänä alueilla, joita poikkeus koskee.
Ilmoitus kylvöaloista on tehtävä maa- ja metsätalousministeriön lomakkeella numero 117 vuodelle 2003 tai maa- ja metsätalousministeriön vuodelle 2003 vahvistaman kaavan mukaisella atk-tulosteella.
5 §Tukihakemuksen ja ilmoituksen toimittaminen
Tukihakemus ja 4 §:ssä tarkoitettu ilmoitus liitteineen on toimitettava sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, jonka alueella maatilan talouskeskus sijaitsee. Jos tilalla ei ole talouskeskusta, tukihakemus on toimitettava sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, jonka alueella pääosa tilan pelloista sijaitsee.
Postitse saapunut tukihakemus tai ilmoitus katsotaan oikeaan aikaan toimitetuksi, jos sen sisältävä postilähetys on leimattu postissa viimeistään viimeisenä hakupäivänä toimivaltaiselle maaseutuelinkeinoviranomaiselle osoitettuna.
6 §Vuonna 2003 annettava uusi luonnonhaittakorvausta ja ympäristötukea koskeva sitoumus
Uusi luonnonhaittakorvausta koskeva sitoumus on annettava vuoden 2003 pinta-alaan perustuvien tukien hakuaikana. Sitoutuminen annetaan täyttämällä vuotta 2003 koskevan maa- ja metsätalousministeriön hakulomakkeen numero 101B asianomainen kohta.
Uusi maatalouden ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteitä koskeva sitoumus on annettava vuoden 2003 pinta-alaan perustuvien tukien hakuaikana. Sitoutuminen annetaan täyttämällä vuotta 2003 koskeva maa- ja metsätalousministeriön lomake numero 111. Kyseinen lomake on toimitettava 3 §:ssä tarkoitetun tukihakemuksen ohella viimeistään 16 päivänä kesäkuuta 2003.
Jos yksittäisessä tapauksessa todetaan tiettyjä yhteisön tukijärjestelmiä koskevasta yhdennetystä hallinto- ja valvontajärjestelmästä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3508/92 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun komission asetuksen (EY) N:o 2419/2001 12 artiklassa tarkoitettu ilmeinen virhe ja hakemuksen sisäinen ristiriita, voidaan myös 16 päivän kesäkuuta 2003 jälkeen toimitettu lomake numero 111 ja sitoutuminen luonnonhaittakorvaukseen 1 momentissa tarkoitetulla tavalla hyväksyä.
Jos viljelijä antaa uuden maatalouden ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteitä koskevan sitoumuksen ja viljelijä on täyttänyt päättyvään sitoumukseen sisältyviä määräpäivään mennessä tehtäviä velvoitteita, esimerkiksi koulutuspäivien käyminen, ei näitä tarvitse suorittaa uudelleen.
7 §Luonnonhaittakorvausta ja ympäristötukea koskevan sitoumuksen jatkaminen
Jos vuonna 2000 tai 2001 luonnonhaittakorvaukseen tai ympäristötukeen sitoutunut viljelijä, joka tai jonka ikävaatimusta täyttävä puoliso on täyttänyt 65 vuotta vuonna 2002, hakee vuoden 2003 tukihakemuslomakkeella kyseistä tukea viimeistään 24 päivänä kesäkuuta 2003, sitoumuksen ei katsota rauenneen edeltävässä vuodenvaihteessa, vaan sen voimassaolo jatkuu. Jos tukea haetaan 30 päivän toukokuuta 2003 jälkeen, myöhästyminen aiheuttaa siitä erikseen säädetyt seuraamukset vuoden 2003 maksettavaan tukeen.
8 §Luonnonhaittakorvausta ja ympäristötukea koskevaan sitoumukseen haettavat uudet alueet
Viljelijän on ilmoitettava luonnonhaittakorvaukseen ja ympäristötukeen tukikelpoiseksi vuonna 2003 haettavat peltoa koskevat peruslohkot viimeistään 16 päivänä kesäkuuta 2003 edellyttäen, että alueet ovat viljelykelpoista peltoa 1 päivänä kesäkuuta 2003. Peruslohkojen ilmoittamisessa on käytettävä 3 §:n 3 momentissa tarkoitettua lomaketta.
9 §Erityistukisopimuksen jatkaminen
Jos vuonna 2000 tai 2001 erityistukisopimuksen aloittanut viljelijä, joka tai jonka ikävaatimusta täyttävä puoliso on täyttänyt 65 vuotta vuonna 2002, hakee vuoden 2003 tukihakemuslomakkeella kyseisen erityistuen maksatusta viimeistään 24 päivänä kesäkuuta 2003, erityistukisopimuksen ei katsota rauenneen edeltävässä vuodenvaihteessa, vaan sen voimassaolo jatkuu. Jos erityistuen maksatusta haetaan 30 päivän toukokuuta 2003 jälkeen, myöhästyminen aiheuttaa siitä erikseen säädetyt seuraamukset vuoden 2003 maksettavaan erityistukeen. Jos kyseessä on lannan käytön tehostamista koskeva sopimus, vastaavat päivämäärät ovat 31 päivä lokakuuta 2003 ja 25 päivä marraskuuta 2003.
10 §Erityistukisopimusten hakuaika
Erityistukisopimusta koskeva hakemus ja lisäalueiden hakeminen luonnonhaittakorvaukseen ja maatalouden ympäristötukeen varattujen määrärahojen kohdentamisesta vuoden 2003 haussa annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (174/2003) 5 §:ssä tarkoitettuun sopimukseen on toimitettava viimeistään 30 päivänä toukokuuta 2003 sen työvoima- ja elinkeinokeskuksen maaseutuosastolle, jonka toimialueella maatilan talouskeskus sijaitsee. Jos maatilalla ei ole talouskeskusta, hakemus on toimitettava siihen työvoima- ja elinkeinokeskukseen, jonka alueella hakemuksen kohteena oleva alue tai pääosa siitä sijaitsee. Tässä tarkoitetut hakemukset on tehtävä maa- ja metsätalousministeriön kutakin erityistukisopimusta koskevalla hakulomakkeella tai maa- ja metsätalousministeriön vuodelle 2003 vahvistaman kaavan mukaisilla atk-tulosteilla.
11 §Sopimuskaudet vuonna 2003 alkavissa erityistukisopimuksissa
Luonnonmukaisesta tuotannosta, alkuperäisrotujen kasvattamisesta ja alkuperäiskasvien viljelystä tehtävän erityistukisopimuksen sopimuskausi alkaa 1 päivänä kesäkuuta 2003. Suojavyöhykkeen perustamisesta ja hoidosta, kosteikon ja laskeutusaltaan perustamisesta ja hoidosta, lannan käytön tehostamisesta, perinnebiotooppien hoidosta, luonnon monimuotoisuuden edistämisestä sekä maiseman kehittämisestä ja hoidosta tehtävien sopimusten sopimuskausi alkaa 1 päivänä kesäkuuta 2003 tai 1 päivänä lokakuuta 2003. Pohjavesialueiden peltoviljelystä tehtävän erityistukisopimuksen, säätösalaojituksesta, säätökastelusta ja kuivatusvesien kierrätyksestä tehtävän sopimuksen sekä peltojen tehostetusta kalkituksesta ja kalkkisuodinojituksesta tehtävän sopimuksen sopimuskausi alkaa 1 päivänä lokakuuta 2003.
12 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 9 päivänä huhtikuuta 2003.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Neuvoston asetus (EY) N:o 1254/1999; EYVL N:o L 160, 26.6.1999, s. 21
Neuvoston asetus (EY) N:o 1455/2001; EYVL N:o L 198, 21.7.2001, s. 58
Neuvoston asetus (EY) N:o 1512/2001; EYVL N:o L 201, 26.7.2001, s. 1
Komission asetus (EY) N:o 2345/2001; EYVL N:o L 315, 1.12.2001, s. 29
Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2003
Maa- ja metsätalousministeri Jari KoskinenYlitarkastaja Juha Palonen