Maa- ja metsätalousministeriön asetus kolmansista maista tuotavasta hunajasta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 450/2002
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 70/2002 (Julkaistu 5.6.2002)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1192/1996) 2 ja 5 §:n nojalla:
1 §Tarkoitus ja soveltamisala
Tämän asetuksen tarkoituksena on turvata Euroopan unionin ulkopuolisista maista (kolmannet maat) Suomeen tuotavan, elintarvikkeeksi tarkoitetun hunajan elintarvikehygieeninen laatu sekä estää eräiden eläintautien leviäminen maahan kyseisen maahantuonnin yhteydessä.
Asetusta sovelletaan myös hunajaan, joka tuodaan Suomeen kolmansista maista toisen jäsenvaltion kautta ja joka rajatarkastetaan toisen jäsenvaltion eläinlääkinnällisellä rajatarkastusasemalla, mutta jonka ensimmäinen vastaanottava laitos on Suomessa.
Asetuksessa säädetään ehdoista, joilla hunajaa saadaan tuoda Suomeen kolmansista maista.
Kolmansista maista Suomeen tuotavan hunajan eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta säädetään erikseen.
Tätä asetusta ei sovelleta hunajaan, joka:
tuodaan maahan laivaliikenteen muonitusta varten;
kuljetetaan Suomen alueen kautta kolmanteen maahan; taikka
tuodaan Suomeen varastoitavaksi väliaikaisesti ennen kuljetusta kolmanteen maahan.
2 §Suhde eräisiin säädöksiin
Hunajalle asetettavista vaatimuksista säädetään lisäksi elintarvikelaissa (361/1995) ja sen nojalla annetuissa säännöksissä.
3 §Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
hunajalla elintarviketta, jonka hunajamehiläinen on tuottanut kukkien medestä tai kasvien elävien osien eritteistä ja jota mehiläiset keräävät, muuntavat tai yhdistelevät tiettyjen itsestään peräisin olevien aineiden kanssa, varastoivat sekä jättävät kypsymään hunajakennoihin;
laivaliikenteen muonituksella Suomen ja muun valtion välisessä, jäsenvaltioiden rannikkoalueiden ulkopuolelle liikennöivässä laivaliikenteessä miehistön ja matkustajien matkan aikana nautittavaksi tarkoitettuja elintarvikkeita;
jäsenvaltiolla Euroopan unionin jäsenvaltiota;
viejämaalla kolmatta maata, josta hunaja tuodaan Suomeen; sekä
komissiolla Euroopan yhteisöjen komissiota.
4 §Tuonti yksityiskäyttöön sekä diplomaattisten edustustojen käyttöön
Tämän asetuksen 7 §:n 2 momenttia, 8 §:ää ja 9 §:n 2 momenttia ei sovelleta
enintään yhden kilon suuruiseen erään hunajaa, jonka yksityishenkilö tuo maahan omaan käyttöönsä tai joka on lähetetty yksityishenkilölle hänen yksityistaloudessaan käytettäväksi; eikä
hunajaan, joka tuodaan diplomaattisten edustustojen tai diplomaattisia oikeuksia nauttivien kansainvälisten järjestöjen omaan käyttöön.
5 §Tuonnin yleiset edellytykset
Hunaja ei saa aiheuttaa vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle.
Hunajan on täytettävä eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain (1195/1996) ja sen nojalla annettujen säännösten vaatimukset.
6 §Tuonnin erityiset edellytykset
Hunajaa saadaan tuoda tämän asetuksen liitteessä luetelluista maista.
Tuonnin ehtona on, että:
hunaja on peräisin laitoksesta, jonka viejämaan toimivaltainen viranomainen on rekisteröinyt; ja
hunajan mukana on komission tai maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosaston hyväksymän mallin mukainen terveystodistus. Terveystodistusta ei kuitenkaan vaadita Norjasta tuotavalle hunajalle.
7 §Tuontiasiakirjat
Edellä 6 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun terveystodistuksen on oltava alkuperäinen, numeroitu, yhdelle paperiarkille laadittu ja tämän asetuksen säännösten mukaisesti täytetty. Todistus on laadittava vähintään yhdellä eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen suorittavan jäsenmaan virallisista kielistä. Jos Suomeen tarkoitettu tuontierä tuodaan Suomessa sijaitsevan eläinlääkinnällisen rajatarkastusaseman kautta, saadaan todistus laatia myös englannin kielellä.
Terveystodistuksen allekirjoittaa ja päivää se viejämaan toimivaltaisen viranomaisen edustaja, joka on vastuussa siitä, että hunaja täyttää tämän asetuksen 9 §:n mukaiset vaatimukset. Todistuksessa on oltava toimivaltaisen viranomaisen edustajan nimi, virka-asema ja allekirjoitus sekä toimivaltaisen viranomaisen virallinen leima. Allekirjoituksen ja leiman on oltava erivärisiä kuin todistukseen painettu teksti.
8 §Asiakirjojen ja todistusten säilyttäminen
Maahantuojan on säilytettävä kaikki tässä asetuksessa tarkoitetut asiakirjat ja todistukset vähintään kahden vuoden ajan maahantuonnista.
9 §Eläintauti- ja terveystilanteen muutos
Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, on noudatettava niitä erillisiä suojapäätöksiä, jotka maa- ja metsätalousministeriö tai sen elintarvike- ja terveysosasto taikka komissio antaa viejämaan eläintauti- tai terveystilanteen muutosten vuoksi.
10 §Rangaistussäännökset
Rangaistuksesta tämän asetuksen 4―9 §:n rikkomisesta säädetään eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta annetussa laissa ja rikoslaissa.
11 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 5 päivänä kesäkuuta 2002.
Tällä asetuksella kumotaan kolmansista maista tuotavasta hunajasta 14 päivänä helmikuuta 1997 annettu maa- ja metsätalousministeriön päätös (168/1997) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Neuvoston direktiivi 92/118/ETY (31992L0118); EYVL N:o L 62, 15.3.1993, s. 49
Komission päätös 94/278/EY (31994D0278); EYVL N:o L 120, 11.5.1994, s. 44
Neuvoston direktiivi 96/90/EY (31996L0090); EYVL N:o L 13, 16.1.1997, s. 24
Neuvoston direktiivi 97/78/EY (31997L0078); EYVL N:o L 24, 30.1.1998, s. 9
Komission päätös 2001/158/EY (32001D0158); EYVL N:o L 57, 27.2.2001, s. 52
Komission päätös 2001/700/EY (32001D0700); EYVL N:o L 256, 25.9.2001, s. 14
Komission päätös 2002/337/EY (32002D0337); EYVL N:o L 116, 3.5.2002, s. 58
Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2002
Maa- ja metsätalousministeri Raimo TammilehtoEläinlääkintötarkastaja Outi Tyni
LIITE
Hunajaa saadaan tuoda alla mainituista maista.
Argentiina | Kanada | Norja | Turkki |
Australia | Kroatia | Puola | Unkari |
Brasilia | Kuuba | Romania | Uruguay |
Bulgaria | Kypros | Sambia | Uusi-Seelanti |
Chile | Liettua | San Marino | Vietnam |
El Salvador | Malta | Slovakia | Viro |
Guatemala | Meksiko | Slovenia | Yhdysvallat |
Intia | Moldova | Tansania | |
Israel | Nicaragua | Tsekki |