Valtioneuvoston asetus hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioiden toimintaohjelmasta ja -rahastosta sekä yhteisön taloudellisesta tuesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 469/2001
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 70/2001 (Julkaistu 12.6.2001)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään 12 päivänä maaliskuuta 1999 annetun maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 64 §:n 1 momentin nojalla:
1 §Soveltamisala
Tätä asetusta sovelletaan hedelmä- ja vihannesalan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2200/96, jäljempänä markkinajärjestelyasetus, 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuen, jäljempänä rahastotuki, myöntämiseen ja maksamiseen sekä 15 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun toimintaohjelman täytäntöönpanoon.
Tämän asetuksen lisäksi on noudatettava, mitä säädetään:
markkinajärjestelyasetuksessa;
neuvoston asetuksen (EY) 2200/96 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä toimintaohjelmien, toimintarahastojen ja yhteisön taloudellisen tuen osalta sekä asetuksen (EY) N:o 411/97 kumoamisesta annetussa komission asetuksessa 609/2001, jäljempänä rahastotukiasetus; sekä
maaseutuelinkeinojen rahoituslaissa (329/1999).
Hyväksytyt tuottajaorganisaatioiden liitot rinnastetaan tätä asetusta sovellettaessa tuottajaorganisaatioihin silloin, kun ne huolehtivat jäsentensä puolesta toimintarahaston täydestä hallinnosta markkinajärjestelyasetuksen 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
2 §Toimintaohjelmahakemus
Rahastotukiasetuksen 4 artiklassa säädetyn toimintaohjelman hyväksymistä haetaan maa- ja metsätalousministeriöltä maa- ja metsätalousministeriön lomakkeella Lnro 354.
Toimintaohjelmahakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:
toimintaohjelma;
ote tuottajaorganisaation toimivaltaisen elimen sen kokouksen pöytäkirjasta, jossa toimintarahaston perustamisesta on päätetty;
ote tuottajaorganisaation toimivaltaisen elimen sen kokouksen pöytäkirjasta, jossa on päätetty tuottajilta kerättävän maksun perusteesta sekä keräystavasta;
todiste toimintarahastona käytettävän pankkitilin avaamisesta tai rahastotukiasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan toisessa alakohdassa tarkoitettu kirjanpitoa koskeva selvitys; sekä
luettelo tuottajaorganisaation jäsenistä jäljempänä 6 §:ssä tarkoitettuna viitekautena.
3 §Rahastotuen haku
Rahastotukiasetuksen 11 artiklassa säädettyä rahastotukea haetaan maa- ja metsätalousministeriöltä maa- ja metsätalousministeriön lomakkeella Lnro 357.
Rahastotukihakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:
selvitys tuottajaorganisaation viitekauden aikana kaupan pitämästä tuotannosta siten, että viitekauden aikana tuottajaorganisaatioon liittyneiden tai siitä eronneiden jäsenten tuotanto on ilmoitettu erikseen;
jäljennös tuottajaorganisaation myöntämää suoramyyntilupaa koskevasta asiakirjasta;
selvitys tuottajaorganisaation jäsenten suoraan myymien tuotteiden määristä, tarvittaessa jäsenkohtaisesti eriteltyinä;
selvitys tuottajaorganisaation jäseniltä ohjelmavuoden aikana toimintarahastoon kerätyistä ja suoritetuista maksuista;
luotettava menoselvitys toimintaohjelman toteutuneista kustannuksista hyväksytyn toimintaohjelman mukaisesti tavoitteittain ja toimenpiteittäin jaoteltuina;
sopimus tai muu vastaava selvitys ostopalveluna toteutetusta toimenpiteestä;
koulutus- tai kurssiohjelma sekä luettelo koulutukseen osallistuneista tuottajaorganisaation jäsenistä koulutukseen liittyvien toimenpiteiden osalta;
työtuntiselvitys tuottajaorganisaation tai sen jäsenten palkkaamien työntekijöiden tekemästä toimintaohjelmaan sisältyvästä työstä;
selvitys mahdollisista toimintarahastosta maksetuista markkinoiltapoistamiskorvauksista; sekä
rahastotukiasetuksen 13 artiklassa tarkoitettu kertomus.
4 §Matka- ja majoituskustannusten sekä päivärahojen korvaaminen
Toimintaohjelman toimenpiteinä korvattavat matka- ja majoituskustannukset korvataan verohallituksen verovapaista matkakustannusten korvauksista vuosittain antamassa päätöksessä vahvistettujen määrien mukaisesti.
5 §Kokeellisen tuotannon tukikelpoisuus
Toimintaohjelmaan sisällytettyihin kokeellista tuotantoa koskeviin toimenpiteisiin voidaan myöntää rahastotukea, jos kokeellinen tuotanto täyttää seuraavat edellytykset:
kokeellista tuotantoa koskevat hankkeet parantavat vanhoja tuotantomenetelmiä, tuotteita tai toimintatapoja taikka kehittävät kokonaan uusia;
hankkeet ovat kooltaan rajattuja siten, että ne koskevat vain osaa tuottajaorganisaation tuottajia taikka tiettyjä tuotteita tai tuotemääriä; sekä
hankkeiden tulokset ovat siirrettävissä tuottajaorganisaation muidenkin jäsenten kuin hankkeessa mukana olleiden käyttöön.
6 §Viitekausi
Tuottajaorganisaation on haettava rahastotukiasetuksen 2 artiklassa tarkoitetuksi viitekaudeksi 12 kuukauden pituista ajanjaksoa, joka alkaa aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta ja viimeistään 1 päivänä heinäkuuta kaksi vuotta ennen toimintaohjelman täytäntöönpanovuotta, taikka rahastotukiasetuksen 2 artiklan 6 kohdan b alakohdan mukaisesti määriteltyä ajanjaksoa.
Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa tuottajaorganisaation viitekauden toimintaohjelman hyväksymispäätöksessä.
7 §Kaupan pidetyn tuotannon arvo
Rahastotukiasetuksen 2 artiklan 5 kohdan e alakohdassa tarkoitettuun kaupan pidetyn tuotannon arvoon lasketaan tuottajaorganisaation niiden jäsenten tuotannon arvo, jotka ovat olleet tuottajaorganisaation jäseninä tuen laskemisen perusteena käytettävän viitekauden aikana.
Kaupan pidetyn tuotannon arvon on perustuttava tuottajaorganisaation kirjanpitotietoihin. Jos tuottajaorganisaatiolta ei ole käytettävissä kirjanpitotietoja aikaisemmilta vuosilta, tuotteiden arvon ja määrän on perustuttava tuottajaorganisaation jäsenten kirjanpitotietoihin tai niihin verrattaviin tietoihin, jotka ovat vaikeuksitta tarkastettavissa.
8 §Tietojen kerääminen hyväksytyiltä tuottaja- organisaatioilta
Rahastotukiasetuksen 2 artiklan 10 kohdassa tarkoitettu tuottajaorganisaatio on pyydettäessä velvollinen toimittamaan maa- ja metsätalousministeriölle rahastotukiasetuksen II liitteen 1 osassa tarkoitettuja tuottajaorganisaation tuotantoa ja jäseniä koskevia tietoja komissiolle raportointia varten.
9 §Tuottajaorganisaation suorittamat jäsen- osuudet
Jos tuottajaorganisaatio aikoo suorittaa toimintarahastoon maksuja jäsentensä puolesta toimintaohjelman jonkun tietyn täytäntöönpanovuoden aikana siten kuin rahastotukiasetuksen 3 artiklan 4 kohdassa on säädetty, tuottajaorganisaation on haettava tähän lupaa maa- ja metsätalousministeriöltä viimeistään kuukautta ennen aiottua maksujen suorittamista.
Tuottajaorganisaation on esitettävä hakemuksessaan perusteet maksujen suorittamiselle, maksujen takaisinperintään sovellettava menettely sekä jäseniin kohdistuvat seuraamukset mahdollisten jäseniltä takaisin perimättä jääneiden maksujen osalta.
10 §Muutokset toimintaohjelmaan ohjelmavuoden aikana
Tuottajaorganisaation on pyydettävä rahastotukiasetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua maa- ja metsätalousministeriön ennakkohyväksyntää toimintaohjelman muuttamiseen, jos ohjelmaa on tarkoitus muuttaa kesken ohjelman täytäntöönpanovuoden siten, että muutos:
johtaisi jonkin markkinajärjestelyasetuksen 15 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetyn tavoitteen poistamiseen ohjelmasta;
vaikuttaisi johonkin markkinajärjestelyasetuksen 15 artiklan 4 kohdan b tai c alakohdassa säädettyyn toimintaohjelman pakolliseen toimenpiteeseen;
pidentäisi tai lyhentäisi toimintaohjelman kestoa; taikka
olennaisesti vaikuttaisi toimintaohjelman tavoitteiden väliseen tasapainoon.
Muihin toimintaohjelman täytäntöönpanovuonna ohjelmaan tehtäviin muutoksiin ei tarvitse pyytää maa- ja metsätalousministeriön ennakkohyväksyntää. Niistä on kuitenkin viipymättä ilmoitettava maa- ja metsätalousministeriölle.
11 §Ennakot
Tuottajaorganisaation, joka hakee rahastotuen maksamista rahastotukiasetuksen 10 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyllä tavalla ennakkona, on liitettävä hakemukseen selvitys tuottajaorganisaation jäseniltä toimintarahastoon kerätyistä maksuista sekä riittävät todisteet siitä, että aiemmat ennakkomaksut on tosiasiallisesti käytetty.
12 §Rahastotuen osan maksaminen
Tuottajaorganisaatio, joka hakee rahastotuen osan maksamista siten kuin rahastotukiasetuksen 10 artiklan 4 kohdassa säädetään, on liitettävä hakemukseen selvitys osamaksun kohteena olevista toimintaohjelman toteutetuista toimenpiteistä sekä niistä aiheutuneista kustannuksista hakemiskuukautta edeltävien kolmen kuukauden ajalta.
13 §Kirjanpitovelvollisuus
Rahastotuen saajan on järjestettävä kirjanpitonsa tukitoimenpidettä varten nimettyjä tilejä tai kustannuspaikkaa käyttämällä taikka muulla tavalla siten, että tuen myöntämisen ja maksamisen edellytysten sekä tuen käytön valvominen on vaikeuksitta mahdollista.
Tuen saajan tulee säilyttää kaikki tuettuun toimintaan liittyvät kuitit ja muut maksutositteet valvontaa varten siten kuin kirjanpitolain (1336/1997) 2 luvun 10 §:ssä säädetään.
14 §Rahastotuen lakkauttaminen ja takaisin periminen
Rahastotuki voidaan lakkauttaa ja maksettu tuki voidaan osaksi tai kokonaan periä takaisin maaseutuelinkeinojen rahoituslain 46 §:ssä säädetyin edellytyksin. Rahastotuen lakkauttamisesta ja takaisinperimisestä on lisäksi voimassa, mitä siitä säädetään rahastotukiasetuksen 15 artiklassa.
15 §Takaisin perittävälle määrälle maksettava korko ja viivästyskorko
Takaisin perittävälle määrälle maksettavasta korosta säädetään rahastotukiasetuksen 15 artiklan 4 kohdassa.
Jos takaisin maksettavaksi määrättyä rahastotukea tai sen osaa ei makseta määräajassa, takaisin maksettavaksi määrätylle pääomalle peritään vuotuista viivästyskorkoa korkolain (633/1982) 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan kunkin erän erääntymispäivästä lukien.
16 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä kesäkuuta 2001. Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Tällä asetuksella kumotaan hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioiden toimintasuunnitelmasta, -ohjelmasta ja -rahastosta sekä yhteisön taloudellisesta tuesta 14 päivänä toukokuuta 1997 annettu maa- ja metsätalousministeriön päätös (440/1997) sekä hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioille maksettavan yhteisön taloudellisen tuen viitekaudesta 15 päivänä syyskuuta 1999 annettu maa- ja metsätalousministeriön päätös (maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma nro 115/1999).
17 §Siirtymäsäännös
Niiden tuottajaorganisaatioiden, joiden toimintaohjelman täytäntöönpano jatkuu vuonna 2002, on esitettävä maa- ja metsätalousministeriölle rahastotukiasetuksen 8 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettu kirjallinen sitoumus viimeistään 15 päivänä syyskuuta 2001.
Neuvoston asetus (EY) N:o 2200/96 (31996R2200); EYVL N:o L 297; 21.11.1996, s. 1
Komission asetus (EY) N:o 609/2001 (32001R0609); EYVL N:o L 090; 30.3.2001, s. 4
Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2001
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi HemiläMaatalousneuvos Taina Vesanto