Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1219/2001

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus Ahvenanmaan maakunnassa oleville kunnille maataloustuen jako- ja valvontatehtävien hoitamisesta vuodelta 2000 suoritettavista korvauksista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1219/2001
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 167/2001 (Julkaistu 17.12.2001)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetun lain (1336/1992) 11 §:n nojalla:

1 §

Ahvenanmaan maakunnassa sijaitseville kunnille suoritetaan korvausta maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä 18 päivänä joulukuuta 1992 annetussa laissa (1336/1992) tarkoitettujen jatkuvasti toistuvien tehtävien hoitamisesta vuonna 2000 aiheutuneista menoista seuraavasti:

Brändön kunta

1 200 markkaa

Eckerön kunta

2 440 markkaa

Finnströmin kunta

10 400 markkaa

Föglön kunta

4 190 markkaa

Getan kunta

3 620 markkaa

Hammarlandin kunta

8 530 markkaa

Jomalan kunta

11 320 markkaa

Kumlingen kunta

1 760 markkaa

Kökarin kunta

1 760 markkaa

Lemlandin kunta

3 060 markkaa

Lumparlandin kunta

1 920 markkaa

Maarianhaminan kaupunki

170 markkaa

Saltvikin kunta

7 730 markkaa

Sottungan kunta

710 markkaa

Sundin kunta

4 990 markkaa

Vårdön kunta

2 310 markkaa

2 §

Tämä asetus tulee voimaan 19 päivänä joulukuuta 2001.

Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2001

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi HemiläLainsäädäntöneuvos Esko Laurila

Sivun alkuun