Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

314/2000

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Maa- ja metsätalousministeriön asetus avustusjärjestöille Euroopan yhteisön varoista myönnettävän tuen täytäntöönpanosta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
314/2000
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 40/2000 (Julkaistu 29.3.2000)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta 8 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain (1100/1994) 2 §:n 1 momentin nojalla:

1 §

Euroopan yhteisön varoista avustusjärjestöille yhteisön varainhoitovuosittain tukena myönnettävien elintarvikemäärien kohdentamisessa menetellään siten kuin tässä asetuksessa säädetään.

2 §

Tässä asetuksessa tarkoitettu tuki myönnetään maa- ja metsätalousministeriölle osoitetusta hakemuksesta.

Tukena myönnettävät elintarvikkeet kohdennetaan niitä määräaikaan mennessä hakeneiden avustusjärjestöjen kesken siten, että järjestöjen hakemusten mukaisia elintarvikemääriä vähennetään tasasuhteessa.

Tässä asetuksessa tarkoitetun tuen piiriin kuuluvat vain ne järjestöt, joiden edellä sanotulla tavalla määritelty elintarvikemäärä on vähintään 1 000 kiloa.

3 §

Tämä asetus tulee voimaan 29 päivänä maaliskuuta 2000. Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksessa tarkoitettujen tukijärjestelyjen valmistelutoimenpiteisiin.

Helsingissä 21 päivänä maaliskuuta 2000

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi HemiläYlitarkastaja Marja Savonmäki

Sivun alkuun