Asetus kansainvälisessä maantieliikenteessä toimivien ajoneuvojen miehistöjen työstä tehdyn eurooppalaisen sopimuksen voimaansaattamisesta ja eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 734/1999
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 75/1999 (Julkaistu 18.6.1999)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Liikenneministerin esittelystä säädetään:
1 §
Genevessä 1 päivänä heinäkuuta 1970 kansainvälisessä maantieliikenteessä toimivien ajoneuvojen miehistöjen työstä tehty eurooppalainen sopimus (AETR), jonka eräät määräykset on hyväksytty 23 päivänä joulukuuta 1998 annetulla, myös Ahvenanmaan maakuntapäivien osaltaan hyväksymällä lailla (733/1999) ja jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt niin ikään 23 päivänä joulukuuta 1998 ja jonka liittymiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille 16 päivänä helmikuuta 1999, on voimassa 15 päivästä elokuuta 1999 niin kuin siitä on sovittu.
2 §
Sopimuksen hyväksymisen yhteydessä Suomi on antanut seuraavan selityksen:
Euroopan talousyhteisön jäsenvaltioiden väliset kuljetukset katsotaan AETR-sopimuksessa tarkoitetuiksi kansallisiksi kuljetuksiksi, mikäli sellaiset kuljetukset eivät kulje AETR-sopimuksen sopijaosapuolena olevan kolmannen maan kautta.
3 §
Tarkempia määräyksiä sopimuksen täytäntöönpanosta antaa tarvittaessa liikenneministeriö.
4 §
Kansainvälisessä maantieliikenteessä toimivien miehistöjen työstä tehdyn eurooppalaisen sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä 23 päivänä joulukuuta 1998 annettu laki (733/1999) ja tämä asetus tulevat voimaan 15 päivänä elokuuta 1999.
Neuvoston asetus (ETY) N:o 2829/77; EYVL N:o L 334, 24.12.1977, s. 11
Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 1999
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARILiikenneministeri Olli-Pekka Heinonen