Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

53/1999

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki arvo-osuustileistä annetun lain 29 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 7/1999 (Julkaistu 1.2.1999)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 17 päivänä toukokuuta 1991 arvo-osuustileistä annetun lain ( 827/1991 ) 29 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 820/1996, seuraavasti:

29 §

Jos liikkeeseenlaskija on maksanut arvo-osuuteen perustuvan suorituksen sille, jolla arvo-osuustilin tai arvo-osuusjärjestelmästä annetun lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun luettelon tietojen mukaan oli eräpäivänä tai yhtiöjärjestyksen taikka sijoitusrahaston sääntömääräyksen mukaan määrättynä täsmäytyspäivänä oikeus ottaa vastaan suoritus, mutta sitten käy ilmi, ettei hänellä ollutkaan oikeutta ottaa vastaan suoritusta, on suoritus kuitenkin pätevä, paitsi jos liikkeeseenlaskija tiesi tai hänen piti tietää maksun joutuvan väärälle henkilölle.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 1999.

HE 202/1998

TaVM 35/1998

EV 219/1998

Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 1999

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteri Jouko Skinnari

Sivun alkuun