Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

438/1998

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus sähkömarkkina-asetuksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 60/1998 (Julkaistu 24.6.1998)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä

muutetaan 7 päivänä huhtikuuta 1995 annetun sähkömarkkina-asetuksen ( 518/1995 ) 6 § ja 7 §:n 3 momentti sekä

lisätään 2 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi asetuksessa 451/1997, uusi 2 momentti ja asetukseen uusi 2 a luku seuraavasti:

2 §


Järjestelmävastuuseen määrättävän kantaverkonhaltijan tulee järjestää valtakunnallisen tasevastuun hoitamiseen liittyvien tehtävien suorittaminen erillisen toimintayksikkönsä tai kokonaan omistamansa tytäryhtiön tehtäväksi.

2 a lukuTasevastuu ja taseselvitys

4 a §

Tässä luvussa tarkoitetaan:

1)

avoimella toimituksella sähköntoimitusta, jossa sähkönmyyjä toimittaa asiakkaalleen kaiken tämän tarvitseman sähkön, sekä sähköntoimitusta, jossa sähkönmyyjä tasapainottaa asiakkaan sähkön tuotannon ja hankinnan sekä käytön ja toimituksen erotuksen toimittamalla puuttuvan sähkömäärän tai vastaanottamalla ylijäämän kunkin tunnin aikana;

2)

kiinteällä toimituksella sähkön toimitusta, jossa sähkönmyyjä toimittaa asiakkaalleen kullekin tunnille täsmälleen ennalta sovitun sähkömäärän; sekä

3)

tasevastaavalla sähkömarkkinoiden osapuolta, joka tasapainottaa sähkön tuotantonsa ja hankintansa sekä sähkön käyttönsä ja toimitustensa erotuksen tasesähköyksikön toimittamalla tasesähköllä.

4 b §

Sähkömarkkinoiden osapuolella tulee olla yksi avoin sähköntoimittaja. Voimalaitoksen tuotanto voidaan tämän estämättä toimittaa voimalaitososuuksien haltijoille avoimella sähköntoimitussopimuksella, jos toimituksen määrän jakaantuminen näiden kesken on mahdollista selvittää tarkasti ennalta sovitun laskentakaavan, mittausten ja ennakkoilmoitusten perusteella.

Avoimen toimittajan tulee osoittaa sähkömarkkinoiden osapuolelle suorittamalleen avoimelle toimitukselle tasevastaava, joka tämän avoimen toimituksen tai siihen ulottuvan katkeamattoman avointen toimitusten ketjun välityksellä tasapainottaa osapuolen sähkönhankinnan ja -toimitukset.

Avoin toimittaja on velvollinen ilmoittamaan avoimen toimituksen alkamisesta ja päättymisestä toimituksen toisen osapuolen sähkötaseen taseselvittäjälle. Ilmoitus on tehtävä lisäksi jakeluverkkoon liittyneen osapuolen verkonhaltijalle, jos tämä ei toimi osapuolen taseselvittäjänä. Jos avoimella toimittajalla ei ole ollut aikaisemmin toimitusta kyseiseen jakeluverkkoon, ilmoitus on tehtävä myös toimittajan omalle taseselvittäjälle. Tasevastaavan tulee pyydettäessä ilmoittaa tasesähköyksikölle avoimen toimituksensa ketjut niiden sähkömarkkinaosapuolten osalta, joiden taseselvittäjänä se toimii.

4 c §

Tasevastaavan tulee järjestää kiinteitä toimituksia koskevien ennakkoilmoitusten käsittely niiden sähkömarkkinoiden osapuolten osalta, joiden tasevastaavana se toimii.

Tasesähköyksikön tulee järjestää kiinteitä toimituksia koskevien ennakkoilmoitusten käsittely niiden kiinteiden toimitusten osalta, jotka vaikuttavat tasevastaavien välisiin sähkötaseisiin tai jotka tapahtuvat maan rajan ylittävien sähköjohtojen kautta.

Kiinteän toimituksen osapuoli on velvollinen ilmoittamaan tasevastaavalleen tarvittavat tiedot kiinteän toimituksen alkamisesta. Kiinteän toimituksen osapuoli on velvollinen ilmoittamaan tasevastaavalleen osapuolittain eritellyn summatiedon sekä avoimelle toimittajalleen summatiedon hankkimistaan ja toimittamistaan kiinteistä toimituksista. Jos kiinteän toimituksen osapuolena on kuluttajansuojalaissa (38/1978) tarkoitettu kuluttaja, on toimituksen toisena osapuolena oleva elinkeinonharjoittaja velvollinen huolehtimaan myös kuluttajalle kuuluvan ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä.

Tasevastaava on velvollinen ilmoittamaan tasesähköyksikölle tasevastaavittain eritellyn summatiedon sähkötaseeseensa sisältyvistä, tasevastaavien välisiin sähkötaseisiin vaikuttavista kiinteistä toimituksista.

4 d §

Verkonhaltijan tulee järjestää taseselvityksen ja laskutuksen perustana oleva mittarointi ja mittareiden lukeminen sekä mittaustietojen rekisteröinti ja ilmoittaminen sähkömarkkinoiden osapuolille.

Verkonhaltijan ja mittauksen muun suorittajan on ilmoitettava taseselvittäjälle taseselvityksessä ja laskutuksessa tarvittavat mittaustiedot käyttöpaikka- tai mittauskohtaisesti.

4 e §

Jakeluverkonhaltijan tulee järjestää taseselvitys ja siihen liittyvä tiedonvaihto jakeluverkon avointen toimitusten osalta sekä tyyppikuormituskäyrien soveltamisen edellyttämä tasoituslaskenta sähkönmyyjien kesken.

Jakeluverkonhaltijan tehtävänä on laskea mitattujen sekä mittauksen ja tyyppikuormituskäyrän yhdistelmään perustuvien toimitusten määrät kullekin jakeluverkossa toimivalle sähkökaupan osapuolelle.

Jakeluverkonhaltijan on ilmoitettava taseselvitystä varten sähkömarkkinoiden osapuolten verkkoon tulevien tai verkosta lähtevien toimitusten summatiedot osapuolten tasevastaaville.

Jakeluverkonhaltijan on ilmoitettava tasevastuun täyttämistä sekä laskutusta varten sähkömarkkinoiden osapuolia koskevat, taseselvityksen yhteydessä lasketut toimitukset sähkön toimittajalle.

4 f §

Tasevastaavan tulee järjestää taseselvitys ja siihen liittyvä tiedonvaihto kanta- ja alueverkossa sekä kantaverkosta jakeluverkon ja muun sähköverkon väliseen mittauspisteeseen niiden avointen toimitusten osalta, joiden tasevastaava se on , sekä kantaverkosta jakeluverkkoon niiden sähkömarkkinoiden osapuolten osalta, joilla on kiinteitä hankintoja tai toimituksia ja joiden avointen toimitusten tasevastaava se on.

Tasevastaavan tehtävänä on laskea mittaustietojen perusteella sähkötaseeseensa laskettavien osapuolten toimitukset muille kanta- ja alueverkkotason osapuolille sekä mitattujen että mittauksen ja tyyppikuormituskäyrän yhdistelmään perustuvien toimitusten määrät niille jakeluverkkoon liittyneille osapuolille, joilla on kiinteitä toimituksia tai hankintoja.

Tasevastaavan on ilmoitettava taseselvitystä varten tasesähköyksikölle mittauksiin perustuvat summatiedot taseeseensa laskettavista sähkönhankintaeristä ja toimittamistaan avoimista toimituksista.

Tasevastaavan on ilmoitettava tasevastuun täyttämistä ja laskutusta varten sähkön toimittajalle tai vastaanottajalle taseselvityksen yhteydessä lasketut toimitukset.

4 g §

Tasesähköyksikön tehtävänä on selvittää valtakunnallinen sähkötase sekä tasevastaavien sähkötaseet siten, että taseselvityksen tuloksena saadaan selville tasepoikkeama tasesähköyksikön ja tasevastaavien välillä sekä tasepoikkeama Suomen ja muiden maiden välillä.

Tasesähköyksikön on ilmoitettava yksikön ja tasevastaavan väliset toimitukset tasevastaavalle sekä maan rajan ylittävät toimitukset ulkomaiselle osapuolelle.

4 h §

Sähkömarkkinoiden osapuolet ovat sen lisäksi, mitä tässä luvussa erikseen säädetään, velvollisia pyynnöstä ilmoittamaan verkonhaltijalle, osapuolen taseselvittäjälle ja tasesähköyksikölle sähkön hankintaa, käyttöä ja toimituksia koskevia tietoja, jos tiedon saaminen on perusteltua taseselvityksen tai toisen osapuolen tasevastuun täyttämisen kannalta. Tasevastaava on lisäksi velvollinen avustamaan tasesähköyksikköä virheellisten taseselvitystietojen korjaamisessa, jos valtakunnallisen taseselvityksen laatiminen sitä edellyttää.

Tässä luvussa mainittujen ilmoitusten määräajoista säädetään erikseen.

6 §

Sähkön vähittäismyynnin taseselvityksen tulee perustua niiden sähkön ostajien osalta, joille vähittäismyyjällä ei ole toimitusvelvollisuutta, tunneittain tapahtuvaan energianmittaukseen ja rekisteröintiin.

Sellaisen 1 momentissa tarkoitetun sähkön ostajan taseselvitys, jonka sähkönkäyttöpaikka on varustettu enintään 3 x 63 ampeerin pääsulakkeilla ja jonka sähkönkäyttöpaikkaan ostetaan sähköä enintään 45 kilowatin tilausteholla, saa perustua sähkön ostajan näin halutessa myös tavanomaiseen mittaukseen ja ministeriön päätöksen mukaiseen asiakasryhmäkohtaiseen tyyppikuormituskäyrään. Jos sähkönkäyttäjäryhmän sähkönkäyttö poikkeaa merkittävästi tyyppikuormituskäyrän mukaisesta sähkönkäytön aikavaihtelusta, jakeluverkonhaltija voi ottaa käyttöön paikallisen kuormituskäyrän. Harkitessaan paikallisen kuormituskäyrän käyttöönottoa, jakeluverkonhaltijan tulee ottaa huomioon, mitä sähkömarkkinalain 16 c §:n 3 momentissa säädetään.

Jakeluverkonhaltija määrittelee, mitä tyyppikuormituskäyrää kuhunkin sähkönkäyttöpaikkaan sovelletaan.

Jakeluverkonhaltija selvittää vuosittain kunkin sähkönmyyjän asiakkaiden osalta tyyppikuormituskäyrämenettelyssä laskettujen ja mitattujen summaenergioiden erotukset. Näiden erotusten summa hyvitetään ja veloitetaan jakeluverkossa toimivien sähkönmyyjien kesken käyttäen vastuualueella toimitusvelvollisen sähkönmyyjän sitä julkista tariffia, joka parhaiten soveltuu kullekin ryhmälle.

Edellä 2 momentissa tarkoitettu sähkönkäyttöpaikka voidaan kuitenkin varustaa 1 momentissa tarkoitetulla mittauslaitteistolla. Mittausvaatimuksen esittäneellä osapuolella on tällöin vastuu mittausten lisäkustannusten korvaamisesta. Verkonhaltijalla on oltava painava syy mittausvaatimuksen esittämiselle.

7 §


Myös sähkön ostajalla on oikeus hankkia ja omistaa verkonhaltijan tekniset vaatimukset täyttävä 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu mittauslaitteisto.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1998.

Tyyppikuormituskäyräjärjestelmä otetaan käyttöön portaittain siten, että tämän asetuksen voimaan tullessa järjestelmän piiriin tulevat ne 6 §:n 2 momentissa tarkoitetut sähkönkäyttöpaikat, joita käytetään vakituisena asuntona ja joissa sähkönkäyttö on pääasiassa asumiskäyttöä, sekä 1 päivänä marraskuuta 1998 muut 6 §:n 2 momentissa tarkoitetut sähkön ostajat.

Naantalissa 18 päivänä kesäkuuta 1998

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIKauppa- ja teollisuusministeri Antti Kalliomäki

Sivun alkuun