Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

275/1998

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvan järjestämisestä

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministerin esittelystä säädetään 8 päivänä heinäkuuta 1961 annetun työntekijäin eläkelain (395/1961) 1 §:n 2 momentin ja 20 päivänä elokuuta 1948 annetun tapaturmavakuutuslain (608/1948) 2 §:n 3 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat, edellinen laissa 372/1995 ja jälkimmäinen laissa 374/1995:

1 §

Jos urheilijan ja urheiluseuran, liikuntajärjestön tai muun vastaavan yhteisön välillä on sovittu, että urheilija saa urheilemisesta veronalaista palkkiota vuodessa tai pelikaudessa vähintään 56 640 markkaa, seuran tai yhteisön on järjestettävä hänelle vakuutuksella kohtuullinen turva vanhuuden sekä tapaturmasta johtuvan vammautumisen ja kuoleman varalta.

Jos urheilija, jolla ei ole 1 momentissa tarkoitettua sopimusta, saa urheilemisesta kalenterivuodessa veronalaista tuloa vähintään 56 640 markkaa, hänen on järjestettävä vakuutuksella itselleen 1 momentissa tarkoitettu turva.

2 §

Tapaturmaturvan tulee sisältää korvaus urheillessa tai siihen välittömästi liittyvissä olosuhteissa saadun tapaturmavamman aiheuttamasta sairaanhoidosta, työkyvyttömyydestä, kuntoutuksesta, pysyvästä yleisestä haitasta sekä perheenhuoltajan kuolemasta 38 ikävuoteen saakka, kuitenkin aina vähintään 10 vuoden ajalta tapaturman sattumisesta tai kuolemasta. Turvan tulee vastata soveltuvin osin tapaturmavakuutuslain (608/1948) 2 luvussa säädettyä korvausta. Työkyvyttömyyskorvaus käsittää tapaturmaeläkkeen, jonka perusteena käytetään 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen mukaista, urheilemisesta maksettavaa veronalaista palkkiota taikka 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun urheilijan kohdalla hänen urheilemisesta saamaansa veronalaista tuloa.

Vanhuudenturvan tulee vastata soveltuvin osin työntekijäin eläkelain (395/1961) mukaista eläketurvaa.

3 §

Tapaturmavakuutuslaitosten liitto huolehtii vakuuttamisen seurannasta ja yleisestä valvonnasta sekä pitää rekisteriä tämän asetuksen mukaan vakuutetuista urheilijoista. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto antaa myös vuosittain maaliskuun loppuun mennessä sosiaali- ja terveysministeriölle kertomuksen tämän asetuksen mukaisen vakuutusturvan toteuttamisesta.

Vakuutuslaitoksen on toimitettava urheilijan suostumuksella vuosittain helmikuun loppuun mennessä Tapaturmavakuutuslaitosten liitolle tarpeelliset tiedot tämän asetuksen mukaisista vakuutuksista ja vahingoista. Vakuutuslaitosten on myös annettava kerran vuodessa ja muulloinkin tarvittaessa urheilijalle selvitys voimassa olevan vakuutusturvan sisällöstä.

Urheilun lajiliitto on velvollinen huolehtimaan, että sen piirissä harjoitettavaan kilpailutoimintaan osallistuvat yhteisöt järjestävät urheilijalle tämän asetuksen mukaisen vakuutusturvan. Urheiluseura, liikuntajärjestö tai muu vastaava yhteisö on velvollinen toimittamaan urheilijan suostumuksella lajiliitolle tiedot tämän asetuksen mukaan vakuuttamistaan urheilijoista.

Tämän asetuksen mukainen vakuutus korvaa lisenssivakuutuksen.

4 §

Jos tässä asetuksessa tarkoitetun vakuutusturvan järjestämisestä tai sisällöstä syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä, asianomainen voi pyytää asiasta urheilun keskusjärjestöjen ja Suomen Olympiakomitean perustaman urheilun oikeusturvalautakunnan tai välimiesmenettelyn lausunnon. Jos asia koskee tapaturmavakuutusturvaa, siitä on pyydettävä ensin Tapaturmavakuutuslaitosten liiton lausunto.

5 §

Jos maan yleinen palkkataso muuttuu olennaisesti, on 1 §:ssä tarkoitettu markkamäärä tarkistettava palkkatason muutosta vastaavassa suhteessa.

Edellä 1 §:ssä tarkoitettu markkamäärä vastaa vuoden 1995 yleistä palkkatasoa.

6 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1998.

Tätä asetusta sovelletaan sellaiseen 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuun sopimukseen, jonka sisältämä ensimmäinen lajikohtainen sopimuskausi alkaa tämän asetuksen voimaan tultua.

Tällä asetuksella kumotaan urheilijoiden eläketurvan ja tapaturmaturvan järjestämisestä 12 päivänä huhtikuuta 1995 annettu asetus (537/1995). Tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olevaan tai ennen sitä päättyneeseen urheilijan ja urheiluseuran tai liikuntajärjestön väliseen sopimussuhteeseen ja sillä järjestettyyn eläke- ja tapaturmaturvaan sovelletaan kuitenkin edelleen tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, ei kuitenkaan valvontaa koskevia säännöksiä.

Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 1998

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARISosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre

Sivun alkuun