Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

75/1997

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallituksen päätös liikkeen- ja ammatinharjoittajan työmatkasta aiheutuneen elantokustannusten lisäyksen vähentämisestä vuodelta 1997 toimitettavassa verotuksessa

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
75/1997
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 7/1997 (Julkaistu 29.1.1997)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallitus on elinkeinotulon verottamisesta 24 päivänä kesäkuuta 1968 annetun lain 8 §:n 12 kohdan nojalla, sellaisena kuin se on 29 päivänä joulukuuta 1989 annetussa laissa (1339/89) määrännyt:

1 §

Liikkeen- ja ammatinharjoittajalla on oikeus vähentää omasta ja puolisonsa elinkeinotoimintaan liittyvästä tilapäisestä matkasta aiheutunut elantokustannusten lisäys kirjanpitoon kirjattujen menojen tai muun luotettavan selvityksen mukaisesti.

Jos matkasta aiheutunutta elantokustannusten lisäystä ei ole vähennetty 1 momentin mukaisesti, vähennys saadaan tehdä tämän päätöksen 3, 4 ja 5 §:ssä määrätyllä tavalla.

2 §

Elantokustannusten lisäyksellä tarkoitetaan määrää, jolla verovelvollisen ruokailu- ja muut elantokustannukset matkan johdosta ylittävät hänen tavanomaiset elantokustannuksensa. Matkustamisesta ja majoittumisesta aiheutuneet menot saadaan vähentää erikseen.

3 §

Matkan kestoajasta riippuen elantokustannusten lisäyksenä saadaan vähentää:

matkan kestoaika

vähennyksen määrä

― yli 6 tuntia

53,―

― yli 10 tuntia

100,―

kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden

― vähintään 2 tunnilla

53,―

― yli 6 tunnilla

100,―

Matkavuorokaudella tarkoitetaan 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa verovelvollisen lähtiessä matkalle toimipaikastaan tai asunnostaan ja päättyy hänen palatessaan toimipaikkaansa tai asuntoonsa.

4 §

Lisääntyneiden elantokustannuksien vähentäminen edellyttää, että matka on ulottunut yli 15 kilometrin etäisyydelle verovelvollisen toimipaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty.

5 §

Jos ulkomaille tehty matka on kestänyt vähintään 10 tuntia, elantokustannusten lisäyksenä saadaan vähentää määrä, joka vastaa vuodelta 1997 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä annetussa verohallituksen päätöksessä mainittuja ulkomaille tehdyistä työmatkoista suoritettavien päivärahojen enimmäismääriä.

Vähennys lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia matkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Vähennyksen enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy vähennyksen määrä sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa verovelvollinen saa lisääntyneinä elantokustannuksina vähentää puolet viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta lasketusta ulkomaanpäivärahaa vastaavasta määrästä, jos matkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos matkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, verovelvollinen saa vähentää lisääntyneinä elantokustannuksina viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta laskettua ulkomaanpäivärahaa vastaavan määrän. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta elantokustannusten lisäys saadaan vähentää 3 §:n mukaan.

Verovelvollinen saa vähentää lisääntyneet elantokustannukset kysymyksessä olevaa maata varten 1 momentissa tarkoitetulla tavalla vahvistettua päivärahaa vastaavan määrän, jos ulkomaille tehty matka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli matkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, elantokustannusten lisäys saadaan vähentää kotimaan matkoja koskevien säännösten ja markkamäärien mukaisesti.

6 §

Vähennyksen saamiseksi verovelvollisen on esitettävä selvitys matkan ajankohdasta, kestoajasta ja kohteesta sekä sen liittymisestä elinkeinotoimintaan.

7 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 1997. Sitä sovelletaan vuodelta 1997 toimitettavassa verotuksessa. Vuoden 1996 aikana tehtyihin matkoihin sovelletaan Verohallituksen päätöksessä (5/96) liikkeen- ja ammatinharjoittajan työmatkasta aiheutuneen elantokustannusten lisäyksen vähentämisestä vuodelta 1996 toimitettavassa verotuksessa säädettyjä markkamääriä.

Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 1997

Pääjohtaja Jukka TammiKeskusverolautakunnan sihteeri Mervi Hyvönen

Sivun alkuun