Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

212/1997

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtiovarainministeriön päätös luottolaitoksen markkinariskien kattamiseksi vaadittavasta omien varojen määrästä

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
212/1997
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 29/1997 (Julkaistu 18.3.1997)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtiovarainministeriö on päättänyt 30 päivänä joulukuuta1993 luottolaitostoiminnasta annetun lain (1607/1993) 78 a §:n 3 momentin ja 78 b §:n 3 momentin, sellaisina kuin ne ovat laissa 570/1996, nojalla:

1 §Soveltamisala

Luottolaitoksella ja sen konsolidointiryhmällä on oltava tämän päätöksen mukaisesti laskettu määrä omia varoja luottolaitostoiminnasta annetun lain 78 a §:ssä tarkoitetun kaupankäyntivarastoon kuuluvien erien positioriskin ja selvitys- ja vastapuoliriskin kattamiseksi, jollei Rahoitustarkastus luottolaitoksen tai omistusyhteisön hakemuksesta anna luottolaitostoiminnasta annetun lain 78 c §:n 3 momentin mukaista poikkeuslupaa. Luottolaitoksella ja sen konsolidointiryhmällä on lisäksi oltava tämän päätöksen mukaisesti laskettu määrä omia varoja luottolaitostoiminnasta annetun lain 78 b §:ssä tarkoitetun valuuttariskin kattamiseksi.

1 momentissa tarkoitettu omien varojen vaatimus on laskettava ja ilmoitettava Rahoitustarkastukselle tämän päätöksen mukaisesti.

Rahoitustarkastus antaa luottolaitostoiminnasta annetun lain 79 §:n 3 momentin nojalla tarkemmat määräykset 1 momentissa tarkoitetun konsolidointiryhmän omien varojen vaatimuksen laskemisesta.

Mitä 3 momentissa säädetään, ei sovelleta luottolaitokseen, joka on toisen suomalaisen luottolaitoksen tai sijoituspalveluyrityksen tytäryritys tai johon toisella suomalaisella luottolaitoksella tai sijoituspalveluyrityksellä on luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu suhde.

Rahoitustarkastus voi 2 ja 3 momentista poiketen luottolaitoksen tai omistusyhteisön hakemuksesta antaa luvan laskea jäljempänä 4, 5 ja 11 §:ssä tarkoitettujen riskien ja niiden kattamiseksi tarvittavien omien varojen vähimmäismäärän käyttäen yrityksen omaa mallia. Mallin mukaisesti lasketun omien varojen vähimmäismäärän tulee olla vähintään yhtä suuri kuin tämän päätöksen mukaisesti laskettujen kyseisten riskien kattamiseksi vaadittava omien varojen vähimmäismäärä.

Rahoitustarkastus antaa luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 a §:n nojalla tarkemmat määräykset kaupankäyntivarastoon luettavista eristä.

2 §Yleiset määritelmät

Tässä päätöksessä tarkoitetaan:

kaupankäyntivarastolla luottolaitostoiminnasta annetun lain 5 a §:ssä ja Rahoitustarkastuksen sen nojalla antamassa määräyksessä tarkoitettuja arvopapereita, johdannaissopimuksia ja velkoja;

arvopaperilla arvopaperimarkkinalain (495/1989) 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua arvopaperia, mukaan lukien yrityksen itse liikkeeseen laskemat arvopaperit;

samanlajisella arvopaperilla

1)

saman liikkeeseenlaskijan samassa emissiossa liikkeeseen laskemia saamistodistuksia, joilla on sama eräpäivä, korko ja etuoikeusasema ja jotka ovat samassa valuutassa.

2)

saman liikkeeseenlaskijan osakkeita ja osuuksia, jotka yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen mukaan tuottavat saman äänimäärän ja saman oikeuden jaettaessa liikkeseenlaskijan varoja;

korkosopimuksella saamistodistusta, johdannaissopimusta, jonka kohde-etuutena on saamistodistus tai johon liittyvä suoritusvelvollisuus määräytyy koron tai siihen perustuvan tunnusluvun muutoksen perusteella, valuuttatermiinisopimusta sekä muuta erää, jonka arvo muuttuu koron muuttuessa;

saamistodistuksella vieraan pääoman ehtoista arvopaperia sekä sellaista oman pääoman ehtoista arvopaperia, jolle maksettava tuotto määräytyy pääoman ja ajan kulumisen perusteella; vaihtovelkakirja rinnastetaan saamistodistukseen, jos on todennäköistä, että siihen liittyvää oikeutta ei käytetä;

osakkeella osaketta ja muuta osuutta yhteisön omaan pääomaan sekä vaihtovelkakirjaa, jos on todennäköistä, että vaihto-oikeutta käytetään; osakkeeseen rinnastetaan johdannaissopimus, jonka kohde-etuutena on osake tai osakeindeksi;

johdannaissopimuksella sijoituspalveluyrityksistä annetun lain (579/1996) 1 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja johdannaissopimuksia;

vakioidulla johdannaissopimuksella johdannaissopimusta, jolla käydään julkisesti kauppaa hyväksytyllä markkinapaikalla ja jolle markkinapaikan ehdoissa on määrätty päivittäinen vakuusvaatimus;

vakioimattomalla johdannaissopimuksella johdannaissopimusta, joka ei ole vakioitu johdannaissopimus;

optiolla tarkoitetaan kaupankäynnistä vakioiduilla optioilla ja termiineillä annetun lain (772/1988) 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua sopimusta sekä arvopaperin liikkeeseenlaskijaan kohdistuvaa oikeutta merkitä tulevaisuudessa tämän liikkeeseenlaskemia arvopapereita;

positioriskillä yleis- ja erityisriskiä;

yleisriskillä markkinoiden yleisestä kehityksestä aiheutuvaa riskiä;

erityisriskillä arvopaperin liikkeeseenlaskijasta tai johdannaissopimuksen kohde-etuuden liikkeeseenlaskijasta aiheutuvaa riskiä.

hyvin likvidillä osakkeella FOX-indeksiin kuuluvia osakkeita, Euroopan Talousalueeseen kuuluvan valtion toimivaltaisen viranomaisen likvideiksi määrittelemiä osakkeita sekä Rahoitustarkastuksen hyväksymiin laajasti hajautettuihin osakeindekseihin kuuluvia muita osakkeita;

laajasti hajautetulla osakeindeksillä FOX-indeksiä ja muuta Rahoitustarkastuksen hyväksymää osakeindeksiä, joka koostuu hyvin likvideistä osakkeista;

merkintäsitoumuksella sitoumusta, jossa yritys sitoutuu ehdoitta merkitsemään sovitun määrän arvopapereita sovittuun hintaan.

3 §Tietojen ilmoittaminenRahoitustarkastukselle

Luottolaitoksen tai omistusyhteisön on ilmoitettava jäljempänä 4―11  §:ssä tarkoitettujen omien varojen vaatimusten määrät ja niiden laskemiseksi tarvittavat tiedot Rahoitustarkastukselle neljännesvuosittain Rahoitustarkastuksen tarkemmin määräämällä tavalla.

4 §Kaupankäyntivarastoon kuuluvienkorkosopimusten positioriskin omienvarojen vaatimus

Luottolaitoksella on oltava kaupankäyntivarastoon kuuluvien korkosopimusten yleisja eritysriskin kattamiseksi omia varoja liitteen 1 mukaisesti laskettu määrä.

5 §Kaupankäyntivarastoon kuuluvienosakkeiden positioriskin omien varojenvaatimus

Luottolaitoksella on oltava kaupankäyntivarastoon kuuluvien osakkeiden yleis- ja erityisriskin kattamiseksi omia varoja tämän pykälän mukaisesti laskettu määrä.

Osakkeiden erityisriskiä koskeva omien varojen vaatimus on 4 % bruttokokonaispositiosta, jollei 3 momentista muuta johdu.

Hyvin likvidien osakkeiden erityisriskiä koskeva omien varojen vaatimus on 2 % bruttokokonaispositiosta. Yksittäisen osakkeen nettoposition arvo ei tällöin kuitenkaan saa milloinkaan ylittää 10 % kaikkien osakkeiden bruttokokonaispositiosta. Mikäli yksittäisen likvidin osakkeen nettopositio ylittää 5 % mutta on korkeintaan 10 % kaikkien osakkeiden bruttokokonaispositiosta, tällaisten osakkeiden yhteenlaskettu bruttokokonaispositio ei saa milloinkaan ylittää 50 % kaikkien osakkeiden bruttokokonaispositiosta. Mikäli hyvin likvidien osakkeiden arvo ylittää edellä mainitut rajat, sovelletaan ylimenevältä osalta 2 momenttia. Sellaisten vakioitujen termiinien ja optioiden, joiden kohde-etuutena on laajasti hajautettu osakeindeksi, erityisriskiä koskeva omien varojen vaatimus on 0 %.

Osakkeiden yleisriskiä koskeva omien varojen vaatimus on 8 % nettokokonaispositiosta.

Osakkeiden brutto- ja nettokokonaispositio lasketaan liitteen 1 mukaisesti.

6 §Kaupankäyntivaraston kuuluvienarvopapereiden selvitysriskin omien varojen vaatimus

Luottolaitoksella on oltava kaupankäyntivarastoon kuuluvien arvopapereiden selvitysriskin kattamiseksi omia varoja tämän pykälän mukaisesti laskettu määrä.

Mikäli kaupankäyntivarastoon luettavaa arvopaperia koskeva kauppa on sovitun toimituspäivän jälkeen selvittämättä ja viivästys on kestänyt vähintään viisi pankkipäivää luottolaitoksen on laskettava se markkinahinnan ja sitä alemman sovitun myyntihinnan välinen ero, jos luottolaitos on myyjänä, ja sovitun ostohinnan ja sitä alemman markkinahinnan ero, jos luottolaitos on ostajana. Hintaerojen määrät lasketaan yhteen erikseen kunkin 3 momentissa mainitun ajanjakson osalta.

Kaupankäyntivaraston selvitysriskin omia varoja koskeva vaatimus on 2 momentissa tarkoitettujen hintaerojen määrä kerrottuna seuraavan taulukon menetelmän A mukaisella kertoimella:

Sovitun toimi

Menetelmä A

Menetelmä B

tuspäivän jälkei-

kerroin

kerroin

set pankkipäivät

5―15

8 %

0,5 %

16―30

50 %

4,0 %

31―45

75 %

9,0 %

46 tai enemmän

100 %

100 %

hintaerosta

Rahoitustarkastus voi luottolaitoksen hakemuksesta antaa luvan laskea omia varoja koskevan vaatimusten niin, että jokaisen 5―45 päivää toimituspäivän jälkeen selvittämättä olevan kaupan kauppahinta kerrotaan edellä olevan taulukon menetelmän B mukaisella kertoimella. Jos viivästys on kestänyt 46 pankkipäivää tai kauemmin, sellainen markkinahinnan ja kauppahinnan välinen hintaero, joka voi aiheuttaa luottolaitokselle tappiota, on katettava kokonaan.

Selvitysriskin omien varojen vaatimusta ei lasketa arvopapereiden myynti- ja takaisinosto- tai osto- ja takaisinmyyntisopimusten eikä arvopapereiden lainaksi antamista tai ottamista koskevien sopimusten osalta.

7 §Luottokaupan vastapuoliriskin omienvarojen vaatimus

Luottolaitoksella on oltava kaupankäyntivarastoon kuuluvia arvopapereita koskevien kauppojen vastapuoliriskin kattamiseksi omia varoja tämän pykälän mukainen määrä, mikäli luottolaitos on maksanut arvopaperin ennen kuin se on saanut arvopaperin haltuunsa tai kun se on luovuttanut arvopaperin ennen kuin se on saanut siitä maksun. Kun arvopaperin kauppaan liittyvästä toiseen valtioon tehdystä maksusta tai arvopaperin luovutuksesta on kulunut enemmän kuin yksi päivä, on omien varojen vaatimus laskettava kyseisestä päivästä lähtien.

Omien varojen vaatimus on 8 % maksun määrästä tai arvopapereiden markkina-arvosta, riippuen siitä kumpaa luottolaitoksen saaminen koskee, painotettuna vastapuolen riskikertoimella, joka määräytyy luottolaitostoiminnasta annetun lain 76 ja 78 §:n ja Rahoitustarkastuksen niiden nojalla antamien määräysten mukaisesti.

Vastapuoliriskiä laskettaessa suomalaisiin luottolaitoksiin rinnastetaan sijoituspalveluyrityksistä annetun lain tarkoittamat sijoituspalveluyritykset ja muussa Euroopan Talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneet sijoituspalveluyritykset.

8 §Kaupankäyntivarastoon luettavienarvopapereiden myyntiä ja takaisinostoasekä lainaksi antamista koskeviensopimusten vastapuoliriskin omien varojen vaatimus

Luottolaitoksella on oltava omia varoja tämän pykälän mukaisesti laskettu määrä, jotta se voi kattaa kaupankäyntivarastoon luettavien arvopapereiden takaisinostosopimuksista sekä kaupankäyntivarastoon luettavien arvopapereiden lainaksi antamisesta johtuvat sellaiset vastapuoliriskit, jotka aiheutuvat arvopapereiden markkina-arvon ja sovitun kauppahinnan tai vakuuden markkina-arvon erotuksesta, silloin kun erotus on positiivinen.

Omien varojen vaatimus on 8 % 1 momentin mukaisesti lasketun riskin määrästä, painotettuna vastapuolen riskikertoimella, joka määräytyy luottolaitostoiminnasta annetun lain 76 ja 78 §:n ja Rahoitustarkastuksen niiden nojalla antamien määräysten mukaisesti.

Vastapuoliriskiä laskettaessa suomalaisiin luottolaitoksiin rinnastetaan sijoituspalveluyrityksistä annetun lain tarkoittamat sijoituspalveluyritykset ja muussa Euroopan Talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneet sijoituspalveluyritykset.

Arvopapereiden takaisinmyyntisopimuksista sekä arvopapereiden lainaksi ottamisesta aiheutuva vastapuoliriski lasketaan ja ilmoitetaan Rahoitustarkastuksen luottolaitostoiminnasta annetun lain 76 ja 78 §:n nojalla antamien määräysten mukaisesti. Samoin varojen ostoista termiinisopimuksin aiheutuva vastapuoliriski lasketaan ja ilmoitetaan Rahoitustarkastuksen määräysten mukaisesti.

9 §Kaupankäyntivarastoon kuuluvienvakioimattomien johdannaissopimustenvastapuoliriskin omien varojen vaatimus

Luottolaitoksella on oltava kaupankäyntivarastoon kuuluvien valuuttakurssi- ja korkosidonnaisten vakioimattomien johdannaissopimusten vastapuoliriskin kattamiseksi omia varoja tämän pykälän mukaisesti laskettu määrä.

Vastapuoliriski lasketaan Rahoitustarkastuksen luottolaitostoiminnasta annetun lain 77 §:n nojalla antaman määräyksen mukaisesti. Ostetut vakioimattomat osakeoptiot käsitellään samalla tavalla kuin valuuttakurssisidonnaisten johdannaissopimusten käsittelystä on määrätty Rahoitustarkastuksen edellä tarkoitetussa määräyksessä.

Valuuttakurssisidonnaiset johdannaissopimukset, joiden alkuperäinen juoksuaika on korkeintaan 14 päivää, voidaan jättää ottamatta huomioon.

Vastapuoliriskiä laskettaessa suomalaisiin luottolaitoksiin rinnastetaan sijoituspalveluyrityksistä annetun lain tarkoittamat sijoituspalveluyritykset ja muussa Euroopan Talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneet sijoituspalveluyritykset.

10 §Muiden vastapuoliriskien omien varojenvaatimus

Luottolaitoksella on oltava kaupankäyntivarastoon liittyvien palkkio-, komissio- ja osinkosaamisten kattamiseksi sekä vakioituja johdannaissopimuksia koskevan vakuusvaatimuksen kattamiseksi omia varoja tämän pykälän mukaisesti laskettu määrä.

Omien varojen vaatimus on 8 % saamisen tai vakuusvaatimuksen määrästä painotettuna vastapuolen riskikertoimella, joka määräytyy luottolaitostoiminnasta annetun lain 76 ja 78 §:n mukaisesti.

Vastapuoliriskiä laskettaessa suomalaisiin luottolaitoksiin rinnastetaan sijoituspalveluyrityksistä annetun lain tarkoittamat sijoituspalveluyritykset ja muussa Euroopan Talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneet sijoituspalveluyritykset.

11 §Valuuttakurssiriskin omien varojen vaatimus

Luottolaitoksella on oltava sen koko toiminnasta johtuvan valuuttakurssiriskin kattamiseksi omia varoja liitteen 3 mukaisesti laskettava määrä.

12 §Laskenta- ja sisäisen valvonnanjärjestelmille asetettavat vaatimukset

Luottolaitoksella on oltava tässä päätöksessä tarkoitettujen riskien ja positioiden laskemista varten järjestelmä, jolla positiot voidaan riittävällä tarkkuudella jatkuvasti laskea.

Luottolaitoksen sisäisten valvontajärjestelmien sekä hallinnollisten ja sisäisen laskennan toimintatapojen tulee olla sellaiset, että voidaan varmistua siitä, että luottolaitos jatkuvasti täyttää tämän päätöksen vaatimukset.

Luottolaitoksella, jonka on laskettava tämän päätöksen mukaisesti kaupankäyntivarastoon liittyvän positioriskin ja selvitys- ja vastapuoliriskin pääomavaatimus on oltava sellaiset järjestelmät, että kaupankäyntivaraston markkina-arvo voidaan laskea päivittäin, sekä johdon vahvistamat, jokaista kaupankäyntivarastoon kuuluvaa erää koskevat yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten markkina-arvo määritellään.

13 §Sopimusosapuolen laiminlyönneistäilmoittaminen

Luottolaitoksen on välittömästi ilmoitettava Rahoitustarkastukselle sellaisesta vastapuolen velvoitteen laiminlyönnistä, joka koskee sellaista arvopaperien takaisinostosopimusta, takaisinmyyntisopimusta tai arvopapereiden antamista tai ottamista lainaksi, joka on otettava huomioon tämän päätöksen mukaista markkinariskien pääomavaatimusta laskettaessa.


Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1997.

Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997

Ministeri Arja AlhoLainsäädäntöneuvos Erkki Sarsa

Liite 1

Kaupankäyntivaraston positioriskin laskeminen

Liite 2

Valuuttakurssiriskin laskeminen

Sivun alkuun