Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

992/1996

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki valtion perhe-eläkelain 3 ja 6 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 138/1996 (Julkaistu 12.12.1996)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 31 päivänä joulukuuta 1968 annetun valtion perhe-eläkelain ( 774/68 ) 3 §:n 1 momentin 2 kohta ja 6 §:n 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat, 3 §:n 1 momentin 2 kohta 9 päivänä helmikuuta 1990 annetussa laissa (103/90) ja 6 §:n 4 momentti 15 päivänä heinäkuuta 1994 annetussa laissa (639/94), seuraavasti:

3 §

Leskellä on oikeus leskeneläkkeenä suoritettavaan perhe-eläkkeeseen:


2)

jos leski edunjättäjän kuollessa oli täyttänyt 50 vuotta tai sai työntekijäin eläkelain (395/61) 8 §:n 4 momentissa mainitun lain, eläkeohjesäännön tai eläkesäännön mukaista taikka kansaneläkelain (347/56) mukaista työkyvyttömyyseläkettä, joka oli jatkunut vähintään kolmen vuoden ajan, ja jos avioliitto oli solmittu ennen kuin leski oli täyttänyt 50 vuotta ja se oli jatkunut vähintään viisi vuotta.


6 §


Yhteensovitusrajasta vähennetään kutakin edunsaajana olevaa lasta kohden perhe-eläkelain (38/69) mukaan suoritettavan lapseneläkkeen perusmäärä sekä, jos tämän lain mukaisena edunsaajana on myös leski, per- he-eläkelain mukaisen leskeneläkkeen perusmäärä. Vähennyksenä ei kuitenkaan oteta huomioon enempää kuin edellä olevan taulukon mukaisen prosenttimäärän puolikas yhteensovitusperusteesta. Silloin, kun perhe-eläkkeen saajana on lesken asemesta edunjättäjän entinen puoliso, yhteensovitusta toimitettaessa ei vähennetä perhe-eläkelain mukaisen leskeneläkkeen perusmäärää.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

Tätä lakia sovelletaan, jos edunjättäjä on kuollut lain tultua voimaan. Jos edunjättäjä on syntynyt ennen 1 päivää tammikuuta 1940, valtion perhe-eläkelain 6 §:ää sovelletaan kuitenkin sellaisena kuin se oli ennen 30 päivänä joulukuuta 1993 valtion perhe-eläkelain muuttamisesta annettua lakia (1530/93) niin, että pykälässä mainitun leskeneläkkeen pohjaosan määrän sijasta käytetään leskeneläkkeen perusmäärää.

HE 189/1996

StVM 29/1996

EV 174/1996

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1996

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARISosiaali- ja terveysministeriSinikka Mönkäre

Sivun alkuun