Laki valtion perhe-eläkelain 9 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 31 päivänä joulukuuta 1968 annetun valtion perhe-eläkelain ( 774/68 ) 9 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on 9 päivänä elokuuta 1985 annetussa laissa (697/85), seuraavasti:
9 §
Tämän lain mukaisen perhe-eläkkeen viivästyessä maksetaan se viivästysajalta korotettuna. Perhe-eläkkeen korotus vuotta kohden laskettuna on korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukainen. Velvollisuus maksaa perhe-eläke korotettuna ei kuitenkaan koske sitä osaa eläkkeestä, joka suoritetaan lakisääteistä vakuutusta harjoittavalle vakuutus- tai eläkelaitokselle.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1995.
Tätä lakia ei sovelleta asiaan, joka ennen tämän lain voimaantuloa on tullut vireille valtiokonttorissa. Säännöksiä perhe-eläkkeen korotuksesta sovelletaan kuitenkin sellaiseen perhe-eläke-erään, jonka eräpäivä on tämän lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
TaVM 58/94
Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 1995
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteriOlli-Pekka Heinonen