Asetus puolustusministeriöstä
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 218/1994
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Puolustusministerin esittelystä säädetään valtioneuvostosta 30 päivänä maaliskuuta 1922 annetun lain (78/22)12 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on 10 päivänä joulukuuta 1993 annetussa laissa (1120/93):
Ministeriön toiminta-ajatus
1 §
Puolustusministeriö suunnittelee ylimmän valtionjohdon määrittämien turvallisuuspoliittisten periaatteiden mukaista valtakunnan puolustuspolitiikkaa ja puolustusvoimien toimintakyvystä huolehtimalla varmistaa edellytykset puolustuspolitiikan toteuttamiselle kaikissa oloissa sekä osaltaan johtaa ja valvoo sen toteuttamista.
Ministeriön organisaatio
2 §
Puolustusministeriössä on puolustuspoliittinen osasto, keskusosasto, järjestelyosasto sekä kiinteistöosasto. Osastojen vastuualueista ja muista toimintayksiköistä määrätään ministeriön työjärjestyksessä.
Ministeriön hallinnonala
3 §
Puolustusministeriön hallinnon alaisia ovat puolustusvoimat, puolustushallinnon rakennuslaitos, suomalaiset rauhanturvaamisorganisaatiot, maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta, maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta, kutsunta-asiain keskuslautakunta, kutsuntalautakunnat sekä Valtion pukutehdas.
Puolustusministeriön valvontaan kuuluvat valtionenemmistöiset osakeyhtiöt Patruunatehdas Lapua Oy ja Vammas Oy.
Lisäksi ministeriön hallinnonalaan kuuluu puolustusneuvosto.
Puolustuspoliittinen osasto
4 §
Puolustuspoliittinen osasto käsittelee asiat, jotka koskevat:
yleistä maanpuolustusvalmiutta ja puolustuspolitiikan suunnittelua ja toteutusta;
toiminta- ja taloussuunnittelua sekä tulosohjauksen yhteensovittamista;
rauhanturvaamistoimintaa; sekä
hallinnonalan tutkimus- ja kehitystyötä sekä maanpuolustustiedotuksen suunnittelua.
Keskusosasto
5 §
Keskusosasto käsittelee asiat, jotka koskevat:
lainsäädäntöä sekä oikeudellisia ja hallinnollisia kysymyksiä;
hallinnonalan materiaalipolitiikkaa ja -hallintoa;
taloushallintoa ja sisäistä talousvalvontaa ja niiden ohjausta sekä hallinnonalan talousarviota ja ministeriölle tilivirastona kuuluvia tehtäviä; sekä
ministeriön valvontaan kuuluvien valtionenemmistöisten osakeyhtiöiden, Valtion pukutehtaan ja puolustushallinnon rakennuslaitoksen hallintoa.
Järjestelyosasto
6 §
Järjestelyosasto käsittelee asiat, jotka koskevat:
hallinnonalan toimintojen ja organisaatioiden kehittämistä sekä tietohallintoa;
hallinnonalan henkilöstöpolitiikkaa ja -hallintoa sekä niiden kehittämistä; sekä
ministeriön sisäisiä palveluja.
Kiinteistöosasto
7 §
Kiinteistöosasto käsittelee asiat, jotka koskevat:
hallinnonalan kiinteistöpolitiikkaa ja -hallintoa; sekä
metsätaloutta ja ympäristönsuojelua.
Ministeriön virkamiehet
8 §
Ministeriössä on:
kansliapäällikkö,
hallitusneuvoksia, joista yksi toimii keskusosaston ja yksi kiinteistöosaston osastopäällikkönä,
puolustuspoliittisen osaston osastopäällikkö,
järjestelyosaston osastopäällikkö, jolla on puolustusasiainneuvoksen arvonimi,
hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtajana,
hallitusneuvos, henkilöstöjohtajana,
kaupallinen neuvos, joka toimii materiaalihallintojohtajana,
talousjohtaja,
kehittämisjohtaja,
kiinteistöjohtajia,
vanhempia ja nuorempia hallitussihteereitä,
vanhempia osastoesiupseereita ja osastoesiupseereita,
neuvottelevia virkamiehiä, pääsihteereitä, hallinnollinen sihteeri ja yleissihteeri,
laskentapäällikkö, tarkastuspäällikkö ja tietohallintopäällikkö,
yli-insinööri ja insinööri,
ylimetsänhoitaja ja aluemetsänhoitajia,
koulutuspäällikkö ja tiedotuspäällikkö,
ylitarkastajia sekä erikoistutkija ja esittelijöitä.
Lisäksi ministeriössä on muuta virkasuhteessa ja työsopimussuhteessa olevaa henkilöstöä.
Virkojen kelpoisuusvaatimukset
9 §
Ministeriön virkaan vaaditaan sellaista taitoa ja kykyä sekä puolustushallinnon tuntemusta, jota viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää.
Lisäksi vaaditaan kelpoisuusvaatimuksena:
kansliapäälliköltä virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä johtamiskokemusta ja perehtyneisyys hallintotehtäviin ja ministeriön toimialaan;
hallitusneuvokselta sekä vanhemmalta ja nuoremmalta hallitussihteeriltä, mitä valtioneuvoston ohjesäännössä säädetään;
puolustuspoliittisen osaston osastopäälliköltä kelpoisuus puolustusvoimien kenraalimajurin tai kontra-amiraalin virkaan;
järjestelyosaston osastopäälliköltä virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä perehtyneisyys puolustushallintoon;
kaupalliselta neuvokselta, talousjohtajalta, kehittämisjohtajalta, kiinteistöjohtajalta ja neuvottelevalta virkamieheltä virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto;
pääsihteeriltä, yleissihteeriltä, laskentapäälliköltä, tarkastuspäälliköltä, tietohallintopäälliköltä, ylitarkastajalta, erikoistutkijalta, tiedotuspäälliköltä ja koulutuspäälliköltä virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto;
puolustusneuvoston hallinnolliselta sihteeriltä oikeustieteen kandidaatin tutkinto ja perehtyneisyys hallintotoimiin;
vanhemmalta osastoesiupseerilta viran laadun mukaan kelpoisuus puolustusvoimien everstin tai kommodorin taikka everstiluutnantin tai komentajan virkaan ja osastoesiupseerilta kelpoisuus puolustusvoimien majurin tai komentajakapteenin virkaan;
yli-insinööriltä ja insinööriltä sen opintosuunnan diplomi-insinöörin tutkinto, jota asianomaisen toimiala edellyttää;
ylimetsänhoitajalta ja aluemetsänhoitajalta virkaan soveltuva maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkinto; sekä
esittelijältä oikeustieteen kandidaatin tutkinto.
Ministeriö määrää ne 2 momentin 3 ja 8 kohdassa tarkoitettuihin virkoihin liittyvät tehtävät, jotka edellyttävät lentäjän koulutusta.
Virkojen täyttäminen
10 §
Kansliapäällikön, osastopäällikön, hallitusneuvoksen ja hallitussihteerin nimittämisestä säädetään valtioneuvoston ohjesäännössä.
Vanhemman osastoesiupseerin ja osastoesiupseerin nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä.
Kaupallisen neuvoksen, talousjohtajan, kehittämisjohtajan, kiinteistöjohtajan ja neuvottelevan virkamiehen nimittää valtioneuvosto.
Muut virkamiehet samoin kuin työsopimussuhteisen henkilöstön nimittää tai ottaa puolustusministeriö.
Edellä 9 §:n 2 momentin 1–5 kohdassa tarkoitetut virat täytetään niitä haettavaksi julistamatta.
Työjärjestys
11 §
Osastojen, vastuualueiden ja toimintayksiköiden tehtävistä määrätään tarkemmin ministeriön työjärjestyksessä. Työjärjestyksessä määrätään myös ministeriön hallinnonalan ohjauksesta, ministeriön johtamisesta, 8 §:n 1 momentissa tarkoitettujen virkamiesten tehtävistä ja sijaisista, asioiden valmistelusta sekä siitä, kenen virkamiehen ratkaistavaksi asia kuuluu.
Ministeriön työjärjestyksen vahvistaa ministeri.
Asioiden ratkaiseminen
12 §
Ministeri ratkaisee ministeriössä päätettävät asiat.
Ministeriön virkamiehet ratkaisevat ministeriössä päätettäviä muita kuin periaatteellisesti tärkeitä tai laajakantoisia asioita sen mukaan kuin ministeriön työjärjestyksessä määrätään.
Ministeri voi pidättää itselleen päätösvallan asiassa, jonka virkamies muutoin saisi ratkaista. Sama oikeus on yksittäistapauksessa kansliapäälliköllä, osastopäälliköllä, vastuualueen johtajalla ja toimintayksikön päälliköllä asiassa, jonka ratkaiseminen kuuluu hänen alaiselleen virkamiehelle.
Erinäisiä säännöksiä
13 §
Ryhtyessään puolustusministeriön palvelukseen virkamiehen ja työntekijän on annettava kirjallinen vakuutus, ettei hän ilman lupaa ilmaise sivullisille sellaista puolustushallintoa koskevaa seikkaa, joka on ilmoitettu salaiseksi tai luottamukselliseksi tai joka luonteeltaan on salainen tai luottamuksellinen. Tämä vaitiolovelvollisuus ei lakkaa asianomaisen erottua puolustushallinnon palveluksesta.
14 §
Jos ministeriön virkaan on yksinomaisena kelpoisuusvaatimuksena kelpoisuus määrättyyn puolustusvoimien upseerin virkaan, on tällaiseen virkaan nimitetyn upseerin oikeudesta lukea hyväkseen palvelusvuosia sekä hänen muista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan soveltuvin osin voimassa, mitä puolustusvoimien upseereista on säädetty.
15 §
Mikäli ei toisin säädetä, ministeriöstä on voimassa, mitä valtioneuvoston ohjesäännössä säädetään.
Voimaantulo
16 §
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1994.
Tällä asetuksella kumotaan puolustusministeriöstä 26 päivänä maaliskuuta 1982 annettu asetus (223/82) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä toimiin sen täytäntöönpanemiseksi.
Helsingissä 18 päivänä maaliskuuta 1994
Tasavallan Presidentti Martti AhtisaariPuolustusministeri Elisabeth Rehn