Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1435/1994

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain 104 ja 106 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain ( 1607/93 ) 104 §:n 1 momentti ja 106 §:n 4 momentti seuraavasti:

104 §Omien varojen vähimmäismäärä

Edellä 13 §:ssä säädetty omien varojen vähimmäisvaatimus ei koske luottolaitosta, jolla jo lain voimaan tullessa oli toimilupa luottolaitoksen toiminnan harjoittamiseen. Edellä tarkoitetun luottolaitoksen, jonka omien varojen määrä lain voimaantullessa alittaa 13 §:ssä säädetyn määrän, omien varojen määrä ei kuitenkaan saa alentua siitä, mikä se oli 2 päivänä toukokuuta 1992 tai, jos luottolaitoksella ei mainittuna päivänä ollut toimilupaa, siitä kun se sai toimiluvan taikka sen jälkeen saavutetusta korkeimmasta määrästä.


106 §Asiakasriskit


Sovellettaessa 2 ja 3 momentissa säädettyjen ajankohtien jälkeen 70 ja 71 §:ssä säädettyjä asiakasriskejä koskevia rajoituksia luottolaitoksen tai konsolidointiryhmän saamiset ja taseen ulkopuoliset sitoumukset, jotka ovat syntyneet ennen lain voimaantuloa, saadaan jättää huomiotta siltä osin kuin niiden huomioon ottaminen johtaisi 70 ja 71 §:ssä säädetyn rajan ylittymiseen. Ennen lain voimaantuloa syntyneisiin saamisiin ja taseen ulkopuolisiin sitoumuksiin perustuvat asiakasriskit, jotka syntyvät lain voimaantulon jälkeen luottolaitoksen konsolidointiryhmään kuuluvan luottolaitoksen myynnistä, saadaan jättää huomiotta siltä osin kuin niiden huomioon ottaminen johtaisi 70 ja 71 §:ssä säädetyn rajan ylittymiseen.


Tämä laki tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 1994.

HE 221/94

TaVM 45/94

ETA-sopimuksen liite IX: neuvoston direktiivit (89/646/ETY) ja (92/121/ETY)

Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1994

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIValtiovarainministeriIiro Viinanen

Sivun alkuun