Verohallituksen päätös liikkeen- ja ammatinharjoittajan työmatkasta aiheutuneen elantokustannusten lisäyksen vähentämisestä vuodelta 1993 toimitettavassa verotuksessa
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 214/1993
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Verohallitus on elinkeinotulon verottamisesta 24 päivänä kesäkuuta 1968 annetun lain 8 §:n 12 kohdan nojalla, sellaisena kuin se on 29 päivänä joulukuuta 1989 annetussa laissa (1339/89) määrännyt:
1 §
Liikkeen- ja ammatinharjoittajalla on oikeus vähentää omasta ja puolisonsa elinkeinotoimintaan liittyvästä tilapäisestä matkasta aiheutunut elantokustannusten lisäys kirjanpitoon kirjattujen menojen tai muun luotettavan selvityksen mukaisesti.
Jos matkasta aiheutunutta elantokustannusten lisäystä ei ole vähennetty 1 momentin mukaisesti, vähennys saadaan tehdä tämän päätöksen 3, 4 ja 5 §:ssä määrätyllä tavalla.
2 §
Elantokustannusten lisäyksellä tarkoitetaan määrää, jolla verovelvollisen ruokailu- ja muut elantokustannukset matkan johdosta ylittävät hänen tavanomaiset elantokustannuksensa. Matkustamisesta ja majoittumisesta aiheutuneet menot saadaan vähentää erikseen.
3 §
Jos matkan aikana on yövytty, elantokustannusten lisäyksenä saadaan vähentää 100 markkaa matkavuorokaudelta. Jos matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden vähintään 6 tunnilla, saadaan lisäksi vähentää 53 markkaa.
Matkavuorokaudella tarkoitetaan 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa verovelvollisen lähtiessä matkalle toimipaikastaan tai asunnostaan ja päättyy hänen palatessaan toimipaikkaansa tai asuntoonsa.
4 §
Jos matkan aikana ei ole yövytty, elantokustannusten lisäyksenä saadaan vähentää 53 markkaa, mikäli matka on kestänyt vähintään 10 tuntia ja ulottunut vähintään 50 kilometrin etäisyydelle verovelvollisen toimipaikasta tai asunnosta.
5 §
Jos ulkomaille tehdyn matkan aikana on yövytty, elantokustannusten lisäyksenä saadaan vähentää määrä, joka vastaa vuodelta 1993 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteista ja määristä annetussa verohallituksen päätöksessä mainittuja ulkomaille tehdyistä työmatkoista suoritettavien päivärahojen enimmäismääriä. Jos matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden vähintään 6 tunnilla, saadaan lisäksi vähentää 138 markkaa.
Jos matkan aikana ei ole yövytty ulkomailla,elantokustannusten lisäyksenä saadaan vähentää 138 markkaa, mikäli matka on kestänyt vähintään 10 tuntia.
6 §
Vähennyksen saamiseksi verovelvollisen on esitettävä selvitys matkan ajankohdasta, kestoajasta ja kohteesta sekä sen liittymisestä elinkeinotoimintaan.
7 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1993. Sitä sovelletaan vuodelta 1993 toimitettavassa verotuksessa.
Helsingissä 10 päivänä helmikuuta 1993
Pääjohtaja Jukka TammiVs. verotussihteeri Jukka Nisonen