Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

164/1993

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston päätös oikeusministeriön hallinnonalan eräiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
164/1993

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvosto on oikeusministeriön esittelystä päättänyt 24 päivänä lokakuuta 1986 annetun valtion virkamieslain (755/86) 6 §:n 1 momentin nojalla, sellaisena kuin se on 3 päivänä huhtikuuta 1992 annetussa laissa (306/92):

1 §

Vuoden 1993 valtion talousarvion mukaisesti perustetaan ja lakkautetaan jäljempänä mainitut peruspalkkaiset virat.

2 §Ylimmät tuomioistuimet

Lakkautetaan:

Korkein oikeus

yksi oikeusneuvoksen virka, jonka palkkauksesta on säädetty erikseen lailla; sekä

Korkein hallinto-oikeus

yksi hallintoneuvoksen virka, jonka palkkauksesta on säädetty erikseen lailla.

3 §Hovioikeudet

Lakkautetaan:

Rovaniemen hovioikeus

yksi A 26 palkkausluokkaan kuuluva ylimääräisen hovioikeudenneuvoksen ap. virka.

4 §Vankeinhoitolaitos

Perustetaan 1 päivästä maaliskuuta 1993:

Vankeinhoitolaitoksen yhteiset

yksi A 27 palkkausluokkaan kuuluva johtajan virka.

5 §

Toimenpiteisiin tällä päätöksellä perustetun viran täyttämiseksi saadaan ryhtyä jo ennen sitä ajankohtaa, josta lukien virka on perustettu.

6 §

Tämä päätös tulee voimaan 15 päivänä helmikuuta 1993.

Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 1993

Oikeusministeri Hannele PokkaVanhempi hallitussihteeri Ahti Penttinen

Sivun alkuun