Valtiovarainministeriön päätös vuoden 1994 taidekilpailupalkintojen verovapaudesta
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1558/1993
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtiovarainministeriö on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/92) 83 §:n nojalla opetusministeriön esityksestä päättänyt:
1 §
Tässä päätöksessä mainitut kilpailut ovat sellaisia tuloverolain 83 §:ssä tarkoitettuja taiteen alalla vuonna 1994 järjestettäviä taiteellisesti merkittäviä valtakunnallisia tai kansainvälisiä kilpailuja, joista saatuja palkintoja ei katsota veronalaisiksi tuloiksi.
2 §Elokuvataide
Oulun elokuvakeskuksen ja Oulun kaupungin järjestämä Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaalin elokuvakilpailu;
Suomen elokuvasäätiön järjestämä Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -kilpailu;
Tampereen elokuvajuhlatÄTampere Film Festival r.y:n järjestämä Tampereen elokuvajuhlien kansainvälinen lyhytelokuvakilpailu ja kotimaisen lyhytelokuvan kilpailu.
3 §Kirjallisuus
Svenska Folkskolans Vännerin järjestämä Arvi Mörne -kilpailu;
Suomen Nuorison Liitto r.y:n järjestämä J.H. Erkon rahaston novellikilpailu;
Tampereen Science Fiction Seura r.y:n järjestämä tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu;
Nousee Satakunnan kansa r.y:n järjestämä Satakuntalainen esikoisromaanikilpailu.
4 §Kuvataide
Suomen Mitalitaiteen Kilta r.y:n järjestämä vuosimitalikilpailu 1994;
Maailman Luonnon Säätiön Suomen rahaston ja Valtionrautateiden järjestämä Vuoden Asemataiteilija 94 -kilpailu;
Järviseudun paikallisradio Oy:n, Pohjalainen taiteilijaliitto r.y:n, Alajärven Yrittäjät r.y:n sekä Alajärven kaupungin järjestämä Alajärvi Grand Prix -kuvataidekilpailu.
5 §Näyttämötaide
Lahden Runomaraton r.y:n kuudes valtakunnallinen runokilpailu;
Suomen Lausujain Liitto r.y:n, Sana ja Sävel -tapahtuman ja Veikko Sinisalon stipendirahaston järjestämä Veikko Sinisalo -kilpailu.
6 §Ympäristötaide
Rakennushallituksen järjestämä Oulun yliopiston arkkitehtiosaston lisärakennussuunnittelukilpailu;
Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Arkkitehtiliitto r.y:n ja Asuntosäätiön järjestämä Kotipesä-aatekilpailu;
Tielaitoksen, ympäristöministeriön, Suomen Kuntaliiton ja Ympäristötaiteen säätiön järjestämä kilpailu meluntorjuntaesteiden laadun parantamiseksi;
Ympäristöministeriön järjestämä ideakilpailu energiaystävällisten asuinalueiden rakentamisesta ja kaavoituksesta;
Helsingin kaupungin järjestämä Kioskeja kaupunkialueelle -kilpailu.
7 §Säveltaide
Sata-Häme soi r.y:n ja Suomen Harmonikkainstituutin Kannatusyhdistys r.y:n järjestämä harmonikkamusiikin sävellyskilpailu;
Suomen Harmonikkaliitto r.y:n ja Salon Seudun Harmonikkakerho r.y:n järjestämä harmonikkaorkesterien ja -yhtyeiden Suomen mestaruuskilpailut;
MTV Oy:n, Sata-Häme Soi r.y:n ja Suomen Harmonikkaliitto r.y:n järjestämä Hopeinen HarmonikkaÄLasten harmonikansoiton Suomen mestaruuskilpailut;
MTV Oy:n, Sata-Häme Soi r.y:n ja Suomen Harmonikkaliitto r.y:n järjestämä Kultainen HarmonikkaÄViihdeharmonikan Suomen mestaruuskilpailu;
Sata-Häme Soi r.y:n ja Suomen Harmonikkainstituutin Kannatusyhdistys r.y:n järjestämä Suomen Pelimannimestaruuskilpailut 1-, 2- ja 5-rivisille harmonikoille;
Tornion ja Haaparannan kaupunkien sekä Tornion Harmonikkakerhon ja Haaparannan Harmonikkakerhon järjestämä Pohjoiskalotin trion Viihdeharmonikkakilpailu;
Fazerin Musiikkisäätiön järjestämä pianokilpailu;
Oulun konservatorion järjestämä Madetoja-pianokilpailu;
Kangasniemen Musiikinystävät r.y:n järjestämä Kangasniemen laulukilpailu;
Kangasniemen Musiikinystävät r.y:n järjestämä liedpianistikilpailu;
Keski-Suomen konservatorion säätiön ja Keski-Suomen konservatorion kuntayhtymän järjestämä vuorineuvos Juhani Heinosen VII viulukilpailu;
Sibelius-Akatemian järjestämä Maj Lind -kilpailu;
Suomen Kulttuurirahaston järjestämä Klemetti-kuorokilpailu;
Mieskuoroliitto r.y:n järjestämä Madetoja-kuorokilpailu;
Kaustisen kansanmusiikkijuhlien kannatusyhdistys r.y:n järjestämä kansanmusiikkikilpailu;
Kotkan Meripäivät Oy:n järjestämä Kotkan Merimieslaulufestivaalit;
Sepän Soitto r.y:n järjestämä pelimanniyhtyeiden Suomen mestaruuskilpailu;
Nordisk Gitarrfestival r.f:n järjestämä Pohjoismaisten Kitarafestivaalien kansainväliset kitarakilpailut;
Mikkelin Musiikinystäväin Yhdistys r.y:n järjestämä pohjoismainen käyrätorvikilpailu;
Musikaliska Sällskapet i ÅboÄTurun Soitannollinen Seura r.f:n järjestämä Turun VII sellokilpailu;
Nokian kaupungin järjestämä Tapio Rautavaara -laulelmakilpailu;
Suomen Jazzliitto r.y:n järjestämä valtakunnallinen yhtyekilpailu;
Työväen musiikkitapahtuma r.y:n järjestämä Pilkkalaulun SM-kilpailu.
8 §Taideteollisuus
Grafia r.y:n järjestämä Vuoden Graafikko -kilpailu;
Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari r.y:n järjestämä Mööpeli'94 huonekalusuunnittelukilpailu;
Kuopion seudun käsi- ja taideteollisuus r.y:n, Vesannon käsityökeskuksen ja Vesannon kunnan järjestämä vesantolaisen kiven suunnittelukilpailu;
Kuopion seudun käsi- ja taideteollisuus r.y:n sekä Pohjois-Savon Marttapiiriliitto r.y:n järjestämä kalaan liittyvä käsi- ja taideteollisuusvälineistön tuotekehittelykilpailu;
Suomen Taideteollisuusyhdistys r.y:n ja Suomen Messusäätiön järjestämä Kaj Frank -muotoilukilpailu.
9 §Tanssitaide
Oulun läänin Tanssialan Tuki r.y:n ja Oulun kaupungin järjestämä valtakunnallinen tanssin katselmus Arktiset Askeleet;
ITI:n ja PTU:n Suomen keskus r.y:n järjestämä kansainvälinen balettikilpailu;
Tanssin tiedotuskeskuksen järjestämä pohjoismainen koreografiakilpailu;
Suomen Nuorison Liitto r.y:n järjestämä kansantanssiaiheinen koreografiakilpailu;
Miehikkälän Pelimannit ry:n järjestämä tanhukoreografiakilpailu.
10 §Valokuvataide
Kameraseuran r.y:n järjestämä Kameralehden Suurkilpailu 1994 ja Omat kuvat -kilpailu;
Kameraseura r.y:n järjestämä Kymmenen kärjessäÄkansainvälisesti menestyneimmät kuvaajat -kilpailu;
Kameraseura r.y:n järjestämä Kamera-lehden kuvauskilpailu lapsille;
Kameraseura r.y:n järjestämä Suomen luontokuva 1994 -kilpailu;
Suomen Lehtikuvaajat r.y:n järjestämä vuoden 1993 lehtikuvat -kilpailu;
Suomen Luonnonvalokuvaajat r.y:n järjestämä Vuoden luontokuva 1994 -kilpailu.
Fuji Finland Oy:n järjestämä vuoden ympäristöystävällisin kuva -kilpailu;
Valokuva-lehden, Suomen Valokuvajärjestöjen Keskusliitto Finnfoto r.y:n ja Helsingin kaupungin yhdessä eräiden valokuvausalan yritysten kanssa järjestämä Fotofinlandia-kilpailu;
Eastman Kodak Companyn järjestämä Kodak European Gold Award -kilpailu;
Lahden valokuvataide r.y:n järjestämä Lahden VI AV-biennalen Grand Prix -kilpailu.
11 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994. Päätöstä sovelletaan vuodelta 1994 toimitettavassa verotuksessa.
Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1993
Valtiovarainministeri Iiro ViinanenVs. ylitarkastaja Jukka Havula