Valtioneuvoston päätös maataloustuotannon vähentämissopimuksista vuonna 1992
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 64/1992
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvosto on maataloustuotannon ohjaamisesta ja tasapainottamisesta 21 päivänä tammikuuta 1983 annetun lain (81/83) 19 §:n ja maataloustuotannon tasapainottamisesta 22 päivänä joulukuuta 1989 annetun lain (1261/89) 6, 9 ja 19 §:n nojalla, sellaisina kuin niistä on 6 § osittain muutettuna 16 päivänä marraskuuta 1990 annetussa laissa (975/90) ja 9 § osittain muutettuna mainitussa laissa ja 17 päivänä tammikuuta 1992 annetussa laissa (22/92), maa- ja metsätalousministeriön esittelystä päättänyt:
1 § Sopimuksen tekeminen
Maataloustuotannon tasapainottamisesta annetun lain (1261/89), jäljempänä tasapainottamislaki, 9 §:ssä tarkoitettuja maataloustuotannon vähentämissopimuksia saadaan vuonna 1992 tehdä kotieläintuotantoa harjoittavien viljelijöiden kanssa, jotka luopuvat maataloustuotannosta kokonaan joko pysyvästi tai kuusi vuotta kestäväksi sopimuskaudeksi.
Sopimuksia tehdään vuoden 1992 helmi-huhtikuun aikana. Muutoksenhaun johdosta sopimuksia voidaan tehdä lokakuun loppuun saakka.
Sopimuskausi alkaa tuotannosta luopumiskuukautta seuraavan kuukauden alusta.
Sopimuksen viljelijän kanssa tekee se maaseutupiiri, jonka toimialueella maatilan talouskeskus sijaitsee. Sopimusta koskeva hakemus on toimitettava maatilan talouskeskuksen sijaintikunnan maatalousviranomaiselle.
Maatilahallitus antaa tarkemmat määräykset sopimuksen hakuajasta ja hakemis- ja tekemismenettelystä.
2 § Sopimuslajit
A. Maataloustuotannon pysyvä lopettaminen
Maataloustuotannon pysyvää lopettamista
koskevassa sopimuksessa sianlihan, porsaiden tai kananmunien tuotantoa maatilallaan harjoittanut viljelijä sitoutuu luopumaan pysyvästi muusta kotieläin- ja kasvituotannosta kuin 9 §:n 1 momentissa tarkoitetusta maataloustuotannosta tilallaan.
B. Maataloustuotannon määräaikainen lopettaminen
Maataloustuotannon määräaikaista lopettamista koskevassa sopimuksessa maidon, sianlihan, porsaiden tai kananmunien tuotantoa maatilallaan harjoittanut viljelijä sitoutuu luopumaan sopimuskauden ajaksi muusta kotieläin- ja kasvituotannosta kuin 9 §:n 1 momentissa tarkoitetusta maataloustuotannosta tilallaan.
3 § Sopimuksen tekemisen edellytykset
Sopimuksen tekemisen edellytyksenä on, että:
maatilaan kuuluu vähintään kolme hehtaaria peltoa;
viljelijän maito-, kana- ja sikataloudesta saamat myyntitulot kahden viimeksi vahvistetun verotuksen mukaan ovat vuotta kohden keskimäärin vähintään 30 000 markkaa; ja että
viljelijälle ei ole myönnetty vuonna 1987 tai sen jälkeen kotieläintuotannon ohjaamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (1011/84) mukaista aloittamislupaa sikatalouden harjoittamiseen. Luvalla ei tässä tarkoiteta omistajan tai vastaavan vaihdoksen takia myönnettyä lupaa.
Sopimusta ei saa tehdä sellaisen viljelijän kanssa, jonka tekemä aikaisempi maataloustuotannon tai kotieläintuotannon vähentämissopimus on päättynyt vuonna 1987 tai sen jälkeen.
Kananmunien lisähinnasta annetun valtioneuvoston päätöksen (29/91) mukainen meneillään oleva kananmunatuotannon tuotantotauko ei ole esteenä tämän päätöksen mukaisen sopimuksen tekemiselle.
4 § Tuotannon lopettaminen
Viljelijän on lopetettava sopimuksessa tarkoitettu tuotanto vuonna 1992 seuraavasti:
maidon ja tilalla valmistettujen maitotaloustuotteiden myymisestä tilan ulkopuolelle on luovuttava toukokuun loppuun mennessä;
lihasiat ja emakot on luovutettava teuraiksi sekä porsaat myytävä heinäkuun loppuun mennessä;
kanat on luovutettava teuraiksi kananmunien lisähinnasta annetun valtioneuvoston päätöksen mukaisen tuotantotauon alkaessa, kuitenkin lokakuun loppuun mennessä; ja
peltokasvituotannosta on luovuttava vuoden 1992 kasvukauden alusta lukien.
Muutoksenhaun johdosta sopimuksia tehtäessä 1 momentin 1-3 kohdan mukainen tuotanto on lopetettava sopimuksentekokuukautta seuraavan kuukauden loppuun mennessä.
Kananmunatuotannon tuotantotauon johdosta kanat voidaan luovuttaa teuraaksi ennen hakemuksen jättämistä. Muutoin eläimet voidaan poistaa tuotannosta viljelijän omalla vastuulla hakemuksen tekemisen jälkeen.
Viljelijän on sitouduttava myymään lehmiä teuraaksi vähintään sellainen määrä, joka hänellä on ollut ennen tämän päätöksen antamista.
Maatilahallituksen tulee antaa tarkemmat määräykset kotieläinten poistamisesta maatilalta ja viljelijän velvollisuudesta ilmoittaa poistamisesta maaseutupiirille.
5 § Palkkion maksaminen
Sopimuksen perusteella viljelijälle maksetaan tasapainottamispalkkiota viideltä ensimmäiseltä sopimusvuodelta viljelijän valinnan perusteella joko yhdellä kertaa tai vuosittain viitenä vuotena.
Vuosittainen kokonaispalkkio saadaan, kun luopumisen kohteena olevista 2 §:ssä tarkoitetuista tuotannonhaaroista 6 §:n mukaan määräytyvät palkkiot ja pellon poistamisesta 8 §:n mukaan määräytyvä palkkio lasketaan yhteen. Yhdellä kertaa maksettavan palkkion suuruus on näin määräytyvä vuosittainen palkkio kerrottuna luvulla 4,2.
Jos viljelijä ja hänen puolisonsa ovat täyttäneet ennen sopimuksen tekemistä tai he täyttävät sen aikana 65 vuotta, 2 momentin mukainen vuosittainen kokonaispalkkio maksetaan 50 prosentilla vähennettynä tämän ikärajan ylittymistä seuraavien sopimusvuosien osalta. Yhdellä kerralla maksettava palkkio lasketaan tällöin vuosittaisista palkkioista, joihin on tehty edellä mainitun ikärajan ylittymistä seuraavien sopimusvuosien osalta 50 prosentin vähennys, kertomalla vuoden 1992 palkkio luvulla 1, vuoden 1993 palkkio luvulla 0,85, vuoden 1994 palkkio luvulla 0,82, vuoden 1995 palkkio luvulla 0,78 ja vuoden 1996 palkkio luvulla 0,75 ja laskemalla näin saadut luvut yhteen.
6 § Palkkio kotieläintuotannon lopettamisesta
Kotieläintuotannon lopettamisesta maksettava vuosittainen palkkio määräytyy tuotannonhaaroittain seuraavasti:
1. Maidontuotanto
Maidontuotannon lopettamisesta maksetaan palkkio sen maitomäärän perusteella, jonka tuottaja on vuoden 1991 aikana (peruskausi) toimittanut meijeriin. Palkkio maksetaan kuitenkin enintään tuottajalla maidon väliaikaisista tuotantokiintiöistä annetun lain (570/84) nojalla voimassa olevan tuotantokiintiön mukaisesta määrästä.
Tasapainottamispalkkiota maksetaan edellä 1 momentin mukaan määräytyvän maitomäärän perusteella seuraavasti:
Maitomäärä | Palkkio alarajan | Palkkio alarajan yli |
litraa | kohdalla | menevältä litra- |
markkaa | määrältä penniä/litra | |
0-40 000 | 0 | 120 |
40 001-90 000 | 48 000 | 80 |
90 001- | 88 000 | 50 |
2. Kananmunien tuotanto
Kananmunatuotannon lopettamisesta maksetaan palkkiota seuraavasti:
Teurastettu | Palkkio alarajan | Palkkio alarajan yli |
kanamäärä | kohdalla | menevältä kanamäärältä |
kappaletta | markkaa | kanaa kohti markkaa |
0- 700 | 0 | 50 |
701-2000 | 35 000 | 30 |
2001- | 74 000 | 20 |
Palkkiota maksetaan enintään siltä kanamäärältä, joka saadaan kun vuosilta 1990 ja 1991 saatu keskimääräinen kananmunien myyntitulo jaetaan luvulla 180. Myyntituloon otetaan mukaan kananmunien lisähinnasta annetun valtioneuvoston päätöksen mukainen lisähinta.
3. Sikataloustuotanto
Sikatalouden lopettamisesta maksettavan palkkion suuruus määräytyy sikatalouden myyntitulojen perusteella siten, että palkkio on porsaiden myyntitulosta 28 prosenttia sekä sianlihan myyntitulosta, josta on vähennetty porsaiden ostomenot, 18 prosenttia. Näin määräytyvä palkkio maksetaan kuitenkin seuraavien porrastusten mukaan:
Palkkio | Maksettava palkkio | Maksettava palkkio |
markkaa | alarajan kohdalla | alarajan yli menevältä |
osalta prosenttia | ||
0- 60 000 | 0 | 100 |
60 001-120 000 | 60 000 | 70 |
120 001-180 000 | 102 000 | 40 |
180 001- | 126 000 | 10 |
Myyntitulona otetaan huomioon vuosina 1990 ja 1991 saatu keskimääräinen tulo vuotta kohden.
7 § Eläinmäärän väheneminen
Jos maatilan lypsylehmien määrä on sopimusta haettaessa olennaisesti pienempi kuin keskimäärin peruskauden aikana tai sikojen määrä on olennaisesti pienempi kuin edellä mainituin tavoin määräytyvä tulo edellyttäisi, palkkio maksetaan vähentynyttä eläinmäärää vastaavasti. Palkkion määrää ei kuitenkaan alenneta eläinmäärän vähentymisen perusteella, jos vähentyminen on ollut tilapäiseksi katsottavaa ja johtunut eläinten sairaudesta tai eläinkannan säännöllisestä uudistamisesta.
8 § Palkkio pellon tuotannosta poistamisesta
Tässä päätöksessä tarkoitettuun sopimukseen sisältyvästä viljellyn pellon maataloustuotannosta poistamisesta viljelijälle maksetaan palkkiota eri maaseutupiirien alueella seuraavasti:
Maaseutupiiri | Palkkio | Palkkio |
markkaa/ha | markkaa/ha | |
2 §:n mukai- | 2 §:n mukai- | |
nen sopimus A | nen sopimus B | |
Uudenmaan | 2 700 | 1 600 |
Turun | 2 700 | 1 600 |
Satakunnan | 2 600 | 1 400 |
Hämeen | 2 600 | 1 400 |
Kymen | 2 400 | 1 300 |
Mikkelin | 2 100 | 1 200 |
Pirkanmaan | 2 400 | 1 300 |
Etelä-Pohjanmaan | 2 100 | 1 200 |
Vaasan | 2 100 | 1 200 |
Keski-Pohjanmaan | 2 000 | 1 100 |
Keski-Suomen | 2 100 | 1 200 |
Kuopion | 2 000 | 1 100 |
Pohjois-Karjalan | 2 000 | 1 100 |
Kainuun | 1 800 | 1 000 |
Oulun | 1 800 | 1 000 |
Lapin | 1 500 | 900 |
Viljellyksi katsotaan pelto, jolta on vuonna 1991 korjattu sato tai jota tuolloin on hoidettu kesantona.
9 § Sallittu maataloustuotanto ja pellon käyttäminen
Sopimuksen tehneellä viljelijällä on oikeus sopimuskauden aikana:
harjoittaa maatalous- ja puutarhatuotantoa enintään oman perheen tarvetta varten tai jos kysymys on puutarhatuotteiden myynnistä enintään maatilalla ennen sopimusta pidetyssä laajuudessa;
pitää hehtaaria kohden enintään viittä lammasta tai vuohta ja viljellä pellavaa;
pitää turkiseläimiä;
harjoittaa porotaloutta; ja
maatalouslautakunnan luvalla sopimuksen alaiselta pellolta korjata satoa maatilahallituksen erikseen hyväksymiin tarkoituksiin, ei kuitenkaan ihmisravinnoksi tai kotieläinten rehuksi.
Jos viljelijälle on myönnetty maaseutuelinkeinolain taikka maaseudun pienimuotoisen elinkeinotoiminnan edistämisestä annetun lain mukaista rahoitustukea hevosten pitoon taikka puutarhatuotannon harjoittamiseen, viljelijä saa harjoittaa rahoitustuen kohteena olevaa tuotantoa 1 momentin määräysten estämättä.
Jos viljelijä pitää 1 momentin mukaan sallittuja eläimiä, hän saa sopimuskauden aikana viljellä heinää ja muuta korsirehua näiden eläinten ja poronhoitoalueella korvauksetta vieraidenkin porojen ruokintaan käytettäväksi.
Viljelijä saa sopimuskauden ensimmäisenä vuonna korjata sopimuksessa tarkoitetulla maatilalla olevalta pellolta ennen sopimusta koskevan hakemuksen hyväksymistä kylvetyn syysviljan.
Sopimuksessa tarkoitetulla maatilalla olevaa peltoa saadaan käyttää myös riistaeläinten ruokintaan tarkoitettuna riistapeltona ja riistanhoitoyhdistyksen tai metsästysyhdistyksen tai -seuran ja viljelijän keskenään tekemän kirjallisen sopimuksen nojalla korjata siltä satoa riistaeläinten rehuksi. Viljelijän tällaisesta pellon käytöstä mahdollisesti saama vastike ei aiheuta muutosta sopimuksen perusteella maksettavan tasapainottamispalkkion määrään.
Viljelijä voi metsittää sopimuksessa tarkoitetulla maatilalla olevan pellon.
10 § Tuotantorakennusten käyttäminen
Viljelijällä on oikeus sopimuskauden aikana käyttää maatilan tuotantorakennuksia muuhun kuin maataloustuotantoon, maatilalla sopimuksen mukaan sallittuun maataloustuotantoon ja omien sekä vieraiden hevosten pitoon sekä muiden maatilojen tarpeeseen viljan kuivaamiseen ja varastotiloiksi.
11 § Pellon vähentyminen
Maaseutupiirin on purettava 2 §:n B kohdassa tarkoitettu sopimus, jos sopimuksessa tarkoitetun maatilan peltoala on tasapainottamislain 19 §:n 1 momentissa tarkoitetun luovutuksen jälkeen pienempi kuin kolme hehtaaria. Sopimuksen nojalla maksetaan tällöin palkkio, joka vastaa sopimuksen voimassaoloaikaa luovutuksen ajankohtaan saakka. Palkkiota ei kuitenkaan makseta, jos purkamisperuste on syntynyt ennen kuin kolme kuukautta on kulunut sopimuskauden alkamisesta.
Jos sopimuksen alaisen maatilan peltoala on sopimuksen tekemisen jälkeen vähentynyt myynnin seurauksena eikä sopimusta kuitenkaan tasapainottamislain 19 §:n 1 momentin nojalla pureta, vähentymisen jälkeiseltä ajalta maksetaan tasapainottamispalkkio alennettuna vähentynyttä peltoalaa vastaavasti.
12 § Sopimuksesta luopuminen
Jos viljelijä tasapainottamislain 18 §:n 1 momentin mukaisesti luopuu 2 §:n B kohdassa tarkoitetusta sopimuksesta ensimmäisen sopimusvuoden aikana, sopimuksen perusteella ei makseta tasapainottamispalkkiota, ja mahdollisesti jo suoritettu palkkio peritään takaisin valtiolle. Jos viljelijä luopuu vähintään vuoden voimassa olleesta sopimuksesta, palkkiota maksetaan sopimuksen voimassaoloaikaa vastaavasti.
Edellä 2 §:n A kohdassa tarkoitettuun sopimukseen sovelletaan tasapainottamislain 9 §:n 3 momentin säännöksiä sopimuksen voimaantulosta, 18 §:n 2 momentin säännöksiä pellon uudelleen viljelyyn ottamisen luvanvaraisuudesta ja 21 §:n säännöksiä sopimuksen vaikutuksista viljelijän oikeuteen harjoittaa maataloustuotantoa.
13 § Takaisinperintä
Maaseutupiirin on perittävä tasapainottamispalkkio osaksi tai kokonaan takaisin 2 §:n A kohdassa tarkoitetun sopimuksen tehneeltä viljelijältä tai siltä, jolle sopimuksessa tarkoitetun tilan omistusoikeus on siirtynyt,
jos peltoa käytetään maataloustuotantoon ilman maatilahallituksen lupaa,
jos pelto luovutetaan tai vuokrataan muulle kuin tasapainottamislain 20 §:ssä tarkoitetulle henkilölle, tai
jos tasapainottamispalkkion myöntämistä koskevassa sopimuksessa määrättyjä ehtoja ei ole noudatettu.
Takaisinperittävälle määrälle peritään tasapainottamislain 26 §:n 3 momentissa tarkoitettua korkoa. Tasapainottamispalkkiota ei peritä takaisin enää sen jälkeen kun 10 vuotta on kulunut palkkion tai sen ensimmäisen erän maksamisesta.
14 § Varojen ohjaaminen
Maatilahallitus määrää maaseutupiireille kiintiöt, joiden rajoissa sopimuksia voidaan tehdä. Osa sopimuksiin käytettävissä olevista varoista varataan muutoksenhaun johdosta maksettaviin tasapainottamispalkkioihin.
15 § Aikaisempien sopimusten palkkiot
Maataloustuotannon ohjaamisesta ja tasapainottamisesta annetun lain (81/83) nojalla vuosina 1985, 1986, 1987, 1988 ja 1989 ja tasapainottamislain nojalla vuosina 1990 ja 1991 tehtyjen maataloustuotannon vähentämissopimusten perusteella maksettavia vuotuisia korvauksia ei koroteta vuonna 1992.
16 § Tarkemmat määräykset
Maatilahallitus antaa tarkemmat määräykset tämän päätöksen täytäntöönpanosta.
17 § Voimaantulo
Tämä päätös tulee voimaan 5 päivänä helmikuuta 1992.
Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 1992
Maa- ja metsätalousministeri Martti PuraErikoistutkija Esko Juvonen